torstai 20. heinäkuuta 2017

#891: Tätä et tiennyt - vai tiesitkö

26
Viime aikoina täällä blogissa on tullut todella paljon valmennuspostauksia ja muutenkin pidempiä tekstipostauksia, joten ajattelin hieman keventää tunnelmaa väliin. Lisäksi matkan varrella mukaan on tarttunut uusia lukijoita iso kasa, joille tämä postaus saattaa olla hauska lisä - tai miksei vanhoillekin lukijoille. Nyt nimittäin kerrotaan musta sellaisia faktoja, joita et ehkä ole aiemmin tiennyt!

Yritin keksiä mukaan nimenomaisesti sellaista infoa, joka ei välttämättä ole tullut muuten esiin blogissa, instagramissa tai vaikkapa mun videoillani. Toivottavasti kukaan ei järkyty näistä! Jos joku kohdista tulee sulle täytenä yllätyksenä, laita ihmeessä kommenttia, koska se olisi tosi hauska kuulla. Ja kerro ihmeessä myös, jos olet kuvitellut musta jotain ihan toisenlaista tai jos joku näistä on myös sun kohdalla tuttua ;)

UUTISTEN SEURAAMINEN
Aloitetaan tällaisella vähän tylsällä faktalla. Mulla on tapana katsoa joka aamu ennen töihin lähtöä meikatessani edellisen illan puoli yhdeksän uutiset Yle Areenasta ja jos aikaa jää, saatan katsoa perään vielä jotain Aamu-tv:tä tai muuta vastaavaa asiaohjelmaa. Luen uutisia todella paljon, mutta nykyään en lehtiversioita, koska en tilaa niitä kotiini. Yksi ilta katsoin parituntisen kahden vuoden takaisen Suuren vaalitentin eduskuntavaaleista, vaikka olin toki nähnyt sen aikanaan. Se oli vaan niin mielenkiintoinen ihan argumentoinnin kannalta.

HIUSTYYLI NUOREMPANA
Kysyin äidiltäni jokin aika sitten, miten hän on voinut sallia mun hiustenleikkuun ollessani yläasteella. Mun hiukset olivat näin jälkikäteen sanottuna ihan kamalan rumat, vaikka ne ehkä olikin leikattu sen ajan tyylin mukaisesti vähän kerroksittain ja rikotusti. Mutta ihan totta, ne olivat niin lyhyet, etten saanut niitä järkevästi edes ponnarille. Ja kaiken huipuksi pidin sitä ponnaria silti, jolloin mulla oli takaraivossa sellainen kahden sentin tikkusuora takajeejee. Voi että, oi niitä aikoja!

EN HALUNNUT HARRASTAA RATSASTUSTA
Yläasteaikoinani mulla oli vaihe, kun en halunnut enää harrastaa ratsastusta. Tuntui, etten kehittynyt mihinkään, eikä homma vaikuttanut siksi enää niin mielenkiintoiselta. Ratsastin tuolloin vain yhdellä tallilla ja keksin aina ratsastustuntipäivinä syitä, miksen voinut mennä tallille: milloin oli käsi kipeä tai päähän särki. Innostuin kuitenkin kokeilemaan toistakin ratsastuskoulua, joka oli aivan täynnä. Jotenkin saimme äitini kanssa ylipuhuttua mut jonnekin tunnille ensin rästiläisten tilalle, myöhemmin vakipaikalle. Innostuin kouluratsastuksesta ja aloitin koko harrastuksen ikään kuin uudelleen. Sittemmin tuon ratsastuskoulun opettaja on todennut, että onneksi hän järjesti mulle paikan tunniltaan. Kävin parhaimmillaan kolme viikkotuntia pelkästään tuolla tallilla, kisasin valtavasti ja sain jopa pronssimitalin ratsastuskouluoppilaiden välisissä mestaruuskisoissa kouluratsastuksessa vuonna 2011.

Tämän postauksen upeista kuvista kiitos Rosita Dahlberg - http://topangan.blogspot.com!


MELKEIN PUTKASSA
Tästä ei ole edes mitenkään järkyttävän pitkä aika, kun meinasin joutua putkaan. Olimme kaveriporukalla viettämässä kaverini syntymäpäiviä ja jatkoimme iltaa Helsingin baariin, jossa olimme isolla tyttöporukalla liikkeellä. Ostin koko illan aikana kaksi juomaa, joista ensimmäisen jälkeen en muista illasta mitään. Parin tunnin päästä olimme lähteneet takaisin kotiin, mä menin bussiin ja seuraava muistikuva mulla on aamulla sängystäni kotoa. Mun kaksi muuta jätkäkaveria oli hakenut mut poliisiaseman edestä, jonne olin päätynyt syystä x ja soittanut heille. Edelleenkään en tiedä, miten olen tuonne päätynyt tai mitä on tapahtunut, mutta ilman noita kavereita olisin herännyt aamulla hämmentyneenä ja huumattuna putkasta. Onneksi kaverit jelppasivat ja multa ei varastettu mitään.

EN OLE SEURANNUT MYYNTISIVUSTOJA
Tämä on oikeasti itseänikin ihmetyttänyt seikka! Mä en ole koskaan seurannut hevosten myyntisivustoja, sillä mulla on käynyt todella hyvä tuuri hevosten suhteen. Kapri eli ensimmäinen ylläpitohevoseni tuli mulle siten, että olin miettimässä itselleni hevosen ostamista. Nina Fagerström halusi mut kuitenkin töihin seuraavana vuonna Hollantiin, joten hän järjesteli asioita ja soitti mulle yhtenä päivänä ollessani Tahkolla ratsastamassa hevosia, että mulle tulisi Eeva-Liisa Penttilältä nuori hevonen ylläpitoon. Mä en tiennyt tästä hevosesta mitään etukäteen, vaan se tuotiin seuraavana tiistaina tallimme pihaan ja sen jälkeen alkoikin treeni. Sekä Champin, että Macon kohdalla ostoprosessi tehtiin siten, että mä ilmoitin valmentajalleni etsiväni hevosta hintaluokasta x ja sen jälkeen menin kokeilemaan hevosia ensin Hollantiin, sitten Saksaan. En nähnyt yhdestäkään myynti-ilmoitusta etukäteen ja itse asiassa nimet ja suvutkin kuulin vasta, kun olin hevosilla jo ratsastanut. Champin nimen sain kuulla vasta sitten, kun olin jo tullut takaisin Suomeen.

RAKASTAN LUKEMISTA
Nuorempana kuuluin Pollux-nimiseen hevoskerhoon, josta sain jokaisen paketin mukana kaksi kirjaa. Noita paketteja tuli muistaakseni lähes kuukausittain ja voi että, miten se paketin saapuminen oli päivän kohokohta! Itse kerhon muista tavaroista en ehkä niin välittänyt, mutta ne kirjat olivat ihan mun suosikkeja. Kahlasin muutenkin kirjaston kirjoja läpi enemmän kuin ehdin oikeasti edes lukemaan. Tälläkin hetkellä mulla on kesken neljä erilaista kaunokirjallista teosta, joita luen iltaisin ennen nukkumaanmenoa. En tiedä, mistä innostus on peräisin, mutta mulle luettiin kirjoja jo ennen syntymääni ollessani äitini vatsassa - ehkä se kumpuaa sieltä asti.

NÄEN ASIOITA "KUVAAJAN SILMIN"
Jos ajan esimerkiksi autolla tai liikun jossain, näen ja ajattelen kaiken aina sen mukaan, miltä maisema näyttäisi kuvassa tai kuvan taustana. On kamalaa katsoa ikkunasta hienoa auringonlaskua tai ajaa jonkun upean maiseman ohi tajuten, ettei sitä pysty ikuistamaan sillä hetkellä kameran linssille. Monilla mun valokuvausta harrastavilla kavereilla on ihan sama ongelma, joten en ole tämän asian kanssa yksin. Aikoinaan kuvasin paljon enemmän ja musta onkin tehty kolme sivun kokoista juttua eri sanomalehtiin aiheesta johtuen.



OLEN KOVIN AVOIN IHMINEN
En toki kaikille, mutta parhaille ystävilleni kyllä. Mun on todella helppo puhua asioistani, mikä saattaa joidenkin mielestä olla jopa hieman outoa. Etenkin Millan kanssa me jaamme elämästämme ihan kaiken - oikeasti, sellaista asiaa ei taida olla, mistä me emme voisi jutella. Siis ihan totta, joskus saatamme jutella puhelimessa niin, että toinen istuu samalla vessassa. Mulla ei ole koskaan ollut kenenkään ihmisen kanssa samanlaista ystävyyssuhdetta ja on niin hienoa, että elämässäni on niin monia ihania ihmisiä. Nuorempana olin super ujo, enkä esimerkiksi suostunut lukemaan ala-asteella luokassa ääneen. Äitini vei mut korvalääkäriin, koska en reagoinut mihinkään ja hän luuli, etten kuule kunnolla. Kuuloni oli erinomainen, mutta mä en vain halunnut ottaa samalla tavalla kontaktia ihmisiin. Nykyään me vitsaillaan siitä, että olen varmaan vaihtunut jossain välissä toiseen ihmiseen!

OLEN MAAILMAN LAISKIN KOKKI
Eikä tämä edes ole vitsi, sillä mun syöminen kotona on luokkaa "paistan jauhelihaa ja syön sen sellaisenaan" tai "paahdan leipää ja paistan kananmunan". Joskus kerran kuukaudessa saatan tehdä jotain oikeaa ruokaa, jota syön seuraavat neljä tai viisi päivää aina iltaisin. Hauska yksityiskohta tässä on se, että mulla oli yläasteella kotitalous aina numerolla 10, koska osaan kyllä valmistaa ruoan ohjeista lukemalla. Mähän siis syön töissä kunnon ruoan päivällä, joten mun jääkaapissa on kotona tälläkin hetkellä yksi hillopurkki, kurkku ja juustoa. Ainiin, niitä kananmunia myös. 

OMA TALLI OLISI PAINAJAINEN
Monet hevosihmiset tuntuvat unelmoivan omasta tallista, isosta kasasta hevosia ja siitä ydinperheestä koirineen. Mä itse en voisi koskaan kuvitella itseäni tallinomistajana, enkä edes halua eläimiä kotiini. Mun unelma olisi asua joko esimerkiksi Etelä-Haagassa, työskennellä jossain kansainvälisessä yrityksessä johtotehtävissä ja harrastaa laadukkaasti kilparatsastusta. Toinen vaihtoehto olisi toteuttaa sama ulkomailla, mutta silloin haluaisin asua esimerkiksi ihan Brysselin ydinkeskustassa tai jossain muussa EU:n kannalta merkittävässä kaupungissa. 

EN OLE PERHEIHMINEN
Tämän otsikointi on vaikeaa, mutta jatkoa edelliseen. Mä en ole koskaan unelmoinut isosta perheestä ja useista lapsista, enkä ollenkaan ole varma, haluanko edes lapsia. Tai jos haluaisin, niin ehkä sen yhden - mutta en todellakaan vielä pitkään aikaan. Monet mun kaverit ovat juuri mun vastakohtia ja haluavat vähintään kaksi lasta, osalla on jo nimetkin päätettynä. Tällä hetkellä en edes varmaksi osaa sanoa, osaisinko edes olla missään supervakavassa parisuhteessa. Oon kyllä aina saanut kuulla siitä, että mun elämäntahdissa ei edes pysy mukana kuka tahansa mies, koska mulla on niin vähän vapaa-aikaa. Mutta koskaan saa sanoa ei koskaan, eihän sitä tiedä, vaikka rakastuisinkin päätä pahkaa ja saisin kolme lasta asuen siinä punaisessa omakotitalossa hevoset kotipihassa.. Tässä kohden kaverini nauravat, että not gonna happen. Heh.



PYRIN AINA PAREMPAAN TULOKSEEN
Tai no, aina ja aina. Mutta esimerkiksi töissä meillä on tavoitteena tietty tulos päivässä ja vaikka pääsisinkin sen yli reilusti, saatan silti potea huonoa omaatuntoa siitä, etten tehnyt joka minuutti töitä niska limassa, jolloin olisin voinut ylittää tavoitteen kolminkertaisesti. Mä en esimerkiksi pidä taukoja töissä lounaan lisäksi juuri koskaan, koska sen vartin voi käyttää tehokkaasti työskentelyynkin. Töissä mut on palkittu paitsi porukan tsempparina, myös ilopillerinä. Olen aika tavoiteorientoitunut, mikä näkyy oikeastaan kaikessa tekemisessäni. Toisaalta sitten ne asiat, joita en koe niin tärkeiksi, jäävät kyllä huoletta heitteille. 

OPISKELU ON OLLUT MULLE SUHTEELLISEN HELPPOA
Vielä kahdeksannella luokalla olin melko tavallinen oppilas keskiarvojeni puolesta, mutta yhdeksännen luokan päättötodistuksessa keskiarvoni oli 9.3. Lukion päättötodistuksessa keskiarvo kaikista aineista oli tasan 9, kun ainekeskiarvoissa oli seitsemän ainetta numerolla 10, kolme ainetta numerolla 7 ja loput numerolla 9. Seiskat sain pitkästä fysiikasta, pitkästä matematiikasta ja englannista. Kyllä otti päähän! Kirjoitin kolme laudaturia aineista, jotka olivat mulle suhteellisen helppoja omaksua. En oikeastaan edes lukenut kamalasti, mutta koulussa pärjääminen oli mulle tärkeää kilpailuhenkisyyteni vuoksi. Nykyään muhun pätee hyvin meemi, jossa korkeakouluopiskelijoita verrataan hyvin lauseeseen "Ääh, onhan aina uusinnat". Mulla opiskelu menee todella aalloittain, sillä välillä en tee opintojen eteen mitään moneen kuukauteen ja välillä luen pari viikkoa ihan niska limassa. Esimerkiksi kandidaatintyöni väänsin kasaan parissa viikossa arvosanalla 4, kun arvostelu oli 1-5. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi tehnyt hommat seminaarien kanssa samaan aikaan.

KIITOS ON MULLE TÄRKEÄ SANA
Eikä niinkään siten, että se mulle sanottaisiin, vaan nimenomaisesti mun sanomana muille. Sain edellisessä työpaikassani kuulla, ettei mun tarvitse aina kiittää, kun mun työkaveri tekee jotain puolestani - esimerkiksi ojentaa jonkin esineen tai avaa oven. Kiitos tulee multa kuitenkin niin automaattisesti, että sitä on vaikea jättää pois. Esimerkiksi viime viikonlopun kisoissa eräs toimihenkilö käveli esteen eteen juuri, kun olin sitä lähestymässä ja huusin kovaan ääneen "Siirrytkö esteen edestä, kiitos". Paikalla olleet olivat naureskelleet, että ainakin on hyvin kasvatettu :D 

Lue lisää Read More »

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

#890: Valtamerilaiva ilman kapteenia

47
Täällä taas, pienen blogihiljaisuuden jälkeen! Mitään lomaa en ole pitänyt, vaan lähinnä juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, minkä vuoksi koneella istuminen on jäänyt ainoastaan työpaikan puolelle. Mulla olisi ihan valtavasti kerrottavaa, enkä oikein osaa päättää, mistä lähtisin liikkeelle. Päivät ovat kuluneet paitsi töissä ja tallilla, myös nauttien hetkittäin tästä ihanasta kesäsäästä, joka vihdoin saapui Suomeenkin viikonlopun ajaksi. Niin kuin instagramin puolella kerroin, on kesä hetkiä, lämpöä ja unelmia. Joskus pitää vain osata pysähtyä ja nauttia arjesta.

Kahteen viikkoon en ole postannut mitään reaaliaikaista, joten uskonette varmasti, että kaikkea on ehtinyt tapahtua. Me olimme Macon kanssa Niclas Aromaan valmennuksessa ja ihan kotivalmentajienkin tunneilla niin este- kuin koulupuolellakin. Hyppäsin kahdesti Hämpsillä, ensimmäisiä kertoja sitten kesäkuun kisojen. Jonkin verran olen ratsastanut Acsulla, mikä on ollut todella mukavaa - niin kivalla hevosella on aina hyödyllistä mennä! Mun 2,5-vuotias kummipoika on saanut ensimmäisen oman kypäränsä, joten projekti uudesta maajoukkueratsastajasta etenee kovaa vauhtia. Kävimme Macon kanssa myös meidän ensimmäisissä estekisoissa, joista kotiintuomisina oli kaksi puhdasta rataa ja kolmas sija. Ollaan me myös ihan maastoiltu umpimetsissä, laukattu peltoja ja hiekkateitä pitkin eri hevosten kanssa ja puuhattu elämässä muutakin täysin hevosiin liittymätöntä. Muistettu, että lepo on välttämätöntä oman jaksamisen kannalta ja huomattu, miten suuri tuki läheisissä on. Luettu uutta kirjaa auringon laskiessa ikkunasta näkyvien kerrostalojen taakse ja naurettu vatsat kipeiksi vanhojen ja uusien tuttavuuksien seurassa. Eletty elämää täysillä, kai sen niinkin voisi muotoilla!

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos! :)





Mutta jotta postauksessa olisi jokin pää ja häntä, kerron teille tällä kertaa hieman mun ja Macon kaksi viikkoa sitten olleesta Niclas Aromaan estevalmennuksesta. Lähdin kyseiselle reissulle enemmän kuin innoissani, kuten saatoitte edellisistä postauksista huomata. Olimme reissussa yhdessä ystäväni kanssa, päämääränämme Huittinen. Ei siis suinkaan Tampere, kuten olin aiemmin kirjoittanut, mutta näin helsinkiläisen näkökulmasta suunta on suunnilleen sama ;) Valmennus alkoi illalla kahdeksan aikoihin, joten ilta venyi todella myöhäiseksi. Ei kovin houkuttelevaa, kun tuota seuraavan aamun työpäivää mietti. Äitini kyseli jo edellisenä päivänä, onko tuossa yhtään mitään järkeä: ajaa nyt yhtä valmennusta varten kahden tunnin matka suuntaansa arki-iltana, kun elämässä on muutenkin tekemistä. Eipä tätä harrastusta järjellä mitata, vai voiko joku olla toista mieltä..

Itse valmennus meni juuri kuten olin odottanutkin, sillä sain valtavasti vinkkejä tulevaan! Tein paljon virheitä ja mun omassa ratsastuksessa on paljon korjattavaa tuon hevosen (ja miksei muidenkin) kohdalla, mutta tämä nyt oli etukäteen tiedossa, eikä siksi tuntunut mitenkään masentavalta. Ja ilokseni voin todeta, että näistäkin hetkistä ollaan tultu iso harppaus eteenpäin, kun vertaa menoa viikonlopun kisojen ratoihin. Olen saanut muiden avulla Maroccoa kahdessa viikossa paljon paremmin pakettiin, eikä se ole enää yhtä lailla pitkä valtamerialus vailla kapteenia. Enkä toki väitä, että työ olisi nyt tehty - tästähän se vasta alkaa! Mutta se, että jotain muutosta on tapahtunut, on tietysti aina pelkästään positiivinen asia.

Nämä on näitä, kun jätin sujuvasti yhden askeleen pois :D





Aloitimme valmennuksen tulemalla pitkällä sivulla kaarteesta ulos puomi - pysty - puomi -jumppaa, jonka jälkeen hevonen piti siirtää käyntiin. Teimme tälle monia toistoja toistojen perään, jotta saimme haluamamme asiat kuntoon: hevosen vähän skarpimmaksi avuille, nopeammaksi kauttaaltaan ja toisaalta hyppäämään suoraan. Maco on tällä hetkellä vähän turhankin rauhallinen, vaikka toki tuo pitkä matka Suomeen on varmasti veroittanut siitä vähän virtaa kaikkine muutoksineen niin ruokinnassa, bakteerikannassa kuin ihan liikunnassakin. Varmuuden vuoksi otan siitä laajan verenkuvan ensi viikolla, aivan kuten otin Champistakin puolen vuoden välein. Tällä tavalla voidaan varmistaa esimerkiksi sairauksien yhteydessä se, mikä on ollut kyseisellekin hevoselle normaalitila eri arvoissa. 

Varsinaisen alkuverryttelyhyppelyn jälkeen lähdimme tulemaan samaiselta pystyltä okserille suoraa linjaa, johon piti ottaa kuusi laukka-askelta. Itsehän varsin pätevästi otin kyseiseen väliin kerta toisensa jälkeen viisi laukka-askelta, mikä oli ihan liian vähän okserin ollessa huiman 80cm korkeudessa. Nikke taisi jo repiä hiuksia päästään, kun tein saman virheen kerta toisensa jälkeen. En vain yksinkertaisesti saanut hevosta tarpeeksi kasaan esteiden välissä, mikä näkyi ihan samalla tavalla myöhemmin lähestyessämme esimerkiksi kahden askeleen pysty-okseri -sarjaa. Niinpä meidät laitettiin tekemään jokaisen esteen jälkeen reilu ratsastus eteen, josta taasen kunnolla kiinni, eteen, kiinni ja niin edelleen. Laukkaan pitää saada todella paljon enemmän nyansseja, eikä se onnistu seisomalla jalustimilla ja toivomalla parasta. Aluksi Maco protestoi esimerkiksi raippaa potkaisemalla sivulle, mikä ei tietenkään ollut sallittua. Kuten Niclas sanoi, ei hevosen kimppuun pidä käydä noissa tilanteissa, vaan sille pitää kertoa, ettei tuo ole okei. Eipä ole tuon jälkeen vastaavaa enää tehnyt, liekkö hieman paremmin pohkeen edessä.








Yksittäisen linjan jälkeen teimme radanpätkiä ja loppuun kahdeksan esteen rataa. Tehtävät itsessään eivät olleet mitään maailman vaikeimpia, mutta juuri sellaisia, missä itse onnistun normaalisti epäonnistumaan: kaarteesta ulos yksittäisiä pystyjä, sarja ja muuta, missä pitäisi osata säilyttää se rytmi kaarteen läpi kohti estettä. Koska videolla on kovin kattava selostus, en tällä kertaa kerro sen enempää juuri näistä asioista tekstin muodossa. Näette varmasti itse kaikista selkeimmät erot siinä, miten oma ratsastukseni muokkautui valmennustunnin aikana vähän itsevarmemmaksi, kun sain pientä tatsia siiten, kuinka tuota hevosta kannattaa ratsastaa. 

Nikke kysyi heti valmennuksen alkuun, miten paljon olen ehtinyt tekemään Macon kanssa. Totesin tähän, että olemme menneet yhden estevalmennuksen ja hypänneet kertaalleen itsekseen muutamia pieniä hyppyjä. Siihen nähden valmennus meni mielestäni ihan kivasti, joskin omat ohjani venyivät lopputuntia kohden niin pitkiksi, että niihin olisi voinut ripustaa pyykkejä kuivumaan. Tämän päivän kisoissa yritin pitää ohjat kilometrin verran lyhyempinä, missä onnistuin käsittääkseni ainakin videoiden perusteella hieman paremmin. Toinen omaan silmääni erityisen suuresti pistävä asia on tuo ihana liioiteltu myötäys omalla ylävartalollani esteiden päällä, mikä on palautunut jostain syvältä takaisin käytäntöön. Missä, oi missä, on se kadotettu vatsalihasten tuki, jolla saisin pidettyä yläkroppani pystyssä myös hypyissä? Tässäpä siis työstettävää loppukesäksi!






Makkaran ilme! Niin suloinen <3

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Juttelimme lopuksi Niken kanssa hieman kuolainvalinnoista, yleisesti treenitavoista juuri tämän hevosen kohdalla sekä ylipäänsä kisakalenterista. Lupa kisoihin lähtemiseen annettiin, sillä joskushan ne kilpailut on aloitettava Maroccon ja mun kohdalla. Tästä riemastuneena ilmoittauduin Riders Innin kisoihin luokkiin 90cm ja 100cm, jotka oli tarkoitus olla mukavaa ja helppoa tekemistä uuden hevoskaverin kanssa. Ilokseni kaikki meni niinkin hyvin, että ensi viikolla hyppäämme Stall Solbackan kisoissa 100cm ja 110cm. Mutta nämä ovat taas toisen postauksen juttuja, palataan niihin myöhemmin viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa sulle! :)
Lue lisää Read More »

torstai 6. heinäkuuta 2017

#889: Hevosen huoltoa ja uudet suitset

37
Olettekin ehkä huomanneet, että mun sponsoripostaukset ovat vähentyneet kevään mittaan runsaasti täällä blogin puolella. Tein jo ennen Champin lähtöä sopimuksen neljä ja puoli vuotta blogia sponsoroineen Veljekset Wahlstenin kanssa siitä, että jatkamme yhteistyötä uuden hevosen saapumisen myötä. Uudelle hevoselle kun tarvitaan aina kaikkea tarviketta, joten se tuntui kovin loogiselta vaihtoehdolta kaikkien kannalta ajateltuna. Macon saapumisen jälkeen aloin selailemaan Wahlstenin kuvastoa ja bongasinkin sieltä meille tarpeellisia hankintoja, joita esittelen kesän mittaan teille lukijoilleni. 

Tässä postauksessa kerron paitsi Macon kuulumisia, esittelen myös suitset, jotka sain Veljekset Wahlstenilta niin sanotun starttipakkauksen yhteydessä. En ole koskaan halunnut kaupallistaa blogiani liiaksi, joten kieltäydyn lähes päivittäin yhteistyötarjouksista, joita satelee sähköpostiini niin hevosiin liittyen kuin liittymättä. Tänä vuonna blogissa tulee esiintymään sponsoreina tai yhteistöiden merkeissä teillekin vanhat tutut Veljekset Wahlsten, Helsinki International Horse Show sekä Equestrian Stockholm. Näiden lisäksi saatte mahdollisesti loppukesästä kuulla myös hieman uutta ja kisaamiseen liittyvää kuviota, mutta siitä lisää myöhemmin. Mulla itselläni on ilo tehdä useiden vuosien pituista yhteistyötä hyviksi kokemieni yritysten kanssa, sillä voin puhua näiden tuotteiden ja tapahtumien puolesta omien kokemuksieni kautta erittäin positiiviseen sävyyn.

Monet teistä ovatkin kiinnittäneet huomiota mun uusiin suitsiin, jotka ovat koristaneet Macon päätä viimeisen parin viikon ajan. Champin lähdettyä myin omat micklemini pois, eikä jäljelle jäänyt enää kuin Vilholla käytössä olevat varsin tavalliset englantilaiset suitset ja Champillakin käytössä olleet meksikolaiset. Nuo meksikolaiset suunnittelin viime kesänä itse Champille, joten halusin ehdottomasti jatkokäyttää suitsia uuden hevosen kanssa. Tykkään valtavasti suitsien anatomisesti muotoillusta niskahihnasta ja vuosi takaperin muodissa olleesta korkeammasta leukahihnan kiinnityksestä, enkä halunnut luopua niiden käytöstä kokonaan. Meksikolainen turpahihna ei kuitenkaan tuntunut Macolle välttämättä parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta, joten pyysin Wahlstenilta ruunalle paremmin sopivan englantilaisen turpahihnan samoihin suitsiin. Itse suitset siis pysyivät muuten samoina kuin aiemminkin, sillä sain postissa tuon pelkän turpahihnan. Nyt voinkin tarpeen mukaan vaihdella suitsiin englantilaista tai meksikolaista turpahihnaa sen mukaan, mikä milloinkin on tarpeen.


Näissä kuvissa näkee hyvin Macon suitset myös niskasta. Suitset on saatu Veljekset Wahlstenilta. 
Macolla oli toissa viikolla raspaus, jossa odotin löytyvän yhtä jos toista isompaa sanottavaa suusta. Tämän vuoksi en lähtenyt leikkimään erilaisilla kuolaimilla tai sen kummallisemmilla suitsivirityksillä ennen raspausta, sillä halusin ensin tietää, onko suussa jotain konkreettista korjattavaa. Raspaus meni kaikkinensa todella hyvin, eikä suu ollut niin paha kuin esimerkiksi Champilla oli Suomeen tullessaan. Sanomista toki löytyi ja raspausväliksi suositeltiin puolta vuotta tai mahdollisesti pienempääkin, mikäli seuraavan raspauksen yhteydessä huomattaisi sellaista tarvittavan. Suurin ongelma suussa on nimittäin sen epäsymmetrisyys, kun Macon koko pää on vino silmien korkeutta myöten. Täten hampaat eivät tule täysin vastakkain, mikä johtaa epätasaiseen kulumiseen ja piikkien syntyyn. Saa nähdä, miten paljon juuri vasemmalla puolella kuolaimen viereisessä hampaassa ollut iso piikki on vaikuttanut kielen vasemmalla puolella roikottamiseen.

Champin raspaus oli aina oma operaationsa, sillä ruuna piti rauhoittaa kunnolla. Se oli todella kiltti, mutta sille jouduttiin aina tekemään niin paljon puolen vuoden välein suuhun, että se todennäköisesti sattui valtavasti rauhoitettunakin. Maco oli sen sijaan todella lungisti, eikä se juuri piitannut raspaamisesta. Toki se rauhoitettiin ja nauroinkin makeasti, kun kävelytimme sen karsinaan raspauksen jälkeen. Hevosraukka oli niin kännissä, että se hädin tuskin pysyi pystyssä pienestä rauhoitemäärästä huolimatta. Tästä on hauska video: hevosen takajalat menivät ihan miten sattuu hitaassa vauhdissa. Oli kyllä mielenkiintoista nähdä hevosen suu konkreettisesti ja kokeilla omalla kädellä niitä piikkejä, sillä vastaavaa en ole Champin kanssa saanut tehdä. 


Viikon ajan ehdittiin käyttää myös näitä meskikolaisia ;)
Nyt siis seurataan, miten nämä nykyiset suitset soveltuvat meidän käyttöömme. Uskoisin, että Maco pötkii menemään loistavasti ihan tällaisella tavallisella suitsituksella, sillä sitä se on käyttänyt myös edellisessä kodissaan. Sillä ei ole suussa mitään haavaumia tai muita syitä, mikä edellyttäisi esimerkiksi micklemien hankintaa. Toki saatan testailla aina erilaisia vaihtoehtoja, mutta ainakin tällä hetkellä ihan tavallinen englantilainen turpahihna tuntuu toimivan hyvin ja sopivan tälle hevoselle tavallisessa treenissä. Tykkään Wahlstenin suitsista senkin takia, että ne ovat hevoselle mukavat päähän nahan laadun ja pehmeyden puolesta. Esimerkiksi tuo turpahihna on pehmustettu kauttaaltaan niin, ettei leuan alle tuleva osa ole pelkkä ohut nahkaremmi. 

Maco myös hierottiin viime viikolla, enkä ole koskaan nähnyt hevosella samanlaista reaktiota hieronnan yhteydessä. Multa kyseltiin, onko Macoa hierottu aiemmin, ja voisin kuvitella tähän kieltävän vastauksen. Sen entisellä tallilla on ollut nelisensataa hevosta, eikä tällainen nuori hevonen ole varmasti ensisijassa hieronnan kannalta.. Hierojamme totesi heti alkuun, että ruuna on kauttaaltaan aika hyvän tuntuinen, sillä eteenkin lavat olivat oikein irtonaiset ja selkä tuntui hyvältä. Takaosassa oli jäykkyyttä lautasten ja takareisien kohdalla, jotka aukesivat niin, että mäkin yllätyin. Maco nosti yhtäkkiä toisen takajalkansa ylös sivulle kuin tietämättä, mihin se pitää asettaa. Se seisoi siinä asennossa niin järkyttyneen näköisenä, etten ole aiemmin nähnyt. Sitten se laski jalkansa alas ja jäi seisomaan ihan ihmeelliseen asentoon, jonka jälkeen se rupesi roikottamaan alahuultaan ja sen koko olemus meni todella uniseksi. Ja tämä kaikki tapahtui ehkä 15 sekunnin aikana. Ikinä elämäni aikana en ole nähnyt vastaavaa reaktiota hevoselta hieronnassa! Lautaset muuttuivat ihan "löllöiksi" eli ne suorastaan "aaltoilivat" koskiessa. Aiemmin ne olivat kovat, eivätkä joustaneet kosketuksessa juurikaan. Huh, tuon eron tunsi myös selkään ratsastaessa. 

Luulen, että Macoa hierotaan vastaisuudessa noin kerran kuukaudessa ihan vain lihaksien hyvinvoinnin vuoksi. Sillä ei ollut varsinaisia suurempia jumeja, mutta tuon reaktion itse paikalla todistaneena en voi väittää, etteikö osaava hieronta tekisi hyvää hevoselle. Sain ohjeeksi laittaa linimenttiä takareisiin ja pitkiin selkälihaksiin hyppäämisen jälkeen sekä syöttää magnesiumia varovasti, jotta lihakset palautuvat paremmin treenien jälkeen. Katsotaan, onko tuolla mitään eroa konkreettisessa elämässä!

Onko teillä kokemusta magnesiumin syöttämisestä hevoselle?
Lue lisää Read More »

tiistai 4. heinäkuuta 2017

#888: Ensimmäinen estevalmennus Macolla

19
Aiheesta heti alkuun poiketen on pakko kertoa, miten fiiliksissä mä olen edelleen elämästä. Tällä kertaa en enää pelkästään viime viikonlopun keikasta, vaan myös siitä, miten moni kaverini on päässyt opiskelemaan. Se riemu, minkä tietää opiskelupaikan vastaanottaneiden kokevan, on jotain ihan uskomatonta. Isot onnittelut siis juuri sulle, jos pääsit kouluun tämän kevään yhteishaussa!

Lupasin jo reilu viikko sitten kertoa mun ja Macon ensimmäisestä estevalmennuksesta, mutta halusin ensin kirjoitella tuon edellisessä postauksessa olleen Vilhon hyppykerran alta pois. Kannattaa siis lukaista se, jos postaus on mennyt ohi. Samana päivänä hyppäsimme Macon kanssa Valtterin estevalmennuksessa, mikä olikin monella tapaa mieltä avaava valmennus. Pakko sanoa, että on mulla vaan valtavasti opeteltavaa paitsi esteille lähestymisessä, myös siinä rytmin löytämisessä. Kaiken uuden opetteleminen on toki positiivista, sillä ilman sitä emme kehity yhtään minnekään. Enkä nyt tarkoita, että mun ja Macon yhteistyö olisi tällä hetkellä umpisurkeaa - ehei, mulla vaan tulee olemaan pitkä ja kivinen tie siinä, että opin pois tavasta, jolla esimerkiksi Champia ratsastin. Uskon kuitenkin, että kun tuosta tavasta pääsee eroon, helpottuu ihan kaikenlaisten hevosten hyppääminen valtavasti.

Jälleen kerran kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, iso kiitos!




Vaikka Champilla oli rytmikäs ja etenevä, jopa isohko laukka, tuli mulla sen kanssa viimeisen parin vuoden aikana pakollinen tarve varmistella vähän liikaa laukan energisyyttä. Vaikea sanoa, mistä kaikki lähti liikkeelle. Joko Champ alkoi varomaan hyppäämistä mahahaavan takia, mikä johti sen temppuiluun ja siihen, että aloin paineistamaan sitä liikaa. Tai sitten paineistin alkujaan liikaa, mikä teki hevosen olon esteillä epämukavaksi ja aiheutti temppuilun. Vaikea olisi toki uskoa, että tuo jälkimmäinen vaihtoehto olisi täysin totta sellaisenaan, koska ongelmat esteillä alkoivat niin yksi yhteen mahahaavan oireiden alkamisen kanssa ja sitä ennen Champ oli kulkenut loistavasti sillä tyylillä, millä olin aina ratsastanut. Oli asia niin tai näin, alkoi tästä mun takaraivossa ollut tarve ratsastaa hevosta varmistellen esteitä kohden. 

Champ oli jo ennen mulle tuloaan hevonen, jota oli ratsastettu vähän enemmän paketissa esteitä kohden. En siis tarkoita, että sitä olisi survottu pakottaen esteitä yli, mutta sillä oli suussaan kovemmat kuolaimet ja se tuli esteille pienellä paineella, enemminkin hieman lyhyenä ja pää ylhäällä kuin rentona ja matalana. Jotkut teistä voivat muistaa, kun Nikke hyppäsi Champilla joskus parisen vuotta sitten ihan toisella tekniikalla: ohjat pitkinä, paineistamatta ja antaen hevosen tulla esteille isoa, rentoa laukkaa. Voi että, mitä hyppyjä ruuna tekikään! Mä taas itse menin vähän turhan lyhyellä ohjalla, en päässyt istumaan syvälle satulaan ja tein laukasta herkästi turhan kiireistä. En tahallani, vaan puhtaasti kokemattomuuttani. Mulla ei myöskään ollut sitä saksalaisen miehen taitoa ja kehoa istua sinne satulaan ja saada hevonen takaosansa päälle. Näistä ajoista tultiin onneksi paljon eteenpäin, mutta silti mun oli lähes mahdotonta muuttaa omaa ratsastustani juuri tuon hevosen kohdalla. Se oli jo monesta eri syystä kadottanut sen viimeisen taistelutahtonsa mun kanssa esimerkiksi kilpailutilanteessa ja kuten Nikke sanoikin, ei Champilla kestänyt pää sellaista käyttöä, mikä sopisi taas omaan tilanteeseeni.







Kuulostaapa karulta, kun sen kirjoittaa näin. Toivon, ettei kukaan nyt käsitä tuota väärin. Jos joku haluaa sanoa, että pilasin hevoseni, niin se on varmasti ihan oikeutettu mielipide - jonkun ammattilaisen käsissä tällaista ongelmaa ei välttämättä olisi koskaan muodostunut kyseiselle hevoselle. Usein sitä sanotaankin, että jokainen ratsastaja pilaa ensimmäisen oman hevosensa. Tuo sanonta on varmasti osittain totta, sillä kokematon ratsastaja tarvitsee hevosen, jonka kanssa se pystyy kehittymään. Sen hevosen tehtävänä on siinä kohden kehittää ratsastajaa yhdessä valmentajan kanssa, ei toisinpäin. Tästä syystä ensimmäisen hevosen tulisi olla paitsi kokenut, myös oikeasti hyvä päästään. Karua, mutta totta: hevosen tulee antaa virheitä anteeksi. Ei toki olla automaatti, vaan olla ottamatta yksittäisistä virheistä itseensä.

Olipahan alustus, mutta halusin hieman avata omia mietteitäni siitä, millainen Champ oli omaan käteeni hypätessä. Nämä eivät ole uusia ajatuksia, sillä olette voineet lukea niitä ihan jokaisesta valmennuspostauksesta, missä mua on kehotettu tulemaan rennommin ja antamaan hevoselle enemmän tilaa. Toki oli myös hetkiä, joissa piti paineistaa, kun Champ kyttäsi jotain estettä tai yritti esimerkiksi jäädä kulmaan pomppimaan. Niin tai näin, Macon kanssa mun on nyt opeteltava täysin uusi tapa laukata isoa ja sallivaa laukkaa reilusti pidemmällä ohjalla siten, että ruuna saa pysyä edestä matalana ja tulla pohkeella kohti estettä. Kun pääsen tulemaan kuvailemallani tavalla, hyppää Maco ihan valtavan hienoja hyppyjä. Jos lähden lyhentämään hevosta ja nostamaan sitä edestä ylös istuen itse vähän etukumarassa, kärsii hyppyjen laatu todella radikaalisti. 






En ole koskaan hypännyt hevosella, jolla ero oikean ja väärän ratsastuksen välillä olisi niin iso. Maco on todella kiltti, sillä se ei niin välitä, tulenko hieman lähelle tai kauas. Se tekee hyvät hypyt niin sanotusti mistä paikasta tahansa, jos osaan ratsastaa esteelle tavalla, joka sopii juuri sille. Jos sen sijaan alan paineistamaan hevosta ja pitämään esimerkiksi kädellä turhan paljon hakien paikkaa ponnistukselle, hyppää Maco herkästi vähän selättömiä hyppyjä. Valmennuksemme aikana tajusin tuon eron, enkä voi enemmän innoissani olla seuraavia estevalmennuksia ajatellen! 

Niclas sanoi mulle jo koeratsastuksessa, että mun pitää lähestyä esteitä erittäin rennolla kädellä, pidemmällä ohjalla ja käsi matalana. Laukata reilusti estettä kohden ja olla ylävartalosta hieman hitaampi. Näin kirjoitettunahan se tuntuu helpolta, kun tehtävänä on konkreettisesti vain sallia ja olla hiljaa. Kun on tottunut tekemään siellä selässä monen vuoden ajan ihan valtavasti kaikkea ylimääräistä, ei homma ole ihan yksinkertaista kääntää hetkessä päälaelleen. Onneksi tätä varten mulla on osaavat valmentajat, jotka auttavat ja tukevat parhaansa mukaan. Loistava esimerkki oli pari viikkoa sitten, kun Maco oli ollut kaksi viikkoa Suomessa. Olimme jutelleet aiemmin Niken kanssa, että hän tulisi käymään Suomessa heinäkuun alkupuolella ja tulisi silloin katsomaan meitä. Laitoin hänelle viestiä ja kysyin aikataulusta, jolloin vastaus tuli heti samalla minuutilla: "Tulen parin viikon päästä. Kaikki ok?" 


Tässä huomaatte eron. Tälle esteelle toin hevosen vähän turhan paljon kädellä ratsastaen ja kahdelle alla olevalle pääsin tulemaan "oikein".



Tämän viikon maanantaina olimme tosiaan Niken valmennuksessa, mutta teen siitä erikseen postauksen myöhemmin tällä viikolla. Tämä kyseinen postaus, jota parhaillaan luet, on kirjoitettu jo aiemmin, enkä siksi osaa ottaa kantaa valmennuksen kulkuun. Toivon toki, että saan taas paljon uutta ajateltavaa! Tuo meidän ensimmäinen estevalmennuksemme Valtterin kanssa sujui lopulta oikein kivasti, eikä siinä ole mitään sen kummempaa kerrottavaa näiden omien havaintojeni lisäksi. Emme tehneet juuri mitään vaativia juttuja, vaan lähinnä erilaisia ratoja erilaisilla linjoilla: sarjalta viidellä askeleella kaarevasti pystylle, kaarevaa linjaa kuudella askeleella, yksittäisiä oksereita ja alkuverryttelyssä toki sitä tuttuakin tutumpaa ristikkoa, josta on tullut oma suosikkiesteeni. Esteet pysyivät kautta linjan matalina, sillä emme nähneet tarpeelliseksi nostaa korkeutta ennen hyvän rytmin löytymistä. Ja kun se löytyi, oli fiilis ihan mieletön!

Mun pitää vähän pohtia, minkä kuolaimen laitan Macolle jatkossa esteille. Se on hyvä suustaan, mutta jää ajoittain hieman liikaa kiinni kolmipalaan ennen esteitä. Olen kokeillut hypätä myös nivelellä, enkä juuri huomannut eroa. Rehellisesti sanottuna mä olen maailman surkein kokeilemaan uusia kuolaimia, koska en osaa päättää, mistä edes lähteä liikkeelle. Macolla on aiemmin hypätty babypelhamilla, joka voisi valmentajani mukaan sopia sille hyvin. Saisin pidettyä käden rentona ja päästettyä hevosen pitkälle kaulalle ja vähän matalaksi edestä, missä se tekee parhaimmat hyppynsä. Juttelen asiasta vielä Niken kanssa ja katsotaan sen jälkeen, millä kuolaimella jatkan tulevaisuudessa. Voi hyvinkin olla, että tavallinen kolmipala voi toimia täysin moitteetta, mutta sen näkee toki vasta ajan kanssa.
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä