maanantai 31. heinäkuuta 2017

#894: Voita liput Horse Show'hun!

153
Järkytyin katsoessani puhelimen näyttöä aamulla herätyskellon pärähtäessä soimaan. Järkytystä ei suinkaan aiheuttanut aikainen kellonaika, vaan päivämäärä, joka aamu-unisille silmille liian kirkkaassa näytössä möllötti. Vielä viikonloppuna aivoni olivat täysin kesälomamoodissa - ihan kuin mulla mitään kesälomaa edes olisi. Siitäkin huolimatta tänään eletään tosiaan heinäkuun viimeistä päivää, mikä tarkoittaa sitä, että kohta on syksy. Ensi viikolla monella teistä alkaa koulu ja mäkin palaan opiskeluiden pariin reilun kuukauden päästä. Huh.

Vaikka kesä on tuntunut menevän ohi ennen kuin se edes tänä vuonna alkoi, en silti malta odottaa syksyä. Mukana on niin paljon kaikkea siistiä: kohta kilpaillaan paitsi esteratsastuksen GP-sarjan finaalin muodossa Laaksolla, myös Suomen Mestaruuksista Ratsastuskeskus Ainossa. Pienemmässä mittakaavassa olemme suunnitelleet osallistuvamme ihan huikean hyvällä porukalla esteratsastuksen joukkuhalli-SM:eihin, joissa pääsisimme Macon kanssa edustamaan seuraamme. Syksyllä kilpaillaan aluemestaruuksista niin henkilökohtaisella kuin joukkuetasollakin, minkä lisäksi tietysti aloitetaan kirjoittamaan pro gradu -tutkielmaa, vaihdetaan työpaikkaa uuteen toimipisteeseen ja nautitaan viimeisistä auringonsäteistä täysillä. Ja mikä tärkeintä, valmistaudutaan koko syksyn huipennukseen eli Helsinki International Horse Show'hun.

Kaikki upeat kuvat jälleen kerran c. Rosita Dahlberg - katso blogi!


Mä olenkin jo hyvän aikaa sitten maininnut ensimmäisen kerran, että tänäkin vuonna tulette näkemään Horse Show -aiheista materiaalia täällä blogin puolella. Mä olen suunnitellut kaikkea kivaa, mutta suurin osa jutuista tullaan toteuttamaan lähemäpänä itse tapahtumaa. Parin viikon sisällä ajattelin kuitenkin kertoa teille hieman siitä, miten esimerkiksi juuri mun suosikkiratsastajat ovat pärjänneet kuluneella kaudella maailmalla isommissa kisoissa ja mitä mä odotan eniten Horse Show'lta. Tämä vuosi kun tulee olemaan aiempia huomattavasti erilaisempi: mä en ole enää samalla tavalla töissä aamusta iltaan kansliassa, vaan vietän aikaa paikalla pitkälti bloggaajana ja siksi olen vapaampi kuvaamaan tapahtumaa, kertomaan fiiliksiä ja ennen kaikkea seuraamaan itse kisoja katsomosta. Mutta se mikä ei muutu, on kaikki kulissien takaa tuleva materiaali.

Mietin pitkään, josko haastattelisin edellisen vuoden tapaan jotain suomalaista Amateur Tourilla nähtävää ratsukkoa. Viime vuonna haastattelun kohteeksi päätyi kesähelteiden aikaan Ida Palmos (videohaastatteluun nimeä klikkaamalla) ja myöhemmin syksyllä tein paljon kiitosta keränneen henkilöhaastattelun Emma Tallbergista (haastattelu nimeä klikkaamalla). Molempien suorituksia päästiin ihailemaan jäähallin puolella lokakuussa ja tällä kaudella kumpikin heistä on menestynyt kisakentillä sekä uusien, että vanhojen kisakumppaneidensa kanssa. Nyt kysyisinkin teiltä, kenestä suomalaisesta ratsastajasta te haluaisitte haastattelun videon tai tekstin merkeissä. Kyseessä voi olla joku isoihin kansainvälisiin luokkiin tähtäävä Suomessa tai ulkomailla asuva esteratsastaja, Amateur Tourin finaalipaikasta haaveileva tulevaisuuden toivo tai vaikkapa poniratsastaja, joka osallistuu tapahtuman poniluokkiin ensimmäistä kertaa. Vai olisiko kiva kuulla juttuja henkilöltä, jolla on pitkä historia takanaan Horse Show'ssa kisaamiseen liittyen?





Kerro ideasi kommenteissa, jonka myötä osallistut arvontaan Horse Show'n lipuista. Blogissani tulee olemaan syksyn aikana vielä useampia arvontoja Horse Show'n sponsoroimana, mutta polkaistaan näin heinäkuun viimeinen päivä käyntiin lippuarvontojen rumba. Tällä kertaa arvonnan palkintona on torstain Finland Finals & International Training Session -näytöksen lippupaketti eli kaksi lippua kyseiseen näytökseen. Yhteensä palkinnon arvo on 79,00 euroa. Vanhaan tuttuun tapaan illan näytöksessä nähdään suomalaisratsastajille tarkoitettujen luokkien finaaleita, mutta uutuutena mukana on kansainvälisten ratsastajien verryttely pääareenalla haastatteluiden ja kommenttien kera. 

Osallistut arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kerrot oman nimesi/nimimerkkisi, sähköpostiosoitteesi sekä sen, kenestä suomalaisesta ratsastajasta haluaisit haastattelun blogiini. Extrana voit halutessasi ehdottaa myös ulkomaalaisia ratsastajia, mutta niiden haastatteluiden aika on vasta myöhemmin syksyllä ratsastajalistojen varmistuttua. Osallistumisaikaa on runsaastii - aina tämän viikon sunnuntaihin 6. elokuuta saakka. Voittaja julkaistaan täällä blogissa ensi viikon alussa ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitostaan sähköpostitse. Onnea jokaiselle arvontaan tasapuolisesti!
Lue lisää Read More »

lauantai 29. heinäkuuta 2017

#893: Hämpsin vuoro liitää!

8
Koska edellisessä postauksessa kerrottiin varsin kattavasti Macon tarina viikonlopun kisojen osalta ja sivuttiin samalla muutakin tapahtumaa päivään liittyen, en kerro tässä postauksessa sen kummemmin itse aikataulullisia seikkoja. Postauksen aihe onkin kertoa samaisesta kisapäivästä Hämpsin ratojen osalta, mikä taitaa olla monelle lähes yhtä kiinnostavat aihe kuin Macon kuulumiset. 

Mikäli paikalla on joku uusi lukija, voin avata tilannetta hieman. Hämpsi on siis tuttuni hevonen, jota olen ratsastanut säännöllisesti kerran viikossa tai parissa, joskus hieman useammin ja toisinaan harvemmin. Pääasiassa olen tammalla vain hypännyt, sillä varsinaiset sileäntreenit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Yhteistyömme alkoi tämän vuoden alkupuolella, mistä lähtien olemme tehneet hommia yhteisen sävelen löytämiseksi. On ollut etuoikeus saada ratsastaa tällä hevosella, sillä olen itse oppinut ihan valtavasti ja saanut paljon itsevarmuutta esteillä erilaisten hevosten kanssa. Kaikkein suurin onni on kuitenkin ollut Hämpsin omistaja, joka on valtavan ihana ihminen. Iso kiitos siis sinne suuntaan jo tässä vaiheessa 

Kesäkuussa hyppäsin Hämpsillä hieman vähemmän, sillä tammalla irtosi kenkä kesäkuun alun kisojen jälkeen ja sen vuoksi meillä jäi treenaukset hetkeksi jäihin. Heinäkuussa taisi olla ensimmäinen kerta, kun menin pitkästä aika tamman luokse ottamaan muutamia hyppyjä kotikentällä. Meno oli oikeastaan kesäkuistakin paljon tasaisempi, mikä oli todella kiva huomata. Seuraavalla viikolla hyppäsimme vähän enemmän ja sitten koittikin viime viikko, jolloin Hämpsi tuli tiistaiaamuna meidän kotitallillemme hypättäväkseni samalla, kun kouluvalmentajani ratsasti Macon. Fiilis kotitreenissä oli todella hyvä, joten päätin lähteä hyppäämään suosiolla metrin luokan lauantain kisoissa. Edellisissä kisoissa menimme alle 90cm-luokan, mutta se tuntuu tämän hevosen kanssa niin pieneltä, eikä se varsinaisesti tarvitse mitään "ratoja alle", joten en nähnyt sitä järkevänä valintana.




Ääniraidallisella videolla näettekin näitä hyppyjä Hämpsin kotona, omalla kotitallillani sekä kisoissa. Lauantai koitti Hämpsinkin kohdalla tuhkimona, aivan kuten Macollakin, mutta onneksi myös tamma sai kengän etuseensa ennen kisoihin lähtemistä. Laidunelämä on välillä rankkaa kengittäjien kannalta, pakko se on myöntää.. Mä itse en ollut Hämpsin kotitallilla paikalla laittamassa sitä kuntoon, joten mulla ei harmillisesti ole sieltä sen enempää kerrottavaa. Kisapaikalle saavuttuamme avustin Hämpsin hoitajaa laittamaan sille varusteet, jotta hän pääsi kävelemään hevosen kanssa käsihevosalueelle ja odottamaan mun saapumista verryttelyyn. Tai no, ei kyseessä ollut varsinainen hoitaja, vaan ihan rautainen hevosalan ammattilainen, joka oli tullut Hämpsin kanssa paikalle sen omistajan ollessa omissa töissään. Eli siltäkin osin mulla oli palikat hyvin kasassa: mukana oli ihmisiä, jotka oikeasti tiesivät, mitä olivat tekemässä.

Hämpsin kanssa verryttely on muodostunut mulle jo näiden kolmen kisojen myötä rutiiniksi. Verryttelen aluksi kevyessä ravissa, jonka jälkeen nostan laukan ja laukkaan kevyessä istunnassa suoria teitä ja ympyröitä sen verran kauan, että musta tuntuu, että hevonen rentoutuu hieman. Jos istun samantien alas satulaan ja yritän lähteä työstämään tammaa laukassa, tulee laukasta herkästi turhan paineistettu. Mä en käytä Hämpsillä ollenkaan kannuksia, sillä se reagoi niihin esteillä melko voimakkaasti, mutta toisinaan esimerkiksi kaarteista ulos ratsastaessa kannukset voisivat olla sillekin sopiva vaihtoehto. Tämä näkyy etenkin niissä tilanteissa, kun Hämpsi alkaa vähän väsymään. Väsymystä ei kuitenkaan ollut esillä ensimmäisessä luokassa, saati sen verryttelyssä, vaan kaikki sujui siellä kuten pitikin. 




Itse radalle lähdin luottavaisin mielin. En ole koskaan osannut jännittää kisoja Hämpsin kanssa, sillä jotenkin en ole muodostanut sen suhteen mitään paineita pärjäämiselle. Se on aina tuonut kisoista kotiin ruusukkeet meidän yhteisen taipaleen aikana, mikä on tietysti ollut pelkästään positiivinen lisä. Tuon tamman kanssa en koskaan joudu ajattelemaan paikkoja tai ratsastuksen teknillistä puolta niin suuresti, sillä hevosessa on takana niin suuri voima, että se ponnistaa helposti vähän lähempää tai kauempaakin. Toki jokaisessa radassa pitäisi olla taustalla se sujuvuus ja mutkattomuus, mutta ymmärtänette varmasti pointtini. Metrin luokassa uskalsinkin lähteä ratsastamaan aikaa, sillä estekorkeus tuntui ihan passelilta ja tehtävät helpoilta. Radassa ei oikeastaan ollut mitään konkreettista virhettä, ellei mukaan lasketa lähestymistäni sarjalle. Hämpsi väisti ilmeisesti kentän laidalle rakenteilla olevaa kävelykonetta, joten tulimme sarjalle vähän vinosti sisään. Paikka itsessään oli hyvä ja tuokin todisti, että se pystyy kyllä hyppäämään ihan mistä tahansa!

Viimeiselle esteelle oli pitkä suora ja este oli vielä keltainen pystyeste, jossa päällimmäisin puomi oli lankku. Ratamestarilta varsinainen ansa, sillä moni hevonen pääsee pitkäksi tuollaisella viimeisellä suoralla ja pudottaa esteen vielä herkemmin sen ollessa hutera lankku. Hämpsin kanssa uskalsin hanattaa viimeisellä suoralla, sillä tiesin, että se kokoaa itsensä todella nopeasti kasaan tarvittaessa. Macon kanssa sen sijaan pyrin jatkamaan samaa laukan rytmiä, sillä se olisi voinut helposti valua etupainoiseksi ja liian pitkäksi.

Hämpsin aika riitti lopulta kolmanteen sijaan. Kun tulin radalta ulos, kuulutettiin mun menneen luokan johtoon. Yllätys sinänsä, koska olin luokassa ihan alkupäässä. Milla vitsali ja tuuletteli kentän laidalla, että hei, menit johtoon. Hämpsi sai paljon taputuksia ja pääsi hoitajansa huomaan, kun hyppäsin välissä Macolla kaksi luokkaa nollaradoilla omien vuorojeni aikana. Sen jälkeen palasin jälleen Hämpsin luokse, tarkistin varusteet ja kiipesin uudelleen kyytiin ajatuksena hypätä vielä 110cm-luokka. Olin tosiaan käynyt jälki-ilmoittautumassa luokkaan valmentajani kehotuksesta, sillä meno metrin radalla tuntui niin vaivattomalta ja helpolta. Vähän mua kyllä hirvitti kävellä rataa, sillä ne esteet tuntuivat isohkoilta Hämpsiä ajatellen. Olen itse hypännyt tammalla kotona rataa siten, että osa esteistä on yli metrisiä ja toki yksittäisiä tehtäviä on ollut 120cm korkeudella asti. Noin kookasta rataa emme olleet kuitenkaan koskaan hypänneet, mikä tuntui hurjalta ajatukselta.



Näissä sadekuvissa eli 110cm-luokan kuvissa näkee, miten paljon Hämpsi alkoi ylihyppäämään ja miten mulle tuli hankaluuksia pysyä kyydissä.
Verryttelyssä Hämpsi tuntui vähän väsähtäneeltä ja pyysinkin jo kannuksia lainaan, sillä en viitsinyt laittaa omia hieman liian teräviä kannuksia noin herkälle tammalle. Harmillisesti noita kannuksia ei kuitenkaan löytynyt, joten oli mentävä ilman. Emme hypänneet montakaan hyppyä edellisessä postauksessa mainitsemistani syistä (toiseen luokkaan ei tarvitse verrytellä niin paljon kuin ensimmäiseen), mutta Hämpsi rupesi ylihyppäämään aika valtavasti varsinkin viimeisillä oksereilla. Näette tuolta videoltakin sen, miten isosti tamma hyppää okserin yli ja miten mun on hieman hankalaa olla hypyssä mukana. Sanoinkin, etten mä enää kohta pysy menossa mukana!

Radalle päästessämme vettä tuli reilusti, muttei missään nimessä yhtä paljon kuin Macon edellisen radan aikana. Mä olin luokan viimeinen lähtijä, joten pyysin edellistä lähtijää jäämään mun kanssa radalle, jottei Hämpsin tarvinnut olla radalla yksin. Ja eikun homma käyntiin! Alkurata oli oikeastaan ihan pätevää menoa, mitä nyt tamma ylihyppäsi välillä ihan liikaa. Se alkoi väsähtämään, minkä takia jouduin ratsastamaan sitä kaarteesta todella voimakkaasti jalalla ulos, minkä se kompensoi hyppäämällä entistä enemmän ylös sen sijaan, että se olisi sujunut eteen hypyissä ja niiden jälkeen. Kuudennelle esteelle tamma ei noussut tarpeeksi nopeasti etujaloistaan, minkä takia se otti puomin. Seitsemännellä esteellä se kävikin sitten jossain tolppien korkeudella, jonka jälkeen mietin, että olisin keskeyttänyt radan siihen. Koska tammalla ei ole kokemusta noista radoista tuolla korkeudella, ei ole sillekään reilua laittaa sitä väsähtäneenä tehtävien eteen. Koska radassa oli jäljellä enää neljä estettä, päätin kuitenkin jatkaa loppuun. Kahdeksannelle tulimme hyvän hypyn, mutta yhdeksäs este oli iso ja leveä okseri, jolle matkamme päättyi. Hämpsi konkreettisesti kielsi esteelle, vaikka paikka oli ihan hyvä. Se ei halunnut yrittää hypätä, mikä oli täysin ymmärrettävää, koska se olisi hypännyt ihan valtavasti yli ja se olisi ollut sille kovin rankkaa. Laskimme esteen ihan pieneksi pystyksi, jonka tulin kertaalleen, jotta tammalle jäi hyvä fiilis ja sen ei tarvinnut hypätä liioitellen. 

Radan jälkeen mulla oli vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta olin todella pettynyt omaan arviointikykyyni radan jatkamisesta, mutta toisaalta olin tyytyväinen Hämpsin suorittamiseen. Ratamestari kertoi mulle ihan samoja asioita, mitä olin itsekin miettinyt: mun pitää saada ensinnäkin laukkaa paremmaksi kaarteen läpi, jotta en joudu polkemaan vauhtia esteitä kohden niin paljon, koska muuten noinkin varovainen hevonen alkaa ylihyppäämään entistä enemmän. Mutta toisaalta hevoselle pitää saada rutiinia noista isommista radoista, mikä oli tässä kohden ehkä se suurin syy hyytymiselle. Olihan meillä viimeksikin sama havaittavissa kisoissa, kun ensimmäisessä luokassa Hämpsi jaksoi painaa hienon nollan, mutta seuraavassa luokassa se oli selvästi väsyneempi, vaikka suorittikin muuten ihan hyvin. 


Katsokaa, miten isolta Hämpsi näyttää! Se on oikeasti ihan pikkuruinen Macoon verrattuna. 



Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo)

Seuraaviin kisoihin pitää miettiä, menemmekö pelkän yhden luokan, jotta tamma jaksaa varmasti ja se saa itsevarmuutta. Toisaalta hevonen on myynnissä ja siitä on ollut paljon todella kiinnostuneita ostajaehdokkaita, joten on vain ajan kysymys, koska se suuntaa uuteen kotiinsa ja meidän yhteinen treenitaival loppuu. Olen useampaan otteeseen vitsaillut, että voisin ottaa tuon hevosen ylläpitoon itselleni, jos vain rahat riittäisivät kahden hevosen kulujen maksamiseen. Näin ei tietenkään todellisuudessa ole, minkä takia olenkin ollut kiitollinen siitä, että olen saanut olla osana tuon hevosen treenivuotta. Olemme kehittyneet Hämpsin kanssa ratsukkona ihan valtavasti ensimmäisestä yhteisestä ratsastuskerrastamme, sillä olen oppinut ymmärtämään tuota hevosta ihan eri tavalla. Tammat ovat aina olleet mulle oma mysteerinsä, mutta tämä on onnistunut avaamaan sitä valtavasti. 

Mutta se näistä Stall Solbackan kisoista! Hämpsi pääsi myös palkintojenjakoon, kun se sai hakea Macon ruusukkeen 110cm-luokassa. Ne siis hakivat toistensa rusetit, heh! Tuossakin asiassa nämä hevoset olivat kuin yö ja päivä. Macon kanssa laukkasin puolipitkin ohjin ympyrän kunniakierroksena, koska se ei jaksanut innostua hommasta alkuunkaan. Hämpsin kanssa sen sijaan en osallistunut kunniakierrokselle, koska tamma esitti palkintojenjaosta poituessaan aina portille asti piaffia. Vitsailinkin, että millon opetamme tammalle vähän vaativampia koululiikkeitä. On nuo vaan mainioita tapauksia: niin erilaisia, mutta silti molemmat niin ihania!
Lue lisää Read More »

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

#892: Sadetanssia ruusukkeiden kera

13
Viikonloppu hujahti nopeasti ohi, kun pääsin osallistumaan valmentajani uuden kotitallin kisoihin Stall Solbackassa kahden hevosen kanssa. Koska mulla on kisapäivältä liuta kuvia ja videoita molemmista hevosista, päätin jakaa postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä saatte siis tutustua kisapäivään Macon puolelta, myöhemmin tällä viikolla on luvassa juttua Hämpsin osalta. Mulla on kirjoittamatta vielä edellisenkin viikonlopun kisapostaus Riders Innista, mutta koska sain aikaiseksi tehdä näitä postauksia nyt, päätin aloittaa tuoreimmasta aiheesta.

Mun päivä lähti käyntiin lauantaina varsin mielenkiintoisissa merkeissä, sillä en oikeastaan ollut edes varma, pystyisinkö osallistumaan Macolla ollenkaan kilpailuihin. Perjantaina tulin tallille heti töiden jälkeen ja ratsastin Acsun, jonka jälkeen menin normaalisti hakemaan Macoa karsinasta. Siinä samalla huomasin, että ruunalta oli irronnut toinen takakenkä. Talutin hevosen kuntoonlaittopaikalle ja istuin käytävän toiselle puolelle penkille maailman masentuneimmalla ilmeellä varustettuna. Kyllä otti päähän: yhtä paljon kuin oravaa, jonka käpy on jäässä. Laitoin heti viestiä meidän kengittäjälle, joka onneksi vastasikin nopeasti ja lupasi tulla laittamaan Macon kenkään heti seuraavana aamuna. Mä istuin mieli mustana varmaan vartin verran paikoillani ja kirosin laiduntamisen alimpaan maanrakoon, jonka jälkeen luovutin pahan mieleni suhteen ja harjasin ruunan perusteellisesti päästä kavioihin oikein pitkän kaavan mukaan. Ratsastus jäi siis kokonaan välistä, enkä oikeastaan ollut ratsastanut ruunalla itse koko viikkona kertaakaan kunnolla. Maanantaina ohjasajoin, tiistaina valmentajani ratsasti ja kävin vain hetken selässä, keskiviikkona menin pellolla ja torstaina oli kaverini Millan ratsastusvuoro. Olin toki hypännyt ja ratsastanut muilla hevosilla, mutta kyllä se silti ärsytti. 

Alun perin olin iloinnut jo etukäteen sitä, että saisin nukkua lauantaina ainakin kymmeneen. Suunnitelmahan muuttui täysin, kun olin jo ennen kahdeksaa tallilla keittämässä kengittäjällemme kahvia. Kengittäjä saapui paikalle tasan sovittuna aikana kahdeksalta ja aamu kuluikin mukavia jutellen. Autoin samalla toista hevosenomistajaa hänen irtokenkähevosensa kanssa, tein Macon ruoat valmiiksi, pakkasin kisavarusteet ja kun molempien hevosten kengitys oli valmis, ratsastin Acsun kunnolla sileällä. Samalla kuulin, että myös Hämpsillä oli lähtenyt kenkä, mutta se oli onneksi saatu aamulla kiinni. Kyllä kaikki maailman voimat olivat meidän kisalähtemisen kanssa vastakkain! Maco onneksi liikkui liinassa hyvin, joten päätin lähteä kisoihin normaalisti. Acsun ratsastuksen jälkeen ajoin porukoilleni syömään aamupalan ja nukuin 20 minuutin yöunien jatkeet, koska väsymys oli melkoinen.

Aurinkoiset kuvat metrin luokasta, sadekuvat 110cm-luokasta. Ja kaikista kuvista kiitos kuuluu isälleni, joka seisoi kaatosateessa (!!) kuvaamassa t-paidalla, koska kerroin kamerani kestävän vettä. Huh, se on paras <3 Isäni siis, vaikka ei kamerassakaan valittamista!




Kisoihin lähdettiin yhden aikaan iltapäivällä. Ensimmäinen luokkani oli molemmilla hevosilla metri siten, että Hämpsi starttasi ensimmäisenä hevosistani ja Maco toisena. Saavuttuamme kisapaikalle purimme ensin Macon ulos trailerista, sillä se ei osaa seistä siellä yhtään heti saapumisen jälkeen. Kotiinpäin lähtiessä se kyllä seisoo, mutta ruuna nyt on muutenkin kisapaikalle tultaessa ihan mahdoton: se ei malta yhtään seistä ja se huutaa välillä melko isostikin vastaillen muiden hirnumisiin. Kotona se on niin lungi, ettei ihan heti uskoisi. Ei se kuitenkaan ole vaikea käsitellä, mutta syttyy ihan eri tavalla! 

Macon suitsimisen jälkeen jätin sen kävelemään hevosenhoitajan kanssa, jotta pääsin auttamaan Hämpsin varustamisessa. Hämpsi oli tullut paikalle omalla hevosautolla, joten autoin sille vain kamat päälle ja menin takaisin Macon varustamisen kimppuun. Molemmilla ratsuillani oli päällä mitäs muutakaan kuin Equestrian Stockholmin huopaa ja huppua, itse olin laittanut jalkaani uudet Wahlstenilta saadut kisapöksyt ja Macon kaikki muu varustus satulaa lukuunottamatta oli samaisesta liikkeestä saatua. On kiva, kun mulla on siistit varusteet, koska tykkään näyttää huolitellulta niiden osalta. Meikatahan en jaksanut kuin vasta kisojen illanviettoon ja mulle naurettiinkin, että oon selkeästi käynyt suihkussa ja joudun siksi istumaan eri puolelle pöytää :D

Hevosten kuntoonlaiton valmistuttua kiiruhdin verryttelemään Hämpsiä ja siitä kävelemään rataa. Metrin arvostelu oli 367.4 eli selkosuomella "luuseritkin saavat jatkaa maaliin".. Huono vitsi, tuo siis tarkoittaa sitä, että vaikka ensimmäisestä vaiheesta saisi virhepisteitä, saa toisen vaiheen jatkaa maaliin tai kolmanteen kieltoon asti. Tämä oli tosi hyvä, sillä arvostelua on alettu käyttämään kuluneen vuoden aikana laajemminkin seurakisoissa ja se antaa mahdollisuuden ratsastaa rata loppuun vaikkapa jostain turhasta virheestä huolimatta. Itse radassa ei ollut mitään kummallista, vaan kaikki tiet olivat aika simppeleitä, eikä väleissäkään ollut mitään kikkoja. En itse edes kävellyt metrimääriä suhteutettuihin väleihin, vaan kysyin ne suoraan ratamestarilta. Sitten eikun Hämpsin selkään takaisin, radalle ja lopulta ulos nollatuloksen kera.

Tälle esteelle tultiin todella pohjaan. Katsokaa Macon takajalkoja, kun se haluaa kiivetä puhtaasti yli :D



Valmentaja valvoo.
Hämpsin radan jälkeen seurasimme muutamia ratoja valmentajani, Millan, hänen siskonsa ja isäni kanssa kentän laidalla. Kisoissa on aina todella hauskaa, mutta varsinkin tällä kertaa meno oli ihan loistavaa, sillä mulla oli molemmille hevosille omat hoitajansa ja mukana oli paljon tuttuja kasvoja estepiireistä. Valmentajani heittikin radan jälkeen, että saisiko nyt olla sitä skumppaa vai mitä tarvitsisin. Hah! En ole ollut kahden hevosen voimin kisoissa hyppäämässä sitten vuoden 2011, jolloin hyppäsin parhaimmillaan 13 rataa kahden päivän aikana. Vielä, kun mulla oli nyt valmentaja mukana jokaisessa verryttelyssä auttamassa ja apukäsiä enemmän kuin riittävästi, oli fiilis jotenkin ihan utopistinen. Niin siistiä!

Macon kanssa ensimmäinen verryttely sujui suoraan sanottuna ilman mitään sen kummempaa kerrottavaa. Ruuna on niin tasainen, ettei siitä oikein tarinaa saa revittyä.. Olihan se vähän hidas ja saisi olla todella paljon enemmän takaosallaan, reaktiivisempi ja ajatella enemmän ylämäkeen, mutta eipä noita asioita oikein yhden verryttelyn aikana saa toteutettua. Ravasin ja laukkasin itsenäisesti, jonka jälkeen aloitimme verryttelyhypyt kavaletilla ja nostimme sitä sitten metriseksi pystyksi muutamalla nostokerralla. Kävelytauon jälkeen siirryimme okserille, jossa aloitimme ehkä 80cm korkeudelta nostaen esteen reiluun metriin. Hyppyjä ei tehty paljon ja jokaisella hypyllä oli joku funktio. Mä en itse ole niitä ihmisiä, jotka hyppäävät verryttelyssä maailman tappiin asti, koska se ei mun mielestä aja asiaansa. Ensimmäiseen luokkaan otan yleensä verryttelyssä seitsemästä kahdeksaan hyppyä ja toiseen luokkaan neljästä viiteen. 

Metrin rata oli vähän kaksipiippuinen. Alkurata oli häseltämistä ja sanonkin videolla, että sitä katsellessa ihan hengästyy itsekin. Ensimmäiset kaksi estettä olivat ihan sujuvia, mitä nyt toisena olleelle okserille unohdin hieman ulkoavut ja paikka oli suhteellisen kaukana esteestä. Kolmannelta neljännelle olikin sitten neljän askeleen pysty-okseri -linja, jonka Maco juoksi ihan omia apujani vasten ja siksi paikka tuli melko pohjaan okserille. Näppäränä ruuna kuitenkin kiipesi tuosta yli ilman ongelmia. Sen jälkeen meillä rupesi löytymään rytmi paremmin, eikä loppuradassa ole mitään sen kummempaa ihmettelemistä. En ratsastanut aikaa, vaan otin jopa yhteen pitkään väliin yhden askeleen enemmän, joten tuloksena oli hidas nollasuoritus ja 11. sija. Ei siis ruusuketta tästä luokasta, mutta eipä me sitä lähdetty hakemaankaan. Maco sai kyllä osallistua palkintojenjakoon hakiessaan Hämpsin ruusukkeen.

Juu, tässä näette sen sateen määrän heti esteen numero yksi jälkeen.

Ohjakin lähti kädestä..



Seuraava luokka eli 110cm-luokka olikin heti metrin perään. Hyppäsin Macolla kolmantena ja Hämpsillä viimeisenä, joten mun ei tarvinnut välissä vaihtaa kannuksia pois jalasta tai muuten säätämään sitä, miten ratsastaisin. Maco ja Hämpsi ovat muuten kuin yö ja päivä tuon ratsastuksen osalta! Toinen on vähän hidas, isolaukkainen ja hyvin tasainen, toinen taasen helposti painetta keräävä, elastinen ja sellainen sähköjänis, että sillä pystyy kyllä ratsastamaan aikaa näppärästi. Itse 110cm luokan rata oli sekin simppeli ja vähemmän suhteutettuja linjoja sisältävä, mutta arvosteluna olikin A.2.0 eli ratsastus aikaa ja virhepisteitä vastaan yhdessä vaiheessa.

Kuten jo aiemmin sanoin, oli verryttely toiseen luokkaan varsin nopea. Radankävelyn jälkeen mulla oli kymmenisen minuuttia aikaa omaan starttiin, joten hölkkäsin hetken, laukkasin muutamia kierroksia ja herättelin hevosen käyntiin temponvaihteluilla. Muutamien verryttelyhyppyjen jälkeen ulkoa alkoi kuulumaan sadetta, mutta tilanne ei ollut vielä paha. Kun menimme ulos maneesista, totesi valmentajani, että eihän täällä edes sada. Niin mä menin kentälle valmistautumaan omaan vuorooni, kunnes lähtömerkkini saamisen jälkeen taivas repesi. Ratamestari seisoi vieressä ja kysyi, haluanko hypätä radan myöhemmin, mutta totesin jo kastuneeni. Nostin laukan ja zoomailin ensimmäistä estettä kohden, mutta sade vain yltyi. Taivaalta tuli vettä ja rakeita sellaisella voimalla, etten valehtelematta nähnyt estettä numero kaksi kuin ääriviivoiltaan. Onneksi mulla oli kuitenkin tuo aurinkolippa, ettei ihan häikäissyt liikaa, haha! Toisena esteenä toimineelle okserille tulimmekin siis vähän lähelle, koska mulla ei ollut mitään havaintoa vauhdista ja suuntakin hieman hakusessa. Kolmannelle esteelle jouduin polkemaan kaarteesta vauhtia ja samalla mulla irtosi ohja toisesta kädestä (kumiohjat sateella ei ole kovin hyvä idea showshinea täynnä olevan hevosen kanssa), mitä keräilin käteen neljännettä estettä lähestyessä.

Koko 110cm-luokan rata oli oikeastaan kakkosestettä lukuunottamatta tosi sujuva. Olihan se hidas, mutta ihan totta, en mäkään olisi halunnut tuolla kaatosateessa rämpiä ja hypätä. Tuloksena saimme nollan, jonka jälkeen kisat keskeytettiin sateen loppumisen ajaksi. Mun koko kropassa ei ollut yhtään kuivaa kohtaa ja esimerkiksi hanskoista valui putouksen lailla vettä puristaessani kädet nyrkkiin. En ole koskaan ollut ulkona saati hevosen selässä noin kovassa sateessa ja raekuurossa, mikä lähinnä huvitti. Milla kuvasi Snapchattiin videota mun radasta ja totesi kolmoselle lähestyessäni, että mä nauran siellä selässä. No eipä siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauraa, niin paljon sitä vettä tuli.





Maco sai poseerata molempien ruusukkeiden kanssa.

Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo).

Radan jälkeen Maco sai loimen niskaansa ja pääsi kävelemään maneesiin. Mä itse vaihdoin toisen ratsuni kyytiin ja radan hypättyäni osallistuin Hämpsin kanssa palkintojenjakoon hakeakseni Macon rusetin, sillä ruuna sijoittui luokassa neljänneksi. Voi että, miten mä olin tyytyväinen koko kisareissuun, sillä molemmat hevoset suorittivat hyvin sääolosuhteista huolimatta ja mä osasin pitää hermoni kasassa suhteellisen hyvin. Mun viimeisen startin jälkeen taivaskin kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan, mikä nyt ei enää siinä kohden kovinkaan lohduttanut, sillä ainoa kuiva kohta mussa oli käsivarret, jotka aurinko kuivatti varsin nopeasti. Saatiin kyllä hyvät naurut tuosta vesisateesta, sillä mun uudet valkoiset housutkin värjäytyivät käyttökelvottomiksi ja kaikki nahkavarusteet oli pakko rasvata seuraavana päivänä ajan kanssa.

Maco pääsi kotona ensin pesulle, jonka jälkeen se sai hengata heinäkärryn kanssa solariumissa 20 minuuttia ja lämmitellä kaatosadekokemuksen jälkeen. Itse tosiaan tein kaikki hommat tallilla valmiiksi ja suuntasin siitä sitten kodin ja suihkun kautta kisapaikalle, joka sijaitsee 400 metrin päässä mun porukoiden talosta. Istuimme isommalla jengillä iltaa aina yön pikkutunneille asti, jonka jälkeen kömmin nukkumaan ja muistelemaan kivaa kisapäivää. Seuraavat kisat ovatkin sitten Hangon jälkeen eli mahdollisesti jo ensi viikolla, ellen innostu viettämään kuninkuusraveissa aikaa koko viikonlopun ajan. Sen näkee sitten!

Ootko sä koskaan joutunut sääolosuhteiden uhriksi kisoissa? :)
Lue lisää Read More »

torstai 20. heinäkuuta 2017

#891: Tätä et tiennyt - vai tiesitkö

41
Viime aikoina täällä blogissa on tullut todella paljon valmennuspostauksia ja muutenkin pidempiä tekstipostauksia, joten ajattelin hieman keventää tunnelmaa väliin. Lisäksi matkan varrella mukaan on tarttunut uusia lukijoita iso kasa, joille tämä postaus saattaa olla hauska lisä - tai miksei vanhoillekin lukijoille. Nyt nimittäin kerrotaan musta sellaisia faktoja, joita et ehkä ole aiemmin tiennyt!

Yritin keksiä mukaan nimenomaisesti sellaista infoa, joka ei välttämättä ole tullut muuten esiin blogissa, instagramissa tai vaikkapa mun videoillani. Toivottavasti kukaan ei järkyty näistä! Jos joku kohdista tulee sulle täytenä yllätyksenä, laita ihmeessä kommenttia, koska se olisi tosi hauska kuulla. Ja kerro ihmeessä myös, jos olet kuvitellut musta jotain ihan toisenlaista tai jos joku näistä on myös sun kohdalla tuttua ;)

UUTISTEN SEURAAMINEN
Aloitetaan tällaisella vähän tylsällä faktalla. Mulla on tapana katsoa joka aamu ennen töihin lähtöä meikatessani edellisen illan puoli yhdeksän uutiset Yle Areenasta ja jos aikaa jää, saatan katsoa perään vielä jotain Aamu-tv:tä tai muuta vastaavaa asiaohjelmaa. Luen uutisia todella paljon, mutta nykyään en lehtiversioita, koska en tilaa niitä kotiini. Yksi ilta katsoin parituntisen kahden vuoden takaisen Suuren vaalitentin eduskuntavaaleista, vaikka olin toki nähnyt sen aikanaan. Se oli vaan niin mielenkiintoinen ihan argumentoinnin kannalta.

HIUSTYYLI NUOREMPANA
Kysyin äidiltäni jokin aika sitten, miten hän on voinut sallia mun hiustenleikkuun ollessani yläasteella. Mun hiukset olivat näin jälkikäteen sanottuna ihan kamalan rumat, vaikka ne ehkä olikin leikattu sen ajan tyylin mukaisesti vähän kerroksittain ja rikotusti. Mutta ihan totta, ne olivat niin lyhyet, etten saanut niitä järkevästi edes ponnarille. Ja kaiken huipuksi pidin sitä ponnaria silti, jolloin mulla oli takaraivossa sellainen kahden sentin tikkusuora takajeejee. Voi että, oi niitä aikoja!

EN HALUNNUT HARRASTAA RATSASTUSTA
Yläasteaikoinani mulla oli vaihe, kun en halunnut enää harrastaa ratsastusta. Tuntui, etten kehittynyt mihinkään, eikä homma vaikuttanut siksi enää niin mielenkiintoiselta. Ratsastin tuolloin vain yhdellä tallilla ja keksin aina ratsastustuntipäivinä syitä, miksen voinut mennä tallille: milloin oli käsi kipeä tai päähän särki. Innostuin kuitenkin kokeilemaan toistakin ratsastuskoulua, joka oli aivan täynnä. Jotenkin saimme äitini kanssa ylipuhuttua mut jonnekin tunnille ensin rästiläisten tilalle, myöhemmin vakipaikalle. Innostuin kouluratsastuksesta ja aloitin koko harrastuksen ikään kuin uudelleen. Sittemmin tuon ratsastuskoulun opettaja on todennut, että onneksi hän järjesti mulle paikan tunniltaan. Kävin parhaimmillaan kolme viikkotuntia pelkästään tuolla tallilla, kisasin valtavasti ja sain jopa pronssimitalin ratsastuskouluoppilaiden välisissä mestaruuskisoissa kouluratsastuksessa vuonna 2011.

Tämän postauksen upeista kuvista kiitos Rosita Dahlberg - http://topangan.blogspot.com!


MELKEIN PUTKASSA
Tästä ei ole edes mitenkään järkyttävän pitkä aika, kun meinasin joutua putkaan. Olimme kaveriporukalla viettämässä kaverini syntymäpäiviä ja jatkoimme iltaa Helsingin baariin, jossa olimme isolla tyttöporukalla liikkeellä. Ostin koko illan aikana kaksi juomaa, joista ensimmäisen jälkeen en muista illasta mitään. Parin tunnin päästä olimme lähteneet takaisin kotiin, mä menin bussiin ja seuraava muistikuva mulla on aamulla sängystäni kotoa. Mun kaksi muuta jätkäkaveria oli hakenut mut poliisiaseman edestä, jonne olin päätynyt syystä x ja soittanut heille. Edelleenkään en tiedä, miten olen tuonne päätynyt tai mitä on tapahtunut, mutta ilman noita kavereita olisin herännyt aamulla hämmentyneenä ja huumattuna putkasta. Onneksi kaverit jelppasivat ja multa ei varastettu mitään.

EN OLE SEURANNUT MYYNTISIVUSTOJA
Tämä on oikeasti itseänikin ihmetyttänyt seikka! Mä en ole koskaan seurannut hevosten myyntisivustoja, sillä mulla on käynyt todella hyvä tuuri hevosten suhteen. Kapri eli ensimmäinen ylläpitohevoseni tuli mulle siten, että olin miettimässä itselleni hevosen ostamista. Nina Fagerström halusi mut kuitenkin töihin seuraavana vuonna Hollantiin, joten hän järjesteli asioita ja soitti mulle yhtenä päivänä ollessani Tahkolla ratsastamassa hevosia, että mulle tulisi Eeva-Liisa Penttilältä nuori hevonen ylläpitoon. Mä en tiennyt tästä hevosesta mitään etukäteen, vaan se tuotiin seuraavana tiistaina tallimme pihaan ja sen jälkeen alkoikin treeni. Sekä Champin, että Macon kohdalla ostoprosessi tehtiin siten, että mä ilmoitin valmentajalleni etsiväni hevosta hintaluokasta x ja sen jälkeen menin kokeilemaan hevosia ensin Hollantiin, sitten Saksaan. En nähnyt yhdestäkään myynti-ilmoitusta etukäteen ja itse asiassa nimet ja suvutkin kuulin vasta, kun olin hevosilla jo ratsastanut. Champin nimen sain kuulla vasta sitten, kun olin jo tullut takaisin Suomeen.

RAKASTAN LUKEMISTA
Nuorempana kuuluin Pollux-nimiseen hevoskerhoon, josta sain jokaisen paketin mukana kaksi kirjaa. Noita paketteja tuli muistaakseni lähes kuukausittain ja voi että, miten se paketin saapuminen oli päivän kohokohta! Itse kerhon muista tavaroista en ehkä niin välittänyt, mutta ne kirjat olivat ihan mun suosikkeja. Kahlasin muutenkin kirjaston kirjoja läpi enemmän kuin ehdin oikeasti edes lukemaan. Tälläkin hetkellä mulla on kesken neljä erilaista kaunokirjallista teosta, joita luen iltaisin ennen nukkumaanmenoa. En tiedä, mistä innostus on peräisin, mutta mulle luettiin kirjoja jo ennen syntymääni ollessani äitini vatsassa - ehkä se kumpuaa sieltä asti.

NÄEN ASIOITA "KUVAAJAN SILMIN"
Jos ajan esimerkiksi autolla tai liikun jossain, näen ja ajattelen kaiken aina sen mukaan, miltä maisema näyttäisi kuvassa tai kuvan taustana. On kamalaa katsoa ikkunasta hienoa auringonlaskua tai ajaa jonkun upean maiseman ohi tajuten, ettei sitä pysty ikuistamaan sillä hetkellä kameran linssille. Monilla mun valokuvausta harrastavilla kavereilla on ihan sama ongelma, joten en ole tämän asian kanssa yksin. Aikoinaan kuvasin paljon enemmän ja musta onkin tehty kolme sivun kokoista juttua eri sanomalehtiin aiheesta johtuen.



OLEN KOVIN AVOIN IHMINEN
En toki kaikille, mutta parhaille ystävilleni kyllä. Mun on todella helppo puhua asioistani, mikä saattaa joidenkin mielestä olla jopa hieman outoa. Etenkin Millan kanssa me jaamme elämästämme ihan kaiken - oikeasti, sellaista asiaa ei taida olla, mistä me emme voisi jutella. Siis ihan totta, joskus saatamme jutella puhelimessa niin, että toinen istuu samalla vessassa. Mulla ei ole koskaan ollut kenenkään ihmisen kanssa samanlaista ystävyyssuhdetta ja on niin hienoa, että elämässäni on niin monia ihania ihmisiä. Nuorempana olin super ujo, enkä esimerkiksi suostunut lukemaan ala-asteella luokassa ääneen. Äitini vei mut korvalääkäriin, koska en reagoinut mihinkään ja hän luuli, etten kuule kunnolla. Kuuloni oli erinomainen, mutta mä en vain halunnut ottaa samalla tavalla kontaktia ihmisiin. Nykyään me vitsaillaan siitä, että olen varmaan vaihtunut jossain välissä toiseen ihmiseen!

OLEN MAAILMAN LAISKIN KOKKI
Eikä tämä edes ole vitsi, sillä mun syöminen kotona on luokkaa "paistan jauhelihaa ja syön sen sellaisenaan" tai "paahdan leipää ja paistan kananmunan". Joskus kerran kuukaudessa saatan tehdä jotain oikeaa ruokaa, jota syön seuraavat neljä tai viisi päivää aina iltaisin. Hauska yksityiskohta tässä on se, että mulla oli yläasteella kotitalous aina numerolla 10, koska osaan kyllä valmistaa ruoan ohjeista lukemalla. Mähän siis syön töissä kunnon ruoan päivällä, joten mun jääkaapissa on kotona tälläkin hetkellä yksi hillopurkki, kurkku ja juustoa. Ainiin, niitä kananmunia myös. 

OMA TALLI OLISI PAINAJAINEN
Monet hevosihmiset tuntuvat unelmoivan omasta tallista, isosta kasasta hevosia ja siitä ydinperheestä koirineen. Mä itse en voisi koskaan kuvitella itseäni tallinomistajana, enkä edes halua eläimiä kotiini. Mun unelma olisi asua joko esimerkiksi Etelä-Haagassa, työskennellä jossain kansainvälisessä yrityksessä johtotehtävissä ja harrastaa laadukkaasti kilparatsastusta. Toinen vaihtoehto olisi toteuttaa sama ulkomailla, mutta silloin haluaisin asua esimerkiksi ihan Brysselin ydinkeskustassa tai jossain muussa EU:n kannalta merkittävässä kaupungissa. 

EN OLE PERHEIHMINEN
Tämän otsikointi on vaikeaa, mutta jatkoa edelliseen. Mä en ole koskaan unelmoinut isosta perheestä ja useista lapsista, enkä ollenkaan ole varma, haluanko edes lapsia. Tai jos haluaisin, niin ehkä sen yhden - mutta en todellakaan vielä pitkään aikaan. Monet mun kaverit ovat juuri mun vastakohtia ja haluavat vähintään kaksi lasta, osalla on jo nimetkin päätettynä. Tällä hetkellä en edes varmaksi osaa sanoa, osaisinko edes olla missään supervakavassa parisuhteessa. Oon kyllä aina saanut kuulla siitä, että mun elämäntahdissa ei edes pysy mukana kuka tahansa mies, koska mulla on niin vähän vapaa-aikaa. Mutta koskaan saa sanoa ei koskaan, eihän sitä tiedä, vaikka rakastuisinkin päätä pahkaa ja saisin kolme lasta asuen siinä punaisessa omakotitalossa hevoset kotipihassa.. Tässä kohden kaverini nauravat, että not gonna happen. Heh.



PYRIN AINA PAREMPAAN TULOKSEEN
Tai no, aina ja aina. Mutta esimerkiksi töissä meillä on tavoitteena tietty tulos päivässä ja vaikka pääsisinkin sen yli reilusti, saatan silti potea huonoa omaatuntoa siitä, etten tehnyt joka minuutti töitä niska limassa, jolloin olisin voinut ylittää tavoitteen kolminkertaisesti. Mä en esimerkiksi pidä taukoja töissä lounaan lisäksi juuri koskaan, koska sen vartin voi käyttää tehokkaasti työskentelyynkin. Töissä mut on palkittu paitsi porukan tsempparina, myös ilopillerinä. Olen aika tavoiteorientoitunut, mikä näkyy oikeastaan kaikessa tekemisessäni. Toisaalta sitten ne asiat, joita en koe niin tärkeiksi, jäävät kyllä huoletta heitteille. 

OPISKELU ON OLLUT MULLE SUHTEELLISEN HELPPOA
Vielä kahdeksannella luokalla olin melko tavallinen oppilas keskiarvojeni puolesta, mutta yhdeksännen luokan päättötodistuksessa keskiarvoni oli 9.3. Lukion päättötodistuksessa keskiarvo kaikista aineista oli tasan 9, kun ainekeskiarvoissa oli seitsemän ainetta numerolla 10, kolme ainetta numerolla 7 ja loput numerolla 9. Seiskat sain pitkästä fysiikasta, pitkästä matematiikasta ja englannista. Kyllä otti päähän! Kirjoitin kolme laudaturia aineista, jotka olivat mulle suhteellisen helppoja omaksua. En oikeastaan edes lukenut kamalasti, mutta koulussa pärjääminen oli mulle tärkeää kilpailuhenkisyyteni vuoksi. Nykyään muhun pätee hyvin meemi, jossa korkeakouluopiskelijoita verrataan hyvin lauseeseen "Ääh, onhan aina uusinnat". Mulla opiskelu menee todella aalloittain, sillä välillä en tee opintojen eteen mitään moneen kuukauteen ja välillä luen pari viikkoa ihan niska limassa. Esimerkiksi kandidaatintyöni väänsin kasaan parissa viikossa arvosanalla 4, kun arvostelu oli 1-5. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi tehnyt hommat seminaarien kanssa samaan aikaan.

KIITOS ON MULLE TÄRKEÄ SANA
Eikä niinkään siten, että se mulle sanottaisiin, vaan nimenomaisesti mun sanomana muille. Sain edellisessä työpaikassani kuulla, ettei mun tarvitse aina kiittää, kun mun työkaveri tekee jotain puolestani - esimerkiksi ojentaa jonkin esineen tai avaa oven. Kiitos tulee multa kuitenkin niin automaattisesti, että sitä on vaikea jättää pois. Esimerkiksi viime viikonlopun kisoissa eräs toimihenkilö käveli esteen eteen juuri, kun olin sitä lähestymässä ja huusin kovaan ääneen "Siirrytkö esteen edestä, kiitos". Paikalla olleet olivat naureskelleet, että ainakin on hyvin kasvatettu :D 

Lue lisää Read More »

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

#890: Valtamerilaiva ilman kapteenia

47
Täällä taas, pienen blogihiljaisuuden jälkeen! Mitään lomaa en ole pitänyt, vaan lähinnä juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, minkä vuoksi koneella istuminen on jäänyt ainoastaan työpaikan puolelle. Mulla olisi ihan valtavasti kerrottavaa, enkä oikein osaa päättää, mistä lähtisin liikkeelle. Päivät ovat kuluneet paitsi töissä ja tallilla, myös nauttien hetkittäin tästä ihanasta kesäsäästä, joka vihdoin saapui Suomeenkin viikonlopun ajaksi. Niin kuin instagramin puolella kerroin, on kesä hetkiä, lämpöä ja unelmia. Joskus pitää vain osata pysähtyä ja nauttia arjesta.

Kahteen viikkoon en ole postannut mitään reaaliaikaista, joten uskonette varmasti, että kaikkea on ehtinyt tapahtua. Me olimme Macon kanssa Niclas Aromaan valmennuksessa ja ihan kotivalmentajienkin tunneilla niin este- kuin koulupuolellakin. Hyppäsin kahdesti Hämpsillä, ensimmäisiä kertoja sitten kesäkuun kisojen. Jonkin verran olen ratsastanut Acsulla, mikä on ollut todella mukavaa - niin kivalla hevosella on aina hyödyllistä mennä! Mun 2,5-vuotias kummipoika on saanut ensimmäisen oman kypäränsä, joten projekti uudesta maajoukkueratsastajasta etenee kovaa vauhtia. Kävimme Macon kanssa myös meidän ensimmäisissä estekisoissa, joista kotiintuomisina oli kaksi puhdasta rataa ja kolmas sija. Ollaan me myös ihan maastoiltu umpimetsissä, laukattu peltoja ja hiekkateitä pitkin eri hevosten kanssa ja puuhattu elämässä muutakin täysin hevosiin liittymätöntä. Muistettu, että lepo on välttämätöntä oman jaksamisen kannalta ja huomattu, miten suuri tuki läheisissä on. Luettu uutta kirjaa auringon laskiessa ikkunasta näkyvien kerrostalojen taakse ja naurettu vatsat kipeiksi vanhojen ja uusien tuttavuuksien seurassa. Eletty elämää täysillä, kai sen niinkin voisi muotoilla!

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos! :)





Mutta jotta postauksessa olisi jokin pää ja häntä, kerron teille tällä kertaa hieman mun ja Macon kaksi viikkoa sitten olleesta Niclas Aromaan estevalmennuksesta. Lähdin kyseiselle reissulle enemmän kuin innoissani, kuten saatoitte edellisistä postauksista huomata. Olimme reissussa yhdessä ystäväni kanssa, päämääränämme Huittinen. Ei siis suinkaan Tampere, kuten olin aiemmin kirjoittanut, mutta näin helsinkiläisen näkökulmasta suunta on suunnilleen sama ;) Valmennus alkoi illalla kahdeksan aikoihin, joten ilta venyi todella myöhäiseksi. Ei kovin houkuttelevaa, kun tuota seuraavan aamun työpäivää mietti. Äitini kyseli jo edellisenä päivänä, onko tuossa yhtään mitään järkeä: ajaa nyt yhtä valmennusta varten kahden tunnin matka suuntaansa arki-iltana, kun elämässä on muutenkin tekemistä. Eipä tätä harrastusta järjellä mitata, vai voiko joku olla toista mieltä..

Itse valmennus meni juuri kuten olin odottanutkin, sillä sain valtavasti vinkkejä tulevaan! Tein paljon virheitä ja mun omassa ratsastuksessa on paljon korjattavaa tuon hevosen (ja miksei muidenkin) kohdalla, mutta tämä nyt oli etukäteen tiedossa, eikä siksi tuntunut mitenkään masentavalta. Ja ilokseni voin todeta, että näistäkin hetkistä ollaan tultu iso harppaus eteenpäin, kun vertaa menoa viikonlopun kisojen ratoihin. Olen saanut muiden avulla Maroccoa kahdessa viikossa paljon paremmin pakettiin, eikä se ole enää yhtä lailla pitkä valtamerialus vailla kapteenia. Enkä toki väitä, että työ olisi nyt tehty - tästähän se vasta alkaa! Mutta se, että jotain muutosta on tapahtunut, on tietysti aina pelkästään positiivinen asia.

Nämä on näitä, kun jätin sujuvasti yhden askeleen pois :D





Aloitimme valmennuksen tulemalla pitkällä sivulla kaarteesta ulos puomi - pysty - puomi -jumppaa, jonka jälkeen hevonen piti siirtää käyntiin. Teimme tälle monia toistoja toistojen perään, jotta saimme haluamamme asiat kuntoon: hevosen vähän skarpimmaksi avuille, nopeammaksi kauttaaltaan ja toisaalta hyppäämään suoraan. Maco on tällä hetkellä vähän turhankin rauhallinen, vaikka toki tuo pitkä matka Suomeen on varmasti veroittanut siitä vähän virtaa kaikkine muutoksineen niin ruokinnassa, bakteerikannassa kuin ihan liikunnassakin. Varmuuden vuoksi otan siitä laajan verenkuvan ensi viikolla, aivan kuten otin Champistakin puolen vuoden välein. Tällä tavalla voidaan varmistaa esimerkiksi sairauksien yhteydessä se, mikä on ollut kyseisellekin hevoselle normaalitila eri arvoissa. 

Varsinaisen alkuverryttelyhyppelyn jälkeen lähdimme tulemaan samaiselta pystyltä okserille suoraa linjaa, johon piti ottaa kuusi laukka-askelta. Itsehän varsin pätevästi otin kyseiseen väliin kerta toisensa jälkeen viisi laukka-askelta, mikä oli ihan liian vähän okserin ollessa huiman 80cm korkeudessa. Nikke taisi jo repiä hiuksia päästään, kun tein saman virheen kerta toisensa jälkeen. En vain yksinkertaisesti saanut hevosta tarpeeksi kasaan esteiden välissä, mikä näkyi ihan samalla tavalla myöhemmin lähestyessämme esimerkiksi kahden askeleen pysty-okseri -sarjaa. Niinpä meidät laitettiin tekemään jokaisen esteen jälkeen reilu ratsastus eteen, josta taasen kunnolla kiinni, eteen, kiinni ja niin edelleen. Laukkaan pitää saada todella paljon enemmän nyansseja, eikä se onnistu seisomalla jalustimilla ja toivomalla parasta. Aluksi Maco protestoi esimerkiksi raippaa potkaisemalla sivulle, mikä ei tietenkään ollut sallittua. Kuten Niclas sanoi, ei hevosen kimppuun pidä käydä noissa tilanteissa, vaan sille pitää kertoa, ettei tuo ole okei. Eipä ole tuon jälkeen vastaavaa enää tehnyt, liekkö hieman paremmin pohkeen edessä.








Yksittäisen linjan jälkeen teimme radanpätkiä ja loppuun kahdeksan esteen rataa. Tehtävät itsessään eivät olleet mitään maailman vaikeimpia, mutta juuri sellaisia, missä itse onnistun normaalisti epäonnistumaan: kaarteesta ulos yksittäisiä pystyjä, sarja ja muuta, missä pitäisi osata säilyttää se rytmi kaarteen läpi kohti estettä. Koska videolla on kovin kattava selostus, en tällä kertaa kerro sen enempää juuri näistä asioista tekstin muodossa. Näette varmasti itse kaikista selkeimmät erot siinä, miten oma ratsastukseni muokkautui valmennustunnin aikana vähän itsevarmemmaksi, kun sain pientä tatsia siiten, kuinka tuota hevosta kannattaa ratsastaa. 

Nikke kysyi heti valmennuksen alkuun, miten paljon olen ehtinyt tekemään Macon kanssa. Totesin tähän, että olemme menneet yhden estevalmennuksen ja hypänneet kertaalleen itsekseen muutamia pieniä hyppyjä. Siihen nähden valmennus meni mielestäni ihan kivasti, joskin omat ohjani venyivät lopputuntia kohden niin pitkiksi, että niihin olisi voinut ripustaa pyykkejä kuivumaan. Tämän päivän kisoissa yritin pitää ohjat kilometrin verran lyhyempinä, missä onnistuin käsittääkseni ainakin videoiden perusteella hieman paremmin. Toinen omaan silmääni erityisen suuresti pistävä asia on tuo ihana liioiteltu myötäys omalla ylävartalollani esteiden päällä, mikä on palautunut jostain syvältä takaisin käytäntöön. Missä, oi missä, on se kadotettu vatsalihasten tuki, jolla saisin pidettyä yläkroppani pystyssä myös hypyissä? Tässäpä siis työstettävää loppukesäksi!






Makkaran ilme! Niin suloinen <3

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Juttelimme lopuksi Niken kanssa hieman kuolainvalinnoista, yleisesti treenitavoista juuri tämän hevosen kohdalla sekä ylipäänsä kisakalenterista. Lupa kisoihin lähtemiseen annettiin, sillä joskushan ne kilpailut on aloitettava Maroccon ja mun kohdalla. Tästä riemastuneena ilmoittauduin Riders Innin kisoihin luokkiin 90cm ja 100cm, jotka oli tarkoitus olla mukavaa ja helppoa tekemistä uuden hevoskaverin kanssa. Ilokseni kaikki meni niinkin hyvin, että ensi viikolla hyppäämme Stall Solbackan kisoissa 100cm ja 110cm. Mutta nämä ovat taas toisen postauksen juttuja, palataan niihin myöhemmin viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa sulle! :)
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä