tiistai 14. marraskuuta 2017

#920: Se on täällä, vihdoin!

Monet teistä saattavat muistaa postauksen, jonka tein aiemmin syksyllä kisatakkini sovitus- ja tilausrupeamaan liittyen. Lupasin palata asiaan uudelleen, kun oma kisatakkini olisi saapunut perille, joten tässä sitä ollaan! Kisatakki saapui tosiaan mulle jo vajaa kuukausi sitten Horse Show'n aikaan, jolloin sen myös Just Dressagen ständiltä itselleni hain. Valitettavasti onni ei suosinut kisojen suhteen, eikä takki ole päässyt vielä tositoimiin, mutta viikonloppuna siihen on toivottavasti tulossa muutos!

Jos kisatakin tarina on jo ehtinyt unohtumaan, kertaan sen pikaisesti tähän alkuun. Sain siis jo aiemmin kesällä kyselyä Just Dressagelta, olisinko halunnut suunnitella itselleni uuden Lotus Romeo -merkkisen kisatakin. Takkeja ei vielä tuolloin ollut ollenkaan myynnissä Suomessa, mutta Just Dressage aloitti takkien myyjänä alkusyksystä. Kävinkin tuolloin Espoon Tapiolan myymälässä tutustumassa esillä oleviin malleihin, jonka pohjalta suunnittelimme yhdessä liikkeen omistajan kanssa juuri mulle sopivan kisatakin. Eikun takki tilaukseen ja odottelemaan! Pahinta uusien juttujen hankkimisessa lieneekin aina se odotusaika, sillä jo kertaalleen "hypistelyn" makuun päästessään ei millään malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun tuote tulee oikeasti käyttöön.

Postaus on tehty yhteistyössä Just Dressagen ja Lotus Romeon kanssa.

Kaikkien upeiden kuvient takana jälleen ihana Vilma T. Kiitos! 


Kerroin jo aiemmassa postauksessa itse sovituskokemuksesta ja Lotus Romeon tarjoamista lähes rajattomista mahdollisuukista takkien suunnittelun suhteen, joten tässä postauksessa painotan sisältöä enemmänkin juuri tämän mun takin ominaisuuksiin ja tekemiini havaintoihin. Ja jos teillä tulee kysymyksiä takkeihin liittyen, kannattaa niitä ehdottomasti laittaa kommenttikenttään tai kysyä vaikka yksityisviestillä Facebookin kautta! Mua on lähestynyt useampikin ihminen näiden suhteen ja osaan sitten ohjata eteenpäin kysymyksiä, jos niitä mieleen tulee.

Miksi mä oikeastaan edes lähdin hankkimaan uutta kisatakkia? Uskokaa tai älkää, vaikka olen muuten ehkä vähän materialistinen persoona ratsastustarvikkeiden suhteen, en ole koskaan panostanut kisavaatteisiini. Mulla on ollut viimeisen neljän vuoden ajan kisatakkina aikoinaan alle 40 euroa maksanut kisatakki, joka mukaili mallissaan sillon kovinkin pinnalla ollutta takkimerkkiä. Kisahousut olivat nekin halvat, ennen kuin sponsorituotteena sain uudet kisahousut toisesta liikkeestä. Vaikka ne ovat osoittautuneet vuosien saatossa oikeasti hyviksi housuiksi, on kaikilla valkoisilla housuilla oma elinkaarensa. Kisapaitapolitiikka olikin poikkeus, sillä siinä mulla oli käytössäni useampia merkkipaitoja. Nekin tosin useita vuosia vanhoja ja alennuksesta ostettuna.





Tänä syksynä laitoinkin elämän risaiseksi ja päätin panostaa kisavaatteisiini. Vanha estevalmentajani sanoi aina, että saisin hankkia uuden takin, kun kisaan 130cm-luokissa. Valitettavasti tuo haave tuntuu aina yhtä kaukaiselta, ja kun en lopulta enää tuntunut mahtuvat kisatakkiini oikein mistään suunnasta, olin enemmän kuin innoissani uuden Lotus Romeon kisatakin suunnitteluprosessista, jonka Just Dressage mulle mahdollisti. Tämän uuden kisatakin lisäksi hankin itselleni vastikään ihan upouuden Horse Pilotin malliston kisahousut ja Animon kisapaidan, joka sopii kisatakkiini Swarovski-kristalliensa puolesta hyvin. Nyt ei voi siis syytää huonosta kisamenestyksestä vaatetusta ;)

Takki, jonka Lotus Romeolta ja Just Dressagelta sain, sopii ehkä parhaiten valmiista malleista juuri tuohon Simply Cooliin. Se ehkä kertoo siitä, että loppujen lopuksi tykkään kuitenkin klassisesta kokonaisuudesta, vaikka vähän ne kaikki erikoisuudet ja hienoudet kiehtoivatkin suunnitteluvaiheessa. Piti vaan pitää oma pää kylmänä ja ajatella, että tätä takkia käytän pitkään, joten sen on oikeasti oltava jollain tapaa ajaton. Ei mitään röyhelöitä tai muuta härpäkettä, vaikka ne nyt saattaisivat silmää miellyttääkin. Niin monta kertaa olen huomannut, että ne "tää on niin siisti" -jutut ovatkin lopulta lojuneet kaapin pohjalla muutaman käyttökerran jälkeen.




Lotus Romeon takkeja voi tuunata lähes rajattomasti. Ensiksi pitää toki tehdä valinta, mitä mallia haluaa lähteä tuunaamaan. Malleista riippuen muutettavat asiat vaihtelevat, ja kuten varmasti ihan jokaiselle on loogista, ei esimerkiksi estetakkiin pysty tekemään kaikkia samoja juttuja kuin esimerkiksi frakkeihin. Vaikka mä heitinkin ilmoille vitsin Suomi100-teemaisesta frakista ja kouluratsastajaksi kääntymisestä, en kuitenkaan lopulta raaskinut hylätä tätä nykyistä lajiani ja estehevostani. Vaikka pahaa toki teki ;) Jokaisessa Lotus Romeon takki- ja frakkimallissa on mahdollista valita vähintään takin kangas ja väri, sekä siihen käytettävien tereiden väri. Kaikista suurin plussa omasta mielestäni on kuitenkin kokoon tehtävät muutokset, sillä takkeja voi muokata suuntaan tai toiseen 1-4cm verran rinnanympäryksestä, hihojen pituudesta, vyötärönympäryksestä tai takin pituudesta verrattuna listakokoihin. Nuo muutokset ovat mahdollisia 50 euron lisähinnasta. 

Oma takkini on malliltaan Simply Cool, kuten ylempänä kerroin. Valitsin takkini materiaaliksi teknisen kankaan, koska se tuntui tässä kohden villakangassekoitetta sopivammalta vaihtoehdolta omaan käyttööni. Kankaan väriksi valikoitui tietysti tummansininen ja tereiden väriksi vaalean sininen. Pohdin pitkään valkoisen ja vaaleansinisen välillä, mutta lopulta päädyin ottamaan pientä irtiottoa vaaleansinisen merkeissä. Valkoinen on toisaalta todella arka väri lialle, joten siltäkin osin tuo lienee hyvä valinta. Ja hei, omaan silmääni tuo vaaleansininen näyttää ihan super kivalta! Napeiksi valitsin kirkkaat "timanttinapit", tosin valintaa olisi näissäkin ollut yllin kyllin. 

Kuten jo kerroin, ei takki ole päässyt vielä tositoimiin. Meillä piti olla Macon kanssa kisat Ainossa parisen viikkoa sitten, mutta hevonen alkoi ontumaan edellisenä päivänä ja klinikkakäynnin jälkeen syyksi paljastui kengityksellinen seikka. Positiivisena ihmisenä olin tietysti jo valmistautunut jännevammaan, joten se, että klinikkareissua seuranneena päivänä saikin alkaa ratsastamaan, tuntui maailman helpottavimmalta asialta. Tällä viikolla kokeillaan onnea uudelleen kisojen merkeissä, josko siihen asti pysyttäisiin hevosen kanssa kummatkin kunnossa.




Vaikka takki ei ole ollut päällä kisoissa, olen kokeillut sitä kyllä muuten näiden kuvausten ajan tallilla ja tietysti kotona fiilistellen. Haha, pakkohan se oli testata, miten takki toimi ihan tavallisessa käsien ojennuksessa ja muussa liikkumisessa, sillä edellinen takkini oli vallan tukala päällä. Tekninen kangas tuo todellakin liikkumavaraa, eikä takki kiristä yhtään mistään! Se on todellakin ihana päällä, mitä olen pystynyt näin lyhyen tutustumisen perusteella huomaamaan. Mulle ongelmakohta on nimenomaan hartiaseutu, sillä olen melko harteikas, ja se tekee monista takeista ja paidoista pienen oloisia. Tässä kohden ratkaisimmekin ongelman ottamalla takista koon 38 ja pienentämällä sitä muuten. Näin mulle jäi hartiaseudulle tilaa ja kädet pääsevät liikkumaan vapaasti esimerkiksi myötäämisen tahtiin.

Odottelenkin innolla sunnuntain kisoja ja sitä, että saan pistää uuden kisalookin päälle ensimmäistä kertaa virallisesti. Seuraavat kisat meillä taitaakin olla Ainon puurojuhlassa, jossa tarkoituksena on hypätä 115cm luokka AM5-arvostelulla ja päälle sitten 40cm luokka pukuratsastuskilpailuna. Meillä on ihan loistava suunnitelma pukuja varten, mutta jos teillä on hyviä ehdotuksia parikisaan, niin otamme niitä vastaan mielellämme! Koska mehän mennään voittamaan, eihän kukaan mitään leikkimielisiä kisoja voi olla tosissaan ottamatta. Haha :)

Mitä mieltä olet uudesta kisatakista tai kisalookista?

19 kommenttia:

  1. On kyllä tyylikäs asu! :) Voisitko tehdä videon miten peset ja huollat varusteesi? Lähinnä satula, suitset, suojat jne. Kiinnostaisi itseä kovasti kun tiedän miten tarkka olet omista varusteistasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, voisin tehdä jonkun tuollaisen kyllä johonkin väliin :)

      Poista
  2. onko toi LotusRomeon logo aina tolla samalla värillä vai vaihteleeko väri riippuen takin muista väreistä? Sun takissa sointuu kivasti noihin tereihin (jotka muuten varsinkin hihansuissa on tosi kivan näköiset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelee sen mukaan, mitä värejä takissa on. Tereiden mukaan mun käsittääkseni :)

      Poista
  3. Vau mikä takki ja tyyli muutenkin! Sä ja Maco olette molemmat tosi nättejä ja noi värit sopivat teille hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Joskus kesällä harmittelit,että uudet housut värjäytyivät vesisaateessa kisatessa ja kommenttikentässä sitten annettiin pesuvinkkejä. Jäi jostain syystä mieleen tämä vähän "turha" juttu ja jäi mietityttämään saitko kisahousut lopulta puhtaiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muisti! Tosiaan, noita housuja pestiin useampaan kertaan vaikka ja millä, myös vissiin kloriitilla :D kyllä se pahin mustuminen lähti, mutta ei ne kokonaan valkoiset ole mitenkään päin!

      Poista
  5. Marsalkka Mannerheim ja Lotta Svärd. Lucia ja tiernapoika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei konteksti mulle auennut ihan :D

      Poista
    2. Pukuratsastuskisaan. Suomi100-teemaa jne :)

      Poista
    3. Aijoo!! Hitsi miten hyvä :D

      Poista
  6. Miksi sun uusin youtubevideo ei näy?
    :o hitsi miten suuri pettymys kun koko päivän laahustanu läpi sillä asenteella että "illalle sit säästän ton youtubevideon palkinnoks" :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä soi radiosta biisi, mikä on tekijänoikeussuojattu ja siksi ei näy. Mä lataan sen uudelleen varmaan huomenna, kun saan muutettua siihen päälle jokun toisen biisin :)

      Poista
    2. Okei, no ehkä nyt saan nukuttua yöni rauhassa ����

      Poista
    3. Oho täällä ei näykkään emojit, väärinymrrysten välttämiseksi kerron niiden olevan nauruemojeita :D

      Poista
  7. Hieno takki! Mitä aineita muuten kirjoitit ylppäreissä ja millä tuloksilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kirjoitin äikän, psykan ja yh:n Laudaturina ja kielet C:nä :D

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä