tiistai 29. elokuuta 2017

#899: Enemmän fiilistä mukaan

Ratsastusta pitäisi tehdä tunteella. Tiedättekö, siis puhtaasti hevosta kuulostellen ja reagoiden siten tarvittavilla muutoksilla siihen, mitä tehdä. Kaikkihan me voimme oppia ratsastamaan niin sanotusti kirjasta lukemalla, mutta se, miten sen osaa siirtää käytäntöön, onkin ihan eri asia. 

Mun mielestä ratsastuksen opettelemisessa kehityksen kaikista inhottavin vaihe on se, kun tiedostaa tekemänsä virheet jo kauan ennen niiden tapahtumista, muttei yksinkertaisesti osaa siinä hetkessä niitä korjata. Mä olen ollut tässä tilanteessa jo monta vuotta, enkä usko pääseväni siitä eteenpäin ihan lähiaikoinakaan. Tiedättehän: kun lähestyn estettä, näen neljä askelta ennen, että homma menee pieleen ja ponnistuspaikka tulee turhan lähelle. Tiedän, että mun pitäisi odottaa ylävartalo pystyssä, antaa hevoselle tilaa ponnistukseen ja vain malttaa ottaa se askel, joka mulle tulee. Maasta käsin näen ihan saman ja osaan kertoa sen ääneen. Mutta siinä tilanteessa, kun ratkaisu pitäisi sekunnin aikana tai jopa nopeammin tehdä, olen armottoman hidas. Ja kadotan mahdollisuuden.

Viime viikon torstaina kävimme pitkästä aikaa Niclas Aromaan estevalmennuksessa, tälläkin kertaa Huittisissa. Odotin valmennusta kuin kuuta nousevaa, sillä Nikkehän aikoinaan Macon mulle valitsi ja antoi jo koeratsastuksessa mulle kullanarvoisia vinkkejä hevosen ratsastusta ajatellen. Kun ruuna tuli Suomeen, kävin kertaalleen kesäkuussa Niken valmennuksessa, jonka jälkeen seuraava venyikin näin pitkälle. Se on kummallista, miten yhden valmennuksen aikana onnistuu saamaan niin valtavasti vinkkejä ja oppia itselleen. Ehkä asennoidun itsekin toisin, kun kyseessä on joku muu kuin kotivalmentajani. Tiedä sitten, mutta Niken treeneistä en lähde kotiin koskaan tyhjin käsin.

Muutamia kuvia kännykällä napsittuna Vilman ottamana, alhaalla sitten itse video!
Maco odotteli vuoroon valmennukseen pääsyn kanssa :)
 Niin ei käynyt tuona torstainakaan, kun työpäivän päätteeksi hurauttelimme Vilman kanssa pelipaikoille. Meidän valmennusryhmä oli viimeinen, joten välissä jäi hyvin aikaa käydä moikkaamassa täältä blogistakin aikoinaan tutuksi tullutta Hämpsiä, joka asuu samalla tallilla, missä valmennukset järjestetään. Itse valmennus pidettiin kentällä, mutta valitettavasti uskon, että nämä alkavat olemaan niitä kuuluisia viimeisiä kenttäkauden treenejä ennen hallikauteen siirtymistä. Johan sitä ensi kuun loppupuolella pitäisi kilpailla hallijoukkuemestaruuksien parissa Ypäjällä, joten vaikka lämpötila kuinka osaisikin vielä palata takaisin kesäisemmälle tasolle, ei kilparatsastus seuraa mukana.

Tuttuun tapaan verryttelimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen aloimme tulemaan puomilta kolmella laukalla pystylle, jonka jälkeen maassa oli vielä innarivälillä yksi puomi. Tuo kolme askelta ei todellakaan ollut pitkät kolme laukkaa, mikä tuotti mulle varsinaista päänvaivaa. Champin kanssa vastaavat tehtävät olivat niin helppoja, sillä se kokosi laukkaansa vaivattomasti vaikka ja miten pieneksi. Maco sen sijaan on vielä kovin hidas, pitkä ja matala, joten tuollaiset kokoamista ja ryhdikkyyttä vaativat tehtävät ovat sille haastavia. Kehittymistä ei kuitenkan tapahdu ilman treeniä, joten turha yrittää välttää tällaisia erittäin hyödyllisiä harjoituksia, vaikka ne eivät aina ihan putkeen menisikään!

Suurin ongelma tässä tehtävässä oli yksinkertaisesti se, että ratsastin liian "kouluratsastajamaisesti". Se on oikeasti väärä sana tähän kohtaa, mutta toisaalta se kuvaa mun olemista hevosen selässä varsin osuvasti. Ongelma on siis se, että mä teen kaiken vähän turhan kontrolloiden. Istun liian syvällä satulassa, mun käsi on vähän turhan jäykkä ja matala, pidän hevosen liian kontrollissa ja mitähän kaikkea muuta. Silloin saadaan aikaan hevonen, joka ei hae esteitä itse niin aktiivisesti, eikä hypytkään ole samalla tavalla pyöreitä ja ilmavia. Mä ratsastan siis liian vähän fiiliksen kanssa. Kukaan ei toki väitä, että kontrollia vaativaan tehtävään pitäisi lasketella kuin soitellen sotaan, mutta ensitöikseen mun piti nostaa kädet ylemmäs ja lähemmäs toisiaan ja antaa sen hevosen tehdä viimeinen askel rauhassa. Silloin se ei jää esteen jälkeen samalla tavalla vahvaksi, vaan toivottavasti jatkaa sitä pehmeää, pyöreää laukkaa.

Meidän uudet tiimitakit. Ihanat!
Maco halusi välttämättä katsoa ikkunoista ulos, vaikka ne olivat maneesissa tosi korkealla.

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Sama toistui okserin kanssa verryttelyssä, mutta tässä kohden sain jo oikeasti kivojakin hyppyjä aikaan. Ero oli ihan valtava, kun annoin Macon laukata avonaisemmalla kaulalla ja ajatella positiivisesti esteitä kohden. Tulimme muutamia linjoja, jonka jälkeen siirryimme kahden askeleen sarjalle. Toinen sarjan esteistä oli okseri, toinen pysty. Kahden askeleen sarjat ovat aina hieman lyhyitä, joten Macon kanssa tiesin olevani enemmän tai vähemmän ongelmissa sen suhteen. Saimmekin tulla sarjaa uudelleen ja uudelleen paitsi radan aikana, myös sen jälkeen yksittäisenä treeninä. Kompastuskiveni sarjalla oli se, että en päässyt tarpeeksi nopeasti pidättämään hevosta esteiden välissä. Oppikirjan mukaan sarjalta alas laskeuduttaessa hevosen pitäisi antaa laukata vapaasti yksi askel, jonka jälkeen toisen askeleen alkaessa pitäisi tehdä pidäte, jonka jälkeen hevonen lähtee ideaalista paikasta hyppyyn. Kuulostaa helpolta, mutta kun tuo tapahtuu kahden sekunnin aikana, on tällainen kaltaiseni maailman hitain ihminen ongelmissa. 

Lopulta Nikke huusi mulle sen hetken, kun mun piti tehdä pidäte. Ja senkin hieman ennen pidätteen tekokohtaa, sillä mun aivoilla kesti sen asian prosessointi sen sekunnin, joten ehdin reagoimaan siihen vasta hetken myöhemmin. Sunnuntain kisojen jälkeen laitoin Nikelle videon meidän 120cm-luokan radasta ja sainkin palautetta, että muuten hyvä, mutta tuo meidän harjoittelema pidäte jäi tekemättä kahdessa välissä. No niin jäi ja että, kun harmittaa. Sanoin hankkivani jonkun nopeutta lisäävän oheisliikuntalajin, joten jos joku tietää sellaisen, niin otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tai sitten alan pelaamaan jotain videopelejä, joissa pitää osua oikeisiin näppäimiin tarpeeksi nopeasti.

Enemmän valmennuksen antia pääsette kuulemaan ääniraidalliselta videolta, joten en avaa itse tehtäviä sen kummemmin tähän. Kyllä sitä oli taas iloinen, kun huomasi yhdenkin valmennuksen aikana niin monta ahaa-elämystä omaa ratsastusta ajatellen. Välillä sitä miettii, miten paljon pystyisikään oppimaan, jos pakkaisi hevosen autoon ja ajaisi Saksaan Niken luo treeniin pariksi kuukaudeksi. Sehän mun pitikin toteuttaa keväällä, tosin ihan kolmen tai neljän viikon ajanjaksolla. Meninpä sitten hankkimaan uuden työn ja tuokin suunnitelma meni uusiksi. Ehkä joskus, toivottavasti. Siihen asti mä käyn niin ahkerasti Niken tunneilla täällä kotimaassa kuin vain aika ja kukkaron nyörit myöten antavat! 

Ratsastatko sä enemmän fiiliksellä vai juurikin liian "kontrolloiden"?
Lue lisää

sunnuntai 27. elokuuta 2017

#898: Syksy tulee, oletko valmis?

Tänä vuonna jos jokus voi todeta, että kesä todellakin loppui ennen alkamistaan. Tai siltä musta ainakin tuntuu, sillä niitä oikeasti lämpimiä kesäpäiviä oli vain muutamia, eikä hellerajaa taidettu rikkoa kotipaikkakunnallani kertaakaan. Sen sijaan tällä viikolla olen saanut katsella kaverieni kymmeniä sosiaalisen median julkaisuja siitä, miten syksy on tullut perille kertaheitolla: lämpötila on tippunut kymmeneen asteeseen ja yöllä ollaan koputeltu jo nollaakin astetta.

Että se siitä kesästä sitten. Iltalehdet uutisoivat, että tämän viikonlopun lämpötilat ovat keskimääräisesti lokakuun lämpötiloja. Itse kun muistelin, että vielä jokunen vuosi sitten elokuussa sai nauttia hellelukemista kylmää juomaa rannalla siemaillen. Nyt näkökentässäni on lokakuun Horse Show'n kisat ja se, kun ensilumi sataa jäähallin parkkialueen asfaltille. Sekin on nimittäin koettu - ensilumi HIHSin aikaan. On se kummallista, miten ihmisen mieleen voi iskostua niin selkeästi jotkin tietyt tapahtumat ja sääolosuhteet. Esimerkiksi Ruisrockissa paistaa aina aurinko, eikä juhannuksena koskaan vältytä sateilta.

Lähipäivinä heräsinkin siihen todellisuuteen, että mun on pakko viedä lähiviikkoina kaikki talviloimeni pesulaan, jotta ne ovat valmiina käytettäväksi ennen oikeasti kylmien kelien saapumista. Samalla, kun olen itse kääriytynyt toppatakkiin tallille lähtiessäni, on hevonenkin saanut tarhassa niskaansa loimen. Vaikka päivällä lämpötila on saattanutkin kavuta yli kymmenen lämpöasteen, ei aamun kolea keli tee hyvää lyhytkarvaisen hevosen selälle, jos se on herkkä vetämään itseään jumiin kylmistä keleistä. Näin vähän aikaa Macon kanssa viettäneenä en osaa vielä sanoa, miten kylmänherkkä ruuna mahtaa olla, mutta mieluumin loimitan sitä viileämmällä säällä kuin jätän sen palelemaan ulos ja kipeyttämään itseään. 

Postauksen loimet on saatu yhteistyössä Veljekset Wahlstenilta
Maco kiittää tyytyväisenä käyttäjänä ;)

Horse Comfortin vohvelikankainen puuvillaloimi


Loimittamisesta ollaan niin kovin montaa mieltä. Jo vuonna 2012 otin asian esiin blogissani "Varoitus: loimia näkyvissä" -postauksessa, joka herättikin ihan kivasti keskustelua. Tässä postauksessa en valitettavasti aio yrittää puoltaa loimia tai loimettomuutta, koska kuten tuolloin, olen edelleenkin sitä mieltä, että hevosia pitäisi loimittaa niiden ehdoilla. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja toisaalta toisten omistajat ovat herkempiä kuin toisten. Heh, vitsailen samalla itsestäni hieman. Olen ollut talleilla, joissa osa hevosista seisoo kesät talvet ilman ainoatakaan loimea ulkona, kun taas toiset on loimitettu kesällä melkein 20 asteen lämpötilassakin villapinteleitä myöten ulkoiluun. Työskennellessäni Hollannissa ja Belgiassa me loimitettiin kaikki hevoset yöksi, jos lämpötila meni alle 20 asteen. 

Pieni pohjustus siis siihen, miten paljon erilaista loimittamista olen päässyt lyhyen elämäni aikana näkemään. Edelleenkään en tiedä, mikä on se kaikista optimaalisin tapa loimittaa hevosta - tuskin todellisuudessa tietää kukaan muukaan, vaikka omasta mielestään täysin oikeassa olevia on varmasti yhtä paljon kuin lajimme harrastajia ylipäänsä. Syksy ja kevät onkin aikaa, joka herättää hevosihmisissä tunteita loimituksen suhteen, sillä sitä absoluuttista lämpötilarajaa loimitukselle on niin vaikea määritellä. Ja päänvaivaa aiheuttaa oikeasti myös se, että päivällä saattaa ollakin lämmintä aamun viileyden jälkeen. Ja yöllä tallissa on kuuma, kun taas illalla hevosten tullessa sisään vielä kovin viileää. Yritä siinä sitten miettiä, mitä hevoselle pitäisi päälle laittaa vai pitäisikö kuitenkaan mitään. 



Rain Busterin 100 grammainen ulkoloimi
Champin lähtiessä Saksaan karsin hieman loimivarastoani, joka oli ehtinyt kasvaa yli 30 loimen kunnioitettavaan määrään. Osa loimista meni surutta roskiin, koska rakas rautias läsipääni oli näppäränä poikana onnistunut hajottamaan ne sellaiseen kuntoon, ettei edes opiskelija viitsinyt nähdä vaivaa niiden elvytykseen. Ehjiä loimiä lähti myös Champin mukaan Saksaan, joten Macon oston jälkeen huomasin, että mulla oli jäljellä enää kasapäin ratsastus-, kuivatus-, fleece- ja villaloimia, jotka eivät oletettavasti sovellu ulkoilutarpeisiin kesää tai syksyä ajatellen. Siispä sovimme Veljekset Wahlstenin kanssa loimikuljetuksesta, jonka myötä Maco sai käyttöönsä neljä kappaletta ihan uusia loimia kesä- ja syyskeleihin. Ne ovatkin olleet yhtä lukuunottamatta käytössä kesällä ja varsinkin nyt kylmempien ilmojen sattuessa, joten on aika esitellä, mistä onkaan ollut kyse.

Veljekset Wahlsten toimitti Macolle varsinaisen starttipaketin, sillä mukana oli puuvillainen talliloimi, kaulakappaleeton ja vuoreton sadeloimi, kaulakappaleellinen ja vuoreton sadeloimi sekä 100 grammainen sadeloimi. Jälkimmäinen on säilyy kaapissani vielä vähän kylmempiä säitä varten, vaikka osa tallilaistemme hevosista on jo ulkoilleet vuorellisen loimen kanssa ulkona. Ajattelin klipata hevoseni syyskuussa ensimmäistä kertaa, joten sen jälkeen pitääkin varmaan miettiä, tarvitseeko loimitusasiaa katsoa uudelleen. Kuten yksi tallikaverini leikkisästi sanoikin, on kahden viikon kuluttua varmaan jo talvi, joten toppaloimet olisi syytä kaivaa kaapin pohjilta esiin melko nopeasti.

Maco on saanut käyttää puuvillaloimea trailerimatkoilla, tallissa hengaillessaan ja silloin tällöin syötellessäni sitä ulkona. Yöksi se ei ole vielä päälle jäänyt, sillä tallin sisälämpötila on ollut aamuisin melkoisen korkea. Loimi on Horse Comfortin tummansininen vohvelikangasloimi, joka on meillä hitusen liian pieni edestä, mutta menee säätövaran ansiosta ihan hyvin hevoselle muuten. Olikin hieman haastavaa hankkia loimia etukäteen näkemättä hevosta ensin, sillä tilasin sille talliloimen koon pienempänä kuin tarve olisi ollut. Tietääpähän jatkossa ;) Tämä vohveliloimi maksaa Wahlstenilla 49,00 euroa.



Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi kaulakappaleella
Ehdottomasti eniten käytössä ollut loimemme tänä kesänä ja alkavana syksynä on ollut Rain Busterin harmaa ulkoloimi, jossa on mahdollisuus kaulakappaleen kiinnitykseen. Me mennään kuitenkin tämän loimen kanssa ilman kaulakappaletta, sillä yritän parhaani mukaan välttää kaulakappaleen käyttöä - se kun joskus hankaa harjaa ikävästi siten, että keväällä jäljellä on enää muisto vanhasta ja paksusta tukasta. Harmaa ulkoloimi on siis nailonvuorellinen eli käytännössä vuoreton ja sen kangas on 600 denierin Ripstop-kangasta. Kestää siis kavereidenkin leikit, kun Maco ja Acsu yhdessä tarhassa puuhastelevat. Kumma kyllä, Macon loimet ovat pysyneet täysin ehjinä, kun Champ onnistui hajottamaan ne ihan yksin tarhatessaankin! Tämä loimi on saatavilla Wahlsteneilta hintaan 79,00 euroa.

Täysin samaan kategoriaan menee toinen jo käytössä ollut ulkoloimemme, joka sekin on Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi samalla  600 denierin Ripstop-kankaalla. Edellisestä loimesta poiketen tämä on kuitenkin kiinteällä kaulakappaleella. Mä olen aina henkilökohtaisesti tykännyt enemmän kiinteistä kaulakappaleista, sillä se poistaa sen pienenkin riskin siitä, että kaulakappaleen kiinnityskohta vuotaisi vettä hevosen päälle. Joskus vanhaan hyvään aikaan nuo liitokset eivät nimittäin olleet ehkä kaikista teknisimpiä, joten hevonen kastui lavoistaan ikävästi. Nykyään kehitys on tainnut siltä osin mennä eteenpäin, eikä samaa pelkoa taida joutua kokemaan. Tämä sininen kaulakappaleellinen ja vuoreton ulkoloimi maksaa Wahlsteneilla 95,00 euroa.



Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi ilman kaulakappaletta
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä esittelyssä on vielä kaapissa oleva, mutta kertaalleen hevosen päällä kuvausta varten käynyt Rain Busterin 100 grammainen ulkoloimi kiinteällä kaulakappaleella. Sekin edellisten tapaan on 600 denierin Ripstop-kankaalla varustettu ihanuus, jonka käyttöä odotan siltä osin paljon, mitä nyt kukaan kylmempiä säitä haluaa odotella. Kivana yksityiskohtana loimessa on sen erivärinen alaosa, muut loimet kun ovat olleet meillä aina melko yksivärisiä. Kyllä mulle ehdotettiin vähän villimpiäkin kuvioita aina monivärisistä loimista laukkaavien hevosten kuvioihin, mutta jotenkin klassisemman tyylin ystävänä valitsin näitä yksinkertaisempia värityksiä, jotka eivät ole ollenkaan niin hauskoja, mutta miellyttävät silmää vuoden jokaisena päivänä. Tämä hieman paksumpi ulkoloimi on saatavilla Wahlsteneilta hintaan 99,00 euroa.

Fakta siis lienee se, että talvi tulee ja joulu lähestyy. Joku fiksu osasi kertoa, että jouluun on enää alle sata päivää jäljellä. Vitsailtiin kavereiden kanssa viime viikolla, että pitäisi varmaan hankkia jo ne joulukalenterit, ettei tänä vuonna jää viime vuosien tapaan ilman. Ennen lahjojen odottamista kannattaa kuitenkin katsoa sinne loimikaappiin ja varmistaa, että tuleville kylmille säille on olemassa asianmukaiset varustukset niin hevoselle kuin itsellekin. Ettei käy kuten mulle, sillä poden tällä hetkellä syysflunssaa liian vähäisen pukeutumisen vuoksi. Muistetaan pitää itsemme ja hevosemme lämpiminä!

Onko sulla kokemusta kyseisistä loimista tai saman valmistajan muista loimista? :)
Lue lisää

tiistai 22. elokuuta 2017

#897: Mitä meille kuuluu?

Multa on kysytty todella usein sitä, mitä meille Maroccon kanssa oikeastaan nyt oikeastaan kuuluukaan. En ole ehtinyt kirjoittaa kesällä blogia juuri ollenkaan, mistä syystä ne vähäisimmätkin postaukset ovat keskittyneet treeneihin, kisoihin tai muuhun vastaavaan sisältöön. Kesä on kuitenkin lähestymässä loppuaan, joten ajattelin ottaa pienen katsauksen siihen kaikkeen, mitä elämässä on tapahtunut ja mitä syksyllä tuleekaan tapahtumaan. Miettikää, ihan kohta on jo syyskuu!

En aio pahoitella sitä, ettei koneella istumiseen ole ollut normaaliin tapaan aikaa. Olen tehnyt kokoaikaista työtä koko kesän ollen töissä kahdeksasta kymmeneen tuntia jokaisen arkipäivänä, joten työajan ulkopuolisen ajan olen pyhittänyt talleilulle, satunnaiselle liikunnalle, kotitöille ja ihan sille tavallisellekin elämälle. Viimeiset kaksi viikkoa kuluivat myös pitkälti kuudentoista hevosesittelyvideon teossa, jotka lupasin tehdä valmentajalleni. Alkuun yritin ottaa aikaa blogille yöunistani, mutta nopeasti huomasin, että liika suorittaminen vie intoa ihan kaikesta elämässä. Syyskuun myötä palaan taas takaisin osa-aikaiseksi työntekijäksi, mikä tuo viikkooni kaksi vapaapäivää lisää. Se tarkoittaa, että mulla on enemmän aikaa blogihommiin, sillä kukapa sitä opiskella viitsisi päivät pitkät.. Heh! Opinnot ovatkin mulla jo jatkuneet, sillä aloitin eilen sosiaalista mediaa ja organisaatioita käsittelevän opintojakson avoimen yliopiston tarjonnasta ihan silkasta mielenkiinnosta. Varsinaiset omat opintoni alkavat vasta syyskuun puolella maisteriseminaarin ja muiden maisteriopintojen parissa. 

Viime vuosi oli opintojeni osalta pitkälti laiskottelua, sillä tein vajaat 50 opintopistettä koko vuoden aikana. Sain kuitenkin kandidaatintyön valmiiksi, joten siltä osin kaikki on paremmin kuin hyvin ja pääsen jatkamaan graduun heti syksyllä. Uuden hevosen hankinnan vuoksi en aio valmistua maisteriksi vielä ensi keväänä, vaan pitkittää opintoja ainakin vuodella. Onhan mulla edelleen kolme lukuvuotta aikaa valmistua, jotta olisin niin sanotusti tavoiteajassa. Ei siis paniikkia sillä saralla!

Kaikki postauksen upeat kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos <3




Töissä olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Meillä on ihana työilmapiiri ja olenkin saanut uusia ystäviä, joiden kanssa olemme viettäneet aikaa silloin tällöin myös töiden ulkopuolella. Aiemmin työpaikkani sijaitsi noin kilometrin päässä kotoani, mutta tällä viikolla muutimme Pasilaan, mikä pidensi matkaa noin pariinkymmeneen minuuttiin. Se hyvä puoli työpaikan läheisyydessä oli, että mun ei tarvinnut laskea työmatkaan mitään aikaa päivästä. Toisaalta nyt pääsen töistä suoraan luennoille keskustaan viidessä minuutissa entisen viidentoista sijaan, mikä on toki kiva lisä sekin. Puolensa kaikessa.

Mä olen omien töideni ohella palannut pitkästä aikaa kunnon hevoskisojen pariin nimenomaan työntekijäroolissa, sillä vastuullani oli esteratsastuksen GP-finaalien tallialue. Kasassa oli ihan loistava tiimi, josta saan kiittää kaikkia niitä innokkaita hevosihmisiä, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ilmoitukseni myötä. Kiitos ihan jokaiselle, olette huippuja! Tuo pesti poiki lisähommia, sillä sain saman vastuun paitsi syyskuun alkupuolen Suomen Mestaruuksiin, myös lokakuun kansainvälisiin Aino Masters -estekilpailuihin. Niin jännittävää olla oikeasti vastuussa jostain tärkeästä asiasta ja järjestää siihen liittyen kaikki asiat. Varsinkin tuo lokakuun kansainvälinen kilpailu tuo omat haasteensa, sillä paikalle odotetaan kilpailijoita pitkältäkin seuraavalla viikolla järjestettävän Helsinki International Horse Show'n vuoksi. Jaossa on paljon rahaa, joten mukana lienee paljon hevosia. 

Se hyvä puoli osa-aikaisessa työssä on, että pystyn yhdistelemään näitä hevoshommia omaan työhöni. Esimerkiksi SM-kisojen viikolla olen omien töideni puolesta työmatkalla maanantaista keskiviikkoon ja lennän takaisin Helsinkiin keskiviikkoiltana, josta siirryn heti torstaiksi Ainoon loppuviikoksi hoitamaan kisat. Lokakuussa sekä Aino Masters, että HIHS toteutuvat samalla kaavalla töiden jakautumisen suhteen, tosin HIHS-viikon saatan olla kokonaan lomalla omista töistäni, jos vaan hyvä tuuri sattuu käymään lomien kanssa. Puuhaa siis todellakin riittää, mutta olen enemmän kuin innoissani ottamassa uusia haasteita vastaan ja oppimassa samalla erilaisia puolia isompienkin kisojen järjestämisestä! 







No, sitten itse blogin päätähteen eli Macoon! Sille kuuluu pelkästään hyvää, sillä ruuna on pikkuhiljaa herännyt henkiin, kuten edellisessä postauksessani kerroin. Se on voinut hyvin, tehnyt töitä ahkerasti ja saanut viettää aikaa kaverinsa Acsun kanssa tarhassa. Pääsivätpä pojat sunnuntain kisojen jälkeen yhdessä ansaitusti laitumellekin suoraan rekasta. Teen Ainosta oman postauksensa, sillä sieltä mulla onkin paljon kerrottavaa.

Olen oppinut rytmittämään Macon viikko-ohjelmaa siten, että ruuna ei väsyisi liikaa. Yleisesti ohjelma on mennyt siten, että kisaviikkoina ratsastan kouluvalmentajan kanssa yhden kunnon treenin, ratsastan kahdesti itsenäisesti tai Milla ratsastaa toisen kerran, maastoilen kerran, juoksutan kerran ja muuten ruuna saa olla yhden päivän vappaalla sekä tietysti hypätä kisat. Treeniviikkoina kisat korvaantuvat toki estevalmennuksella. Ja kun ollaan hevosten kanssa, muuttuvat tilanteet lähes viikottain, joten tuo edellä luettelemani tilanne on lähinnä ajatus mahdollisesta vaihtoehdosta.. Kuten moni varmasti tietääkin!

Hyvänä esimerkkinä on tämä viikko. Olin sunnuntaina kisaamassa ja suunnittelin meneväni mahdollisesti myös tämän viikon lauantaina kisoihin yhden luokan verran, jos hevonen tuntuu jaksavan. Sunnuntai-iltana olin porukoideni luona paahtamassa leipää 14 tunnin tallipäivän jälkeen, kun onnistuin iskemään terävän veitsen suoraan kämmeneeni. Siinähän sitä sitten oltiin, kun pohdin, lähdenkö päivystykseen haavani kanssa, joka oli parisen senttiä pitkä ja ikävän syvä. Soitin päivystykseen ja he käskivät tulla paikalle, koska kämmenen haavat harvoin paranevat ilman tikkausta käden jatkuvan liikkeen vuoksi. Kyllä harmitti, koska olin suunnitellut tekeväni postauksen ja katsovani televisiota rauhassa koko loppuillan. Sen sijaan istuin päivystyksessä kaksi ja puoli tuntia veljeni kanssa, joka kiltisti lähti viemään mua Helsinkiin asti.






Kotiin saavuttiin käsi tikattuna ja ilman tuntoa sormissa. Yölläkin heräilin siihen, että sormet olivat puutuneet ja seuraava päivä meni samoissa fiiliksissä. Vaikka side kädessä ei ollut kireällä, oli mun käsi ollut samassa asennossa niin kauan, että kolme keskimmäistä sormea olivat turvonneet aika ikävästi. Sain liikuntakiellon käden osalta tikkauksen poistoon asti, mutta töissä olen käynyt normaalisti ja heti maanantaiaamuna juoksutin Macon ennen töitä. Tänään käsi on ollut jo paljon veträmpi, eikä turvotus sormissakaan ole enää samalla tavalla silmiinpistävä. Keskisormi on silti edelleen todella kipeä, mikä lie siihen sattunut. 

Sain sairaanhoitoalalla työskentelevältä ystävältäni ohjeistuksen, että voin teipata kämmenen tiukasti pakettiin ja tunkea käden hanskaan, jonka jälkeen voin hyvin ratsastaa niin sanotusti pakolliset ratsastukset. Tänään en vielä hevosen selkään kiivennyt ihan tikkauskohdan kipeydenkin vuoksi, mutta torstaina mulla on jo kauan sitten sovittu Niclaksen treeni Huittisissa, enkä todellakaan haluaisi missata sitä käden takia. Ehdotin jo, että Nikke olisi hypännyt Macolla itse, mutta valitettavasti aikataulu ei onnistunut. Toistaiseksi näyttää hyvältä, sillä käden nyrkissä pitäminen ei ole ongelma, vaan nimeomaisesti sen avaaminen. Vielä toistaiseksi en halua ottaa kädelle rasitetta, jotta haava ei repeydy, mutta katson tilanteen uudelleen torstaina. Ensi viikolla on onneksi jo aika tikkauksen poistoon.

Että sellaista tänne. Mun paikka ei ole keittiössä, se on nyt todistettu virallisesti :D Tästä postauksesta tuli ihan superpitkä, mutta olipa kiva taas pitkästä aikaa kertoa yleisesti kuulumisia elämässä ja päivittää teitäkin hieman ajantasalle siitä, missä mennään. Yritän ehtiä kirjoittamaan teille jo huomenna jotain uutta, mutta todennäköisesti ajatuksen kauneudesta huolimatta ehdin istahtaa koneen ääreen seuraavan kerran vasta viikonloppuna. Siihen asti kannattaa seurata YouTubea, jonne julkaisin juuri uuden videon, sekä perinteisiä somekanavia eli Instagramia ja Snapchattia. Mä siirryn nyt nukkumaan, sillä huomenna herätys on taas kuudelta uutta työpäivää varten.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille teille :)
Lue lisää

maanantai 14. elokuuta 2017

#896: Kaikki mulle nyt ja heti

Maco on ollut nyt Suomessa reilun kahden kuukauden ajan. Aika on todellakin mennyt siivillä, sillä muistan elävästi sen aamun jännityksen, kun ruunan oli määrä saapua Suomeen. Sen, miten epäröivin askelin tuo pikkupoika asteli hevosrekasta lastaussiltaa pitkin alas, mutta kuinka reippaana ja ympäristöstään kiinnostuneena se loppupäivän lopulta vietti. Mä olen huomannut sekä itsessäni, että hevosessani uusia piirteitä kuluneen kahden kuukauden aikana, joten halusin ehdottomasti kirjoittaa siitä teille postauksen.

Kahteen kuukauteen on mahtunut paljon: me olemme päässeet treenaamaan, kisaamaan ja pitämään hauskaa. On ollut huolia milloin kenkien irtoamisen kanssa, milloin on ollut joku kohlu jossain. On pohdittu ruokintaa, treenejä ja elämää yleensä. Pääosin koko tämä kaksi kuukautta on ollut tutustumista, enkä vieläkään voi sanoa tuntevani Maroccoa kunnolla. Vasta viimeisten viikkojen aikana se on oikeasti alkanut heräämään henkiin ja palautumaan matkan jäljiltä, mikä on tuonut siitä esiin ihan uusia piirteitä. Muutenkin uuteen hevoseen tutustuminen on ollut hauskaa, sillä olen huomannut kiinnittäväni huomiota sellaisiin asioihin, mitä pidin esimerkiksi Champin kanssa itsestäänselvyytenä. Loppujen lopuksi nämä kaksi hevosta ovat kovin samanlaisia, vaikkakin täysin erilaisia.

Kaikki postauksen kuvat meidän ensimmäisistä kisoista Riders Innista :) 


Kun olin ostamassa uutta hevosta, vakuuttelin kaikille, etten varmasti tule hankkimaan uuteen hevoseeni samalla tavalla tunnesidettä kuin Champiin. Pämppis oli kuitenkin ensimmäinen oma hevoseni, eikä sitä paikkaa pysty viemään kukaan, vaikka tulevat hevoset olisivatkin miten tärkeitä tahansa. Maco olikin pitkälti järkiostos, joka hankittiin elämääni puhtaasti siksi, että pääsisin itse kehittymään paremmaksi ratsastajaksi. Jos olisin vain halunnut harrastaa kotona, ei mun olisi tietenkään tarvinnut edes harkita lähettäväni Champia Saksaan Niclaksen luokse. 

Totta puhuakseni en juuri muista sitä aikaa, kun Champ tuli Suomeen. Tai tietysti muistan, mutta se, millainen luonne ruunalla oli ensimmäisten kuukaisen aikana, on piiloutunut niiden neljän vuoden alle, jotka rautiaan läsipään kanssa sain viettää. Se oli persoonaltaan niin uskomaton hevonen, etten tule varmasti toiseen vastaavaan törmäämään. Meille muodostui vuosien mittaan side, jonka myötä osasin tulkita ruunan pienintäkin elettä. Se tunnisti minut kaukaa, oli aina niin innoissaan ääneni kuullessaan ja puuhasteli aina kaikkea ollen todella seurallinen. Joskus saatoimme viettää pitkäänkin aikaa niin, että Pämppis piti sen päätä mun sylissä silmät kiinni nojaten otsallaan vatsaani vasten. Niinä hetkinä mä olin maailman onnellisin ihminen. Me leikittiin yhdessä tarhassa, pidettiin ihan valtavan hauskaa maastoreissuilla ja koettiin niin valtavasti kaikkea. Tein paljon virheitä, enemmän kuin voin ikinä edes laskea, mutta samalla opin enemmän kuin mistään ikinä. 




Kun Marocco tuli Suomeen, olin tietysti ihan valtavan innoissani. Heti ensimmäisen viikon aikana mulle tuli kuitenkin vähän tyhjä tunne vanhoihin aikoihin verraten, sillä huudellessani Macoa sen ollessa tarhassa, ei ruuna tietysti reagoinut ääneenii millään tavalla. Musta oli suoraan sanottuna kamalaa tajuta se, ettei hevonen tunnistanut ääntäni tai kokenut sitä millään tavalla "omana ihmisenään". Harjatessa Maco oli tietysti kiinnostunut ympäristöstään, mutta se oli kuitenkin ihan erilainen Champiin verraten. Ensimmäiset viikot menivätkin pitkälti siten, että vertasin kaikkea Macon tekemistä edelliseen hevoseeni. Ja kun Maco teki jotain toisin kuin Champ, mietin heti, mistä se voi johtua - onko jokin pielessä vai onko näiden kahden hevosen luonne niin erilainen.

Jo kesäkuussa hyvä ystäväni totesi, että hänen nuori hevosensa oli pari kuukautta kotiutumisensa jälkeen vähän vaisu, mutta muuttui sen jälkeen silminnähden virkeämmäksi ja elävämmäksi. Vaikka Maco oli toki alusta asti ihana, ei se silti herättänyt mussa sellaista samanlaista ääretöntä intoa, jota koin esimerkiksi ensimmäisen oman hevosen kohdalla. Eikä tietysti pitänytkään, olenhan mä vanhentunutkin tässä ja saanut elämään paljon muutakin sisältöä kuin sen oman hevosen. Silti musta oli hauskaa, että työkaverini oli käytännössä repeämässä liitoksistaan hankkiessaan uuden pianon siinä, missä mä olin uudesta hevosesta lähinnä vain hyvin innoissani. Samaan aikaan tuo asetelma tuntui kovin loogiselta, mutta silti väärältä. 




Joka tapauksessa otin Macosta varmuuden vuoksi laajan verenkuvan, ihan vain tsekatakseni sen veriarvot tulevaisuuttakin ajatellen. Halusin ruunaan paljon enemmän energiaa ja sitä puhdasta iloisuutta, mitä Champissa oli ollut, mutta ensin halusin tietää, ettei taustalla ollut esimerkiksi raudanpuutetta tai jotain tulehduksia. Verikokeiden tulokset olivat helpottavat, sillä arvoissa ei ollut mitään sanottavaa. Samalla oli kulunut puolisentoista kuukautta hevosen kotiutumisesta ja aloin huomata, miten eri tavalla ruuna alkoi käyttäytymään: siitä tuli paljon energisempi, kiinnostuneempi kaikesta ja ennen kaikkea mulle tärkein - se tunnisti ääneni.

On tyhmää ajatella, etteikö pitkä reissu ja kaiken muuttuminen elämässä näkyisi hevosessa mitenkään. Macolla muuttui paitsi sen kotitalli, myös kotimaa, bakteerikanta, seurana olevat hevoset, treenitavat, liikunnan määrä, ruokinta, veden laatu ja varusteet. Hevoset ovat tottuneet rutiineihin, eikä kaiken muuttaminen yhdeltä istumalta varmasti ole se paras mahdollinen vaihtoehto hevosen kannalta. Siitä syystä palautumiseen kannattaakin varata aikaa, vaikka toki treeniä ja normaalia elämää muutenkaan ei pidä liikaa varoa. Nyt itse jälkikäteen pohtiessani olen kuitenkin tehnyt monia huomioita, miten paljon Maco on muuttunut positiivisempaan suuntaan heinäkuun loppupuolen ja elokuun aikana.




Otetaan esimerkkinä vaikkapa maastoreissut. Champ rakasti maastoilemista, joten se oli ihan superinnoissaan aina päästessään juoksemaan pellolle tai rämpimään metsään. Ensimmäisen kerran Macon kanssa pellolla mennessäni olin jopa vähän pettynyt, kun ruuna lönkötteli menemään vailla pienintäkään ajatusta innostumisesta. Kuukausi sitten maastoillessani aloin huomata eroa, sillä sain jopa pidätellä hevosen menohaluja. Viimeisimmät maastoreissumme olenkin saanut nauraa vedet silmissä, kun Maco haluaisi mennä täysillä kaikki ravi- ja laukkapätkät. Se käveleekin niin lujaa, ettei meinaa pystyssä pysyä. Mikään ei ehkä ole niin mukavaa kuin innostunut hevonen maastossa. Ja kun se on päälle niin hirveän fiksu, ettei sen kanssa tarvitse edes pelätä esimerkiksi liikennettä! 

Toinen itselleni merkittävä asia on ihan hevosen perusolemus. Macosta on kuoriutunut kotonakin pikkuhiljaa varsin seurallinen poika, joka katselee korvat hörössä tekemisiäni, ottaa enemmän kontaktia ihmiseen, eikä ole enää samalla tavalla niin "sulkeutuneen" oloinen kuin aluksi. Tai no, tuo on täysin väärä sana, mutta ymmärtänette sen, mitä haen takaa. Hevonen on muuttunut paljon eloisammaksi ja sen katseeseen on tullut tietynlainen pilke. Kuulostaa niin kliseiseltä, mutta jotenkin tällaiseenkin asiaan on tullut kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Mä tykkään leperrellä hevoselle milloin mitäkin ja kyllähän se on ankeaa, jos hevonen ei korvaansa lotkauta ihmisen äänenpainoille. Ei Maco toki ollut mikään pystyynkuollut, mutta ero Champiin verraten oli todella iso.




Voihan olla, ettei Macosta koskaan tule samanlaista häsläpetteriä, mikä Champ parhaimmillaan tai pahimmillaan oli. Se on myös monella tapaa hyvä asia, sillä Macosta löytyy sitä luonnetta vaikka muille jakaa esimerkiksi kisapaikoille mentäessä: silloin se ei malta seisoa kopissa eikä ulkona paikallaan ja se huutaa toisille hevosille varsinkin kisapaikalle tultaessa. Champin uskalsin antaa täysin hevosista tietämättömälle isäpuolelleni koska vain talutettavaksi kisoissa, mutta Macon suhteen mun pitää pohtia jo tarkemmin. Toisaalta ruuna osaa kyllä myös olla oikein asiallinen, sillä alkuhäsläyksensä jälkeen se seisoo nätisti paikoillaan ja on varsin helppo tapaus.

Kaiken kaikkiaan olen nyt oppinut, että hevoselle pitää osata antaa aikaa muutoksien yhteydessä. Tai en ehkä oppinut, vaan oikeasti sisäistänyt asiaa. Mulla on niin paljon tavoitteita mun ja Macon taipaleelle, etten millään malttaisi odottaa niiden toteutumista. Haluaisin ruunasta paljon nopeamman avuille, enemmän energiaa sen ratsastettavuuteen, ajatusta ylämäkeen, sitä, tätä ja tuota. Mutta eipä sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja mitä Champiin tulee, oli se kolmen ja puolen vuoden jälkeen siinä pisteessä, että saatoi olla sileäpuolella ajoittain tyytyväinen. Nyt vain hattu nöyrästi käteen ja harjoittelemaan ajatuksella, josko sieltä pohjalta ponnistaisi pikkuhiljaa ylemmäs. Ei ole helppoa olla uuden hevosen omistaja, kun kaikki tekesi mieli saada aikaiseksi sormia napsauttamalla! Mutta sen kyllä sanon, että kyllähän Macosta on vaan pakko tykätä. Se on osoittautunut niin kivaksi tapaukseksi, että kiinnyn siihen päivä päivältä enemmän ja enemmän. 

Onko teistä jollain samanlaisia ajatuksia tai havaintoja uusien hevosten kanssa? :)
Lue lisää

lauantai 5. elokuuta 2017

#895: Sea Horse Week -video

Hangon Sea Horse Week on esteratsastuskilpailu, jossa käymme kavereiden kanssa joka vuosi jo tavaksi muodostuneeseen tapaan. Aina osa porukastamme kisaa, on töissä tapahtumassa tai esimerkiksi valmentaa jotakuta kilpailevaa ratsastajaa - itsekin muutamia vuosia sitten hyppäsin Champin kanssa pari luokkaa lämpimän kesäauringon alla. Hangossa kun on aina hyvä sää, sen olen oppinut. Ja niin hauskaa!

Jokainen varmasti tietää sen, miten kivaa on viettää aikaa kavereiden kanssa isolla porukalla vailla sen kummempaa suunnitelmaa siitä, mitä seuravaaksi päivän aikana tekee. Hanko onkin mulle tämän vuoden kesäloma, koska mitään muuta kesälomaa mulla ei valitettavasti ole. Viime vuonna kuvasin Hangosta videopostauksen, joka on katsottavissa tämän linkin takaa ja sama toistui myös tänä vuonna isosta kysynnästä johtuen. Olipa muuten hauskaa pitkästä aikaa kuvailla jotain tuonkin tyyppistä videota, sillä hetkeen näitä ei ole blogissa tai Youtubessa näkynyt omalta osaltani. Pitäisi ottaa tavaksi kantaa kameraa mukana useammin tallilla, varsinkin sen jälkeen, kun olen saanut hankittua uuden lyhyemmän objektiivin vanhan rikkoutuneen tilalle.

Mutta suuremmitta höpinöittä, nyt olisi vuorossa sitä paljon toivottua Hangon MyWeekend -videota! Kommentoi ihmeessä, jos haluat jatkossa nähdä vastaavia videoita tai ylipäänsä esimerkiksi tallivideopostauksia. Yritän kirjoitella teille huomisen aikana juttua tämän viikon valmennuksistakin, sillä me tehtiin kouluvalmennuksessa todella hyödyllisiä tehtäviä (ainakin omaaa ratsastustani ajatellen) ja esteillekin sain pitkästä aikaa kuvaajan. On tuo Maco kyllä osoittautunut kovin kivaksi ja mulle sopivaksi hevoseksi, sillä se pakottaa mut oikeasti nopeammaksi sileällä. Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt päästän teidät videon pariin!

Mukavaa viikonloppua! :)







Linkki videoon (MyWeekend Hanko)

Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä