maanantai 27. maaliskuuta 2017

#862: Viisi tuhatta kuvaa

20
Normaalisti maneesikuvaus raastaisi mun sydäntä, enkä kehtaisi julkaista ottamiani kuvia missään julkisesti. Menneellä viikolla kisattiin kuitenkin sen verran kivoissa puitteissa, että meikäläisenkin kuvaustaidoilla sai jonkinlaista jälkeä aikaiseksi. Kyseessä oli jo aiemmin mainitsemani Mercedes-Benz Aino Masters CSI 2* eli kahden tähden kansainvälinen esteratsastuskilpailu torstaista sunnuntaihin. Näinhän siinä kävi, että vietin kahden viikon verran enemmän ja vähemmän kaiken aikani kansainvälisten kisojen parissa. Mutta nyt on tarmoa ja motivaatiota treenaamiseen ihan valtavasti!

Mun urakka Ainon kisojen merkeissä alkoi jo viikko sitten maanantaina, kun kävin toimihenkilöpalaverissa. Keskiviikko olikin arkipäivistä ainoa, jolloin ehdin itse ratsastamaan toiselle tallille ja tekemään muutakin kuin hommia kisojen puitteissa. Torstaina kilpailut pyörähtivät käyntiin vasta iltapäivällä, mutta mä olin paikalla jo hieman ennen yhtätoista auttamassa, kuvaamassa ja ihan vaan hengailemassa kavereiden kanssa. Päivät olivat pitkiä, sillä poikkeuksetta lähdin kotiin vasta reilusti yhdeksän jälkeen illalla ja saavuin paikalle aina ennen luokkien alkua aamulla. Poikkeuksena lauantain ja sunnuntain välinen yö, jolloin istuimme porukalla iltaa ja yövyimme kuka missäkin. Mä sain kuulla vasta lauantaina tuosta kellojen siirtämisestä ja olin ihan hämmentynyt siitä, miten olin pystynyt elämään ihan pimennossa tämän asian suhteen! Sunnuntaina olin kellojen siirrosta huolimatta kuitenkin jo seuraamassa aamuratsastusta ja myöhemmin kuvaamassa kaverini varsan irtohypytystä Sipoossa ennen kisakuvauksen pariin palaamista. En ole koskaan aiemmin seurannut irtohypytystä paikan päältä, joten tuo oli mielenkiintoinen kokemus. 














Mun tehtävä kisoissa oli auttaa radanrakennuksessa tai lähinnä esteiden numeroinnissa, koska ratamestari pyhitti sitä hommaa mulle aina kun olin paikalla. Muuten mä kuvasin aamusta iltaan suorituksia, palkintojenjaot, tallialuetta, ihmisiä ja tunnelmaa. Siirsin kuvia koneelle, päivitin tapahtuman Facebook-sivuja ja vastailin ihmisten viesteihin koskien kuvaamista. Mä sain kymmeniä ja kymmeniä kuvakyselyitä, joten jos en ole vielä vastannut sulle, niin älä ihmettele - vastaus tulee kyllä ajallaan. Kuvia tuli otettua yli viisi tuhatta, joten niiden läpikäymisessä kestää hetki.. Olisin aloittanut rumban jo tänään, mutta mun netti ei jostain syystä toimi ja joudun tekemään tämän postauksen puhelimen nettiä jakaen, enkä voi käyttää sitä suurten kuvatiedostojen lataamiseen ihan jo sen hitauden vuoksi.

Ainon kisoissa oli ihan älyttömän kiva tunnelma ja muutenkin todella mukava fiilis. Vaikka messuilla oli kivaa, on tällaisissa vähän isommissa kisoissa aina oma juttunsa. Moni mun kavereista, jotka hyppäsivät kisoissa kansainvälisiä luokkia, olivat paikalla yhden tai kahden hevosen voimin. Voitte kuvitella, että silloin päiviin mahtuu sitä aikaa ihan älyttömän paljon, kun hoidettavana on vain se yksi tai kaksi hevosta. Eräskin ratsastaja tilasi itselleen jo torstaina kasvisruokaa ihan vain siksi, että sen valmistuksessa kestää pidempään. Mun mielestä se kuvastaa hyvin tuota liiallista aikaa :D Ehdimme käydä viikonlopun aikana mitä ihmeellisempiä keskusteluja ties kenen kanssa, joista jäi taas elämään hauskoja lausahduksia. Yksi suosikeistani oli toteamus siitä, miten suomalaiset osaavat rakentaa tilavalle kentälle ahtaita ratoja. Ihan huippu!















Jottei homma menisi ihan pelkäksi jaaritteluksi, lataan tähän postaukseen kasapäin kuvia kisoista. Toivottavasti saatte näistä hieman makua tunnelmasta, mikäli ette päässeet paikalle. Netistä on nähtävillä jälkikäteen laadukasta livetallennetta, joka on kuvattu kolmen kameran voimin torstaista sunnuntaihin. On enemmän kuin hienoa, että kotikatsojillekin tarjotaan mahdollisuus seurata kilparatsastusta, mikäli kisapaikalle ei pääse konkreettisesti. Sunnuntaina Ainossa tosin oli ihan valtavasti porukkaa seuraamassa, kun katsomo sekä ravintolan puoli oli tupaten täynnä. Kahden tähden Grand Prix -luokkaa oli mieletön seurata, sillä yleisö eli tiiviisti mukana. Luokassa jaettiinkin yli 24.000 euroa palkintorahaa! Mä kävelin radan ennen luokan alkua ja voi että, miten isoja ne esteet olivat. Jo kolmas este oli melko ahtaasta kaarteesta ulos ihan jäätävän kokoinen pystyeste, jolta jatkettiin muistaakseni neljällä askeleella okserille. Luokan korkeus oli 145cm ja ne esteet sitä tosiaan olivat. Mä jännitin niin paljon kavereideni puolesta, että sydän hakkasi suoritusten jälkeenkin.. Ei mun kisahermot mitkään kovin vakuuttavat ole.

Sunnuntaina kävin kisojen jälkeen ratsastamassa hevosia kotitallilla kaikesta väsymyksestä huolimatta. Kun on seissyt ulkona (tai maneesissa, mutta sama asia) päivät pitkät, syönyt vähän miten sattuu ja nukkunut huonosti, ei olotilalta voi mitään kovin ihmeellistä odottaa. Tallille päästyäni piristyin kuitenkin kummasti ja jaksoin tehdä ihan kunnon treenejä kavalettien avulla. Keskityin paitsi omaan istuntaani ja apujenkäyttööni, myös hevosten suoruuteen ihan eri tavalla. Kisojen seuraaminen on aina hyödyllistä, sillä motivaatioboosti on sen jälkeen aika valtava ;)

Olitko sä paikalla tai katsoitko kisoja livestä?
Lue lisää Read More »

perjantai 24. maaliskuuta 2017

#861: Esteratsastajan aivojumppa

14
Mä olen ollut enemmän ja vähemmän hevoseton nyt reilun kolmen kuukauden ajan. Aika on mennyt todella nopeasti niin hyvässä kuin pahassa: oman hevosen tuomaa vastuuta on kaivannut, mutta toisaalta se vapaus, mikä hevosettomuudessa on, on tehnyt tähän kohden oikeasti hyvää. Ja mikä parasta, näiden kuukausien aikana olen ottanut ison harppauksen eteenpäin ratsastajana saadessani ratsastaa useilla erilaisilla hevosilla paljon aiempaa enemmän. Olen joutunut kyseenalaistamaan omia toimintatapojani hevosten selässä, mikä on kasvattanut ja kehittänyt mun ratsastustaitoja ihan uusille leveleille. 

En tiedä, onko ero sinne ruudun toiselle puolelle kovin hyvin havaittavissa. Ehkä suurin muutos entiseen onkin se itsevarmuus, joka mulle on alkanut rakentumaan. Luotan paremmin omiin päätöksiini erilaisten hevosten kanssa, mikä heijastuu automaattisesti varmuutena omassa tekemisessä. Tästä sain palautetta pari viikkoa sitten kaverini äidiltä, joka on kouluttautunut ratsastusksenopettajaksi. Sellaisen asian kuuleminen on tietysti ihan mahtavaa, sillä kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta. Toki myös se kriittinen palaute on otettava avosylin vastaan, sillä sitä kautta me kehitymme. Esimerkiksi nyt pohtiessani uuden hevosen hankintaa on mun kohdattava se tosiasia, etten voi hankkia liian nuorta ja kokematonta hevosta itselleni, sillä omat taitoni eivät kohtaa sellaisen hevosen tarpeita. Juttelin tästä monenkin ihmisen kanssa vastikään ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että vaikka olen sileällä suhteellisen taitava ratsastaja, ei mulla tällä hetkellä ole tarvittavaa rata- ja kisarutiinia, jota vaadittaisiin esimerkiksi nelivuotiaiden hevosten kanssa. Ja toisaalta nelivuotiaalla en pääse tekemään ja hankkimaan sitä rutiinia, jota tarvitsen. Se huono puoli Champin lähdössä olikin - viikottaiset isompien ratojen hyppäämiset ovat tässä kohden jääneet.

Ja vaikka tunnen olevani paljon paremmin sinut erilaisten hevosten kanssa, olen silti edelleen hyvinkiin riippuvainen valmentajieni avusta. Mä olen aina ollut ratsastaja, joka ratsastaa paremmin valvovan silmän alla. Keskityn ja ennen kaikkea uskallan ratsastaa, kun tiedän, että tehtävät ovat tasolleni sopivia ja esimerkiksi esteillä välit on rakennettu varmasti oikein. Tässäkin suhteessa uusien hevosten ratsastaminen kehittänyt mua valtavasti. Esimerkiksi viime viikolla hyppäsin eräällä viisivuotiaalla, joka on laukkansa puolesta melko raaka ja siten hieman hankala lyhentää tarpeeksi esteillä. Hyppykerran lopussa tein hevosen kanssa hieman tätä lyhentämisharjoitusta laittamalla okseria ennen kolmen askeleen päähän maapuomin. Väli oli ihan normaali, mutta aluksi hevonen ei meinannut mahtua väliin ideaalilla tavalla. Toinen paikalla olleista henkilöistä kysyi, haluaisinko pidentää väliä. Ennen olisin varmasti antanut myöntävän vastauksen, mutta nyt kieltäydyin ja perustelin kantani siten, etten halua opettaa hevosta laukkaamaan pitkänä ja hyppäämään laakoja hyppyjä. Päätös kannatti, sillä hevonen alkoi lyhentämään runkoaan myös ihan itse ja hyppäsikin lopulta pyöreämmin. 





Omiin päätöksiin luottamisesta huolimatta ratsastan edelleen paljon paremmin valmentajien ollessa läsnä. Senpä takia käyn edelleen joka viikko sekä koulu- että estevalmennuksessa ja välillä useammassa estevalmennuksessa eri hevosten kanssa. Kouluvalmennuksissa olen käynyt tallinomistajamme hevosen Acsun kanssa, mikä on vienyt mua taas ihan eri tavalla eteenpäin sileänratsastuksessa. On ollut ilo päästä ratsastamaan osaavalla hevosella, joka ei kuitenkaan ole missään nimessä helppo. Omalla tavallaan Acsu on toki helppo ratsastaa: se liikkuu niska nyökyssä omalla moottorillaan vaikka maailman tappiin asti ja tekee kaikki temput, mitä siltä ikinä keksii pyytää. Ihan oikeasti, tuo hevonen oppi piaffin yhden ratsastuskerran aikana ja tekee väistöt vaikka peruuttaen. Sillä on kuitenkin omat haasteensa, mistä kerron enemmän alempana. 

Toki esimerkiksi Champiin verraten Acsu on hyvinkin miellyttävä ratsastaa. Vaikka Champ oli viimeiset puolisen vuotta ihan superkiva mun käteen, oli se silti melko pieni hevonen ratsastaa. Acsu on kokonsakin puolesta jo ihan iso hevonen, mutta sen lisäksi se on ratsastettavuudeltaan myös paljon isompi. En oikein tiedä, miten sitä voisi kuvailla sanoilla, mutta lyhyesti sanottuna ruuna on paljon isompi hevonen ratsastaa. Se ei missään nimessä tarkoita, että sillä joutuisi käyttämään isompia apuja. Tai että se olisi jotenkin raskaampi. Jos joku tietää tunteeni ja osaa selittää sen auki, kerro ihmeessä kommenteissa! 

Meidän kouluvalmennukset ovat kulkeneet pitkälti hyvin saman kaavan mukaan tämän hevosen kohdalla. Se, mitä olemme halunneet saada aikaiseksi valmennuskerrasta toiseen, on hevosen koko kropan käyttö ja se, ettei se tarvitsisi niin paljon tukea ratsastajalta. Mä olen sen verran pitkä ratsastaja, että osaan helposti peittää hevosen virheitä tukemalla sitä jalkojeni avulla. Pidemmän päälle tämä ei tietenkään ole toivottavaa, sillä esimerkiksi esteradalla kaikki ongelmat tulevat varmasti esiin siinä kohden, kun hevosen pitäisi oikeasti olla omilla jaloillaan ja suorittaa tehtäviä nopeasti halutulla tavalla. Muistatte varmaan, kun kerroin jo kauan sitten videon merkeissä, mitä olimme tehneet Acsun kanssa meidän ensimmäisessä yhteisessä kouluvalmennuksessa. Tuolloin suurin ongelma oli saada hevonen laukkaamaan kunnolla takajaloillaan rungon alle niin, etteivät takajalat olisi suorina ja ikään kuin pomppisi laukan tahtiin. Ongelmia tuottivat siirtymiset alaspäin, sillä askellajin vaihdon sijaan Acsu lähinnä lyhensi lyhentämistään laukkaa aina piruettilaukkaan asti. 





Näistä ongelmista ollaan tultu paljon eteenpäin. Viime viikolla aloitimme valmennustuntimme alkuverryttelyn jälkeen tuttuun tapaan avotaivutuksilla pitkällä sivulla. Tarkoituksena oli tehdä pitkällä sivulla aluksi avotaivutusta, josta siirryin noin yhden kolmasosan jälkeen sulkutaivutukseen, josta sitten taas kaksi kolmasosan jälkeen takaisin avotaivutukseen ennen pitkän sivun loppumista. Tuollainen jumppa on ihan älyttömän hyvä paitsi estehevoselle, myös esteratsastajan aivotyölle. Ison hevosen kanssa pitkä sivu menee melko nopeasti ohi, joten apujen pitää olla nopeita ja täsmällisiä. Jokainen askel on ratsastettava ajatuksella. Mä olen hiffannut viimeisen kuukauden aikana ihan eri tavalla avo- ja sulkutaivutuksen ratsastusta, kun olen joutunut niitä jynssäämään viikosta toiseen Acsun kanssa.

Suurin haaste Acsun kohdalla avo- tai sulkutaivutuksessa on se, että hevonen ei lyhennä itseään liikaa ja että se ottaisi sisätakajalan tarpeeksi hyvin runkonsa alle. Taivutuksien avulla parannetaan paitsi hevosen kropan ja niskan liikkuvuutta, myös saadaan hevonen paremmin oman takaosansa päälle ja siten kokonaisemmaksi. Alkutunnista Acsu saattaa helposti kulkea vähän kahdessa osassa, ikään kuin etuosa ja takaosa erillisinä pareina, mutta avo- ja sulkutaivutuksien jälkeen paketti on yleensä jo paljon paremmin kasassa. Liian pitkät pätkät yhtä liikettä jättää helposti hieman passiiviset avut päälle, minkä vuoksi tuollainen avon ja sulun vaihteleminen pitkällä sivulla on ainakin mun tyyppiselle hieman hitaalle ratsastajalle ihan loistava tehtävä. 

Mun valmentaja on osannut selittää ihan valtavan hyvin sen, miten nuo liikkeet kannattaa ratsastaa oikein. Joskus ratsastuskoulussa avoa mentiin siten, että hevosen takaosa työnnettiin sivulle sisäpohkeella. Eihän se silloin ollut avoa, mutta kun muuta ei osattu, meni se siinä missä muutkin. Oikeastihan avotaivutuksessa hevosen takaosa pysyy uralla ja etuosa siirtyy hieman uran sisäpuolelle siten, että hevonen liikkuu kolmella uralla niskan ollessa asettunut sisäänpäin. Kaikista eniten hyötyä esimerkiksi Acsun tyyppiselle hevoselle on avotaivutuksesta, jossa asetus ei ole iso, eikä poikitus suuri. Useimmiten jo pelkkä ajatus avotaivutuksesta saa hevosen paremmin apujen väliin ja esimerkiksi suoremmaksi. Mä ratsastan avotaivutuksen siten, että esimerkiksi oikeassa kierroksessa mun vasen pohje on hieman taaempana ja vahtii, ettei hevosen takaosa karkaa ulos. Oikea pohje on edempänä ja huolehtii hevosen rungon taipumisesta. Vasen käsi on alhaalla, oikea hieman ylempänä, muttei missään nimessä vedä taakse. Käden tehtävänä on huolehtia asetuksesta ja se tapahtuu nimenomaan käsien korkeutta vaihtelemalla. Kun siirryn avotaivutuksesta sulkutaivutukseen, vaihdan lähinnä käsieni korkeutta siten, että mun vasen käsi tulee ylemmäs ja oikea siirtyy alas. Oikeastaan kyseessä on silloin vastataivutus, sillä se on ikään kuin sulkua väärässä kierroksessa. Toki tämä on hyvin pelkistetty kertomus apujen käytöstä, sillä toki suurin osa liikkeen ratsastusta lähtee mun istunnasta ja esimerkiksi siitä, missä asennossa ja miten paljon painoa mun istuinluilla on. 





Samaa olemme tehneet myös laukassa. Mielestäni paras harjoitus on ollut siten, että esimerkiksi samaisessa oikeassa kierroksessa olen ratsastanut vastalaukkaa eli vasenta laukkaa ja tehnyt pitkän sivun alussa ensin vastalaukassa avotaivutusta, josta siirtynyt sitten sulkutaivutukseen ja siitä takaisin avotaivutukseen vastalaukassa. Acsulle haastavinta ovat olleet puhtaiden vaihtojen opettaminen, sillä ruuna on oppinut vaihtamaan laukan ravin kautta hyvin omaperäisellä tavalla, mutta esimerkiksi tuon harjoituksen avulla se on hiffannut vaihdot ihan uudella tavalla ja tarjoaakin niitä nykyään lähes koko ajan. Laadukkaan ja sujuvan vaihdon saa usein aikaiseksi siten, että tuon viimeisen vastalaukka-avotaivutuksen jälkeen hevonen suoristetaan ennen kulmaa ja vaihdetaan laukka suunnan mukaiseksi. Koska hevonen on hyvin avuilla ja istunta-avut vaihtavat paikkaa avotaivutuksen loputtua, tulee vaihto ikään kuin vahingossa matkalla. 

Yksi hyvä tapa siirtymisten korjaamiseen on ollut tuon sulkutaivutuksen tekeminen. Otetaan taas suunnaksi oikea, nyt kun siihen on tässä postauksessa useammin jo viitattu. Laukasta raviin siirtymisissä Acsu siis mieluumin lyhentää laukkaansa ja runkoaan ihan miltei paikallaan laukkaamiseen asti, eikä millään meinaisi siirtyä raviin. Lyheneminen on sille niin helppoa ja vaivatonta, että se tarjoaa sitä miellään vaikka koko ajan. Tässä olemme tehneet siten, että laukatessani oikeaa laukkaa ympyrällä olen ajatellut vasenta avotaivutusta eli siirtänyt hevosen takaosaa hieman ulos ympyrän kaarelta ja korostanut vasemman ohjan (eli tässä tapauksessa sisäohjan, kun ollaan vasemmassa sulussa) merkitystä, jonka jälkeen olen suoristanut takaosan takaisin ympyrän kaarelle säilyttäen kuitenkin kaulan suoruuden ja samalla siirtänyt hevosen raviin omalla istunnalla ja vahvemmalla ulko-ohjalla. Sisäohjalla on siirtymisissä lopulta melko pieni rooli, sillä jos Acsua yrittää siirtää raviin sisäohjasta vetämällä, lyhentää se itseään entisestään. 

On ollut oikeasti mielenkiintoista päästä tekemään vähän erilaisia juttuja kouluvalmennuksissa, sillä näidenkin liikkeiden ideana on parantaa hevosen ratsastettavuutta ja liikkuvuutta, ei suinkaan tehdä temppuja vain temppujen tekemisen ilosta. Onni on ihan valtavan taitava valmentaja, joka osaa selittää pienimmätkin merkitykset ja keksii tapoja, joilla hevosen ratsastettavuutta voi parantaa huimasti. Toki meidän yhteistyö toimii mutkattomasti myös senkin takia, että mä olen ollut Jonnan oppilaana ikuisuudet ja tiedostan, mitä hän milläkin pyynnöllään haluaa saada aikaiseksi. Ja koska olen istunut hevosten selässä vuosikaudet, osaan myös soveltaa annettuja ohjeita eri tavalla kuin esimerkiksi ihminen, jolla ei ole takanaan monia ratsastusvuosia. 




Tästä hyvänä esimerkkinä on tilanne, jossa yksi hevosenomistaja ja ratsastuksenopettaja pyysi mua ajattelemaan omalla istunnallani enemmän tilaa hevosen lavoille harjoitusravissa. Hän ei nähnyt eroa istunnassani, enkä itsekään tiedä, mitä konkreettisesti muutin. Eron huomasi hevosessa kuitenkin todella selvästi, sillä se alkoi ravaamaan lapojensa läpi paljon irtonaisemmin ja enemmän ylöspäin. Se muutos, mikä lantiossani oli tapahtunut, oli ehkä puolen sentin asennon korjaaminen. Ehkä ajattelin lonkkaluitani pyörimään enemmän ovaalin muotoisesti edestä taakse, ken tietää. Tässä kohden ratsastusuraa onkin hauskaa se, että osaan tehdä todella spesifejäkin muutoksia, mutten välttämättä tiedä, miten asian tein. Se onkin tämän lajimme hienous!

Jumppaatteko te hevosianne avo- ja sulkutaivutuksien avulla? :)
Lue lisää Read More »

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

#860: Mun sydän halkeaa!

130
Söpöysvaroitus! Mun piti tehdä tälle päivälle joku aivan muu postaus, mutta enhän mä yksinkertaisesti voinut skipata näitä kuvia myöhemmälle. Tajuatte heti, kunhan selaatte vähän alemmas. Mä olen virallisesti rakastunut!

Aiemmasta luulostani poiketen vietänkin tällä viikolla päivä aikaa ratsastuskeskus Ainossa, kisojen valmistelun ja muun tohinan merkeissä. Samalla olen päässyt ihailemaan tällaista aivan uutta kaveria, joka saapui Suomeen ihan hetki sitten kaverini omistukseen. Kyseessä on valtavan suloinen viisivuotias miniatyyrihevonen Grand Finale eli Fille, joka valloittaa ihmisten sydämiä minne ikinä meneekään. Mä en ole koskaan liiemmin välittänyt pienistä poneista tai hevosista, mutta nyt kyllä joudun vetämään sanani takaisin. Tuo ruuna on jotain niin uskomattoman suloista, etten edes tiedä, millä sanoilla sitä kuvailisin.

Pienestä koostaan huolimatta Fille on melko rohkea. Tässä kahden päivän aikana mä olen paijannut sitä minkä olen ehtinyt ja voi että, miten uskomattoman pieni voi joku asia maailmassa olla! Tiedättekö, miten hassulta tuntuu, kun noin pieni turpa puhaltaa ilmaa kasvoille. Tuon hevosen pää on yhtä iso (vai pitäisiköhän sanoa pieni) kuin mun kamera! Sen hirnunta on jotain tavattoman kimeää ja aina, kun se haluaa huudella kavereiden perään tai katsoa jotain tarkasti, nostaa se päänsä niin ylös kuin mahdollista. Mun sydän sulaa! Kaikista hellyyttävintä oli katsella, kun tallin puoliveriruuna Igor kohtasi Fillen kanssa ensimmäisen kerran. Igorin ensimmäinen ilme olisi pitänyt saada videolle: se oli niin järkyttynyt. Lopulta molemmat kaverukset uskaltautuivat toistensa lähelle ja Igor rapsutteli Filleä tyytyväisenä yrittäen kävellä sen perässä. Toisen hauskan kohtaamisen pääsin näkemään koirien suhteen, kun Fillen kanssa samankokoinen tanskandogi käveli ohitsemme. En tiedä, kumpi oli hölmistyneempi: koira vai minihevonen. Vai koiran omistaja. 

Se siitä lässytyksestä, antaa kuvien puhua puolestaan. Näitä on sitten ihan kamalasti, mutta minkäs sille mahtaa. Kyllähän tuollaista ihanuutta kuvaa vaikka miten paljon ja huomenna olisi tarkoitus kuvata taas lisää. Näissä kuvissa Fille oli klipattu vasta osittain, sillä sen kroppaa ei voinut klipata ennen sopivan loimen hankintaa. Täällä räntäsateessa tulisi muuten nopeasti kylmä ;)

Ja lopuksi pieni yllätys teille lukijoille! Tampereen hevosmessut järjestetään tänä vuonna tuttuun tapaan huhtikuussa, tarkemmin 8.-9.4.2017. Mä olen itsekin menossa paikalle perjantaista sunnuntaihin, toimihenkilönä estekisoissa ja bloggaajana. Ilokseni saan arpoa teille yhdessä Tampereen hevosmessujen kanssa kolme kahden päivän lippua, joiden jokaisen arvo on 20 euroa. Arvontaan osallistuminen on helppoa: jätä tähän postaukseen kommentti, jossa on nimesi/nimimerkkisi sekä toimiva sähköpostiosoite. Arvonta suoritetaan tämän viikon sunnuntaina 26. maaliskuuta klo 21:00 ja voittajille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Onnea kaikille arvontaan!



























Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä