keskiviikko 28. joulukuuta 2016

#833: Jouluaaton MyDay

18
Paluu vielä kerran kohti mennyttä viikonloppua ja joulun tunnelmaa! Eihän sitä joulua voi tuputtaa liikaa, eihän..? No, en mäkään ole mikään maailman suurin jouluihminen, mutta paljon toivottu ja luvattu jouluaaton MyDay on vihdoin valmis ja julkaistuna kaiken kansan nähtäville. Pakkohan se on siis jakaa myös tänne blogin puolelle, sillä kaikki te ette varmasti seuraa blogin Youtube-kanavaa ja saa näitä videoita sitä kautta silmienne eteen.

On muuten hassua, miten paljon seuraajia blogin kanava on saanut Youtuben puolella. Jokunen aika sitten siellä tuli 6000 tilaajaa täyteen, vaikken ole koskaan panostanut kyseiseen sosiaalisen median kanavaan millään tavalla. Siellä sitä komeilee banneri vuoden 2013 kuvalla, eikä mitään esittelytekstejä löydy mistään. Fiksu ihminen varmasti tekisi tuonnekin oikein kunnon imagonkohotuksen, mutta jostain syystä olen itse aina pitänyt Youtubea tämän blogin sivujulkaisualustana, eikä siihen panostaminen ole tuntunut tarpeelliselta. Ehkä senkin seikan on aika muuttua - tiedä sitten, vaikka innostuisin tekemään videoita enemmässä määrin myös Youtuben puolelle. Niille kun tuntuu olevan katselijoita!

Mutta sitten itse videon pariin. Kuvailin videolle mahdollisimman paljon juttua pitkin aattoa, mukana on niin tallin aamuratsastuksesta kuin illan lahjojen avaamisesta. Viime vuoden videoita katsellessa huomaa, miten samanlainen aatto meillä on vuodesta toiseen. Perinteet kunniaan, vai mitä! Selitin videolla myös muuta ihan aiheen vierestä, joten pituutta kertyi yhteensä melkein 20 minuutin verran. Vähän pidempää settiä, nyt kun videolla oleminen on muuttunut mullekin luontevammaksi. Tästä hommasta alkaa toden teolla tykkäämään :) Mielelläni kuulisin teiltä kommenttia videoon ja sisältöön liittyen.

Pidemmittä puheitta, vuoden 2016 jouluaaton MyDay, olkaa hyvät!


Lue lisää Read More »

maanantai 26. joulukuuta 2016

#832: Olisinpa ammattilainen

8
Multitasking kunniaan! Tässä mä istun porukoideni työhuoneessa viettämässä pitkäksi venynyttä joulua, edessäni auki kaksi tietokonetta, pöydällä kolme kameraa ja kasa muistitikkuja tai muita teknisiä välineitä. Pakko ottaa kaikki resurssit käyttöön, kun rästissä on valtavasti materiaalia niin tänne blogin puolelle kuin kavereillekin. Jouluista tunnelmaa asetelmaan tuo lämmin juotava ja joulusuklaa. Niin mikä herkkulakko? Ainahan sen voi aloittaa huomenna..

Ennen joulunviettoon siirtymistä oli aika ahkeroida estevalmennuksen parissa, joka jäikin tämän vuoden viimeiseksi. Kyseinen valmennus pidettiin viime viikon torstaina, mikä jättäisi hyvin aikaa myös tämän viikon valmennukselle. Valmentajani lähti kuitenkin matkoille, jonka vuoksi emme saaneet sovittua valmennusta lähipäiville. Ensi viikolla olisi kuitenkin tarkoitus yrittää hypätä Vilhon kanssa valvovan silmän alla, tällä viikolla yritän pärjätä molempien hevosten kanssa omine nokkineni. Taitaa olla niin, että Champ saa jumpata jumppasarjan tiimoilta ja Vilho pääsee tekemään kontrolliharjoituksia ja ehkä jotain pientä radanpätkää. 

Sain kuin sainkin vuoden viimeiseen valmennukseen mukaan kuvaajan, jonka ansiosta pääsette nauttimaan pitkästä aikaa ääniraidallisesta valmennusvideosta! Videota muokatessani tulin todenneeksi taas sen, miten masentavaa omaa ratsastusta onkaan katsoa. Viime aikoina olen palannut selaamaan videoita, joissa Niclas Aromaa hyppää Champilla, ja se ero tuohon omaan tekemiseen on niin valtavan suuri. Hän saa Champin hyppäämään koko kropan läpi rentona ja todella ilmavasti, sillä esteitä pystytään lähestymään rennolla, mutta kuitenkin aktiivisella hevosella. Itse jään liikaa kiinni hevoseen aina viimeiseen askeleeseen asti, mikä tietysti rokottaa hypyn laatua. Mutta tästä lisää alempana. 

Uusien kuvien puutteessa otetaan otoksia viime talvelta!

Onhan se tietysti hienoa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat meitä oppilaita taitavampia. Vain sillä tavalla pystymme kehittymään! Eli vaikka olisi masentavaa nähdä, miten paljon paremmin ammattilainen osaa ratsastaa ja miten eri hevonen omasta kuoriutuukaan ammattilaisen alla, pitää samalla olla iloinen ja kiitollinen siitä, että on päässyt sellaisen ihmisen oppiin. Oma kehittyminen lähtee liikkeelle nimenomaan omien puutteiden tiedostamisesta sekä halusta oppia paremmaksi. Jos et myönnä virheitäsi, et voi koskaan korjata niitä. Liian ankara ei tarvitse eikä saa olla, pienistäkin onnistumisista tulee iloita. Mutta nöyryys on se kaiken a ja o. Ilman sitä tässä lajissa on vaikeaa päästä etenemään.

Nöyrin mielin lähdettiin siis kohti estevalmennusta. Mulla oli jotenkin erilainen lataus tähän tuntiin, sillä odotin siltä jotenkin paljon nimenomaan oman ratsastukseni kannalta. Olisi ollut kiva saada onnistunut valmennus juuri vuoden viimeiseen kertaan, sillä se olisi summannut hyvin kuluneen vuoden ja sen kehityksen, joka mussa on ratsastajana tapahtunut kesän jälkeen. Aion kirjoittaa tulevien viikkojen aikana vielä enemmän aiheesta, mutta kulunut vuosi on opettanut mulle valtavasti paitsi ratsastajana teknisesti, myös niistä asenteista, jotka liittyvät järkevään ja suunnitelmalliseen urheiluun. En toki voi sanoa olevani mikään pyhimys, sillä rallittelen edelleen ilman satulaa tai hölkkään kevyesti kunnon hikitreenin sijaan, mutta jokaisella ratsastuskerralla on nykyään jokin merkitys. Enää kyse ei ole siitä, että hevonen on liikutettava, vaan siitä, että sillä liikutuksella pyritään saavuttamaan jotain.

Meidän valmennuksemme alkoi tuttuun tapaan itsenäisellä alkuverryttelyllä, jonka jälkeen siirryimme hyppäämään verryttelyhyppynä ristikkoa ympyrän kaarella. Ristikkoa lähestyttiin puomilta, josta oli kolme laukka-askelta itse esteelle. Tehtävä oli mulle tuttu, mutta lisähaastetta toi paitsi lähestyminen tiukemmasta kaarteesta, myös se, että Champ pelkäsi puomin vieressä olevia kouluaitoja. Nuo aidat ilmestyivät maneesiimme vasta vähän aikaa sitten, eikä ruuna ole edelleenkään toipunut järkytyksestään. Hauskaa, sillä yleensä tuo ei reagoi yhtikäs mihinkään muutokseen ja jos näin käy, pääsee se niistä minuutissa yli. Tällä kertaa valkoiset kouluaidat tuntuivat olevan maailmanluokan katastrofi, ei taida ratsuni haluta lajinvaihtoa ;)




Verryttelyhyppyjä ei ole videolla, sillä kuvaaja aloitti hommansa vasta myöhemmin. Kerrottakoon näistä kuitenkin sen verran, että pieniä korjauksia tehtiin omaan lähestymiseeni: mun tuli tehdä hieman enemmän kaarretta estettä kohden, jotta sain hevosen suoraksi ennen estettä ja paremman hypyn. Jos tulin oikaisten linjaa, en saanut oikeaa lapaa hallintaan ja Champ hyppäsi herkästi hieman kiertäen etuosaansa tullessaan lähelle estettä. Yksinkertaisella korjauksella saatiin iso muutos aikaan, mikä on tietysti aina positiivinen asia. Muutaman toiston jälkeen lisäsimme pystyltä perään okserin, jota tuli lähestyä kuudella laukka-askeleella, vaikka väli oli normaalit viisi laukkaa. Pienillä esteillä on kuitenkin järkevämpää ottaa hieman kontrollia, sillä se jumppaa hevosta ja saa ratsastajan paremmin hereille. 

Ennen varsinaisia radanratsastuksia otimme alle muutamia linjoja. Ensimmäinen linja koostui kahdesta pystystä, joiden väliin tuli kuusi laukka-askelta hieman kaarevalla tiellä. Ensimmäiselle pystylle lähestyttiin tuosta samaisesta pelottavasta kulmasta, jossa kouluaidat sijaitsivat. Mun suurin tehtävä olikin saada Champ taipumaan tarpeeksi oikean pohkeen ympäri, jotta se ei kantannut sisälle kaarteessa ja päässyt sen takia lähestymään estettä vinossa. Muutamaan otteeseen jouduinkin ratsastamaan kaksi viimeistä askelta turhan pitkiksi, jolloin hyppy oli heti enemmänkin laaka kuin pyöreä. Tämä korjaantui yksinkertaisesti sillä, että huolehdin kaarteen ratsastuksesta paremmin ja vaadin hevosen menemään haluamaani reittiä, vaikka siellä olikin niitä karmaisevia valkoisia ihmetyksiä.

Itse ratojen ratsastuksen näette videolta niin hyvin, etten lähde selittämään niitä sen enempää auki tähän tekstiin. Mitään suuria ongelmia ei ollut, vaan suurin osa tehtävistä selvisi ongelmitta. Muutaman kerran ratsastin huonosti kaarteesta ulos vihreälle okserille ja harmaalle pystylle, jolloin ponnistuspaikka ajautui liian lähelle, eikä Champ saanut etuosaansa tarpeeksi nopeasti ylös hyppyyn. Noissa tilanteissa se ehtisi hyvin selvittää esteen puhtaasti, mutta mun oma tekeminen juuri ennen ponnistusta häiritsee hyppyä liikaa. Takerrun hevoseen liiaksi, sillä sen sijaan, että jättäisin sitä hieman yksin ja rentouttaisin kädet sekä muun kropan, teen kädellä liikaa ja hyökkään ylävartalolla hyppyyn ennen hevosta. 


Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Jotta pystyisin rentoutumaan kokonaisvaltaisesti, pitäisi Champin olla paljon paremmin mun avuilla. Kun katson sitä, miten esimerkiksi Niclas ratsastaa sillä, on ero ihan älyttömän iso. Hänellä on taitoa ja toisaalta myös voimaa käyttää jalkaa eri tavalla, jolloin hevonen on pohkeen edessä ja avuilla. Kun hevonen on ratsastajan avuilla, pystyy jostain hellittämäänkin. Mä jään herkästi varmistelemaan, paineistamaan ja tekemään liikaa, jotten missaa sitä viimeistä askelta. Siinä näkyy ero ammattilaisen ja harrastelijan välillä. Pitää osata tehdä, mutta oikeita asioita ja sopivassa määrin. Olisihan se mukavaa hevosellekin hypätä aina osaavien ihmisten kanssa, mutta sitä varten me ollaan täällä, että opitaan lisää!

Tämä valmennuspostaus venyi nyt aika pitkäksi ja sisälsi paljon muutakin kuin itse valmennuspohdintaa, mutta jätän tämän nyt tällaiseksi ja siirryn takaisin kuvien muokkaamisen pariin. Samalla toisella koneella latautuu video jouluaatosta - siitä tulee aika kiva, vaikka itse sanonkin! Huomenna meillä on vuorossa vähän erilainen päivä, sillä luvatun auringonpaisteen tiimoilta päätin toteuttaa pitkästä aikaa kuvauksen rakkaan hevoseni kanssa. Ne jäävätkin tämän vuoden viimeisiksi kuviksi, joten yritän panostaa niihin oikein kunnolla. Loppuviikosta toivon pääseväni kouluvalmennukseen, mutta katsotaan, miten aikataulut sopivat kalenteriin. Jos valmennus onnistuu, yritän saada sinne kuvaajan. Mahdollisimman paljon materiaalia nyt, kun sitä on mahdollisuus saada :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille teille!
Lue lisää Read More »

lauantai 24. joulukuuta 2016

#831: Joulun taikaa

5
Joulu on asennekysymys. Vaikka ulkona on lumetonta, pimeää ja sadepisaratkin putoilevat taivaalta, ei kannata masentua. Keskitytään siihen, mikä tekee Joulun: lähimmäiset ympärilläsi, herkullisten ruokien tuoksu, perinteisten joulukoristeiden asetteleminen kuusen oksille. Joulukirkossa rauhoittuminen, tutut joululaulut. Aattoaamun ratsastus rakkaalla hevosella, joka etsii innokkaasti perheenjäsenteni taskuista jouluomenia. Mantelin metsästys joulupuuron seasta, illalla avattavat lahjat ja joulusauna. Niin monia pieniä seikkoja, jotka muodostavat sen kokonaisuuden, jota jouluksikin kutsumme. 

Ajatuksistani poiketen en ennättänyt kirjoittamaan blogiin mitään ennen aattoa, vaikka viikon aikana on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista raportoitavaa. Luvassa on paitsi estevalmennusvideoita, myös muiden hevosten ratsastuspohdintoja ja toki se kauan odotettu treenauspostaus salilla käymisestä. Näin joulun aikaan olen antanut itselleni hieman armoa - jos en ole ehtinyt koneelle ennen yömyöhää, en ole pakottanut itseäni avaamaan bloggeria, vaan olen nukkunut hieman pidemmät yöunet. Uusi vuosi tuo tullessaan muutoksia elämääni, joten eiköhän blogin postaustahti normalisoidu sen myötä. Nyt ei kuitenkaan stressata turhaan, vaan nautitaan näistä lomapäivistä ja rentoudutaan lähimmäisten luona. 






Meidän aamuratsastus sujui tänään tututtuun tapaan, joskaan tallimme ei järjestänyt tänä vuonna sitä perinteistä jouluaattoaamun ratsastusta. Koristelin kuitenkin Champin joulutamineisiin pukien itsekin päähäni tonttulakilla varustetun kypärän. Radiosta soi joulumusiikki ja maneesin laidalla ratsastustani seurasi perheeni. Halusin tämän joulun olevan erityinen, sillä siihen latautuu niin paljon tunnetta. Yllätyksekseni ja ennen kaikkea ilokseni isäni ehdottikin, että hän kiipeäisi ensimmäistä kertaa koskaan hevosen selkään. Mua ei tarvinnut kahdesti kehottaa ja niinpä vaihdoimme kuskin paikkaa. Champ toimi mallikkaasti alkeisratsuna, ottipa isäni moneen otteeseen raviaskelia ilman taluttajaakin. Ei hullummin ensikertalaiseksi! Myös isäpuoleni halusi ratsastaa muutaman kierroksen, hänkin vasta toista kertaa hevosen kyydissä sitten vuoden 2013, jolloin Champ saapui meille Suomeen. 

Joulun kunniaksi halusin järjestää teille jotain kivaa ja niinpä saan ilokseni arpoa teille Instagramin puolella Eskadronin mustan blingbling -riimusetin Just Dressagen tarjoamana. Riimun ja narun yhteisarvo on noin 50 euroa, riimun hienona yksityiskohtana on kimalluksen lisäksi sen mustat metalliosat. Nyt kannattaa siis suunnata Instagramin puolelle lukemaan osallistumisohjeet, arvonta suoritetaan huomenna kello 21.00.

Mentiin laukkakisaa toisen hevosen kanssa :D





Kuvaan parhaillaan päivästäni paljon toivottua jouluaaton MyDayta, joten sellainen on luvassa todennäköisesti maanantaina, sillä huominen päivä kuluu videon muokkauksessa, töissä ja kahden hevosen ratsastuksessa. Nyt suuntaan takaisin jouluhommiin - seuraavaksi on koristeltava kaksi joulukuusta! Nauttikaa ja rauhoittukaa joulun viettoon, niin aion myös itse tehdä. Ensi viikolla on edessä varsinainen superviikko, sillä teen työtunteja ihan reippaasti normaalia enemmän ja ratsastan useampaa hevosta. Tällainen hengähdys tekee varmasti oikein hyvää tähän väliin.

Ihanaa ja rauhallista Joulua teille kaikille :)
Lue lisää Read More »

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

#830: Pakko päästä kirjoittamaan!

12
Heippa kaikki! Pitkästä aikaa täällä taas, oikein viikon kirjoitustauon jälkeen. Mitään lomaa blogista ei todellakaan pitänyt olla, sillä jo viime maanantaina sormet syyhysivät joulukalenterin jatkamista ajatellen. Kiire kuitenkin yllätti, tälläkin hetkellä mun pitäisi olla jatkamassa kuvien muokkausta. Jostain syystä en kuitenkaan enää malttanut olla erossa postauksien kirjoittamisesta - on tämä jollain tavalla niin koukuttavaa puuhaa, ihan mun juttu. Mikäpä siis sen parempaa kuin palata blogin äärelle!

On varmasti sanomattakin selvää, että joulukalenteri meni menojaan ja on aika myöntää tappionsa. Ensi vuonna voin yrittää uudelleen paremmalla valmistautumisella, heh. Viime viikon ahdistunut olo vaikutti toki kirjoitusintoon, mutta tällä viikolla elämä on tuntunut hymyilevän oikein urakalla varsinkin loppuviikosta. En toki voi sanoa, että yksinäisyydestä johtunut henkinen pahoinvointi olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen, mutta olen oppinut ymmärtämään sitä sekä itseäni eri tavalla ja huomannut samalla valtavan tärkeän seikan elämästäni: lähimmäiset. Ja voi että, miten ihania  ja ajatuksia herättäviä kommentteja sain teiltä postaukseen! Aion vastata jokaiseen ajan kanssa, olkaa huoleti. 

Paljon kuvia Snapchatista! Mä toteutan siellä tiistaina snapchat mydayn eli kuvaan päivän
kulkua, joten kannattaa seurata (aadalatti), jos haluaa nähdä sellaista materiaalia :)

Kulunut viikko on ollut varsin tapahtumarikas, eikä varsinaista luppoaikaa ole ehtinyt kertyä liiaksi. Edellisestä kuulumispostauksesta on ehtinyt vierähtää jo tovi, joten ajattelin pyhittää tämän postauksen niin sanotusti kaiken tapahtuneen kertaamiseen, josta onkin sitten hyvä jatkaa taas kohti ensi viikkoa ja esimerkiksi valmennuspostauksia. Tosin jo nyt on todettava, että jouluviikolla koneella istuminen saattaa olla hieman hankalaa lähtiessäni reissuun ja ollessani muut päivät töissä tai viettämässä joulua perheeni kanssa, mutta yritän kirjoittaa tänne noin joka toinen päivä ja kuvata sen paljon toivotun jouluaaton mydayn. Luvassa on ainakin jouluratsastusta, sitä en malta odottaa! 

Champ on ollut viime aikoina ihan älyttömän kiva ratsastaa sileällä. Ne, jotka seuraavat mua snapchatissa käyttäjätunnuksella aadalatti, ovatkin saattaneet huomata hehkutukseni. On miellyttävää ratsastaa hevosella, joka on perusratsastuksessa edes jotenkin avuilla ja suorana liikkumassa omalla moottorilla eteenpäin. Olen keskittynyt oikein kunnolla ratsastaessani itsenäisesti, mikä toki helpottaa ratsastusta kaikella tavalla. Champista on kuoriutunut esiin hyvinkin tahdikasta ja jopa pienellä joustolla varustettua ravia, jota kehtaisi kuulemma mennä esittämään myös niiden valkoisten aitojen sisäpuolelle. Se on myös ollut hyvin tasainen kädelle ja tehnyt töitä positiivisella asenteella kotona. Sunnuntain kisoissa meillä ei mennyt hyvin, mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Sanotaan lyhyesti näin, että verryttelyssä kaikki sujui ja radalla palattiin vanhaan. Valmentajan sanojen mukaan olisi kiva, jos kaikki menisi samalla tavalla kuin kotona. No, treeniä vaan kuskille ja muuta mukavaa, siitä se sitten vähitellen lähtee etenemään. 

Perjantaina oltiin katsomassa extemporeidean ansiosta Sami Hedbergiä.
Tämä sunnuntai kului rattoisasti Helsingissä aamun tallireissun jälkeen. Syötiin kahdestaan
brunssia, kierreltiin kauppoja ja käytiin leffassa.
Aada 22v :D Oli ihan pakko, perjantain huvit.
Keskiviikko oli mulle ihan kamalan kiireinen päivä, sillä kävin istumassa aamulla ja päivällä vuoden viimeiset luennot yliopistolla. Jotenkin helpottavaa, että opinnot ovat periaatteessa tauolla luentojen osalta nyt seuraavan kuukauden ajan. Tosiasiassa mulla on koko ajan hommaa, sillä syksyn kevyempi ote elämään tuottaa nyt lisätyötä kandityön ja muiden tehtävien puurtamisen osalta. Jos mä olen kokenut hetkellisesti huonoa omatuntoa löysemmästä keväästä, on jokainen mun läheinen ja tuttu muistuttaneet, että jokainen tarvitsee joskus sen hölläämisen elämästä. Opintoja ehtii tehdä, töissä ehtii käydä ja kaikesta stressata pitkän ikänsä. Joskus on hyvä elää täysillä ja unohtaa muu, jos siihen on hetkellisesti mahdollisuus. Mun sisäinen perfektionisti ei välttämättä allekirjoita tätä kaikkea, mutta se toinen puoli aivoista on enemmän kuin tyytyväinen kuluneeseen syksyyn.

Takaisin keskiviikkoon! Tuon koulupäivän jälkeen päädyin sattumalta lounastamaan äitini ja kummitätini kanssa keskustaan, josta jatkoin kiireellä salille ja sieltä tallille. Totesin jo aamulla, etten ehtisi ratsastamaan Champia kaiken muun ohjelman takia, mutta tallille päästyäni huomasin ruunan irrottaneen kenkänsä tarhassa ollessaan. Ja vielä miten! Kenkä oli lähes millilleen suora, eikä kavio ollut kärsinyt toimenpiteestä ollenkaan. Kenkä löytyi pohjallisen kera kahden autonrenkaan sisältä pienen etsinnän jälkeen. Champilla on tarhassa kolme autonrengasta, joita se siirtelee ja pinoaa aina miten sattuu. En tosiaan tiedä, miten ihmeessä se on saanut noissa leikeissään kengän irti noinkin siististi. Jouduin lähtemään tallilta töihin tuuraamaan sairastunutta illaksi, joten Champ jäi karsinaansa tuhkimona. Onneksi ihana kengittäjämme saapui heti samana iltana laittamaan kengän paikoilleen. 

Samalla teemalla jatkuu, käytiin serkun kanssa kaupassa :D
Juu, hevonen avasi näppärästi suunsa juuri tähän kuvaan, mutta katsokaa tuo maisema <3
Torstaina Champ rokotettiin, mutta sitä ennen ratsastin melkein puolitoista tuntia sileällä ottaen hieman puomeja ja kavalletteja mukaan. Tehokas treeni, jossa tuli hiki molemmille osapuolille. Rokotuksen jälkeiset päivät ovat kuluneet hieman kevyemmällä liikunnalla, sillä vaikka Champ ei nostanut kuumetta, en uskalla liikuttaa sitä kovinkaan rankasti heti rokotusta seuraavina päivinä. Perjantaina maastoilimme ilman satulaa pääosin käynnissä, joskin ruuna esitti pariin otteeseen milloin passagemaista liikehdintää ja milloin säntäilyä kiitolaukassa ilman toimivaa hallintakoneistoa. Keskiviikon vapaapäivä taisi näkyä, oli siinä kuskilla kyydissä pysymistä muutamaan otteeseen. En kuitenkaan tippunut! Maanantaina maistelin tosin maneesin pohjaa, kun lainaratsuni päätti tehdä uukkarit ensimmäisen kymmenen metrin alkuravien jälkeen. Takaisin kyytiin vaan ja latua alle.

Viikonloppuna pääsimme tekemään oikein kunnon vaihtelua arkeen, kun tallillamme järjestettiin irtojuoksutusta! Champ sai juosta molempina päivinä ensin liinassa ja sitten irtona, otti se muutaman kerran irtohypytyskujankin leikkeihinsä mukaan. Kuja oli jäänyt paikalle lauantaina edellisiltä juoksuttajilta, mutta koska esteet olivat ihan pieniä ristikoita, annoin niiden olla sellaisenaan maneesissa. Champ esitti, miten näppärästi kujaa voi mennä suunnasta riippumatta esimerkiksi innareina sen yhden askeleen sijaan. Potkipa se matkalla myös muutaman sivuaitana toimivan puomin maahan, ninja kun on. Hauskaa sillä ainakin oli ja voi että, miten tyytyväinen ruuna oli kaiken riekkumisensa jälkeen! Se kyllä tasan tiesi jo heti maneesiin tullessaan pääsevänsä juoksemaan vapaana, sillä se vinkui ja säntäili sinne tänne jo kävelyttäessäni sitä aluksi narussa. 


Tässä postauksessa oli nyt yhtä jos toista, mutta tulevalla viikolla palataan enemmän aiheeseen. Laitoin postaukseen kuvitukseksi kuvia kuluneelta viikolta ja videon Champin irtojuoksutuksesta. Taustalla soi kappale, joka on omassa Spotifyssani vuoden soitetuin biisi. Hieman nauratti tuo tulos, koska tuo Tippa T:n Mehu on oikeasti kaksi vuotta vanha biisi. Kolmatta sijaa piti JVG:n Fäijönii, joten siitä voi päätellä, millaisessa seurassa sitä on tullut vietettyä aikaa kuluneet puoli vuotta. Kaverini eivät allekirjoita musiikkimakuni täydellisyyttä, mutta hei, mä olen oikeastaan aika kaikkiruokainen musiikin suhteen. Hyvästä biisistä loistavan tekee se, kun siihen assosioituu joku muisto tai merkitys. Siksi mä tykkään kuunnella musiikkia, myös ratsastaessa. Siitä saa ihan kamalasti positiivista energiaa!
Ihanaa alkavaa viikkoa just sulle :)
Lue lisää Read More »

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenterin luukut 9-11 - Kyyneleet

46

Joulukalenterin luukut ovat viime päivinä jääneet, mutta valitettavasti en aio kirjoittaa niitä yksitellen uudelleen ja julkaista jälkikäteen. Yritän jatkaa tästä päivästä eteenpäin luukkuja normaalisti, mutta toisaalta en uskalla luvata mitään varmaksi. Kulunut viikko on ollut mulle henkisesti ehkä yksi elämäni vaikeimmista, eikä koneella istuminen ole tuntunut luontevalta millään tavoin. Yritän avata tilannetta hieman tämän postauksen avulla, vaikkei aihe liity varsinaisesti hevosiin. Tätä postausta on kuitenkin toivottu multa muuttaessani pois kotoa, joten se voi siksi olla hyvä osa joulukalenteria.

Heti alkuun haluan sanoa, että tämä postaus on ja tulee varmasti olemaan henkilökohtaisin kirjoitus, jonka tulen koskaan täällä julkaisemaan. Mietin pitkään, haluanko kirjoittaa aiheesta teille, mutta lopulta ajattelin löytäväni mahdollisesti vertaistukea tai saavani muuten ajatuksia selvemmäksi juurikin purkamalla sanoja koneen näppäimistöltä. Jos sulla on joskus ollut samoja fiiliksiä tai tämä postaus herättää mitään ajatuksia, toivon siis todella, että jaat niitä kommenttien puolella. 

Muutin porukoideni luolta pois kolmisen kuukautta sitten. Muutto ei ollut mitenkään dramaattinen, vaan ihan perinteinen "haluan itsenäistyä ja kasvattaa omat siivet" -kuvio. Vanhempani auttoivat muutossa ihan valtavasti ja he ovat senkin jälkeen olleet hyvin vahvasti osana elämääni, milloin puheluiden ja milloin tapaamisten tai vastaavan merkeissä. Saan heiltä aina tarvittaessa apua niin henkisellä kuin taloudellisellakin tasolla, mutta toisaalta he osaavat antaa juuri oikean määrän etäisyyttä, jotta pystyn harjoittelemaan yksinasumista omalla painollaan. Koska kyllä, harjoittelemistahan tämä on.

Olen aina ollut todella itsenäinen tyyppi, tai sellaisen oon itseäni pitänyt. Asuessani porukoideni luona tykkäsin viettää aikaa omissa oloissani, milloin opiskellen tai blogijuttuja tehden. Istuessani ruokapöydässä saatoin pyytää äitiäni lopettamaan mulle juttelun, jos halusin keskittyä lukemaan uutisia tai selaamaan internettiä. Aika karua, kun näin jälkikäteen ajattelee. Tarvitsin omaa rauhaa, sillä elämä kodin ulkopuolella oli hektistä ja mulla on aina ollut hyvin sosiaalinen elämä muutoin. Loppujen lopuksi vietinkin kotona melko vähän aikaa, sillä opinnot, talli ja työt, kaverit ja silloinen poikaystävä pitivät mut tehokkaasti liikkeessä kellon ympäri.

Tätä postausta koristaa kuvat, joissa esiintyy mulle tärkeitä ihmisiä ja olentoja elämässä <3

Omaan kotiin muuttaminen tuntui mahtavalta tilaisuudelta. Äiti itki muuttopäivänä, olihan hänen esikoisensa muuttamassa omilleen. Ensimmäisenä yönä olo oli hieman tyhjä, sillä uusi koti ei tuntunut kodilta, vaikka se sitä mulle oli. Olin kuitenkin älyttömän innoissani ja iloinen uudesta mahdollisuudesta, tunsin vihdoin saavuttaneeni jotain pitkään kaivattua ja ponnistaneeni uudelle tasolle elämässä. Muutto Helsinkiin toi tietysti uusia puolia elämään, sillä matka kouluun lyheni, mutta samalla tallille ja töihin tuli lisää ajomatkaa. Osa kavereista siirtyi lähemmäs, mutta ne lapsuudenkaverit jäivät vanhalle kotipaikkakunnalleni. 

Tämä syksy on ollut mun elämässä todella erilainen. Suunnittelin opiskelevani ahkerasti, tekeväni vähän vähemmän töitä ja valmistuvani valtiotieteiden kandidaatiksi jouluna. Kesällä pidetty opintotauko kuitenkin venyi ja venyi. Lopulta huomasin, etten panostanut opintoihin juuri ollenkaan - luentoja oli kerran viikossa, mutta erinäisistä syistä johtuen skippasin nekin tunnit harmittavan usein. Vietin erilaista elämää, sellaista johon en ole koskaan ennen tottunut. Olen aiemmin ollut pedantti, tehnyt asiat juuri niinkuin olen suunnitellut ja tavoitellut kuuta taivaalta. Nyt nautin vapaa-ajasta, hengasin kavereideni kanssa, elin taloudelliselta kannalta katsottuna vähän epäjärkevästi ja käytin energiaani ihmiseen, jonka kanssa mulla oli hauskaa. En keskittynyt kouluun, työt tuntuivat välillä epämotivoivilta ja saatoin hyvin skipata tallipäivän jonkun muun tapaamisen vuoksi. Huomisen huolia, tuntui olevan mottoni tuolloin. Niin sitä pienen ihmisen pää on helppo laittaa sekaisin.

Vähitellen uusi koti alkoi tuntumaan kodilta. Nautin elämästäni, kaikki tuntui olevan paremmin kuin ikinä. Hevosasiat sujuivat, mutta mulle oli muodostunut uusi sosiaalinen elämä sen vanhan rinnalle, joka tuntui antavan ihan valtavasti boostia arkeen. Samalla se kuitenkin etäännytti mua siitä vastuunotosta, joka on ollut mulle tyypillistä pienestä pitäen. Kun multa kyseltiin opintojen etenemisestä, tunsin aluksi pientä katumusta sisälläni. Lopulta totuin tunteeseen, eikä pieni breikki syksylle tuntunut enää isolta ongelmalta. Olinhan edelleen pari vuotta edellä aikataulua, joka maisteriksi valmistumiseen oli annettu yliopiston puolelta. Ja nautin edelleen opinnoista, aihe oli mulle erittäin lähellä sydäntä. Elämässä vain tuntui olevan niin paljon muuta tärkeämpää juuri sillä hetkellä.

Mainitsin postauksen alussa, että tämä viikko on ollut mulle henkisesti yksi elämäni raskaimmista. Jo viime viikonloppuna mulle tuli tunne, että kotona oleminen ahdisti ihan valtavasti. Lauantai-iltana olin suunnitellut tekeväni jotain kivaa, mutta kun suunnitelmat muuttuivat, löysinkin itseni puristava tunne rinnassa makaamassa sängyssä jo kymmenen aikaan illalla. Sunnuntaina heräsin aikaisin ja soitin kaverilleni, voisinko tulla hänen luokseen. Kun myöntävä vastaus oli saatu, pomppasin saman tien sängystä ylös ja kiiruhdin ihanan Millan luokse tukka sekaisin syömään aamupalaa ja vain oleskelemaan. 



Alkanut viikko ei tuonut helpostusta asiaan. Yritin pitää itseni kiireisenä, mutta ensimmäistä kertaa koskaan tunsin olevani tavattoman yksinäinen. Vaikka asun soluasunnossa, en juuri tapaa kämppiksiäni, enkä tunne heitä kovinkaan hyvin. Vaikka he olisivat kotona, on mulla silti yksinäinen tunne. Porukoilla asuessani tilanne oli toinen: vaikka olin kotona omissa oloissani, oli paikalla aina ihmisiä, joilta sain turvaa ja tukea sitä halutessani. Keskiviikko-iltana en enää pystynyt pitämään kaikkea sitä tunnetta sisälläni, vaan käytin valehtelematta useita tunteja jutellessani äitini ja monien kavereideni kanssa puhelimessa mieltäni askarruttavista asioista. Yhden ystäväni kanssa juttelin yhteensä kolmen tunnin ajan. Loppuajasta riitti, että se toinen vain oli siellä puhelimen päässä, vaikkei sanoja enää vaihdettukaan yhtä ahkerasti.

Torstaina koin totaalisen romahduksen. Näin jälkikäteen ajateltuna mun reaktio oli kuin mistäkin teinielokuvasta, mutta toisaalta en ole kokenut mitään vastaavaa koskaan aiemmin. Ylipäänsä itkeminen on mulle vierasta, mutta nyt voin sanoa suoraan itkeneeni silmät päästäni. Tallipäivän jälkeen olo oli lähinnä tyhjä, vaikka valmennus oli mennyt hyvin ja koulussakin oli tullut käytyä. Makasin sängylläni vajaan tunnin vain tuijottaen kattoa, enkä edes huomannut ajan kuluvan niin nopeasti. Mulla oli niin yksinäinen ja pettynyt olo, pelkäsin kamalasti jääväni yksin ja pelkkä ajatus neljän seinän sisällä olemisesta sai mut voimaan henkisesti todella pahoin. Soitin äidilleni ja kavereilleni, sillä tiesin heidän viisaiden sanojensa auttavan tilannetta. Itkin välillä niin, etten saanut kunnolla henkeä. Se kuitenkin helpotti, lopulta mulle tuli ensimmäistä kertaa moneen päivään levollisempi olo.

Kaverini yrittivät lohduttaa mua ja lopulta Milla laittoi viestiä, että tulisin heille yöksi. Niinpä kurvailin kahdentoista jälkeen yöllä yökylään ja heräsin perjantaiaamuna vasta kymmeneltä todeten, etten millään ehtinyt tallille ennen työvuoroa. Onneksi tallityöntekijämme ymmärsi tilanteen ja lupasi ratsastaa Champin, jota kävin moikkaamassa illalla töideni jälkeen pikaisesti. Olin mennyt Millan luokse pelkässä yöpuvussa, joten lähdimme sillä varustuksella myös syömään ravintolaan ja lopulta päädyin siten töihinkin asti. Kokemus sekin :D Torstai ja perjantai osoittivat mulle, miten tärkeitä ja ihania ihmisiä mun elämässä onkaan, sillä voin soittaa heille mihin kellonaikaan tahansa ja vuodattaa omia mietteitäni ilman, että mun tarvitsee miettiä sitä, miltä saan itseni kuulostamaan. Kyllähän me naurettiin yhdessä ongelmilleni, ne ovat loppujen lopuksi niin kamalan mitättömiä ja pieniä verrattuna moniin muihin ongelmiin, joita lähimmäisilläni on. Siltikin he jaksavat kuunnella ja antaa tukensa silloin, kun sitä tarvitsen.



Äitini totesi hyvin torstaina, että mun pitää nyt vain opetella elämään yksin. Ja olemaan yksin, se on valtavan tärkeä taito elämässä. Ei pelkästään konkreettisesti viettämään aikaa yksin kotona, vaan myös olemaan riippumaton sosiaalisella tasolla tai tunnetasolla muista ihmisistä. Siksikin esimerkiksi sometauko tekee välillä hyvää, kun sitä puhelinta ei tarvitse tuijottaa kellon ympäri. Silti on muistettava, että ne ystävät ja perheenjäsenet ovat aina tukena ja läsnä, kun siltä tuntuu. Eikä heitä saa pitää itsestäänselvyytenä, vaan asioiden eteen täytyy nähdä vaivaa. Vastavuoroisuus on sosiaalisissa suhteissa kaiken perusta.

Tämä oli todella sekava teksti, mutta jostain syystä halusin jakaa mietteitäni teille. Kävin lauantaina päiväreissulla lentäen Kuopiossa tapaamassa sukulaisiani ja perhettäni, mikä oli ihana piristys arkeen. Illaksi palasin kotiin, sillä kävin Ainon puurojuhlassa tapaamassa kavereitani ja tunnustelemassa fiilistäni. Tänään suuntaan matkani Ainoon uudelleen, joskin kisojen merkeissä. Ulkona paistaa aurinko, sää on mitä ihanin ja elämä tuntuu taas vähitellen hymyilevän enemmän. Itkin tätä postausta kirjoittaessani, mutta en niinkään ahdistuksesta, vaan tajutessani sen asian, miten ihania ihmisiä mulla on ympärilläni. Ehkä tämä oli tällainen kolmen kuukauden yksinasumisen jälkeinen breakdown, jonka jälkeen jatkan matkaani entistä vahvempana. Selvää on ainakin se, että näiden päivien aikana mulle on tullut valtava hinku palata takaisin siihen aikataulutettuun arkeen, jossa teen kaiken järjestelmällisesti ja hukutan itseni opintoihin, tallielämään ja muuhun vastaavaan. Syksyn lomailu loppui, toivottakaa vanha Aada tervetulleeksi!

Onko teillä ollut koskaan samoja fiiliksiä yksinasumiseen tai muuhun liittyen?
Lue lisää Read More »

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 8. luukku - Tallivideopostaus

3

Joulukalenterin kahdeksannen luukun takaa paljastuu paljon toivottu tallivideopostaus. Jos mun pitäisi nimetä yksi kaikista toivotuin postaustyyppi, taitaa se ehdottomasti kallistua juurikin tuon videopostauksen puolelle - ja tarkennettuna vielä tallielämään. Mutta enhän mä tuota tarkennusta ihmettele, onhan tässä kyseessä kuitenkin hevosista kertova blogi!

Mä en kuvannut tällä kertaa kovin spesifiä videota, sillä mukana ei ole esimerkiksi sitä perinteista osuutta siitä, kuinka laitan hevosta kuntoon. Kuvaus tapahtui perinteisen puhelimen voimin, sillä järjestelmäkamera, jolla normaalisti olen kuvannut videopostaukseni, on nyt käytössä isälläni. Yritän saada tuon kameran joskus jälleen itselleni ainakin hetkellisesti, jotta saisin vähän parempilaatuisia videoita teidän katseltavaksenne. Mutta siihen asti on tyydyttävä joko kännykkälaatuun tai ikivanhaan videokameraan, jonka laatu ei juuri puhelimen tasosta eroa..

Pidemmittä puheitta, tässäpä teidän toivoma video. En selittänyt ratsastuksista sen kummemmin, sillä edellisessä postauksessa on kerrottu tarkemmin ääniraidallisen valmennusvideon kera tunnin sisällöstä ja siitä, miten ratsastus lopulta sujui. Jollekin teistä saattaa hetätä kysymyksiä tuosta toisesta videolla esiintyvästä hevosesta, mutta kerron siitä tarkemmin joskus toiste, mikäli sellainen tilanne eteen tulee :)

Mitä pidit tallivideopostauksesta?


Lue lisää Read More »

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 7. luukku - Valmennuksessa

3

Joulukalenterin luukut ilmestyvät nyt näin iltapuhteella, mutta ei anneta sen häiritä elämää. En ole ehtinyt kirjoittaa näitä luukkuja ollenkaan etukäteen, joten voitte kuvitella, että olen hieman helisemässä julkaisuaikojen kanssa. Koitetaan kuitenkin tsempata tämä kuukausi ja pitää joulukalenteri hengissä - jos te tästä pidätte! Sen voin paljastaa, että tulossa on ainakin tallivideopostaus, Champin mietteitä ja muutamia muita teidän paljon toivomia aiheita.

Niin on itsenäisyyspäivät juhlittu ja paluu arkeen kävi ryminällä. Vielä maanantaina elin omassa haavemaailmassani vailla murheita huomisesta, jolloin olimme kaverini Sarinan kanssa tallilla pitkän kaavan mukaisesti: klippasin ensin Champin, jonka jälkeen hyppäsin Vilholla ja illalla mulla oli vielä estevalmennus tuon oman hevoseni kanssa. Pitkästä aikaa sain paikalle kuvaajan, joka ikuisti meidän menoa videon muodossa. Siispä joulukalenterin seitsemännen luukun takaa paljastuu ääniraidallinen video valmennuksesta!

Tunti alkoi perinteisesti tehtävällä, jossa tulimme puomilta ristikolle kolmella laukka-askeleella. Tehtävää oli jatkettu vielä siten, että ensimmäinen puomi tuli pienestä kaarteesta, joten sille piti pystyä säilyttämään hyvä laukka ja tahti aina koko kaarteen läpi. Mulle paljon helpommin sanottu kuin tehty! Ristikkolle tuli tehdä pieni kaarre, muttei kuitenkaan liikaa, jottei väli jäänyt pitkäksi. Ristikon jälkeen oli jälleen kolme laukka-askelta seuraavalle puomille, josta jatkettiin vielä myöhemmin kolmella askeleella okserille. Välit olivat lyhyitä, joten hevosen tuli olla tarpeeksi paketissa ja avuilla mahtuakseen suorittamaan tehtävät vaaditulla tavalla. Aluksi mulle tuottikin ongelmia mahtua ristikon ja toisen puomin väliin, sillä Champ kulki hieman pitkänä ja tarjosi aina esteen jälkeen oikeaa laukkaa vasemman sijaan.

Koska ajankohtaisia kuvia ei ole, palataan vuoteen 2015 :D
Toistojen jälkeen homma rupesi kuitenkin sujumaan, mikä oli tietysti helpottavaa kuskille - en ollut niin hukassa kuin aluksi ajattelin! Kun olimme tehneet alkuverryttelyä noiden esteiden parissa, lähdimme tulemaan muutamaan otteeseen jumppalinjaa, jota olin hypännyt hieman erilaisena edellisen ratsuni kanssa. Tällä kertaa jumppa koostui innarikavaleteista, josta jatkettiin yhdellä askeleella ristikon yli, josta puolestaan yksi askel pystylle ja siitä kaksi laukka-askelta okserille. Nuo ensimmäiset esteet pysyivät koko valmennuksen ajan matalina, mutta okseria nostimme vähitellen isommaksi. Champ hyppäsi koko tunnin ajan hyviä hyppyjä jumppasarjan viimeiselle esteelle, joten emme nähneet tarpeelliseksi nostaa estettä isommaksi tai tehdä hyppyjä niin sanotusti turhaan. 

Jumppasarjalla ongelma oli aluksi suoruuden kanssa. Champ haki todella voimakkaasti oikealle, ei siis varsinaisesti valunut sinne, mutta hyppäsi hieman kiertäen itseään oikealle. Se johtui osittain siitä, ettei painoni ollut tasaisesti molemmilla jalustimilla, sekä siitä, että raippani oli vasemmassa kädessä. Pieniä juttuja, mutta herkkä hevonen reagoi näihin välillä voimakkaastikin. Niinpä vaihdoin raipan oikeaan käteen ja lisäsimme pieniä apuja jumppaan, jolloin hevonen hyppäsi suorana ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Apuina meillä oli vinopuomi heti ensimmäisen kavaletin kohdalla, jonka lisäksi nostimme ristikon oikeaa puolta tarkoituksella ylemmäs ja vaihdoimme pystyn maalinjan siten, että toinen pää oli oikealla ilmassa. Nuo ohjaavat hevosta automaattisesti enemmän vasemmalle.




Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Kun olimme tyytyväisiä jumppaan, otimme mukaan muutamia linjoja ja suoria teitä, jotta saimme alle ratatempoa tulevia kisoja varten. Linjat olivat melko simppeleitä: mukana oli ihan tavallista viiden askeleen pysty-okseri -linjaa viidellä laukka-askeleella, jonka lisäksi teimme erilaisia kaarevia teitä ja tulimme joitakin esteitä pitkillä lähestymisillä tai kaarteista ulos. Muutamia mokia jouduin korjaamaan, kuten esimerkiksi sen, etten jäänyt esteiden jälkeen seisomaan jalustimille ja vain vetämään kädellä taaksepäin, vaan että pääsin istumaan satulaan ja rentouttamaan käden esteitä kohden. Tuolla on valtava vaikutus hypyn laatuun, sillä kovalla kädellä saadaan aikaan selättömiä hyppyjä. Helpommin toki sanottu kuin tehty, mutta siihen pitäisi pyrkiä.. Kerta kerran jälkeen homma rupesi kuitenkin pelittämään paremmin ja löysin takaisin sitä ratarytmiä, joka tuppaa välillä katoamaan tarpeellisten toistojen puuttuessa.

Nyt vain toivotaan, että sunnuntaita se ratarytmi olisi mahdollisimman hyvin muistissa ja saisin alle hyvät radat kisoista ennen talven rokotuslomaa. En selitä tunnista sen tarkemmin, sillä videolla näkyy hyvin kaikki kuvatut pätkät selityksineen päivineen, niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin. Niitä katsomalla opin itsekin, kun mietin, mikä tunne mulla oli selkään verrattuna siihen, miltä se on näyttänyt maahan. On siis oikeasti hyödyksi, kun paikalle tulee kuvaaja, joka pystyy taltioimaan sitä omaa ratsastustani analysointia varten!

Kuvataanko teidän ratsastustanne usein? :)
Lue lisää Read More »

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 6. luukku - Hyvää itsenäisyyspäivää!

3

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tänään kuudes joulukalenteriluukku on hieman vähemmän panostusta vaatinut, sillä olemme kaveriporukalla tällä hetkellä porukoideni luona viettämässä itsenäisyyspäivää hyvän ruoan ja linnanjuhlien merkeissä. Perinteinen kokoonpano, sama juttu oli meillä jo viime vuonna ja toivottavasti myös ensi vuonna!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi saatte pienen maistiaisen kuvista, joita otimme viime viikolla kaverini hevosesta. Päivä oli mukavan aurinkoinen, mutta ihan perinteisten pääkuvien lisäksi otimme muutamia ovensuukuvia eli näitä niin kutsuttuja studiokuvia. Mä en ole kuvannut noita kovinkaan paljon, edellisen kerran parisen vuotta sitten ja siihen se onkin jäänyt. Ihan hauskaa vaihtelua, vaikka ei ehkä se mulle ominaisin kuvausmalli.

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille vielä kerran! :)








Lue lisää Read More »

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 5. luukku - Lainaratsastaja kyydissä

5

Maanantain eli joulukuun viidennen päivän kunniaksi palaamme ajassa reippaasti taaksepäin, nimittäin aina heinäkuulle asti. Tuolloin sain vieraakseni tallillemme ensimmäistä kertaa bloggaajakolleegani Rositan, joka saapui aina Ruotsista asti kuvaamaan mua ja Champia vihreyden ja auringon alle. Näin muutamia kuukausia myöhemmin maa on saanut jo useampaan otteeseen valkoista peitettä ylleen, mutten saanut toteutettua tätä postausta aiemmin valmiiksi. Ei se mitään, otetaan se osaksi joulukalenteria!

Rositahan on mua hieman vanhempi kouluratsastaja, joka on tullut monelle tutuksi blogimaailmasta tai vaikkapa Instagramin puolelta todella hienoista kuvistaan. Tapasimme ensimmäisen kerran varmaankin reilu vuosi sitten - voin olla myös väärässä, sillä no, muistini on erinomainen, mutta hyvin lyhyt. Sen jälkeen viestittelimme aina silloin tällöin ja puhuimme ideasta, että Rosita tulisi napsimaan meistä kuvia ja pääsisi samalla kapuamaan hevoseni kyytiin. En malttanut odottaa, sillä hyviä kuvia on aina ilo katsella. Ihan samalla tavalla kuin muita ratsastajia Champin selässä. On oikeasti opettavaista seistä maassa ja seurata, miten ruuna toimii toisen ratsastajan alla.

Ensin muutamia kuvia marraskuulta. Rosse ja Champ siis!



Tilanne on melko raaka sille, joka siellä selässä normaalisti istuu. Vierailevilta ratsastajilta saa usein varsin reaalista palautetta: onko hevonen hidas jalalle, kulkeeko se suorana, miten se kantaa itsensä ja reagoi muihin apuihin. Yksi kerta ei välttämättä anna vielä kaikkea, sillä usein tällaiset meidän tasoiset amatööriratsastajat eivät "uskalla" ratsastaa hevosta täysin normaalisti uudessa tilanteessa. Toisella kerralla homma usein sujuukin jo paremmin ja jos välissä on ollut pidempi tauko, osaa lainakuski usein sanoa mielipiteitään myös siitä, mihin suuntaan hevonen on välissä kehittynyt. 

Champin selässä on loppujen lopuksi käynyt aika moni ihminen tässä vajaan neljän vuoden aikana. Jos olen ollut matkoilla, on sillä ollut noin kuusi ihmistä, joiden huomaan olen voinut jättää sen niin sanotusti ilman huolen häivää. Osa näistä on tallityöntekijöitämme, osa kavereita. Näiden lisäksi Champia on liikuttanut satunnaisesti kerran tai pidempijaksoisesti noin viisi ihmistä, minkä lisäksi sen kyydissä on käynyt säännöllisesti kouluvalmentajani ja epäsäännöllisesti kerran tai silloin tällöin joku kaverini tai tallituttuni. Joskus koko ratsastuksen ajan, joskus esimerkiksi loppuverryttelynä. Mä olen aina ollut vähän höveli sen suhteen, ketä päästän Champin selkään. Joskus olen saattanut kysyä kesken ratsastuksen joltain tallillamme olevalta vuokraajalta, olisiko hän halunnut testata Champia oman ratsastukseni päätteeksi. On kiva saada ihmisille hyvä mieli, eikä muutamasta kierroksesta ole haittaa hevoselle.


Sitten siirrytään viime heinäkuulle! En muokannut näitä kuvia ollenkaan, joten laatu on nyt sen mukainen :D

Champ innostui kavaletin hyppäämisestä ja rupesi villiksi :D
En silti sano, että päästäisin Champin selkään ihan ketä tahansa. Jos sillä on ratsastanut joku, olen ollut aina tietoinen siitä, että kyseinen ihminen pärjää sen kanssa. Mulle ei ole tärkeää, liikkuko hevonen välttämättä peräänannossa tai näyttävästi, kunhan ratsastus on pääosin siistiä ja siitä ei niin sanotusti ole haittaa mun omille säädöille. Mun kaveripiirissä on onneksi sen verran taitavia ratsastajia, että usein Champ on ollut oikeinkin kiva heidän jäljiltään. Naureskelin juuri muutama viikko sitten, kun laitoin Millan ratsastamaan Champilla loppuverryttelyt oman hyppäämiseni jälkeen. Milla ei ole ratsastanut hetkeen kunnolla, eikä hänellä ollut mitään ratsastusvaatteita päällään. Champ liikkui silti paremmin kuin mulla ja olikin seuraavana päivänä ihan superhyvä. Ehkä vähän masentavaa, mutta niin siistiä, että mun kavereissa on taitavia ihmisiä.

Tosiaan, Rosita meni kesällä Champilla ensimmäistä kertaa ja nyt marraskuussa toiseen otteeseen. Näin toisella kerralla meno oli oikeasti todella kivan näköistä, eikä ensimmäinenkään kerta hullummalta näyttänyt! Champ on vähän spesiaali hevonen, johtunee ehkä ratsastajastaankin. Mun kouluvalmentaja on aina sanonut, että se näyttää maahan paljon helpommalta, mitä on selkään. Yksikin unohdettu apu ja tsadam, ruuna on poissa avuilta. Opettavaista, muttei todellakaan aina helppoa. Mutta tässähän sitä joutuu opettelemaan ratsastusta, eikä sitä ajelemista, joka olisi joissain kohdin ehkä paljon mukavampaa ;) 





Rosita kertoi omassa blogissaan tarkemmin mietteitään liittyen Champin ratsastukseen, kannattaa käydä lukaisemassa sieltä. Saas nähdä, koska uusimme tämän systeemin seuraavan kerran! Puhetta on ollut, että lähtisin käymään Ruotsissa hänen luonaan keväällä, kunhan saan vähän rahaa kasaan. Olisi kyllä hauskaa ottaa pieni miniloma naapurimaahan, sillä viimeksi olen käynyt siellä nelisen vuotta sitten. Ehkä ensi vuonna siis!

Oletteko te lainanneet hevostanne muiden ratsuksi usein? 
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä