maanantai 24. lokakuuta 2016

#807: Auringon alla

Terkkuja auringon alta! Heti aluksi on sanottava, etten saa kirjoitettua normaaleja aakkosia seuraavaan viikkoon, joten pahoittelen jo etukateen tata luettavuutta. Yritin googltata tapoja, joilla koneen nappaimistoon saisi vaihdettua suomen kielessa kaytetyt kirjainyhdistelmat, mutten ainakaan pikaisella etsimisella keksinyt ratkaisua ongelmaan. Ajattelin kuitenkin, etta kirjoittelen teille jotain, ettei koko viikko kulu taysin pimennossa. Ja jos joku osaa auttaa ongelmani kanssa, otan mielellani neuvoja vastaan!

Ma olen siis talla hetkella Maltalla, jossa vietan viikon perheeni kanssa. Muu porukkamme saapui tanne jo mua aiemmin, mutta halusin itse olla Suomessa viela Horse Show'n ajan, joten lensin heidan perassaan vasta sunnuntaiaamuna. Lento olikin hauska kokemus, silla lahdin lentokentalle suoraan Horse Show'n after ride partyista kolmen aikaan aamulla. Mulla oli yksi vaihto Saksassa, joten ehdin nuokkua hereilla kaksi paivaa putkeen, eika edellisenakaan yona ollut tullut nukuttua kamalasti yli viitta tuntia pidempaan. Sunnuntaina olikin hieman koomainen paiva, mutta nyt maanantaina olo on taas ihan normaali. 

Matkani oli kaiken kaikkiaan melko extempore itselleni, tai silta se ainakin tuntuu. Lennothan tanne ostettiin jo kauan aikaa sitten, mutta en ole tehnyt matkan eteen mitaan itse, enka siksi ajatellut sita juuri lahtopaivaa aiemmin. Viela Maltalle laskeuduttaessakin luulin tulleeni Espanjaan, koska mulla ei ollut minkaanlaista kasitysta siita, missa Malta oikeastaan sijaitsee (terveisin lukion maantieto numerolla 10, heh..). Sain kuitenkin kuvan puhelimeeni Suomesta, missa Malta oli merkitty kartalle, joten nyt osaan sijoittaa itseni oikeaan paikkaan maapallolla. Jollain tapaa tallaiset matkat, joilla ei tarvitse ajatella mitaan, ovat todella rentouttavia. Samalla huomaan kuitenkin, etta jo yhden paivan makoilun jalkeen alan kyllastymaan ja kaipaan tekemista elamaani. 



Tuota tekemisen puutetta olen yrittanyt korjata muutamilla asioilla. Olen ottanut tavoitteekseni herata joka aamu suhteellisen aikaisin ja kayda aamulenkilla, josta siirryn suoraan hotellimme salille. Siita matka jatkuu suihkun kautta aamupalalle, jonka jalkeen makaan aurinkotuolilla tai rannalla viiteen asti. Viidelta aurinko alkaa laskea sen verran paljon, ettei auringonottamisessa ole enaa jarkea, joten siirryn uudelleen salille tekemaan lihaskuntotreenia aamun airobisen harjoittelun oheen. Salihommien jalkeen kaymme sisarusporukalla kiertamassa alueen kojuja ja kauppoja, syomme perheen kanssa illallisen ja istumme iltaa paikallisissa pubeissa. Huomiseksi olen varannut itselleni kynsihuollon, keskiviikkona lahdemme tutustumaan saaren kirkkaansinisiin vesistoihin ja torstaina luvassa on shoppailupaiva paakaupungissa. Ehka sita tekemista siis on lopulta ihan riittavasti :)

Champin kuulumisia voin kertoa hieman loppuun, vaikkei mulla rehellisesti sanottuna ole kovinkaan paljon kerrottavaa. Ma kysyin itsekin vasta sunnuntaina lentokentalla istuskellessani tallityontekijaltamme, miten Champilla menee. Viimeksi olen nahnyt sita tiistaina eli oikeasti lahes viikko sitten! Se kertoo paljon siita, miten paljon luotan tallimme hoitoon. Mulla ei ole ollut hetkekaan sellaista fiilista, etta olisin huolissani sen hoidosta tai elamasta yleensakaan. Ruuna on kuulemma kavellyt joka aamu kavelytyskoneessa tunnin, minka lisaksi tallityontekijamme on tehnyt sen kanssa maastakasinjuttuja ja juoksuttanut sen kertaalleen. Ilmeisesti eilen silla myos ratsastettiin, mutta se selvinnee mulle varmaan joskus tulevaisuudessa.



Tama loma on myos mulle todellinen irtiotto kaikesta arjesta, ihan hevosjutuista lahtien. Mahtaa olla motivaatio kohdillaan, kun saavun takaisin Suomeen. En ratsasta ollenkaan lahes kahteen viikkoon, mutta yritan kuntoilla monipuolisesti muuten. Ensi viikolla mulle tarjoitui mahdollisuus lahtea Nina Fagerstromin valmennukseen Tampereelle, joten taidan suunnata auton keulan sinne suuntaan ja aloittaa treenit kunnolla heti tutun valmentajan silmien alla. Mahtaa olla hauskaa niin mulla kuin hevosellakin, silla ehdin ratsastamaan Champilla muutamana paivana ennen valmennusta, eika silla ole hypatty pitkaan aikaan tassa valissa. Odotan kuitenkin innolla!

Mutta tassa kaikki talta eraa, nyt siirryn kohti salitreenia ja illan shoppailurupeamaa. Tarkoitus olisi etsia jotain luettavaa kirjallisuutta englanniksi, jotta ranalla makoilemiseen saisi jotain sisaltoa. Ja muutamat aurinkolasit, silla niita ei voi koskaan olla liikaa! Palataan taas myohemmin talla viikolla, ehka jopa normaalien aakkosten kera.

Oletko lomaillut Maltalla joskus? :)

17 kommenttia

  1. Ihana postaus, nauti! :) Toivottavasti on lisää reissupostauksia luvassa, miten niin matkakuume...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Yritän keksiä jotain kirjoitettavaa loppuviikkoa kohden :)

      Poista
  2. Ihanaa lomaa! :) ääkköset saat kun painat enterin vierestä sitä näppäintä missä näkyy kaksi pistettä vierekkäin (en nyt ulkoa muista pitääkö sun painaa esim shift tjtn että saat sen aktivoitua) ja sitten a ta o. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä näppiksessä ei ollut tuota merkkiä, yritin kuumeisesti etsiä :D pitää ehkä kirjoittaa postaukset kännykällä valmiiksi tai jotain... mut kiitos!

      Poista
  3. Ei vitsit, olipa jotenkin tosi kiva postaus, vaikkei mitenkään special-kummoinen! :D Kirjoitat yleensä niin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, pääasiassa vain hevosjutuista, joten tää jotenkin tyhjensi mielen niistä, ja kelpaa taas sun loman jälkeen lukea niitä tuttuja Champ-juttujakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :) eiköhän niitä tarkkoja selostuksia ole tulossa taas ensi viikolla!

      Poista
  4. Mullakin oli pitkään tuo sama ongelma näppäimistön kanssa.. Mulla on Windows 10 ja siinä sain muistaakseeni näppäimistön vaihdettua näin: Asetukset > Aika ja kieli > Alue ja kieli, ja sieltä sitten poistin kaikki muut kielet/maat ja vaihdoin kaikkiin oletusasetukseksi Suomen. Ainakin muistaakseeni se oli jostain tuolta, en ole ihan sataprosenttisen varma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisi toimia, en ehkä kuitenkaan kehtaa vaihtaa yleiseltä tietokoneelta muita kieliä pois :D

      Poista
    2. Aivan ei ehkä sitten kannata :'D

      Poista
  5. Missäpäin Maltaa olet? Olin itse kesällä myös siellä, kiva paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koilisessa rannikolla vissiin :) olen kyllä tykännyt!

      Poista
  6. Miusta sen pitäisi varmaan toimia, että kun kirjoitat blogitekstiä niin vaihdat siitä "luo"-tilasta siihen "html"-tilaan ja muokkaat sinne ääkköset oikein. ä on &'auml'; ja ö on &'ouml'; ilman noita heittomerkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kamalan isotöinen homma tuolla tavalla :D mutta kiitti!

      Poista
  7. I feel you.. :D
    Olin viime kesänä kaverin häissä Tampereelta josta yöllä suuntasin suoraan Hki-Vantaan kentälle ja aamu kuuden lennolla Nizzaan.. :) Ehkä sitä huomaa tulleensa vanhaksi kun ei pärjääkkään skarppina paria päivää putkeen hereillä :D ..

    Nauti ja ota loma rennosti! Heppailla, opiskella, tehdä töitä ja kiirehtiä paikasta toiseen kerkeää taas palatessa Suomen syystalveen .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olin mäkin kaikkea muuta kuin skarppi :D iso Kiitos, näin mä olen ajatellut - ne hommat Suomessa ei karkaa mihinkään, vaikka viikon jättää välistä!

      Poista
  8. Oot kyllä lomasi ansainnut ja hyvin osaat sielläkin ajan käyttää kuntoilemalla! Upeaa!!
    On kyllä upean näköistä siellä, itse en ole ikinä ollut ulkomailla joten en osaa paremmin kuvitella milaista siellä voisi olla oikeasti
    Nauti loppulomasta Maltalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) pakkohan se on jotain liikuntaa harrastaa! Oi, toivottavasti pääset joskus etelänlomalle, nää on jotenkin niin rentouttavaa :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat