keskiviikko 5. lokakuuta 2016

#797: Eikun treeniä vain!

Hevosen vuosihuolto tuntuu jakavan ihmisten mielipiteet jyrkästi kahtia. On ihmisiä, joiden mielestä se on täysin normaali ja jokaisen hevosen elämään kuuluva toimenpide: vammoilta halutaan välttyä, joten hevonen tutkitaan vuosittain läpi ja tarvittaessa löydöksiä hoidetaan ennen niiden varsinaista oireilua. Sitten on ihmisiä, joiden mielestä hevonen viedään tutkittavaksi vasta siinä vaiheessa, kun se selkeästi osoittaa kipua esimerkiksi ontumalla. Kumpikin tapa lienee oikea ja jokainen valitsee oman tapansa toimia. 

Kootussa ravissa -blogissa kerrottiin jokin aika sitten kouluratsastaja Stella Hagelstamin pitämästä luennosta, jossa käsiteltiin esimerkiksi urheiluhevosten huoltamista. Hagelstamin ohjeet pystyi tiivistämään yhteen sanaan, ennaltaehkäisyyn. Hänen hevosensa taivutetaan blogitekstin mukaan noin seitsemän kertaa vuodessa ihan vain siksi, että mahdolliset ongelmat pystyttäisiin ennaltaehkäisemään. Näin ollen esimerkiksi rasituksesta johtuvat alkavat vammat saadaan hoidettua alta pois ennen kuin hevonen on varsinaisesti kipeä ulospäin. Hagelstam suosittelikin, että hevoset tarkastettaisiin eläinlääkärin toimesta säännöllisesti, jopa neljästi vuodessa. 

Yksittäisiä eläinlääkärikäyntejä tulee varmasti yksi jos toinenkin vuoteen, mutta harvemmin hevosia tulee tarkastettua kokonaisvaltaisesti ihan noin usein. Me olemme pyrkineet pitämään Champilla noin vuoden välin vuositarkastuksissa, sillä silloin mahdollisiin ongelmiin ehtii puuttua hyvin. Edellinen klinikkakäynti sijoittuukin miltei päivälleen vuoden taakse, jolloin vierailimme Vermossa. Tälläkin kertaa olin varannut klinikka-ajan Vermoon, mutta satuin kuulemaan, että sama eläinlääkäri olisi tulossa jo maanantaina tallillemme hoitamaan toista hevosta. Puhelinsoiton jälkeen olinkin saanut järjestettyä asiat siten, että Champ pääsi samalla tsekkaukseen, eikä mun näin ollen tarvinnut ajaa klinikalle asti.

Lisää ihania kuvia sunnuntailta!



Tänä vuonna vuositarkastuksessa tärkeimpänä asiana oli rivit, jotka ovat kiusanneet meitä pitkään. Olen saanut teiltä lukijoilta niin henkilökohtaisia yhteydenottoja kuin kommenttejakin tänne blogiin, joissa olette vinkanneet erilaisista hoitotavoista sitkeiden rivien suhteen. Kiitos kaikille niistä, on ollut mahtavaa saada vinkkejä asiaan, joka on mulle entuudestaan tuntemattomampi. Rivihän ilmestyi Champin oikeaan takajalkaan kesäkuussa, mikä oli mulle pienoinen yllätys: ruokinnassa, olosuhteissa tai muussa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia. En reagoinut riviin aluksi mitenkään, mutta tilanteen pahentuessa hoidin sitä tietysti puhdistamalla ja rasvaamalla. Lopulta sain klinikalta utarevoidetta ja ohjeet betadinepesuun, jota toteutin kahdesti päivässä varmaankin kuukauden ajan. Samalla Champ söi sulfakuurin tulehdukseen, jonka rivi oli aiheuttanut: jalka oli ihan tukkina. 

Nuo klinikalta saadut ohjeet auttoivat ja rivi näytti pienentyvän, joskin se oli levinnyt myös toiseen etujalkaan. Kun utarevoide loppui, siirryin monelta suosituksia saaneeseen Solhedsiin. Pesin ja rasvasin rivejä tuotteilla, mutta tilanne paheni viikossa aika hurjasti. Lopulta jatkoin betadinepesua ja siirryin Vetramiliin, jolla rivit pysyivät stabiileina, mutteivät missään nimessä parantuneet. Kokeilin välissä pihkasalvaa, mutta palasin pian Vetramiliin. Kahden tuubin jälkeen eläinlääkäri katsoi rivejä ja totesi, etten saanut pestä niitä enää - iho oli sen verran herkistynyt. Jatkoin milloin milläkin aineella, kunnes sunnuntaina rivit olivat reagoineet auringonvaloon siten, että ne märkivät vaaleankeltaista nestettä ja Champ varoi etujalkojaan selkeästi tarhassa seistessään. 

Sanomattakin oli selvää, että rivit pitäisi saada pois nopeasti. Kerroin eläinlääkärille parin lukijan kertomasta alsikeapilamyrkytyksestä, joka voisi olla ihan järkevä vaihtoehto rivien syntyperälle - ne kun eivät ole perinteistä riviä, vaan selkeästi jonkun sisäisen asian aiheuttamaa. Näin jälkikäteen pohtiessani tajusin, että Champ reagoi kesällä todella voimakkaasti alsikeapilaan, sillä se veti itsensä ihan täyteen patteja jo kesäkuun puolen välin tienoilla. Patit hävisivät, kun hevosta ei pidetty laitumella. Otimmekin Champista laajan verenkuvan, jotta näämme maksa-arvot, sillä muutokset maksa-arvoissa voivat ilmeisesti aiheuttaa hevosen valoherkkyyttä, jolloin pigmentittömät kohdat (eli juuri ne valkoiset jalat) reagoivat aurinkoon esimerkiksi rivillä. 




Rivejä hoidetaan nyt kortisonivoiteella ja sinkkipastalla kahdesti päivässä. Sinkkipasta suojaa auringolta, muuten joutuisin käärimään hevosen jalat ilmavaan siteeseen aina ulos mentäessä. Pesua joudun välttämään ainakin hetken verran ja jonkin ajan kuluttua soitan klinikalle kertoakseni, mihin suuntaan rivit ovat lähteneet menemään. Toivottavasti paljon parempaan! Tämä on oikeasti todella ikävä vaiva hevoselle kuin omistajallekin, sillä rivikohdat ovat todella arkoja ja aiheuttaneet turvotusta kaikissa jaloissa, varsinkin rivien kohdissa. Eläinlääkärin mukaan rivit ovat myös todennäköinen syy sille, miksi Champ on reagoinut kengitykseen kahdella viimeisellä kerralla: kun jalassa on tulehdusta rivien takia, kipeyttää kaikki tuollainen jalkoja herkemmin.

Riviongelmien pohtimisen jälkeen siirryimmekin itse vuositarkastukseen. Edellisenä vuonna Champia hoidettiin vähän sieltä täältä: sille laitettiin voiteluaineita muistaakseni kaikkiin jalkoihin, sillä se reagoi taivutuksissa kuvien ollessa kuitenkin puhtaat. Kuvissa sillä ei onneksi ole koskaan ollut mitään sanottavaa (*kopkop*), siitä pitää olla erityisen kiitollinen! Tuolloin olimme poissa kunnollisesta treenistä kolmisen viikkoa, joten odottelin tälle vuodelle samanlaista taukoa. Suunnittelin jo etukäteen, että Champ saisi kävellä seuraavat kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähtisin pois maisemista kahdeksi viikoksi. Edessä olisi siis ollut neljän viikon loma kaikesta treenistä. Ajatus kauhistutti etukäteen, mutta toisaalta tiesin, että pieni tauko rankemmasta treenistä tekisi hyvää hevoselle.

Ennen varsinaista taivutuskoetta Champ tutkittiin lihaksistostaan ja jaloistaan tallissa kauttaaltaan. On aina yhtä mielenkiintoista seurata ammattilaisten työskentelyä, sillä itsehän en eläinlääketieteestä juuri mitään ymmärrä. Kliinisen tutkimuksen jälkeen siirryimme maneesiin, jossa eläinlääkäri halusi ensin nähdä Champin liikkeessä ympyrällä molemmissa suunnissa. Hän tarkasteli hevosen liikkeitä todella huolellisesti, pyytäen välillä vaihtamaan suuntaa. Olin kertonut etukäteen kengityksen jälkeisistä epämääräisyyksistä, samoin kuin muustakin hevosen historiasta. Mukanaan eläinlääkärillä oli edellisen vuoden klinikkaraportti kaikkine lausuntoineen. 





Ympyräjuoksemisen jälkeen juostiin suoralla, välillä taivuttaen ja välillä ilman. Ihanaa, miten tarkkaan asioihin voi paneutua! Hyvän tovin kuluttua tuomiokin oli selvillä: eläinlääkäri halusi pliistrata Champin takapolvet, mutta muuten kaikki oli normaalisti. Takapolvet ovatkin aina olleet ruunan heikkous, sen liike takaa on muutenkin vähän "laahaava" pitkien säärien takia. Viime vuonna takapolvet pliistrattiin myös, minkä lisäksi eläinlääkäri halusi kuvata ruunan kintereet. Niissä ei ollut mitään sanottavaa, tänä vuonna ei edes taivutuksissa. Rivikohdat olivat selkeästi arkoja koskettaessa, mikä vaikuttaa osittain hevosen liikkeeseen, mutta nivelissä ei tuntunut mitään vikaa eikä hevonen reagoinut taivutuksiin muuten. Ohjeeksi tulikin, että treeniä vain! Champ sai muutenkin kehuja yleiskunnostaan, ylälinja sai oikein erityismaininnan.

Nyt olo on vähän hämmentynyt. Olin varautunut ratsastustaukoon, minkä takia en ollut suunnitellut valmennuksia tulevalle viikolle. Jouduin (tai siis pääsin) kuitenkin heti eläinlääkärin lähdön jälkeen juoksuttamaan Champia, jotta pliisteri lähtisi liikkeelle ja vaikuttaisi paremmin. Hevosta saa siis liikuttaa täysin normaalisti sen mukaan, miten rivit antavat myöten. Pitää siis toivoa, että ne saataisiin mahdollisimman nopeasti paranemaan! Tänä vuonna mitään varsinaista piikityshommaa ei jouduttu tekemään, mikä on aina helpottava tieto. Treenit ovat siis menneet ainakin joltain osin onnistuneesti ;) Ajattelin kuitenkin pitää Champilla hieman kevyemmän jakson ollessani Horse Show'ssa ja Maltalla, sitten marraskuussa jatketaan taas treenejä täydellä teholla. Onneksi tässä välissä ehtii valmentautua vielä muutamaan otteeseen!

Onko teidän hevosilla vuositarkastuksia?

22 kommenttia

  1. Meillä oli vaivana jokunen vuosi sitten myös hirvittävän paha rivi, joka alkoi kesän jälkeen. Olisikohan ollut myös apilasta. Saatiin myös kortisoni + sinkkipasta -ohjeet eläinlääkäriltä. Ne auttoivat rauhoittamaan hieman, mutta lopullinen apu saatiin vasta, kun kengittäjämme käski syöttämään sinkkiä jauheena. Siis jalat olivat oikeasti lyhyessä ajassa täysin priimat. En tiedä syökö Champ jo sinkkiä, mutta sellainen olisikohan ollut Black Horsen Sinkkijauhe ei paljoa kustanna tai tuo lisää vaivaa heittää rehujen sekaan. Maistuikin ilmeisen hyvälle silloisen hevoseni mielestä. Suosittelisin kokeilemaan ainakin! Meille se toi avun täysin samanlaiseen pahaan riviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Mun pitääkin selvittää tuota enemmän :)

      Poista
    2. Kannattaa tutustua! Sinkin puutos ihmisellekin (voi) aiheuttaa infektioherkyyttä, aknea yms ihovaurioita ja niiden heikkoa parantumista. Hevosillekin todistetusti näitä samoja (ei nyt kuitenkaan ihan aknea) :)

      Poista
  2. Etkö käytä ollenkaan suojia ratsastaessasi kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän toki, nyt Champilla on riviä sen verran korkealla takasissa että jätän ne pois, kun se ei hivuta. Etusissa ei ollut suojia näiden kuvien ottohetkellä, kun alkuperäisen suunnitelman mukaan piti vain kävellä. Mutta kuten huomaat, kaikissa muissa tästä blogista löytyvistä ratsastuskuvista löytyy ne suojat ;)

      Poista
    2. Rupes naurattamaan tää kommentti, perus anonyymi etsii heti "heikon" kohdan kommentoida/kyseenalaistaa, kun tilanne tulee. Ensimmäiset suojattomat ratsastuskuvat ikinä blogissa = Champilla ei koskaan käytetä kotitreeneissä suojia. :'D

      Poista
    3. Haha, näinhän se helposti menee ;)

      Poista
  3. Tätä lukiessani olen superkiitollinen, että ihan omin päin siirryin hoitamaan meidän riviä (ihmisten) kortisoni/antibioottivoiteella, eikä tilanne ehtinyt pitkittyä. Valoherkkyyden aiheuttamaa reaktiota epäilen itsekin, kun juuri se valkoinen vuohinen yritti mädäntyä. Ja kyllä harmitti hoitaa hevosta, kun selvästi teki kipeää :(
    Toivotaan, että Champin koivet nyt alkavat helpottaa, kyllähän tuo on tosi stressaavaa hoidella ja tuntea itsensä niin avuttomaksi kun parannusta ei tule. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos Muuta! Teit kyllä fiksusti, iso plussa siitä sulle :) toivotaan, että homma menee ohi eikä ensi kesänä sitten tule vastaavaa!

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Onneksi tarkastuksessa ei löytynyt mitään hälyttävää ja tsemppiä rivin hoitoon!

    VastaaPoista
  5. Miksi Champ liikkuu useissa kuvissa suu auki? Onko sillä vääränlainen kuolain vai suussa jotain ongelmaa? :o Mietin vain, kun aika monessa kuvissa sillä on suu auki/raollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimella kun katson, niin en kovin tarkkaan näe, mutta ainakaan mielestäni suu ei ole erityisemmin auki, vaan se vain näyttää siltä. Champin suupielet ovat sen väriset, että se voi herkästi vääristää ja näyttää siltä, että suu olisi auki. Piti ihan zoomailla ja itse ainakin tulin siihen tulokseen, että erikoinen väritys ja varjot tekevät sen :D

      Poista
    2. Champ on aika epätasainen suustaan, se aikoo sitä jonkun verran ja roikottaa kieltään/pelaa kielen kanssa. Sen suun huoltaa puolen vuoden välein Suomen ehdottomasti paras raspaaja, sillä on suussa aina aika paljon sanomista, mutta vuosien aikana ollaan toki päästy lähtötilanteesta paljon eteenpäin :)

      Poista
  6. Melko erikoista, että eläinlääkärisi on suositellut ja toteuttanut Champin jalkoihin tulehdusta indusoivaa (ja siksi mahdollisesti jopa haitallista) hoitoa. Ilmeisesti bliistrauksen tavoitteena on aiheuttaa pinnallinen inflammaatio ja sitä myötä lisätä elimistön omaa immuunivastetta, jonka oletetaan parantavan käsitellyn ihokohdan alainen niveltulehdus. Miksiköhän hoito on toteutettu, jos Champin takapolvissa ei ole todettua aktiivista tulehdusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä, mitä bliistraus on ja mihin sillä pyritään :) aikoinaanhan sitä käytettiin paljon laajemminkin, nykyään sen trendi on ehkä hieman mennyt ohi. Eläinlääkäri on alansa ammattilainen ja luotan 100% siihen, mitä hän tekee ja näkee. Uskon, että hän pystyy ammattitaidollaan valitsemaan parhaat tavat huoltaa hevostani ja pitämään sen jatkossakin hyvinvoivana :)

      Poista
  7. Kyllä mun rp-tamman jalat tarkastetaan säännöllisesti, koska sillä on vanha vamma, joka leikattiin kolme vuotta sitten ja on seurattava ettei vaiva uusiudu.

    Niiiiiin upeita kuvia!! :D Ja todella hyvälaatuisiakin :) Kiitos, kun laitat niitä meidän ihailtavaksemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tarkastellaan! Ja kiitos paljon :)

      Poista
  8. Upeita kuvia ja mukavia treenaushetkiä teille!

    VastaaPoista
  9. Paras ja nopein hoito, jonka riviin tiedän on ratamonlehdet. Auttanut myös ponilla, jolla kalliit lääkekuuritkaan ei tepsineet.

    Meillä ei ole vuosihuoltoa ainakaan vielä. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja kuinka kovaan treeniin aletaan. Kyseessä siis nuori. Hieroja käy 1-2krt/kk, hampaat katsotaan puolen vuoden välein ja tarkassa seurannassa on kaikki esim. käytöksessä huomioidaan pienetkin muutokset. Hyvin avoin yksilö (aina saanut ilmaista itseään), joten nopeasti saa kiinni jos joku ei ole kunnossa.

    VastaaPoista
  10. Alsikeapila on täällä meilläkin aiheuttanut päänvaivaa. Entinen vuokrahevoseni sai mitä luultavimmin sen syömisestä myrkytyksen ja eläinlääkärin mukaan muutama tunti myöhemmin klinikalle saapuminen, niin olisi hevonen kuollut. :( Pahinta on, ettei tallin henkilökunta aiemmin ole ottanut ongelmaa todesta vaan koko tammalauma käytti syksystä kevääseen juuri sitä laidunta/tarhaa missä tämä apilaongelma oli pahimmillaan. Nyt on kuitenkin onneksi otettu ongelma todesta ja koko tarhasta on jyrätty kerros pois, sinne laitetaan uudet kankaat, pohja ja salaojat.

    VastaaPoista
  11. Täälläkin valkoinen hevonen saa rivin aina tietyin väliajoin joko märästä tarhasta tai auringosta johtuen.. Onneksi oli perheessä ihmislääkäri, joka heti totesi mainittuani Quun ärsyttävästä rivistä, että "no eikos sen sinkkipastan pitäisi kuivattaa jos märkii mutta ei sinänsä ole jalat auki" :D Meillä ei ihmeemmin tehdä vuosi tarkastuksia eläinlääkärin toimesta, kun on hyvää todella paljon kokenutta porukkaa talli täynnä, mutta hieroja käy ainakin puolen vuoden välein/kun hevonen oikein jäykistyy tarkistamassa, että kaikki on sillä puolella hyvin!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat