sunnuntai 28. helmikuuta 2016

#699: Sopivasti onnellinen

16
Onnellisuus vaatii loppujen lopuksi melko vähän. Lauantaina kävelin Champin kanssa pellolla kirkaassa auringonpaisteessa ja ajattelin omaa elämääni. Voisin luetella tähän alle listan siitä, miten ihana perhe ja maailman parhaimmat ystävät mulla onkaan, mutta tyydyn toteamaan yksiselitteisesti, että kaikki on oikeastaan todella hyvin. Liian helppoa ei taida olla koskaan, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois - tämä elämä on juuri sitä, mistä nautin. 

Kaikista parasta tässä on se, että saan harrastaa rakastamaani lajia melko vapaasti. Perheeni ja ystäväni ymmärtävät, että hevosenomistajana rutiineihini kuuluu jokapäiväinen tallilla vieraileminen. Yleenä tallipäiviin kuluu yhden hevosen kanssa aikaa kolmisen tuntia, mutta esimerkiksi tänä viikonloppuna ratsastin perjantaista sunnuntaihin kaksi tai kolme hevosta päivässä ja näin ollen aika venyi pidemmäksi kuin normaalisti. Vietin normaalista poiketen aikaa myös kodin ja tallin ulkopuolella käyden esimerkiksi katsomassa SM-liigan jääkiekko-ottelun Helsingissä, mikä oli kyllä hauska kokemus. Lajista en niinkään ymmärrä, mutta oli hauska nähdä Horse Show'n nykyinen kotipaikka hieman toisenlaisesta näkökulmasta. 

Ja kun tulevalla viikolla edessä häämöttää kasa tenttejä, ei tekeminen todellakaan lopu kesken. Kaiken tekemisen keskellä jouduin valitettavasti myös sanomaan kieltävän vastauksen muutamalle kaverilleni, joita olisin halunnut tavata enemmän kuin mielelläni. Ihanan kisaturistipäivän sijaan linnoittauduin kotiini kirjoittamaan koulutehtävää, jonka palautuspäivä häämöttää aivan nurkan takana. Mutta kuten sanottu, onneksi ystäväni ymmärtävät tilanteen ja ovat varsin joustavia yrittäessäni itse selvitä tulevan viikon rutistuksista edes osittain kiitettävästi. En voisi toivoa ihanampia ihmisiä ympärilleni, olette kultaa 

Pämppis pääsi lauantain peltorallittelun jälkeen hetkeksi vielä kentälle nauttimaan auringonsäteistä ilman loimea.



Mutta se siitä tunteellisuudesta! Viikonloppuun mahtui ihania hetkiä myös tallimaailman puolella. Viime viikonlopun Ypäjän kisojen jälkeen tämä viikko on ollut sellainen väliaika, jolloin olen lähinnä palautellut hevosta reissun jäljiltä ja vähitellen alkanut ratsastaa enemmän ensi viikon Pantsun valmennuksia ajatellen. En sopinut viikolle yhtään koulu- tai estevalmennusta, joten jouduin sompailemaan itsekseni kehitellen jotain järkevää tekemistä. Koska olen maailman huonoin keksimään yhtään mitään sileäntreenejä, menin muutamana päivänä puomitehtäviä ja hyödynsin myös ihanan auringonpaisteen hankitreenien merkeissä. Tällainen vaihtelu tekee hyvää myös Champille, sillä se kyllästyy nopeasti yksitoikkoiseen treeniin. Maastoilu ja esteet ovat sen mielestä parasta, mitä maailmalla on sille tarjota, joten haluan tarjota sille mahdollisuuden nauttia liikunnasta mahdollisimman usein.

Lauantai olikin varsinainen hevosten "aivojentuuletuspäivä" - ratsastin sekä Champilla, että Wallulla pellolla. Monet tykkäävät vääntää myös maastossa kunnolla kouluratsastusta, mutta itselleni on ollut mielekästä pitää maastoilupäivät puhtaasti hyvän mielen päivinä niin, etten vaadi hevosilta muuta kuin sen, että ne hidastavat, menevät eteen ja kääntyvät pyydettäessä. Pellolla laukatessani annan niille myös mahdollisuuden olla hieman villejä: saa pukitella, loikkia ja hyppiä, kunhan se tehdään fiksusti ja hallinnassa. Olisitte nähneet näiden kahden ruunan ilmeet, kun ne pääsivät revittelemään kunnolla! 

Katsokaa, miten kaunis maisema meidän tallilla oli sunnuntaina! Toinen puoli taivasta oli täynnä aurinkoa, toinen täyttyi lumipilvistä.
Ensin peltoratsastuksesta pääsi nauttimaan Champ..
.. sitten Wallu :)
Champ on tullut mulle niin tutuksi, että tiedän pienestäkin eleestä, mitä se aikoo tehdä seuraavaksi. Näin ollen esimerkiksi juuri pellolla uskallan päästää sen niin kovaan laukkaan kuin se haluaa. Tiedän, että saan hidastettua hevosen raviin tai vaikka pysähtymään silloin kun tarve vaatii. Monet kerrat mulla on valunut vedet silmistä, kun olemme kiitäneet peltoa ympäri laukassa. Vauhti on hidastunut aina pyynnöstä, joskus jarrutusmatkaan on tarvinnut varata hieman pidempi aika ;) Champ on myös siitä hauska tapaus, että se ei oikein osaa pukitella ratsastajan kanssa. Niinpä se veti lauantainakin sellaista hyppykoikkaloikkaa koko pellon ympäri korvat tötteröllä ja samalla vinkuen. Kyllä muuten nauratti kyydissä, toinen oli hieman innoissaan.

Wallun kanssa meno oli vähintään yhtä reipasta, sillä tuota senioria ei todellakaan ikä paina. Trakehnerina sillä riittää virtaa vaikka muille jakaa, mikä näkyy paitsi jokaisella ratsastuskerralla maneesissa, myös peltoreissuilla. Pappa oli puolen tunnin tarpomisen jälkeen aivan litimärkä - samassa ajassa Champ ei ollut hionnut edes korviensa takaa. Wallun hikoamisesta noin 80 prosenttia oli yksinkertaisesti sitä, että se oli niin innoissaan menossa ihan jokaiseen ilmansuuntaan. Onhan Champkin todella mielissään päästessään pois maneesista, mutta kyllä se korostuu tuollaisen hevosen kohdalla entistä enemmän. Meillä kaikilla kolmella oli todella hauskaa!


Esimerkiksi tällaisia puomitehtäviä teimme tällä viikolla. Kiitos Millalle huipputehtävästä ;)
Viikonloppuna näytin myös tältä - välillä muutakin kuin tallivaatteet! Tein myös elämäni ensimmäisen pikashoppailun, kun tarvitsin uudet ulkokengät ja paidan kauppojen ollessa auki enää seitsemän minuuttia. Ja kyllä, onnistuimme suorituksessa :D
Hevosten kanssa maastoillessa pääsee nauttimaan luonnosta ja ympäristöstä ihan eri tavalla. Olen huomannut, että tuijotan helposti kännykän ruutua ihan vain kävellessäni kaupungilla tai siirtyessäni paikasta toiseen. On melkoisen avartavaa nostaa katse ylös ruudulta ja oikeasti havainnoida ympäristöä. En tiedä teistä, mutta varsinkin tällaisina kauniina aurinkoisina päivinä maastoilu saa mulle niin valtavan hyvän olon, etten osaa edes pukea sitä tunnetta sanoiksi. Välillä saatan pysäyttää hevosen, nostaa katseen kohti taivasta, sulkea silmät ja hengittää kerran niin syvään kuin osaan. Sellaisina hetkinä maailmassa olemme vain me kaksi, hevonen ja minä. Nauttimassa siitä, mitä elämällä on meille annettavana.

Huomenna Champ saa tehdä töitä sileällä ennen Pantsun kaksipäiväisiä estetreenejä, mutta pääsen silti nauttimaan vielä yhdestä peltoratsastuksesta toisen hevosen kanssa. Sain pyynnön ratsastaa tallillamme asustavalla tammalla, jolla on Champin kanssa sama isä. Hauska yhteensattuma tuo suku! Ulkonäöllisesti nämä kaksi hevosta ovat varsin erilaisia; Champ muistuttaa erittäin paljon isäänsä siinä missä tuo tamma on perinyt ulkonäkönsä emältään. Käväisin tänään hetken verran tamman kyydissä ja voi että, miten kiva se olikaan! Innolla odotan, mitä huominen peltoreissu tuo tullessaan :) 
Lue lisää Read More »

perjantai 26. helmikuuta 2016

#698: Päästä vinksallaan

36
Olen pitkään tiedostanut, että hevosihmiset ovat hieman vinksahtaneita päästään. Miettikää nyt: maksamme itsemme kipeiksi siitä, että nelijalkainen ystävämme saa syödä juuri sille sopivaksi analysoitua ruokaa. Hankimme hevosellemme hierojaa, fysioterapeuttia, niksauttelijaa, hevoskuiskaajaa ja ties mitä maijapoppasia samalla, kun olemme itse venytelleet viimeksi viime vuosikymmenellä. Kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - voi vaakatasossa tulevan räntäsateen takaa tihrustamalla nähdä hevosenomistajan, jonka virne ylettyy korvasta korvaan silloin, kun hevonen on suorittanut yhden onnistuneen liikkeen valmennuksessa.

Mutta ei hätää, tämä mielenvikaisuus on pakollinen piirre hevosihmisissä ja meidän pitää olla siitä ylpeitä. Aloin tosissani miettimään eilen sitä, miten paljon helpompaa elämä olisi välillä ilman ratsastusurheilua. Sain nimittäin järjestettyä itseni sellaiseen aikatauluhässäkkään, ettei tosikaan! Koska tulevan viikon ohjelma on kaikessa komeudessaan melkoisen koominen, halusin jakaa sen teille jo etukäteen. 

Kaikki lähti siitä, että viimeksi Piia Pantsun valmennuksien yhteydessä ilmoitin haluavani osallistua hänen seuraaviin valmennuksiinsa kahtena päivänä. Valmennukset sijoittuvat ensi viikon tiistaille ja keskiviikolle, mutta ajattelin tuolloin pystyväni skippaamaan luennot yliopistolla ja keskittyväni noina päivinä puhtaasti hevosurheilun pariin. Toisin kävi, sillä tämän viikon alussa tajusin, että mulla on tulevalla viikolla neljän tentin tenttiviikko. Koulun järjestelmään kirjautuessani toivoin tenttien osuvan aamupäivälle, mutta kuinkas ollakaan: sekä tiistaina, että keskiviikkona tentit olivat sopivasti juuri päivästä iltapäivän puolelle. 


c. Annika Mäki
Niille, jotka eivät yliopistotason tenttisysteemiä tunne, voin hieman avata tenttien laajuutta. Kyseessä ei suinkaan ole muutaman kymmenen sivun opiskeltava alue, vaan yksi tentti kestää yleensä kahdesta neljään tuntia ja siihen on opiskeltavana yhdestä neljään kirjaa, jotka ovat laajuudeltaan kaikkea paristasadasta sivusta eteenpäin ja usein englanniksi. Eikun viestiä valmennusten järjestäjälle ja kysymystä peliin aikataulujen sumplimisesta! Tiistaina ajattelin pääseväni aikaisin aamusta tai myöhään illasta, keskiviikkona saman kuvion mukaan. Tosin ilta-ajat jouduin myöhemmin hylkäämään ihan senkin vuoksi, ettei kyyti olisi järjestynyt.

Vastausviesti aikatauluista tuli perille ja sain tiedon, että molempina päivinä valmennukseni alkaisi neljä tuntia ennen sitä hetkeä, jolloin mun pitäisi istua tenttisalissa valmiina koitokseen. Kuulostaa vielä täysin mahdolliselta kuviolta, mutta seuraavaksi eteen tuli kysymys matkoista. Meidän tallilta ajaa ratsastuskeskus Ainoon puolen tunnin verran, tallilta kotiin mulla menee noin 15 minuuttia ja kotoa koululle tunti. Laskin, että jos konkreettisesti heitän hevosen trailerista tarhaan ja jätän kaikki tavarat niille sijoilleen, kerkeäisin tenttiin juuri ja juuri oikeaan aikaan. Illalla tenttien jälkeen tulen sitten tallille purkamaan kaikki tarvikkeet sekä hoidan hevosen kunnolla. Lukemisesta viis, nyt halutaan valmentautua!

c. Annika Mäki

Jo tässä vaiheessa ei-hevosihmiset pyörittelisivät silmiään, mutta eihän tämä hupi tähän loppunut. Mulla ei vieläkään ole BE-korttia eli en saa vetää traileria itse. Soitin ensin isälleni, joka sanoi, ettei mielellään ottaisi töistä vapaata tämän takia. Seuraava urhi oli isäpuoleni ja kysyin, josko hän olisi voinut ottaa töistä vapaata, mutta hän ilmoitti olevansa työmatkalla Berliinissä juuri tiistaina ja keskiviikkona. Sitten alkoi pommitus kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Kävi ilmi, että se hevosauto, jota saisin itse ajaa, on vielä korjauksessa ja että kaverini ei uskaltaisi välttämättä ajaa huonon sään sattuessa yhdistelmäämme. Tässä vaiheessa äiti kehotti jo luovuttamaan. Mutta ei, en mä niin helpolla luovuta.

Pienen epätoivoon vaipumisen jälkeen sain idean: Champ voisi majoittua yön Ainossa! Tallin omistajaporukalle tämä sopi, joten kysyin isältäni, josko hän voisi tiistaiaamulla heittää hevosen Järvenpäähän ja hakea meidät keskiviikkoaamuna sieltä valmennuksen jälkeen renkaat vinkuen pois, jotta kerkeän tenttiin. Tämä kävi ja näin ollen ajan tiistaina tentin jälkeen vielä kävelyttämään ja hoitamaan hevosta Järvenpäähän, jonka jälkeen pääsen kotiin lukemaan nukkumaan, jotta voin herätä keskiviikkona puoli kuudelta keretäkseni valmennukseen. Ja kaiken aikaa tulen juoksemaan tuli hännän alla. On tämä kyllä yksi iso show :D


c. Annika Mäki
Kaikista helpointa ja varmasti järkevintähän olisi ollut lykätä valmennukset seuraavalle kuukaudelle ja keskittyä tenttiurakkaan. Menetetyn tenttilukemisajan lisäksi tuhlaan tähän nyt kaikki rahanikin, sillä se hevosen majoittaminen vieraassa tallissa valmennuksien kera ei ole ilmaista puuhaa. Tällä hetkellä mun suurin toive on, etten myöhästy keskiviikon tentistä ja että voittaisin lotossa.. Jottei loppuviikko olisi yhtään sen löysempi, olen lupautunut Horse Fairiin yötallivahdiksi pe-la ja la-su öiksi samalla, kun olen perjantain ja lauantaina oikeissa töissäni toisella paikkakunnalla päivisin. Sunnuntaina pääsen nauttimaan messukeskuksen tunnelmasta myös päivällä, sitä odotellessa!

Onko teillä jotain hauskoja tarinoita siitä, miten aikatauluja on pitänyt 
sumplia hevosjuttujen takia? Miten ne onnistuivat? :)

Ps. Champista oli eilen tehty valheellinen myynti-ilmoitus eräälle markkinasivustolle. Sain teiltä monia viestejä asiaan liittyen ja haluan painottaa, ettei Champ ole myynnissä. Asia on jatkokäsittelyssä, enkä tule siitä puhumaan jatkossa blogin puolella. Haluan muistuttaa kaikkia fiksusta nettikäyttäytymisestä: valheellista tietoa ei kannata koskaan jakaa edes leikillään, sillä näissä tilanteissa voi tahtomattaan syyllistyä rikokseen. Ollaan fiksusti netissä, niin kaikilla on kivaa!
Lue lisää Read More »

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

#697: Videopostaus Ypäjältä

45
Lupailin teille videoita Ypäjän kisaviikonlopulta ja toden totta, niitä tuli kuvattua enemmän kuin tarpeeksi. Videokoosteen sijaan saattekin nyt katsella parikymmenminuuttista videopostausta! 

Videopostaukset ovat sellaisia, joita multa toivotaan todella usein: jos ei täällä blogin kommenttikentässä, niin muiden sosiaalisen median palveluiden puolella. Oikeasti hyvän videopostauksen tekeminen vie yleensä aika paljon aikaa, joten sellaisten toteuttaminen on hieman liian työlästä normaalissa arjessa. Pyörittelen päivittäin mielessäni paljon ideoita mitä erilaisimmista videoista, joita haluaisin joskus taikoa esille internetiin. Tässä kohden vastaan tulee paitsi käytettävissä oleva aika, myös oma osaamiseni. Siksipä joudutte jälleen tyytymään videoon, joka koostuu toistensa perään lätkityistä klipeistä ja kaikkea muuta kuin taiteellisesta toteutuksesta. Ehkä joskus jotain muuta ;)

Musta on hauskaa huomata, miten olen muuttunut ihmisenä viimeisen parin vuoden aikana. Vielä reilu vuosi sitten en mielelläni esiintynyt videoilla ilman meikkiä ja jos tällaisia videoita julkaisin, yritin edes vähän katsoa miltä niissä näytän. Tällä videolla olen kyllä kaikkea muuta kuin edustava, sillä vedin Ypäjällä suhteellisen räjähtäneen näköisenä aamusta iltaan. Hetken verran piti miettiä, kehtaanko edes julkaista näitä videoita, mutta mitäpä sitä totuutta kaunistelemaan! Eipä jokaisen tarvitse näyttää huippumallilta ilman ehostusta..

Toivottavasti jaksatte katsoa videon alusta loppuun! Kertokaa ihmeessä, oliko video liian pitkä ja miellyttikö sisältö kokonaisuudessaan. Mitä siinä olisi voinut olla enemmän tai mitä olisin voinut jättää pois? Mutta pitemmittä puheitta, eikun videon pariin!


Linkki videoon. 

Kirsikkana kakun päälle muutamia kuvia Ypäjältä. Mulla on tosi paljon kuvia koneella, saatte nähdä niitä joskus tulevaisuudessa! Kaikki tämän postauksen kuvat c. Vaasan urheilukuvaus.



Lue lisää Read More »

maanantai 22. helmikuuta 2016

#696: Kahden ruusukkeen viikonloppu

37
Tätä kisakautta suunnitellessani toivoin kovasti, että saisimme viime kautta paremman fiiliksen radoille ja asiat rullaamaan eteenpäin. Jos muistelemme vuoden takaista aikaa, paranteli Champ mahahaavaansa, minkä vuoksi ensimmäiset startit päästiin tekemään vasta toukokuussa. Koko kausi oli todella rikkonainen - vaikka mukana oli muutamia hyviä ratoja, oli kokonaisuus kuitenkin enemmän tai vähemmän negatiivissävytteinen. Tälle kisakaudelle lähdin  vailla paineita, kokeilemaan miten homma sujuu ja onko Champin ja mun välinen luottamus kasvanut edellisen kauden epäonnistumisien jälkeen takaisin menneelle tasolle. 

Pitäisi olla onnellinen jo pelkästään siitä, että näin ennen helmikuun loppua olemme päässeet starttaamaan kahdet kilpailut ja vierailleet kaksissa ulkopuolisissa valmennus- tai rataharjoitustilaisuuksissa. Ensimmäiset kisat olivat toissaviikolla ratsastuskeskus Ainossa, viime viikonlopun vietimme perjantaista sunnuntaihin Ypäjällä niin ikään kolmostason kilpailuiden parissa. Koko reissusta on kuvattu (pitkä ja tylsä) videopostaus, jonka julkaisen lähipäiviniä, mutta sitä ennen saatte raporttia päivien tapahtumista ihan kirjallisessa muodossa.

Matkamme alkoi suunnitellusti perjantaina oman työvuoroni jälkeen. Pääsin töistä kahdelta ja suuntasin heti tallille, jossa viimeistelin edellisenä päivänä aloittamani pakkausurakan loppuun. Mun oli tarkoitus ratsastaa Champ kevyesti, mutta kuitenkin suhteellisen kunnolla. Meillä oli ollut edellisenä päivänä kouluvalmennus, jossa Champ oli toiminut todella hyvin ja tuntunut älyttömän hyvältä selkään, joten en halunnut ottaa kovin rankkaa ratsastusta alle ennen kisapäiviä. Aikataulut kuitenkin pettivät ja lopulta päädyin hölkkäämään ruunan kanssa maneesissa säälittävän lyhyen ajan ennen automatkaa Ypäjälle. Kyllähän tuo jaloittelusta meni, välillä näin!

Kaikki alla olevat viisi kuvaa c. Hanna Heinonen, kiitos! Klikkaamalla kuvan isommaksi näet sen parempilaatuisena.




Perillä Ypäjällä olimme puoli seitsemän aikoihin, jonka jälkeen purin tavarat karsinan eteen ja valmistelin hevosen yötä varten. Meneillään olivat vielä warm-up-luokat, joihin en osallistunut työvuoroni takia. Kun luokat loppuivat, rakensimme isolla porukalla seuraavan aamun radan valmiiksi ja lähdimme jokainen kuka mihinkin: osa syömään Härkätallille, hevoselliset hoitamaan ratsujaan. Hieman ennen kahdeksaa olimme Sarinan kanssa vihdoin majoituspaikassamme, mutta koska ruoka ei vielä tuolloin ollut valmista, suuntasimme kauppaan. Syömisen jälkeen kävin ruokkimassa Champin ja olin sängyssä loppujen lopuksi jo ennen kymmentä, mikä on erityislaatuisen harvinaista kisareissujen historiaa tarkastellen :D 

Lauantaina herätyskelloni soi vaille seitsemän ja lähdimme siltä istumalta Sarinan, Erikan ja Pekan voimin aamupalalle tallin kautta. Tallissa emme tehneet muuta kuin ruokimme hevoset, sillä vasta aamupalan jälkeen siivosin Champin sekä Aapon karsinat Sarinan ja Erikan kävelyttäessä hevosia Ypäjän pimeissä maisemissa. Kun aamulenkit olivat valmiita, jäi Sarina letittämään hevostani sillä välin, kun menimme Erikan kanssa vaihtamaan kisavaatteita ja valmistautumaan päivän antiin. Kisat alkoivat vasta yhdeksältä, joten meillä ei ollut mikään kiire. 

Mun ensimmäinen startti oli luokassa 100cm, joka hypättiin päivän toisena luokkana. Olin muistaakseni 20. lähtijä, joten kerkesin hyvin auttamaan radan rakennuksessa ja satuloida Champin sen jälkeen ennen verryttelyvuoroni alkamista. Erika auttoi ensimmäisenä päivänä verryttelyideni kanssa, mikä oli tosi kiltisti tehty häneltä: henkinen tuki ja auttava käsi on aina kaiken a ja o, varsinkin mun kaltaisille heikkohermoille! Verryttelyssä Champ olisi saanut olla rehellisemmin mun edessä, mutta periaatteessa se oli kuitenkin ihan hyvän tuntuinen. Se oli paljon enemmän hereillä kuin edellisenä viikonloppuna Ainossa, mikä oli kiva huomata.

Verryttelyssä lauantaina. Tästä ja alla olevasta kuvasta kiitos Salla Salminen!

Nämä kolme seuraavaa kuvaa c. Senja Holpainen, kiitos!


Itse radasta mulla ei ole juuri sanottavaa (selitän videolla tarkemmin). Tällä kertaa ongelmana ei ollut edellisen viikonlopun tapaan löysyys, vaan enemmänkin ihan liika säätäminen. Pakko myöntää, että jännitin tosissani sitä, jäisikö Champ pomppimaan kulmiin edellisten Ypäjän reissujen tapaan vai menisikö se kiltisti virheistäni huolimatta. Rata oli yksinkertainen, eikä siinä ollut teknisesti kovinkaan paljon haasteita. Suurin ongelma meille oli pysty-pysty -sarja kahdella laukka-askeleella, jonka b-osan Champ ottikin mukaan, koska tulin sille sisään vähän liian pitkänä. Ainoa kohta, johon voin olla itse tyytyväinen, oli ratsastukseni vesimattoesteelle. Champ pysähtyi ja yritti kääntyä pois, mutta kerrankin olin hereillä ja sain ratsastettua sen loppuun asti. Eihän se kaunista ollut, mutta yli mentiin.

Radan jälkeen kävelytin hevosta hetken verran ja purin siltä sitten varusteet pois, sillä ennen seuraavaa luokkaamme välissä oli vielä toinen luokka. En ollut tyytyväinen rataan, mutta viikonlopun ensimmäinen rata oli nyt ohi ja siltä osin stressi helpottanut. Kävin auttamassa jälleen radanrakennuksen kanssa, kerkesinpä jopa seuraamaan muutamia ratsukoita luokkani alusta ennen hevosen kuntoonlaittoa. Olin luokan viimeinen lähtijä, joten mulla oli todella hyvin aikaa. 

Päivän toinen suorituksemme ei ollut sen kummallisempi. Verryttelyssä sain paljon paremman vireen, sillä Champ teki hyviä hyppyjä omasta tekemisestäni huolimatta ja meno tuntui kaikkinensa paljon tasaisemmalta. Itse rata oli sen sijaan pienoinen katastrofi ja päivitinkin facebookiin kuvan, jonka yhteydessä kerroin häpeän määrän olevan suhteellisen suuri.. Ihan oikeasti! Miten monta virhettä ihminen onnistuu tekemään kahdentoista esteen radalla? Ensinnäkin, tulin sekä ensimmäisessä että toisessa vaiheessa sarjalle suorastaan takaperin ja Champ joutui hyppäämään a-osan paikaltaan. Mulla ei ollut tasaista rytmiä radan läpi, vaan se vaihteli milloin liian hitaasta ihan liian kovaan, jolloin hevonen pääsi pitkäksi ja ajauduin huonoihin paikkoihin. Koko radan aikana taisin saada kaksi tai kolme hyvää hyppyä. Tästä kaikesta huolimatta Champ taisteli itselleen kuudennen sijan ja pääsimme palkintojenjakoon.. Kuten kaverini sanoi, mut palkittiin huonosta ratsastuksesta!

Sunnuntain letityspuuhaa!


Sunnuntaina kävimme aamulenkillä Erikan kanssa :D
Toinen sija sunnuntaina!
Loppupäivä kului radalla hommia tehden, verryttelyssä autellen ja lopulta illalla viiden jälkeen ensimmäisen kerran jotain ruokaa syöden. Heti starttieni jälkeen putsasin kaikki Champin varusteet, jotta hommaa ei olisi enää sen puolesta myöhemmin. Illalla kävin vielä kävelyttämässä Champia sillä välin, kun Sarina siivosi sen karsinan. Pitkien yöunien ansiosta olin todella pirteä, mutta huono ruokailu ja koko päivän ulkona oleminen ottivat veronsa. Meidän piti lähteä paikalliseen viettämään iltaa, mutta lopulta päädyin nukkumaan yhdentoista aikoihin saatellen ystäväni hauskanpitoon. Taidan tulla vanhaksi, kun valvomiset ennen kisapäiviä eivät enää houkuttele!

Yöunet olivat melko katkonaiset, mutta lopulta sunnuntai valkeni aamuksi. Kirjaimellisesti valkeni, sillä lunta oli satanut yön aikana hirveä määrä ja lisää tuli koko ajan taivaan täydeltä. Aamurutiinimme olivat täysin identtiset edelliseen päivään verraten, joskin kisat alkoivat jo kahdeksalta, mikä tarkoitti ripeämpää toimimista. Hyppäsin sunnuntaina vain yhden luokan 110cm korkeudella, joten mulla ei ollut mikään kiire. Talutuksien ja karsinan siivouksen jälkeen kävin vaihtamassa kisavaatteet hyvissä ajoin ja auttelin ratojen kanssa. Kerkesinpä seuraamaan isolta screeniltä Juulin ensimmäisen kierroksen suorituksen Hong Kongin Masterseissa vielä ennen omaa luokkaani. Meillä oli tuomaritornissa aika iso porukka kasassa ja jännitimme yhdessä koko radan ajan, tulisiko tulokseksi nolla virhepistettä. Ja kun näin kävi, rupesimme tietysti hurraamaan kovaan ääneen. Kisa-areenalla oltiin kuulemma ihmetelty, hurrattiinko me jonkun puhtaalle suoritukselle metrin radalta - joka siis oli parhaillaan käynnissä Ypäjällä.

Erika ei päässyt auttamaan mua sunnuntain verryttelyyn, joten Sarina oli apukätenäni. Kaikista viikonlopun leteistä Champilla kuuluu muuten kiitos siihen suuntaan! Eipä ole koskaan ollut noin hienoja lettejä tuon ruunan päässä, sen voin luvata ;) Verryttelyssä Champ oli todella hyvän tuntuinen ja saman fiiliksen sain säilytettyä radalle asti, mikä näkyikin sitten kaikessa tekemisessä. Edellisen päivän suorituksiin verraten ratsastukseni parani huomattavasti, vaikka virheitä tuli toki edelleen. Luokan ensimmäinen lähtijä piti johtopaikkansa ansaitusti koko luokan ajan, mutta kurvailin itse yhdentenätoista lähtijänä sijalle kaksi ja säilytin asemani kaikkien noin 30 lähtijän joukossa. Kyseessä oli Hallahuhta aluechampion -sarjan osakilpailu, joten saimme kasaan sarjapisteitä ja astetta prameamman ruusukkeen. Kyllä olin ylpeä ihanasta hevosestani, joka jaksoi tsempata tämänkin päivän.

c. Senja Holpainen

Astetta taiteellisempi otos :P


(Ääniraidallinen. Ensin lauantain 100cm & 110cm, sitten sunnuntain 110cm.)

Oman starttini ollessa ohi pakkasin kaikki tavarat pesun jälkeen niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista oli, jonka jälkeen autoin ratojen kanssa ja olin ratahenkilönä. Kisat loppuivat joskus puoli kuuden aikoihin ja radan olimme saaneet purettua pois ennen kuutta. Äitini ja isäpuoleni tulivat hakemaan Champin, joten pakkasimme loputkin tavarat autoon ja puhdistimme karsinan ennen lähtöä. Kotitallille saavuimme kahdeksalta ja vastoin kaikkia ajatuksiani purin jokaisen tavaran oikealle paikalleen ollen kotona vasta kymmeneltä. Maanantaina herätys olikin jo 4.30 töihin, joten tuo myöhäinen valvominen kostautui tämän päivän väsymyksenä.

Juttelin valmentajani kanssa ratojen jälkeen puhelimessa ja hän sanoi, että kyllähän mä voin tehdä noita virheitä vielä tällä tasolla, sillä Champille nuo 110cm esteet ovat kovin pieniä. Mutta jos haluaisin kisata isommissa luokissa, pitäisi suorituksiin tulla tasaisuutta ja varmuutta vielä rutkasti lisää. Tämä onkin tulevan kevään tavoite! Nyt voin jo vähän huokaista helpotuksesta, sillä näyttää siltä että pahimmat ongelmat on selätetty ja hevonen on jälleen mun kanssa siellä radalla, eikä jää taistelemaan vastaan. Se sietää virheitä ja haluaa yrittää parhaansa, mikä kertoo myös siitä, että sen vatsa on varmasti melko hyvässä kunnossa. Toivotaan, että tämä sama tilanne pysyy yllä tulevaisuudessakin :)

Kaikkinensa ihan mahtava viikonloppu Ypäjällä, innolla odotan seuraavaa! Kisoissa on niin kiva olla, sillä siellä näkee tuttuja kasvoja: tätä jaksan hehkuttaa kerrasta toiseen. Seuraavat Ypäjän kisat joudun jättämään välistä työvuorojen takia, mutta tässä välissä kerkeän työskentelemään Horse Fairissa esteluokissa ja hyppäämään itse III-tason kisoissa Ainossa hiihtolomallani. Sitä ennen treenataan vielä Pantsun silmien alla, en malta odottaa! Toivottavasti jaksoit lukea tämän postauksen loppuun, vaikka tästä tulikin ihan järkyttävän pitkä.. Kolme päivää on vaikeaa tiivistää yhteen postaukseen!
Lue lisää Read More »

perjantai 19. helmikuuta 2016

#695: Kadonnut hoitajakulttuuri

108
Tämän viikon alussa luin eräältä mystiseltä keskustelupalstalta juttua hoitajakulttuurin häviämisestä. Keskustelun aloitus ei käsittääkseni liittynyt itse hoitajatoiminnan muutokseen, mutta aihe nousi hyvin pian esille itse viesteissä. Jäin pohtimaan asiaa tarkemmin ja mulle tuli ihan valtava tarve päästä purkamaan ajatuksiani aiheen tiimoilta myös tänne blogiin. Tässä sitä ollaan, antaa palaa!

Aloitin ratsastuksen kuusivuotiaana eli vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäiset vuodet pyörin pienellä maalaistallilla, jossa pelto toimi kenttänä ja puitteet olivat muutenkin hieman alkeellisemmat. Noin nuoren olin liikenteessä aina äitini kanssa, mutta vanhemmaksi tullessani aloin viettämään aikaa tallilla myös yksin - tai tarkemmin sanottuna kavereideni seurassa. Tulimme tallille hyvissä ajoin ennen ratsastustuntia ja lähdimme pois vasta sitten, kun vanhemmat suurinpiirtein raahasivat meidät autoon. Halusimme katsella hevosia tarhoissa, auttaa helpoissa tallihommissa ja yksinkertaisesti seurata vanhempien hevosihmisten tekemistä.

Sama meno jatkui siirtyessäni oikeaan ratsastuskouluun, jossa talleja oli kaksi ja hevosia tuplasti entistä tallia enemmän. Tuohon aikaan kyseisellä ratsastuskoululla oli vahva hoitajakulttuuri: jokaisella hevosella oli oma ykköshoitajansa sekä mahdollisesti yksi tai kaksi kakkoshoitajaa, jotka opettelivat juttuja ykköshoitajan kanssa tai kävivät sellaisina päivinä, jolloin ykköshoitaja ei päässyt paikalle. Hoitajan tehtäviin kuului hevosen ruoka-ja juomakuppien puhdistamista, varusteiden pesemistä, loimien harjaamista ja tietysti sen hevosen kanssa touhuamista. Säännöt olivat kaikille selvät: hevosen sai harjata, mutta se piti aina olla sidottuna kiinni ja esimerkiksi jouhiin ei saanut koskea ilman opettajan lupaa. 

Nuorena hoitajan unelmahomma oli syötellä hevosta kesällä laitumella!
Tässä minä ja Tumppu ensimmäisissä yhteisissä kisoissamme, valmistautumassa starttiin :D
Mira oli yksi pitkäaikaisimmista hoitohevosistani ja samalla yksi tärkeimmistä hevosista ratsastusurani kannalta.
Belgiassa kuri oli kovaa, kaikki piti tehdä juuri eikä melkein kuten sanottiin - ja se oli hyvä!
Hollannissa ollessani kävimme työpäivän päätteeksi katsomassa kisoja ja auttamassa siellä Ninaa.
Ei ollut vaihtoehtoa jäädä kotiin, vaikka paikalle ei vaadittu lähtemään - se ei vain olisi toiminut!
Muistan elävästi sen, kun uskalsin pyytää ratsastuksenopettajaltani lupaa ensimmäiseen hoitoponiin. Ponin nimi oli Tumppu, se oli vähän kellertävän värinen eestinhevosruuna. Vaikka Tumppu oli ihana ja olin pienenä tyttönä onneni kukkuloilla hoitaessani sitä, sain pian mahdollisuuden alkaa hoitamaan Tumpun rinnalla toista hevosta. Kyseessä oli aavistuksen kiukkuisenakin tunnettu Kaprice-tamma, tummanruunikko ja sirorakenteinen trakehner. Sillä oli vielä tuolloin ykköshoitajana mua vanhempi tyttö, joka opasti mua hevosasioiden maailmaan ja siihen, miten tamman kanssa tulisi toimia.

Tallillamme oli selkeästi neljä eri porukkaa. Ensimmäiseen porukkaan kuuluivat vanhemmat hoitajat, seuraavina tulivat uudet ja nuoremmat hoitajatytöt. Erikseen olivat vielä ne lapset ja nuoret, jotka eivät syystä tai toisesta hevosia hoitaneet sekä vanhemmat aikuisratsastajat, jotka nauttivat lajista ihan vain hevostelun ilosta. Paljon puhutaan siitä, että hoitajakulttuuri on kuollut pois siitä syystä, että talleilla oli ikävä ilmapiiri hoitajien kilpailun vuoksi. Onhan se totta, että kilpailua hoitajien kesken oli aina välillä. Jos hoitopäiviä vapautui, tartuttiin niihin kiinni kynsin ja hampain. Hoitajat pohtivat keskenään, kuka saisi osallistua joulukatrilliin omalla suosikillaan. Arvostelua, selän takana puhumista ja ihan jopa suoranaista ilkeilyä esiintyi, mutta pääosin meillä oli älyttömän kiva talliporukka, jossa viihtyivät kaikki.

Tuolloin oli itsestäänselvää, että asiat hoidettiin kunnolla ja hommat tehtiin juuri niin kuin opettaja sanoi. Oli kunnia, jos sai joskus taluttaa hevosen tarhasta talliin tai auttaa esimerkiksi jakamaan hevosille heiniä. Ja voi että, mikä ilo pääsi irti silloin, jos sai mahdollisuuden taluttaa yksityishevosta omistajan ratsastuksen jälkeen! Kävimme ahkerasti auttamassa alkeisratsastajia talutustunneilla ja myöhemmin myös ratsastamassa kärkiratsukkona. Varttuessani vanhemmaksi siirryin ensin avustamaan lasten hevoskerhon kanssa ja lopulta vastasin siitä itse parin vuoden ajan käyden koulutuksen kyseiseen hommaan. 

Champkin on saanut olla monen nuoremman hevosharrastajan kanssa, sillä se osaa käyttäytyä todella hyvin suurimman osan ajasta.
.. myös kisoissa!
Hoitajan tehtävä kisoissa on auttaa esimerkiksi verryttelyssä nostamaan puomeja. Kuvassa Sarina auttamassa mua Laakson kisoissa vuonna 2013.
Tykkään hoitaa hevoseni itse kisoissa mahdollisimman pitkälle, mutta apukäsi on tarpeen esimerkiksi radankävelyn aikana.
Musta on harmillista, miten nykyään tuntuu siltä, että kyseistä hoitajatoimintaa ei enää arvosteta hoitajien tai tallinomistajien puolelta. Omistajien näkökannan ymmärrän ihan hyvin. Nykyään ihmiset haluavat vain ratsastaa ja tehdä kaikkea kivaa, jolloin se kaikki ennen kovin kunniakkaana pidetty hevosiin liittyvä toiminta jää unholaan. Tai jos hommia tehdään, tehdään ne vähän vasemmalla kädellä ja omistaja joutuu joka tapauksessa korjaamaan asiat perästä uudelleen. 

On hassua, miten erilaisella asenteella monet lajin nuoret harrastajat ovat liikkeellä nykypäivänä. Olen itse sitä mieltä, että ilman noita hoitaja-aikoja en olisi tässä tällaisena harrastajana. Tietäisin älyttömän paljon vähemmän hevosista, enkä varmasti olisi oman hevosen omistaja. Ei mun tiedonjanoisuus loppunut siihen, kun lopetin hoitamishommat antaen tilaa nuoremmille harrastajille. Ihan samalla tavalla lähdin esimerkiksi Tahkolle tekemään tallitöitä silloin, kun olin käsi paketissa ja estynyt ratsastamasta. Belgiassa työskennellessäni sain palkkaa sen verran, että katoin sillä juuri ja juuri elämiseni - kokonaisuudessani jäin matkasta todella paljon tappiolle rahallisesti. Työ ei tosiaan ollut henkisesti kovin helppoa, mutta sitä valtavaa kokemusta, jonka sain mukaani, ei olisi pystytty tarjoamaan missään muualla. Väitän, että nykyajan nuorista moni tulisi maitojunalla kotiin hyvin nopeasti vastaavanlaisista työpaikoista.

Hoitajakulttuuri kasvatti mut hevosmaailmaan ja vaikutti muhun myös paljon ihmisenä. Tiedän, että olen nykyään todella tarkka esimerkiksi varusteideni suhteen. Niiden tulee olla juuri eikä melkein siistejä, oikeilla paikoillaan ja sentilleen suorassa. Pyrin hoitamaan hevoseni niin hyvin kuin osaan ja mikäli koen tarvitsevani apua, pyydän sitä kokeneemmilta ihmisiltä. Myönnän, etten osaa kaikkea ja haluan oppia koko ajan lisää. Koska hoitajuus tarjosi mulle aikanaan paljon, olen miettinyt sitä, että haluaisin tarjota jollekin vastaavanlaisen mahdollisuuden. En tarvitse hevoselleni liikuttajaa, sillä ne löydän kavereideni joukosta tarpeen vaatiessa, mutta musta olisi ihanaa nähdä Champ sellaisen ihmisen kanssa, joka aidosti haluaa oppia uusia asioita hevosen hoitamisesta ja joka nauttii siitä, että hän saa hoitaa ja viettää aikaa ruunan kanssa tavalla, jolla itse toimin. 

En osaa sanoa olenko ainoana tällaisten ajatusten kanssa, mutta hoitajakulttuurin loppuminen tuntuu musta todella surulliselta. Jos mulla ei olisi niin paljon hommia omassa elämässäni, voisin hyvin kuvitella hoitavani edelleen jotakin kilpahevosta oman hevoseni rinnalla ihan silkasta hoitamisen ilosta. Eihän sitä tiedä, ehkä siihen on joskus mahdollisuus!
Millaisia ajatuksia teillä on hoitajakulttuurista?
Oletko hoitanut hevosia tai hoidatko parhaillaan? Mitä oikeuksia ja
velvollisuuksia hoitajalle mielestäsi kuuluu?
Lue lisää Read More »

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

#694: Rautaa ja lihasvoimaa

19
Helmikuun alku toi postissa mukanaan paketin Champille. Chia de Gracia lähetti ruunalle Blue Hors Caren ravintolisiä, jotka päätyivät testattavaksemme juuri passeliin aikaan - näitä lisäravinteita olin kaivannut hevoseni ruokintaan. Jos saan sanoa suoraan, en mielellään testaa ja esittele täällä blogissa enää esimerkiksi tavallista nivelvalmistetta tai jotain muuta jo esittelemääni tai sitä vastaavaa tuotetta, sillä vaikka niitä meillä käytössä kuluukin, on turha toistaa itseään määräänsä enempää. Lähdin tähän testaukseen mukaan puhtaasti siksi, että Champ tarvitsi ruokintaansa rautakuurin ja E-vitamiinia.

Blue Hors Care oli merkkinä mulle ennestään tuntematon. Olin kuullut valmistajan nimen ja nähnyt sen useampaan kertaan esimerkiksi juuri Chia de Gracian nettisivuilla, mutten ollut koskaan päässyt kokeilemaan valmistajan tuotteita tai toisaalta kuullut lähipiiristäni palautetta suuntaan tai toiseen. Kyseisen merkin takana on Tanskan suurin siittola, joka tarvitsi hevosilleen laadukkaita tuotteita ja päätti näin ollen kehittää oman tuoteperheen. Nykyään Blue Hors Caren tuotteet ovat myydyimpiä tuoteryhmissään Tanskassa ja Chia de Gracia maahantuo niitä Suomeen. Lisäravinteiden lisäksi valikoimasta löytyy erilaisia nahanhoitotuotteita ja hoitotuotteita hevosille. Lisää tuotteiden laatuasteikosta ja yrityksen historiasta voi halutessaan lukea tämän linkin takaa. 


Champ rokotettiin ennen joulua ja samalla siltä otettiin laaja verenkuva tavallisen rutiinitarkastuksen tapaan. Kaikki arvot olivat normaaleissa viiterajoissa, mutta hemoglobiini oli laskenut hieman alakanttiin. Eläinlääkäri arvioi, että tämä saattaisi johtua ruunan lepojaksosta tai siitä, että se oli lääkitty edeltävällä viikolla useampana päivänä kipulääkkeellä kavion takia. Tiedä sitten, mutta päätin kuitenkin varmuuden vuoksi syöttää Champille rautakuurin ja katsoa, olisiko sillä vaikutusta hevoseen ulkoisesti. Mitään suurempaa väsymystä tai muuta silmiinpistävää muutosta en ollut hevosessa havainnut, tosin eipä tuo hemoglobiiniarvon heitto ollut kovin suuri. 

Pyysinkin yhdeksi testattavaksi tuotteeksi Blue Hors Caren Ferro Complexin, joka on nestemäinen rautavalmiste alhaisesta hemoglobiinista kärsiville hevosille. Alhainen hemoglobiini ei ole koskaan hyväksi hevoselle tai ihmiselle, sillä se heikentää hapen kulkeutumista lihaksiin ja laskee siten suorituskykyä. Konkreettisesti tämä voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä. Rautalisää suositellaan hevosille kovan rasituksen aikana, rehunvaihdon yhteydessä tai esimerkiksi silloin, kun hevosella on todettu alhainen hemoglobiini tai se on ollut pidempiaikaisesti sairaana. Jotkut syöttävät rautakuurin hevoselleen laidunkauden jälkeen. Terveelle hevoselle, jolla on ideaali ruokinta, ei välttämättä kannata syöttää rautakuuria vain "varmuuden vuoksi", sillä siitä ei todennäköisesti ole mitään konkreettista hyötyä. 




Ferro Complex sisältää kuparia, kobolttia, foolihappoa sekä erilaisia B-vitamiineja. Tällainen koostumus takaa tehokkaan imeytymisen ja edesauttaa näin valmisteen vaikutuksia. Usein pelkkä raudan syöttäminen ei auta alhaiseen hemoglobiiniin, sillä kyseessä saattaa olla enemminkin kuparinpuute. Ferro Complex on siitä hyvä rautavalmiste, että se sisältää myös kuparia, joten rautavalmistetta miettiessä se on varteenotettava vaihtoehto. Annostus on hevoselle 30ml päivässä ja itse syötin tätä nimenomaan kuurina kahden viikon ajan. Litran pullo maksaa Chia de Gracialla 28 euroa.

Champ söi rautakuuria kahden viikon ajan niin, että se loppui viime viikolla. Ollakseni täysin pätevä sanomaan juuta tai jaata suuntaan tai toiseen tulisi mun tietysti teettää hevosesta uusi laaja verenkuva ja mitata hemoglobiiniarvo, mutta siihen rumbaan en näe syytä. Hevonen on nimittäin ollut äärimmäisen pirteä, energinen ja työskennellyt todella hyvällä motivaatiolla - aivan kuten aiemmissa postauksissa olen kertonut. On vaikea sanoa, onko rautakuurin syöttäminen syynä hevosen energisempään olemukseen vai vaikuttaako siihen esimerkiksi lähestyvä kevät, mutta mikäli näin on, on tuote ainakin toiminut!

Toinen testaukseen saamani tuote oli Blue Hors Caren E-Amino -lisäravinne, joka sisältää luonnollista seleeniä sekä E-vitamiinia. Kiinnostuin tästä tuotteesta siksi, koska Champ syö päivittäin öljyä ja vaatii siksi ruokintaan lisänä E-vitamiinia täydentämään. Ruokintaan lisätty öljy lisää hevosen E-vitamiinin tarvetta, sillä sen käyttö lisää vapaiden radikaalien muodostumista elimistössä rasituksen aikana (lähde: Hevostietokeskus). Mahahaavahoitojen yhteydessä meille suositeltiin myös klinikalta E-vitamiinilisän aloittamista, jotta ruokinta pysyisi tasapainossa.




E-Aminoa käytetään erityisesti kilpahevosille ja lihasmassan kasvattamiseen. Lihasmassan kasvattamisen kannalta E-vitamiini on tärkeä antioksidantti, sillä se neutralisoi peroksideja. Peroksidit voivat aiheuttaa lihasvaurioita kovan rasituksen aikana. Ruokintajutut ovat mielestäni äärettömän kiinnostavia ja vaikken väitä tietäväni asiasta sen kummemmin mitään, on mahahaavan myötä myös oma tietotaitoni kasvanut asian suhteen. Jos ei muuta, nyt ymmärrän ainakin erilaisten ravintoaineiden merkityksen ja suhteen toisiinsa!

Seleenilisä E-vitamiinin kanssa on hyväksi siksi, koska se lisää E-vitamiinin vaikuttavuutta. Luonnollinen seleeni imeytyy myös tehokkaasti. E-Amino sisältää myös lysiiniä, joka on lihasten kasvattamiselle ja niiden toiminnalle oleellinen aminohappo. Olen syöttänyt E-Aminoa Champille nyt päivittäin yhden mittalusikan verran suositusannostuksen ollessa 1-2 mittaa päivittäin. Kovemmassa rasituksessa määrää voisi nostaa kahteen huoletta, mutta ainakin toistaiseksi olemme pärjänneet hyvin näin ja korvanneet edelliset E-vitamiinilisämme tällä. Vastaavanlaisella käytöllä yhden purkin pitäisi kestää vajaan 80 päivän ajan, mikä tekee päivähinnan melko alhaiseksi - purkki kun maksaa Chia de Gracialla 29 euroa.

Rautavalmiste ei ole meillä jokapäiväisessä käytössä, mutta mikäli tulen jatkossa syöttämään Champille kuureja esimerkiksi alhaisen hemoglobiinin takia, on Ferro Complex varmasti meidän valinta. E-Amino näyttää palvelevan tehtävässään oikein mallikkaasti, joten en näe mitään syytä, miksi vaihtaisin takaisin nestemäiseen E-vitamiinilisään. Molemmat tuotteet maistuivat ruunalle oikein mainiosti, sillä yleensä kovin nirso hevoseni söi mössönsä hyvällä ruokahalulla loppuun näiden lisäämisenkin jälkeen. Jos Champ ei ole tykännyt jostain lisäravinteesta, on se jättänyt mössönsä kuppiin koskemattomana. Nirso mikä nirso, tainnut ratsastajaansa tulla ;)

Onko teillä kokemusta Blue Hors Caren tuotteista?
Syötättekö te hevosillenne rautakuuria tai E-vitamiinia. Jos, miksi?
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä