tiistai 30. kesäkuuta 2015

#570: Kuvapostaus - Juhlia juhlien perään

24
 
Alkukesä on tyypillisesti aikaa, jolloin juhlia tulee kierrettyä koko vuoden edestä. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kiersin muutamien kavereideni ylioppilasjuhlia vieraan ja kuvaajan roolissa, kun taas menneenä viikonloppuna pääsimme juhlistamaan omassa kodissamme Paulan eli isäpuoleni tyttären rippijuhlia. Tulevana viikonloppuna suuntaan matkani Joensuuhun, tällä kertaa vuorossa on ihanan serkkuni häät. Aurinkoiset säät ovat onneksi hellineet jokaista juhlapäivää, joten toivotaan saman kaavan jatkuvan vastaisuudessakin.
 
Hevosrintamalla kaikki rullaa entiseen malliinsa ja mulla on tekeillä kasa postauksia mitä erilaisimmista aiheista: normaaleista treeneistämme, Riders Innin estevalmennuksesta viime viikolta, Champin nykyisestä ruokinnasta ja vaikka mistä muusta. Vuorokaudessa kuitenkin loppuvat tunnit kesken, sillä työviikko venyy parhaimmillaan reilun 40 tunnin mittaiseksi ja siihen päälle pitäisi keretä ratsastamaan hevonen ja hoitaa kotitöitä, lähettää kuvia niitä kaipaaville ja joskus nähdä ystäviäkin. Loppuviikon ohjelma onkin yksi iso sekametelisoppa, sillä keskiviikkona lähden suoraan töistä Turkuun ja palaan sieltä torstaina iltamyöhään keretäkseni töihin perjantaina aamukuudeksi, jotta voin taas iltapäivällä lähteä Joensuuhun koko loppuviikoksi. Onneksi Champilla on ihana ja tunnollinen liikuttaja, joten sillä ei ole mitään hätää.
 
Pientä kesäreissua siis tiedossa! Ajattelin, että haluan julkaista tähän väliin muutamia kuvia näistä menneistä juhlista. Hevoskuviahan nämä eivät ole, mutta ehkä tämä tuo pientä vaihtelua blogin aiheeseen. Viikonloppuna Champ pääsi ihailtavaksi, kun muutama juhlavieraista kävi katsomassa ruunaa kanssani tallilla. Eräs nuori kuusivuotias, hevosista kovin innostuneena, totesi mulle suunnilleen näin: "Sun poni on aika iso. Se on vähän jännittävää, kun se on niin korkea". Onneksi Champ osaa huomioida näitä pikkuisempia vähän hellemmin - se lähinnä puhisee pehmeällä turvallaan lapsen poskea vasten ja miettii, josko tuosta joskus isompana kasvaisi kunnon hevoshullu.
 
Ihanaa, aurinkoista ja helteistä alkanutta viikkoa jokaiselle :)
 
Ensin muutama ottamani kuva Paulasta. Tajusin tässä, että meidän pihalla on ihan kivoja kuvauspaikkoja!





Parina iltana olemme käyneet eri porukoilla kuvaamassa läheisellä rannalla tunnelmakuvia.





 
Vaikea ehkä uskoa, mutta tätä kuvaa ei ole muokattu juuri ollenkaan. Otin sen meidän ikkunasta, kun toissaviikolla oli uskomattoman hieno auringonlasku!
 
Lue lisää Read More »

lauantai 27. kesäkuuta 2015

#569: Paras kisatulos ikinä!

52
Heh heh, otsikko on silkkaa sarkasmia. Olimme viime viikonloppuna Tuomarinkylässä hyppäämässä ensimmäistä kertaa Este-Jussi -aluekisoissa ja odotukset olivat kyllä korkealla: kiva kisapaikka, hyvää seuraa ja kaunis sää. Otimme kuitenkin Champin kanssa molemmista luokistamme (110cm ja 110-120cm) tulokseksi hylätyn, sillä emme päässeet lähtölinjan, saati ensimmäisen esteen yli. Hupsista!
 
Aamu alkoi oikein leppoisasti, sillä mun ensimmäinen luokka alkoi vasta puoli viideltä ja kerkesin siksi nukkua miltei puoleen päivään asti - ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin. Olin aivan hermona kotona, enkä saanut syötyä kuin pari haarukallista makaronia. Oikeastaan täytyy myöntää, että olin hermoillut koko edeltävän viikon ja itse kisapäivänä olin suorastaan paniikissa. Meinasin oksentaa jo pelkästä ajatuksesta, että joudun pukemaan kisavaatteet päälleni ja yrittää selvitä hengissä maaliin asti. Hyppääminen itsessään ei tietenkään pelottanut, mutta se kisatilanne ja kaikki siihen liittyvä olivat mulle suoranainen musta vaate.
 
Tässä postauksessa on tuhat ja yksi kuvaa! Kaikista kuvista kiitokset Sallalle :)

 
Lähtökohdat eivät siis olleet kovin kummoiset. En muutenkaan ole kilpailijatyyppiä ja tällainen kahdeksan kuukauden kisatauko (jos ei lasketa Riders Innin seurakisoja toukokuussa) ei varsinaisesti ole auttanut asiaa.. Valitukset eivät kuitenkaan auttaneet, joten rauhallisin mielin täydellisesti halvaantuneena letitin hevosen ja pakkasin varusteet kisakaappiin. Eikun menoksi!
 
Kisapaikalla kaikki oli onneksi kovin rentoa ja mukavaa. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja löysin heti kourallisen tuttuja, joiden kanssa vaihtelin kuulumisia ja seurasin hetken ratoja. Esteet olivat simppeleitä, ei mitään ihmeellistä missään. Oman luokan lähestyessä varustimme hevosen ja lähdin kohti verryttelyä. Pikainen radankävely ja siitä sitten selkään. Veryttelyssä kova yritys saada hevonen kahden ohjan ja pohkeen väliin, tuloksen ollessa heikohko. Champ oli kyllä varsin kiva ratsastaa, eikä tuntunut ollenkaan jännittyneeltä, mutta oman jännittämiseni vuoksi jäin lähinnä seilailemaan edestakaisin verryttelyaluetta antaen hevosen kulkea kilometrin mittaisena valtamerialuksena. Se hyppäsi nätisti, vaikka tulin välillä vähän lähelle tai kauas. Tämän kaiken näette videolta, johon latasin verryttelyn materiaalit mukaan ratavideoiden puuttuessa.
 



 
Jokainen ratsukko pääsi ennen omaa suoritustaan edellisen ratsukon ajaksi tutustumaan areenaan. Kävelin, ravasin ja laukkasin odotellessani omaa vuoroani kiertäen kenttää joka suunnasta ympäri. Champ oli ihan kiva, joissain kohden hieman jännittynyt, muttei kuitenkaan vastahakoinen. Lähtömerkin soidessa nostin laukan ja lähestyin kohti ensimmäistä estettä, joka oli pysty verryttelystä pois päin. Ennen lähtölinjaa Champ pysähtyi ja kääntyi ympäri, joten otin uuden lähestymisen samalla tuloksella. Lopulta ruuna jäi pomppimaan verryttelyn laidan viereen, eikä suostunut menemään lähellekään estettä. Tarpeeksi pitkään pompittuamme tasajalkaa, vihelsi tuomari meidät ulos. Käänsin Champin tietysti vielä uudelleen estettä kohden, tarkoituksena ratsastaa esteen vierestä ja tällä kertaa Champ laukkasi nätisti sen ohi. Katsomossa oli kuulunut kommentteja tyylillä "mä en katsoisi tuollaista sikailua yhtään" ja "jos mun hevonen tekisi noin, kyllä veri lentäisi".
 
Kehuin tietysti hevosta heti, kun se meni sinne, minne halusin. Pohdimme Millan, Sallan, Idden ja parin muun ratsastajan kanssa, miksi hevonen teki niin. Verryttelyssä se oli hyvä, eikä se jännittynyt ennen rataa kuin vasta ratsastaessani kohti ensimmäistä estettä. Tiedostin sen, että muutin ratsastustani paljon aggressiivisemmaksi lähtömerkin saatuani ja päätimme siis kokeilla seuraavaan luokkaan erilaista tekniikkaa. Sain kaikilta moitteita siitä, että kehuin hevosta radalta tullessani. Mun olisi kuulemma pitänyt antaa porkkanoiden sijaan keppiä. Noh, Champ oli liian söpö sellaiseen ;)
 
Radankävelyssä Millan kanssa. Nuo esteet alkavat olemaan jo esteen kokoisia :D


 
Uusi yritys siis! 110-120cm luokan verryttelyssä Champ oli ihan mahtava. Milla laittoi mut todella töihin, eikä katsonut hetkeäkään sitä, että menin ohjat liian pitkänä ja päästin hevosen yhtään pohkeen taakse. Hypyt olivat isommilla esteillä teräviä, ilmavia ja pyöreitä. Vaikka olin hypännyt yhden luokan - tai siis yrittänyt hypätä - ja epäonnistunut siinä surkeasti, ei jännitys silti hellittänyt. Kokeilin radalle uutta taktiikkaa: heti portista sisälle päästyäni nostin laukan ja laukkasin koko edellisen ratsukon suorituksen ajan siirtämättä hevosta kertaakaan käyntiin. Tein vähän temponvaihteluita ja yritin pitää hevosen avuilla, pohkeen edessä. Tervehdin laukasta pysähtymättä kertaakaan ja suuntasin kohden ensimmäistä estettä, joka oli ihan kentän toisessa päässä. Yritin ratsastaa estettä kohden muuttamatta mitään. Jälleen sama homma, Champ veti esteen ohi, eikä halunnut mennä sen lähelle. Toisella yrittämällä toistin saman virheen.
 
Hevonen oli ollut tosi kivan tuntuinen valmistautuessani, eikä siis oikeasti yhtään jännittänyt. Champista huomaa todella sen, milloin se on jännittynyt ja siksi käpertyy itseensä tai sen, jolloin se oikeasti sikailee ja nostaa keskisormen pystyyn. Ratsastusta pitää muuttaa sen mukaan: ensimmäiseksi mainitussa tapauksessa en saa paineistaa yhtään, vaan yritän antaa hevoselle tilaa kuitenkin tukien sitä tarvittavan määrän. Kun Champ jännittyy, sen hypyistä tulee selättömiä ja se ei halua edetä. Ja ennen kaikkea, siitä tulee äärettömän herkkä ihan kaikelle. Silloin tärkeintä on saada hevonen hengittämään ja luottamaan itseensä.
 



 

Tuolla Este-Jusseissa kyse oli kuitenkin silkasta sikailusta, sillä Champ ei todellakaan ollut jännittynyt, eikä kytännyt esteitä. Saimme ihanilta tuomareilta ja ratamestarilta luvan hypätä rata kerran palkintojenjaon jälkeen Millan ja Heidin avustamana, jolloin Champ kielsi samalla tavalla ensimmäiselle esteelle. Tai ei sitä varsinaisesti kielloksi voi kutsua, kun se ei mennyt lähellekään estettä. Possuilu sai riittää ja komensin herraa kerran kunnolla. Se riitti, ja sen jälkeen kaikki sujuikin "ongelmitta". Ensimmäiselle esteelle ratsastin todella aggressiivisesti eteen, jonka vuoksi hevonen tuli lähelle ja otti puomin. Toiselle en antanut hevoselle yhtään tilaa tulla hyppyyn itse, mistä se hämmentyi ja otti tästäkin puomin mukaan. Kolmas, neljäs ja viides este menivätkin sujuvasti ja tuudittauduin tunteeseen vähän liikaakin, mikä kostautui viidennelle. Lopetin ratsastamisen kokonaan ja ajauduimme ihan puolikkaaseen askeleeseen, jonka vuoksi esteelle tuli stoppi. Fiksu hevonen, sillä eihän se halunnut hypätä 120cm korkeaa viuhkaestettä suoraan ylöspäin esteen sekaan.. Uudella yrittämällä rata loppuun hyvin: toisiksi viimeiselle Champ meinasi kiemurrella (se oli ensimmäinen este 110cm radalla), mutta viimeinen hyppy oli todella magea!
 
Muutamia katsojia oli jäänyt seuraamaan suoritustamme ja saimmekin aplodit päästyämme vihdoin maaliin. En osannut olla pettynyt tuloksiin, sillä en varsinaisesti edes päässyt radoille. Jollain sairaalla tavalla olin ehkä jopa hieman helpottunut siitä, etten joutunut itse kisaradalle, vaan sain mahdollisuuden hypätä radan kisojen jälkeen normaalissa korkeudessaan. Siis ihan oikeasti - tämä oli kauheaa tunnistaa itsestään! Mua vaan jännitti niin hirveän paljon, että lamaannuin täysin ja hevonen käytti sitä tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Kun sain apujoukkoja kentälle tsemppaamaan ja kertomaan mitä tehdä, selvisin suurimman osan esteistä edes välttävästi. Jännityksen määrästä kertoi sekin, että söin ensimmäisen kerran kunnolla vasta yöllä - sitä ennen pelkkä ajatuskin ruoasta sai mut voimaan pahoin.
 


 
Loppujen lopuksi olin onnellinen, tuloksista huolimatta. Champ hyppäsi verryttelyssä ja harjoitusradalla muutamia älyttömän hienoja hyppyjä mun sähellyksestä välittämättä ja sain kerran jopa vastata kysymykseen, onko tämän hevosen hypyissä vaikeaa pysyä kyydissä, kun se avaa niin paljon takaa. Ja kun hevonen suorittaa älyttömän hyvin kotona ja paranee sileän treeneissä kerta kerralta, ei ainakaan tässä vaiheessa kannata huolestua siitä, onko hevonen esimerkiksi kipeä jostain. Toki menemme perinteisesti jossain vaiheessa vuotta rutiinitarkastukseen tutkituttamaan hevosen läpikotaisin, mutta ajankohta lienee syksymmällä.
 
Mitä tästä opimme? Kuskille paremmat kisahermot ja valtavasti startteja alle! Eihän se jännitys lähde kuin kisoja kiertämällä, niin karulta kuin se tässä kohden kuulostaakin. Harmittavasti työt haittaavat harrastusta ja pääsen seuraavan kerran kisoihin vasta heinäkuun loppupuolella. Juttelin myös valmentajieni, kavereideni, kokeneiden hevosihmisten ja vanhempieni kanssa ideasta lähettää Champ joksikin aikaa ammattilaisen ratsastettavaksi ja kisattavaksi, jotta se saisi itseluottamuksensa takaisin ja lopettaisi pelleilyn kisaradoilla. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se ei olisi pitkäaikainen apu: kyllähän ruuna hyppää vaikka talojen yli osaavan kuskin kanssa, joka ei anna sille vaihtoehtoja ja laittaa selkeät rajat. Todennäköisesti ongelma palautuisi kuitenkin pian, sillä en olisi taaskaan päässyt itse kisaamaan ja jännitys olisi kahta kauheampaa hevosen mahdollisesti pärjättyä toisen ratsastajan kanssa. Siitä se vasta oravanpyörä syntyisi!
 
 
Nyt on lakaistava viimeiset ylpeyden rippeet maton alle ja suunnattava leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Heh, ei oikeasti! Onneksi tämä laji ja ennen kaikkea kisaaminen ovat mulle pelkkää kivaa harrastamista, joten mun ei todellakaan pidä masentua vastoinkäymisistä. Itsesäälissä vellomisen sijaan yritän sisuuntua ja todeta, että ensi kerralla ei voi ainakaan mennä huonommin! Loppujen lopuksi saan olla äärettömän onnellinen, että mulla on ollut varsinainen tätikuljetin vajaan kahden ensimmäisen vuoden ajan: sen jälkeen olen joutunut opettelemaan ratsastusta. Kaikille ratsukoille tulee epäonnistumisen kausia, eikä niistä kannata tehdä suurta numeroa. Eiköhän me tästä vielä joskus nousta :)
 
Jos joku tietää, mistä voi ostaa paremmat kisahermot, kertokaa ihmeessä!
Lue lisää Read More »

torstai 25. kesäkuuta 2015

#568: Hevostenvaihtopäivä-videopostaus

29
Palataan muutama viikko ajassa taaksepäin! Finnderbyssä vieraillessani törmäsin sattumalta kaveriini Millaan, jonka kanssa saimme katsomossa istuskellessamme mainion idean kokeilla toistemme hevosia selästä käsin. Pähkäilimme mahdollisia päiviä hyvän tovin, mutta lopulta ainoa sopiva aika kisojen ja muiden valmennusten puitteissa sattui samalle päivälle molempien hevosten osalta. Siispä suuntasin reilu kaksi viikkoa sitten Keravalle ensin Millan hevosen luokse, josta jatkoimme matkaa myöhemmin Champin kotitallille.
 
Ennen Champin ostoa ratsastin paljon eri hevosilla. Päivässä erilaisia ratsuja saattoi kertyä yli kymmenen, mutta yleensä määrä pysyi koulupäivinä yhdestä kolmeen. Ajat olivat todella opettavaisia, sillä jouduin väkisinkin opettelemaan erilaisilla hevosilla ratsastamista ja monenlaisia tapoja vaikuttaa hevosiin. Kaikista hienointa oli päästä hyppäämään yhden päivän aikana reilulla kymmenellä hevosella - se jos jokin oli toistoja toistojen perään.
 
Milla Champin selässä pari viikkoa sitten. Nyt on sitä ryhtiä hevosessa!
 
Oman hevosen myötä aika ja resurssit ovat tulleet rajallisemmiksi, minkä vuoksi pystyn laskemaan melkein kahden käden sormilla ne kerrat, kun olen istunut muiden kuin omani selässä näiden kahden ja puolen vuoden aikana. Aika hurjaa! Jokainen mahdollisuus toisten hevosilla ratsastamiseen pitäisi hyödyntää ja olla erityisen kiitollinen niille ihmisille, jotka uskaltavat laskea mut hevostensa satulan päälle keikkumaan. Milla tarjosikin tätä mahdollisuutta oman nuoren hevosensa kanssa ja pääsin näin fiilistelemään vielä hieman raa'an, mutta erittäin lahjakkaan ja ennen kaikkea kauniin Elma-tamman kanssa.
 
Olin juuri tuona keskiviikkona saanut lainaan Canonin videokameran, joten hyödynsin mahdollisuuden ja kuvasin päivästä videopostauksen. Tuossa kamerassa on kalansilmälinssi, joten videoista tuli hieman hassuja kuvasuhteiltaan. Oma ratsastukseni ei mennyt kovinkaan kummoisesti, sillä en saanut oikein minkäänlaista tatsia Millan hevoseen: kaikki kunnia Millalle siitä, että hän saa hevosen näyttämään niin helpolta! Tuosta kaksikosta kuullaan vielä, sanokaa mun sanoneen ;) Milla pääsi itse kokeilemaan Champia (joka on muuten hyvin erilainen kuin Elma) ja ratsastuksen lopuksi otettiin mukaan muutama hyppykin. Hienosti meni, omaa hevosta oli ilo ihastella maasta käsin osaavan ratsastajan alla.
 
 
Nyt pitäisi päästä kapuamaan useammin vieraiden hevosten satulaan, jotten ihan kangistuisi vanhoihin kaavoihin. Jos joku hyvä puoli pitäisi hevosettomasta elämästä löytää, on se ehkä juuri se ratsujen vaihtelevuus. Oman hevosen kanssa kun usein "tyytyy" siihen samaan päivästä toiseen, eikä edes osaa kaivata muunlaisia hevosia ratsastettavakseen. Kehittyäkseen monipuoliseksi ratsastajaksi on vaihtelevuus kuitenkin välttämätöntä.
 
Ratsastatteko te paljon samoilla hevosilla?
Lue lisää Read More »

tiistai 23. kesäkuuta 2015

#567: Loimitusasiaa kesän kynnyksellä

28
Hevosten loimitus on yhä edelleen asia, joka puhuttaa jokaista hevosenomistajaa jollakin tasolla. Toiset ovat ehdottomasti kaikkea loimitusta vastaan ja toinen ääripää loimittaa hevosensa lämpöasteista riippumatta neljällä kerroksella. Olen bloggaushistoriani aikana pyrkinyt jättämään aiheen käsittelyn mahdollisimman vähälle, sillä tiedän miten paljon loimitus jakaa mielipiteitä ja nostattaa ihmisten pulssia, vaikkei syytä välttämättä olisi.
 
Tänään haluan kuitenkin sohaista kepillä muurahaispesään ja pohtia hieman loimien tarpeellisuutta kesällä. Kuten jokainen tietää, Suomen sekä on lyhyt ja vähäluminen. On kausia, jolloin vettä tulee taivaan täydeltä lämpötilojen pysytellessä visusti kymmenen asteen tuntumassa. Toisaalta auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta voi elohopea kohota miltei kolmeenkymmeneen asteeseen. Lienee siis perusteltua väittää, ettei loimitusaika rajoitu pelkästään talveen - välillä se loimi pitää heittää hevosen selkään myös kesäisin.
 


 
Loimitus on aina puhtaasti hevosen tarpeista lähtevää. Kaatosateella ja kylmillä säillä paksukarvainen ja loimettomuuteen tottunut kylmäverinen pärjää loistavasti ilman ylimääräisiä kangaskappaleita, mutta klipattu tai muuten erityisen herkkä nelijalkainen saattaa tarvita suojaa ja lämmikettä yllensä. Meidän tallilta löytyy hevosia ja loimittajia laidasta laitaan: on yksilöitä, joille ei pueta loimea edes talven kovimmilla pakkasilla ja sitten on niitä, jotka saavat sadeloimet päälleen pienestäkin tuulenvireestä. Keski-Euroopassa ollessani totuin näkemään loimitusta kesäisin ihan päivittäin, sillä lämpiminäkin päivinä kivitallit olivat viileitä ja sisällä hevosilla oli lähes aina päällään talliloimet - ainakin öisin. Loimittaminen ei siis ole koskaan ollut itselleni minkäänlainen tabu.
 
Champin kotitalli on kivitalli, joten se on kesäisin mukavan viileä sisältä. Öisin ovien ollessa kiinni kohoaa lämpötila tietysti suuremmaksi, jolloin loimea ei todellakaan tarvita. Aamulla hevosten lähtiessä pihalle talli viilenee vähitellen ja iltaisin hevosten sisälle ottamisen jälkeen sisätilat voivat oikeasti olla paljon ulkolämpötilaa alempana. Niiden seuraavien tuntien aikana jotkut hevoset voisivat tarvita päälleen kevyttä talliloimea, mutta toisaalta loimen jättäminen yöksi voi tuntua ikävältä ajatukselta. Keväällä olin jättänyt Champille ohuen puuvillaloimen yöksi illan ollessa oikeasti viileä ja ruuna oli taiteillut itsensä nakuksi yön aikana tehden loimeen ison reiän. Sillä oli siis selkeästi ollut liian kuuma.
 

 
Pohdin asiaa hetken verran ja selailin erilaisia loimivaihtoehtoja. Olin pitkään miettinyt W-Healing Rugin hankintaa, sillä loimi olisi meille passeli kuljetukseen, alkuillan viileisiin säihin ja viileämmillä säillä kokopäiväisesti. Kyseessä on siis Veljekset Wahlstenin oman merkin loimi, jonka selkäosan keraaminen materiaali ja samaa ainetta sisältävä toppaus heijastavat hevosen omaa lämpöä takaisin hevoseen. Tästä seuraa voimakas lämpövaikutus hoidettavalle alueelle.
 
W-Healing tuotteet ovat mulle ja Champille ennestään tuttuja tallisuojien käytön ansiosta. Aiemmin mulla on ollut toisen valmistajan samalla idealla toimiva selänlämmitin, mutta sen virittäminen paikalleen oli aina melkoinen rumba. Loimen ansiosta hoitava alue ulottuu ihan loimen säkäosasta häntään asti ja se pysyy paikoillaan vaikka jatkuvassa käytössä. Tällaiset tuotteet on tietysti hyvä totuttaa hevoselle vähitellen, lyhyissä jaksoissa. Tuotteiden teknologian kerrotaan lisäävän verenkiertoa ja vähentävän näin turvotusta. Sitä voidaan käyttää ennaltaehkäisemään vammoja tai tukea jo syntyneiden vammojen paranemista.
 
Tässä näkyy hyvin tuon loimen materiaali: tuollaista verkkoa, josta näkyy läpi! Selkäosa on sitten keraamista ja lämpöä heijastavaa.

 
Miksi sitten kiinnostuin tästä loimesta? Champilla on aina ollut hierottaessa joitakin jumeja selässä, onneksi ihan pieniä. Se on pitkärunkoinen hevonen suorilla takajaloilla, enkä välttämättä saa sitä tarpeeksi aktiiviseksi takaosasta siten, että selkä olisi aina käytössä oikein. Herkillä hevosilla selkä on yleensä juuri se alue, joka on alttein kylmälle ja siksi se olisi hyvä suojata ensimmäisenä. Tässä kyseisessä W-Healing Rugissa vain selkäosa on keraamista materiaalia - muu loimen alue on verkkokangastyyppistä, hengittävää ja todella ilmavaa materiaalia, josta voi nähdä vaikka oman kätensä läpi. Loimi sopii siis loistavasti tällaisille vähän viileämmille kesäpäiville, jolloin normaali puuvillaloimi olisi liikaa, mutta jotain haluaisi kuitenkin laittaa selän suojaksi.
 
Olen pitänyt loimea Champilla nyt jopa vuorokauden ympäri ja todennut, että lämmittävän alueen kohdalta hevonen on oikeasti lämmin ja muuten normaalin "viileä". Lämpiminä päivinä Champ saa tietysti olla ilman loimea. W-Healing Rugin iso plussa on ehdottomasti se, että loimesta löytyy etusoljen ja vatsalenkkien lisäksi häntä- ja jalkalenkit! Tällaisissa kevyemmissä loimissa ei usein jalkalenkkejä näe, jolloin loimi voi liikkua hevosen päällä yllättävänkin paljon. Ainoa miinuspuoli, joka mulla tulee mieleen, on loimen etukiinnitys: yksi solki ei anna hirveästi säätövaraa, jolloin isolapaisille hevosille loimi voi helposti olla edestä vähän pieni, vaikka pituus olisikin muuten hyvä. Itse arvoin koiden 145cm ja 155cm väliltä, mutta onneksi valitsin isomman koon. Tämä on meille juuri passeli :) Hintaa loimelle Veljekset Wahlstenilla on 139 euroa ja sitä saa koissa 135-165cm.
 
Onko teidän hevosillanne keraamista materiaalia sisältäviä loimia?
Lue lisää Read More »

maanantai 22. kesäkuuta 2015

#566: Kohti kenttäkisoja?

44
Reilu viikko sitten olimme hyppäämässä ensimmäistä kertaa koskaan maastoesteitä Champin kanssa. Kerkesin tekemään tuosta kerrasta pienen postauksen muutaman lempparikuvani kanssa (tässä linkki), mutta vasta nyt sain kiireeltäni kasattua kokoon paremman postauksen tekstin, videon ja muiden kuvien kera. Tässä postauksessa on valtava kuvamäärä, sillä en oikeasti osannut päättää, mitä jättäisin pois. Toivottavasti se ei haittaa!
 
Lähdin Tuija Rosenqvistin pitämään maastoestevalmennukseen vähän ristiriitaisin fiiliksin: olin samalla äärimmäisen innoissani tulevasta, mutta toisaalta pelkäsin vähän sitä, miten Champ reagoisi uuteen hyppäämisympäristöön. Veden tiesin olevan meille ongelma, joten sanoin Tuijalle jo heti aluksi, että mennään sitä sen mukaan, miltä hevonen muuten tuntuu valmennuksen edetessä. Ryhmämme oli muutenkin aloittelevien maastoesteratsastajien ryhmä, joten kaikki tehtävät olivat helppoja - sellaisia, mitä helpoimmassa kenttäluokassa voitaisiin mennä.
 







Aloitimme tunnin itsenäisen verryttelyn jälkeen ravaamalla sekä laukkaamalla mäkeä ylös ja alas. Tuija painotti, että ylämäkeen mentäessä hevonen saisi mielellään venyttää askeltaan isommaksi ja alas tullessa taasen olla vähän "kootumpi" ja istua takaosan päälle. Muutamien toistojen jälkeen siirryimme laukkaamaan pidempään ylämäkeen kunnolla eteen. Champ oli todella innoissaan ja otti kaiken ilon irti isolla pellolla laukkaamisesta. Olin laittanut sille ohjeiden mukaan nurmihokit jokaisen kengän kantoihin, jotta liikkuminen kovemmassakin vauhdissa olisi turvallista nurmella. Jaloissa mulla oli kenttäsuojat, joita olin lainannut kaveriltani ja niiden päällä vielä jesaria pitämässä suojat paikallaan veteen mentäessä. Muuten varustus oli samanlainen kuin rataesteillä.
 
Varsinaisen hyppäämisen aloitimme pienellä ja helpolla tukkikasalla. Ensimmäisen kerran tulin ravissa, sitten laukassa. Pellolla sai edetä vähän normaalia ratalaukkaa enemmän, vaikkei tietenkään esteiden korkeuden puolesta vauhtia varsinaisesti tarvittu. Champin mielestä tuo tukkikasa oli ihan easy, eikä se kytännyt sitä yhtään. Taputtelin ja kehuin hevosta hirveästi jokaisen hypyn jälkeen ja annoin sen laukata haluamaansa tahtia esteiden jälkeen eteen. Ruuna pinkoikin menemään joissain kohdin korvat tötteröllä aikamoista haipakkaa. Selässä ei voinut kuin nauraa!
 






 
Tukilta jatkoimme tehtävää pienelle keltaiselle mökki-esteelle. Aluksi Champ yritti hieman kiemurrella, mutta olin kerrankin ajan tasalla ja ylitimme esteen ilman kieltoa. Kaikkinensa hypyt tulivat jokaisella esteellä melko lähelle, normaaliin ponnistuspaikkaan verraten. Tuija kuitenkin sanoi sen olevan ihan hyvä ja johtuvan siitä, että Champ on sen verran varovainen ja herkkä hevonen, ettei se halua tällaisissa sille epävarmoissa tilanteissa lähteä hyppäämään kauempaa, jos tilanteessa pitää valita läheltä tai kaukaa. Toki sitten jos joskus oikeasti rupeaisimme maastoesteitä treenaamaan ja korkeudet kasvaisivat, olisi ponnistuspaikoilla suurempi merkitys.
 
Varsinainen ensimmäinen ongelma tuli vastaan alamäkeen hypättävällä punaisella "tukkikasaesteellä". Koska este oli alamäessä, tuli sille ratsastaa hevosta kootummin ja enemmän takaosan päällä. Ensimmäisellä kerralla en ollut yhtään menossa esteen yli ja tuijotin alas, jolloin hevonen kielsi. Se ei tajunnut, että kiinteää estettä päin ei voi mennä kuten puomiesteitä päin mahdollisen kiellon tullessa, joten meinasimme lentää nurin hevosen taiteillessa esteen sivusta joka jalka eri suuntaan sojottaen. Seuraavissa hypyissä Champ olikin sitten oikein varovainen jaloistaan..
 






 
Tässä välissä hyppäsimme pienen seitsemän esteen radan. Aloitusesteenä oli ensimmäisenä hyppäämämme tukkikasa, toisena keltainen mökki. Matka jatkui pienen laukkaosuuden jälkeen yhdelle isommalle tukille, josta suoralla linjalla ruskea pieni laatikkoeste. Tämä linja tuli todella hyvin, jes! Laatikon jälkeen laukattiin ylämäkeen vähän enemmän eteen, jossa oli pieni risueste ja siitä kohti alamäessä olevaa valkoista "porttia". Tässä välissä hevonen olisi pitänyt saada taas hallintaan ja enemmän takaosansa päälle, mutta meillä ei oikein vauhti hidastunut ja siksi hyppy tuli aika pohjaan. Ei haitannut ja meno jatkui takaisin keltaiselle mökille eri suunnasta kuin aiemmin. Tähän otimme yhden kiellon, sillä aurinko paistoi mökkiin eri tavalla tästä suunnasta ja lopetin ratsastuksen pari askelta ennen estettä. Uudella lähestymisellä mitään ongelmaa ei ollut.
 
Olin niin fiiliksissä radan jälkeen! Maastoesteratsastus on tosi siistiä. Ennen vedelle siirtymistä hyppäsimme vielä pienen pientä hautaa, joka oli siis suurin piirtein käyntiaskeleen mittainen. Champille nuo haudat ovat aina olleet tosi pelottavia - se pelkää ihan vaikka nurmipellolla olevia traktorin renkaiden jälkiä, sillä sen mielestä maailman reuna on suurin piirtein siinä kohden. Ensimmäisellä yrityskerralla hevonen jäi monta metriä haudan toiselle puolelle, mutta kannustuksella siitäkin selvittiin kunnialla. Sen jälkeen hommassa ei ollut mitään ongelmaa ja Champ hyppäsi haudan muutamia kertoja uudelleen, täysin ilman epäröintiä.
 





 
Champ on vähän sellainen herkkis, että se tekee helposti jostakin asiasta hirveän numeron. Jos sen mielestä jokin este on pelottava tai tilanne stressaava, se hyppii kahdella jalalla ja osoittaa todella selkeästi, ettei se haluaisi mennä. Kun este on ylitetty kerran tai tilanteesta päästy muuten yli, muuttuu homma ruunan mielestä maailman siisteimmäksi jutuksi. Sitten este ylitetään korvat hörössä ja ihan innoissaan, ihan kuin mitään epäröintiä ei olisi koskaan ollutkaan. Tuollaisia tilanteita pitää osata tulkita hyvin, sillä se määrittää, miten niissä kannattaa toimia. Jos Champ selkeästi "pelkää" tai epäröi, pitää tilanne yrittää rauhoittaa ja viedä se loppuun päättäväisesti, mutta ilman turhaa väkivaltaa. Jos hevonen taas ihan selkeästi possuilee ja vetää ratsastajaa nenästä, saa sitä komentaa tarpeen vaatiessa kunnolla niin, että asia menee perille.
 
Vedelle mentäessä tuo Champin herkkyys tuli hyvin esille. Meidän ryhmässä ei ollut yhtään kokenutta maastoestehevosta, joten vetohevosia ei ollut. Ensimmäisenä veteen meni toinen ruuna, joten me odottelimme parin metrin päässä vuoroamme. Champ seisoi oikein nätisti, rentona ja seurasi ympäristöä kiinnostuneena. Kun oli meidän vuoromme ja otin ohjat käteen ajatuksena lähteä kohti vettä, kääntyi ruuna heti kahdella jalalla ympäri, eikä suostunut menemään metriäkään lähemmäs. Pienen keskustelun jälkeen saimme sen kävelemään rantaviivaa pitkin muutaman metrin verran ja kerta kerralta pidettyä hevosta pidemmän aikaa veden läheisyydessä. Joka kerta, kun Champ otti askeleenkin lähemmäs vettä, kehuin sitä hirveästi. Ruuna ei olisi todellakaan halunnut mennä veteen, sillä se lähti paikalta pois heti mahdollisuuden tullessa eteen. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jossa Champ uskalsi nuuhkia ja leikkiä vedellä turvallaan. Se on aina hyvä merkki! Jalka kerrallaan, pienen pohdinnan kanssa, se asteli veteen. Seisoimme ensin molemmat etuset vedessä ja takaset rannalla, ratsuni hieman hölmistyneen näköisenä. Kehuin sitä jatkuvasti todella paljon ja pian kaikki jalat olivat vedessä. Muutaman epäröivän askeleen jälkeen Champ tarpoi menemään kuin mikäkin kokenut konkari!
 
 
GoPro-videot (linkki videoon).
 
 
Maasta kuvatut videot (linkki videoon).
 
Kahlasimme ensin hetken vedessä, jonka jälkeen teimme hieman uusintatreeniä. Ajattelin, että pahimmassa tapauksessa olisin joutunut käymään saman taistelun uudelleen veteen menon kanssa, mutta onneksi ei - Champ asteli ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa veteen korvat hörössä ja todella innoissaan. Sen mielestä vedestä tuli super kiva paikka! Jos pääsemme treenaamaan maastoesteitä tällä kaudella uudelleen, on edessä todennäköisesti sama totutus, tosin toivottavasti hieman lyhempänä prosessina.
 
Vesitreeni päätti meidän ensimmäisen maastoestevalmennuksen. Tuija selitti koko valmennuksen ajan jokaisen esteen tarkoitusta ja sitä, miten niille kuuluu ratsastaa. Saimme myös vertailla vaikeampia esteitä ja kuulla hieman niiden osuudesta maastoesterataan. Todella mielenkiintoinen ja antoisa reissu, joka opetti paljon mulle. Tällaiset maastoestetreenit ovat estehevoselle ennen kaikkea hyviä luottamuksen rakentajia, sillä kun hevonen saadaan tekemään jotain "pelottavaa" mielellään, on se loistava lisä molemminpuoliseen luottamukseen. Tuija kehotti mua osallistumaan ensi vuonna Ypäjän kisaviikolla järjestettävään Sennuderbyyn, joka kisataan 120cm tasolla derbyesteiden kera. Eihän sitä tiedä, jos me vaikka ensi kaudella eksyttäisiin joihinkin kenttäkisoihin ;)
 
Osaatko sanoa, mikä paikka olisi hyvä tällaiselle aloittelevalle ratsukolle
ensimmäisiä kenttäkisoja varten?
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä