tiistai 14. lokakuuta 2014

#427: Champ kouluhevosena?!

Viime viikon sunnuntaina vietin todella kivan ja pitkän tallipäivän! Mulla oli kerrankin viikonloppu, jolloin ei ollut mitään tähdellistä tekemistä - sain nukkua myöhään ja tehdä juuri sitä, mitä milloinkin halusin. Ihanaa välillä näin, koska normaalisti elämäni on melko kellontarkasti ajastettua ja jokainen minuutti käytetään jollain tavalla hyödyksi.
 
Suuntasinkin tallille sumuisen sään saattelemana joskus kahden aikoihin ja rupesin heti toteuttamaan visiota, joka oli pyörinyt tovin aikaa päässäni. Idea lähti ihan ensimmäisenä siitä, kun vitsailin kavereilleni, miltähän Champ mahtaisi näyttää kouluhevosena. Pitkään jaksoimme tästä vitsailla, kunnes muutama päivä aikaisemmin päätin vihdoin päivän, jolloin muutos kouluhevoseksi tapahtuisi. Siitä alkoikin mahdoton tavaroiden kasaan haaliminen, sillä mun piti löytää jostain kanget (kiiltävällä turpahihnalla tietysti), koulusatula, pintelit ja huopa, bootsit sekä vaikka mitä muuta. Ja tietysti loppujen lopuksi yhdistelin varmaan neljän eri tallikaverini varusteita. Iso kiitos heille, että mahdollistivat tämän hauskan kuvauksen!

Näitä kuvia on sata samanlaista, mutten osannut päättää, mitkä julkaisen! Näin omaan silmään Champ näytti niiiiin komealta ;) Ja klikkailkaa kuvat isommiksi, jotta laatu paranee!



Tein Champille kymmenessä minuutissa melko hirveät, mutta isot sykeröt ja kiillotin sen pikaisesti puhtaaksi. Häntään olisi pitänyt jo edellisenä iltana laittaa iso letti, jotta siitä olisi tullut paksumpi ja lainehtiva kuvausta varten - unohdin, mutta ei voinut mitään. Tarkoituksena oli upottaa hevonen kiillotusaineeseen ja viimeistellä koko komeus vauvaöljyllä turpaan ja silmien ympärille, mutta unohdin sitten siinä hässäkässä senkin. Kaiken lisäksi hevosella on taas liian pitkä karva, mutta tällä kertaa en millään jaksa klipata sitä ennen Horse Show'ta. Olkoon karvainen, kerta niin haluaa..

Tallikaverini nauroivat kyllä melko lailla nähdessään Champin kouluhevosvarusteissa. Mun mielestä tuo oli kyllä aika uskottava yritys, vaikka itse sanonkin ;) Ensimmäiset askeleet pinteleiden kanssa oli lähinnä taaksepäin potkimista ja kun tungin hevoselle kanget suuhun, olisi se halunnut sylkäistä ne heti ulos. Kiltisti ruuna kuitenkin alistui kohtaloonsa ja poseerasi varsin tyylikkäänä tietäen selkeästi olevansa se, ketä kaikki paikallaolijat ihailivat. On Champilla kyllä aika iso ego, kun sille päälle sattuu!




Kun olimme ottaneet muutamia kuvia huonosta säästä huolimatta, purin hevoselta nopeasti kaikki kamppeet pois ja vein sen tarhaan jatkamaan seisoskelua. Neljältä kiipesin täysin uuden hevostuttavuuden kyytiin, kun pääsin kokeilemaan tallikaverini isoa ruunaa. Tuo hevonen on Champia ainakin 10cm korkeampi ja sen liikkeet olivat todella erilaiset omaan, pikkuruiseen hevoseeni verrattuna. Tarkoituksena oli mennä vähän esteitä, joten verryttelin hevosta ensin tunnustellen sen toimintamalleja.

On kyllä älyttömän opettavaista kiivetä välillä muidenkin hevosten kyytiin! Pitää olla tosi kiitollinen kaikista tilanteista, jolloin pääsee kokeilemaan erilaisia hevosia. Tämä kyseinen ruunikko ruuna oli vähän hidas ja olo oli kuin valtamerialuksen päällä, mutta vähitellen löysin jonkinlaisia nappuloita ja pätkittäin homma oli jopa sujuvahkoa. Tein ympyrällä yhden laukka-askeleen väleillä olevia kavaletteja, joissa hevosta piti koota enemmän mahtuaksemme väleihin sekä lopuksi suoralla linjalla pystyä melko isoksi asti. Hauska tuttavuus, joka on osaava. Kiitos kuuluu omistajille, että sain hevosen selkään kiivetä!

Champ innostui pienestä minishetlanninponista, joka käveli tiellä vastaan. Piti esittää vähän isompaa, kyllä ne takajalatkin nousi!


Vieraan hevosen liikutuksen jälkeen ratsastin vielä Champin, joka oli tuossa välissä saanut ulkoilla vielä hetken aikaa. Tarkoituksena oli liikuttaa hevonen ihan rennosti ja jumpata sitä edellisten päivien raskaiden valmennusten jälkeen. Ruuna nimittäin hikosi sekä perjantain koulutunnin, että lauantain estevalmennuksen jälkeen niin, että jopa sen otsa vaahtosi! Palautteleva välipäivä oli hyvä tähän väliin, sillä maanantaina kävin sitten puolentoista tunnin maastolenkin ja tänään tiistaina hyppäämme iltapäivällä taas.

Laitoin pitkästä aikaa Champille gramaanit sunnuntaina. En siksi, että hevonen on millään tapaa hankala edestä, vaan siksi, että gramaanien kanssa Champ ei edes kyseenalaista alas venyttämistä. Sillä on ratsastettu ulkomailla varmaankin pelkästään gramaaneilla, sillä niiden kanssa se ei edes yritä nostaa päätään, vaikka ne olisi aivan löysällä. Hevosella on muuten tosi tyhmä tapa, nimittäin se ottaa vauhdissa toisen gramaanin suuhunsa ja pitää siitä hampaillaan kiinni, jolloin en pysty säätelemään yhtään sen vaikutusta siltä puolelta. Ja tämän hevonen tekee aina, kun sillä on "tylsää" eli kun en tee jotain tehtävää. Pidän gramaaneja niin löysällä, että Champ saa halutessaan niistä tuolla tavalla kiinni. Onko kenenkään muun hevosella tuollaista tapaa?


 


Tein paljon taivutuksia ja laukassa vastalaukkaa. Halusin, että Champ liikkui isosti eteen olematta kuitenkaan hätäinen: sen ei tarvinnut yhtään edes ajatella kokoamista tai mitään kokoavaa liikettä, vaan nimenomaan enemmän avaavaa ja jumppaavaa työskentelyä. Mulla ei ollut tuttuun tapaan kannuksia, mutta ruuna oli silti jopa liiankin villi! Ainakin se pyrki itse hyvin eteenpäin, enkä halunnut rajoittaa sitä liialti, sillä se ei ole mitenkään liian yleistä tämän hevosen kohdalla. En työskennellyt pitkään, ehkä 25 minuuttia, minkä jälkeen kävelin pitkähköt loppukäynnit maastossa.

Karsinassaan Champ oli ratsastuksen jälkeen ihan loppu ja torkkui nojaten päällään seinään. Se kirjaimellisesti joutui tekemään töitä, jotta sen silmät pysyivät auki! Oli hauska seurata, miten sen pää säpsähteli alaspäin ja silmät olivat joko kokonaan kiinni tai ihan vähän raollaan. Taisi olla rankkaa esittää kouluhevosta aiemmin päivällä ;)

Mitä mieltä te olette, olisko Champista vakavasti otettavaksi
kouluhevoseksi näin ulkoisilta ominaisuuksiltaan? ;)

39 kommenttia

  1. Pystytkö ilmoittamaan voittajan sähköpostiosoitteen tai nimimerkin tässä niinkuin tiiakin teki? :) meinaa en pääsekkään sähköpostiini minkä laitoin tähän osallistuessani kilpailuun, joten en voi nähdä mitenkään mahdollista voittoakaan :/

    VastaaPoista
  2. Hah nää on kyllä niin huikeita kuvia :D!

    VastaaPoista
  3. Champ ei näytä yhtään kouluhevoselta :D

    VastaaPoista
  4. Hahha hauska idea! Ei kyllä menisi omaan silmään läpi, sori champpi :D

    VastaaPoista
  5. Ihana Champ!♥
    Mut kyll herralla sopii paremmin estekamppeet ;)

    VastaaPoista
  6. kenen satula oli käytössä?

    VastaaPoista
  7. No ainakin se on super komea! ;)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoja kuvia :-) Ja ainakin ulkonäön perusteella sopisi myös kouluhevoseksi!

    VastaaPoista
  9. Kivan lihaksikkaassa kunnossa hevoses 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no, voisi olla vähän paremmassakin, mutta kiitos :)

      Poista
  10. Radoille vaan! ;) Terveisin. Kouluratsastaja :DD

    VastaaPoista
  11. Siis oottekste tulossa Champin kaa HIHS:siin? :o

    VastaaPoista
  12. sun pitäs ilmottaa se johonkin mallihevoseks, kun on noin komea ja korvatkin aina hörössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäis, mutten oikeen tiedä että minne :D

      Poista
  13. Sehän ois ihan täydellinen kouluhevonen! Eiku vaan radoille ;)

    VastaaPoista
  14. Kyllä menis kouluhepasta Champ, radoille vaan! :o ;)

    VastaaPoista
  15. Äkkiä vaan Hööksin kuvastoon mallipolleksi, upee ilmestys, Champpi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä varmaan kelpaiskin, mutta tuskin ne suomesta niitä etsivät :(

      Poista
  16. Hienoja kuvia! Tietysti olisi ollut hienoa nähdä sinut silinteri päässä ja nuttura kireällä kyydissä. Kyllä Champ menee kouluhevosestakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meinasin ensin lainata joltain vaativan kamat itselleni, mutten sitten saanut aikaiseksi :D

      Poista
  17. Ehdottomasti Champ kouluhevoseksi, komea on! Ja kun radalle laittaa riittävästi blingiä päälle, ei tuomarit kaiken säihkeen sokaisemana voi antaa kun kymppejä - sinivalkoinen rusetti on siis taattu kotiinvieminen ;)

    VastaaPoista
  18. Ehdoton kyllä! Niin hieno ja minishettis vaan sen eteen nii ravista tulisi 10+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mieti se kun minishettis juoksis koko ohjelman sen edessä :D :D :D

      Poista
  19. voi että miten komee champpi! :DD ihana! champ on kyllä ihana kun korvat aina hörössä :D <33

    VastaaPoista
  20. Katoin ensimmäistä kuvaa, että mikäs hevonen tää on :D Kummasti vaan varusteet tekee hevosesta eri näköisen.

    VastaaPoista
  21. Komea on !! Kyllä mun silmään näyttää ihan kouluhepalta mutta kai esteet enemmän se teidän juttu on ;)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat