keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

#869: Paluu maanpinnalle

Paluu maanpinnalle tapahtui tänään hyvin nopeasti, joskaan ei onneksi kovin korkealta. Enkä nyt tarkoita henkistä pudotusta, vaan konkreettista tippumista viisivuotiaan ratsuni selästä kentän pohjan koostumusta tutkimaan. Pakko sanoa, että tämä mun tippumissaldo taitaa tänä vuonna ylittää kyllä kaikki omat ennätykseni! Onpahan jotain, mitä muistella tulevaisuudessa ;)

En ole koskaan aiemmin tippunut noin nopeasti hevosen selästä. Okei, joskus lapsena saatoimme puntata toisiamme ihan tahallaan ilman satulaa -leikkitunneilla hevosten selän yli, jolloin tuloksena oli päätyminen toiselle puolelle ratsua. Tänään ei kuitenkaan punttailtu liian voimakkaasti, vaan yritin ihan tavallisesti nousta hevosen kyytiin jakkaralta ennen hyppäämisen aloittamista. Istahdin selkään kuten aina ennenkin ja ennen kuin ehdin ottaa ensimmäistä askelta, lähti hevonen hyppimään valtavia pukkiloikkia lähes paikallaan. Se ehti edetä kymmenisen metriä, kunnes multa petti viimeinenkin tasapaino ja mätkähdin maahan yrittäen parhaani mukaan olla joutumatta pomppivan nuorukaisen jalkoihin. Eihän siinä muuta kui ylös ja muutaman liinassa vietetyn kierroksen jälkeen takaisin hommiin. Toisella kertaa ratsu oli onneksi taas kiltti, joskin vähän varautunut alkuun. 






Onni onnettomuudessa en kokenut mitään ulkoisia vammoja, mitä nyt päähän särkee näin neljän tunnin jälkeenkin ja pieni pahoivointi vaivasi vielä toista hevostakin ratsastaessa. Koko yläselkä ja niskan seutu on kamalan kipeä, joten huomenna saattaa olla melkoista tuskaa istua päätteen edessä töissä kahdeksan tuntia. Hieroja olisi kova sana, mutta kai se mobilat ja burana ajaa hädässä saman asian. Onneksi liikunta auttaa kaikkiin jumeihin ja huomenna edessä onkin estevalmennus. Pääsen hyppäämään kentällä ensimmäisen valmennuksen tälle vuodelle ja ensimmäisen valmennuksen ulkona Vilhon kanssa, mitä odotan todella innoissani!

En voi väittää, ettenkö olisi miettinyt muutamaan otteeseen sitä, onko mun järkevää riskeerata omaa terveyttäni menemällä ehdoin tahdoin hevosella, jonka historiaan kuuluu tuo ratsastajan pudottaminen juuri pukittelemalla. Mä olen vielä sen verran reikäpäinen, etten oikeastaan osaa pelätä mahdollisia vahinkoja. Tänään sanoin ääneen, että niin pitkään, kun mitään ei satu, en näe syytä, miksen voisi jatkaa. Toiset sanoivat, ettei tuollaista saisi sanoa koskaan ääneen - sen jälkeen sattuu varmasti. Koputin puuta ja koputan edelleen, koska pitää tosissaan toivoa, etten joudu koskaan kokemaan mitään vakavempia onnettomuuksia hevosten parissa. Toisaalta äitini totesi, ettei mun olisi ihan järjellä ajateltuna oikeasti järkevää riskeerata omaa terveyttäni nyt, kun uusi hevonenkin on toivottavasti pian kotona. Ikävähän sitä on katsella uutta hevosta ratsastuskyvyttömänä tallissa seisomassa. Toisaalta ne pienetkin päänsäryt ja pahoinvoinnit tuollaisten vähän rajumpien tippumisten jälkeen kertovat pienistä vammoista, joita aivot ovat ottaneet osakseen. Eivätkä ne ole hyvästä, vaikkei mitään sen vakavampaa kävisi.





Vähän kaksipiippuinen juttu siis. Toisaalta on kivaa treenata kaikenlaisten hevosten kanssa ja saada sitä omaa kokemusta kartoitettua. Toisaalta oma terveys ja tulevaisuuden ajattelu on sekin fiksua. Nuoret hevoset ovat aina nuoria, eikä mikään hevonen voi olla pomminvarma. On tietysti muistettava se, että pakoeläimet ovat välillä arvaamattomia, vaikka niitä olisi koulutettu kuinka hyvin tahansa. Kuulisinkin mielelläni teiltä, oletteko joskus joutuneet miettimään ratkaisua vastaavassa tilateessa. Jatkoitteko riskeistä huolimatta vai annoitteko olla hyvällä omallatunnolla?

Tämän viikon ohjelma muuttui viikonlopun osalta radikaalisti, kun jouduin jättäytymään pois molemmista kisastarteistani. Tarkoituksena oli hypätä lauantaina tällä kyseisellä nuorella sen ensimmäiset kilpailut ihan pikkukisoissa, mutta tällä hetkellä se ei ole paras ratkaisu, joten katsotaan sitä hommaa myöhemmin uudelleen. Lauantai muuttui siis vapaapäiväksi, kuten myös sunnuntai, jolloin mun piti osallistua Hämpsillä estekisoihin ratsastuskeskus Ainossa. Sitä odotin innolla, sillä Hämpsi on nyt mennyt viime aikoina ihan älyttömän kivasti sileällä ja esteillä. Koin löytäneeni siihen ihan uudenlaista tuntumaa, mikä näkyy myös tasaisuutena esteillä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tamma on vaihtamassa omistajaa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Esitin sen pääsiäisen aikana kahdelle ostajaehdokkaalle, joista toinen vie hevosen ostotarkastukseen ja näin ollen kilpailut on peruttu viikonlopulta. Olen toki äärimmäisen onnellinen mahdollisista kaupoista ja toivon, että hevonen löysi nyt uuden omistajan. Toisaalta olisi ollut kiva päästä kilpailemaan, mutta tuleehan noita kisoja myöhemminkin eri hevosten kanssa. Mahtavaa, että tällaisessa taloustilanteessa hevoskauppa kulkee!






Viikonloppuna aion siis opiskella ja ratsastaa oikein kunnolla, enkä varmasti malta pysyä poissa kisoista vaikka sitten ystäviä kannustamasta. Kamerakin lähtenee mukaan, onhan kyseessä kuitenkin ulkokauden avaus! Säät ovat kyllä luvanneet sadetta, mutta josko se onni kääntyisi tuon asian suhteen. Vaikka onhan se kiva kisata ulkona isossa tilassa, siitä sateestakin huolimatta. Varsinkin, jos saa itse olla katetussa katsomossa ja tiirailla suorituksia poissa tuulesta ja tuiskusta ;) Mutta sen näkee sitten! Nyt mä painun nukkumaan ja toivon todella, että tämä päänsärky loppuu, eikä niskanseutu olisi huomenna kivikovana. Peukut pystyyn!
22 Lue lisää

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

#868: Ulkokausi avattu!

14
Ihanaa pääsiäistä kaikille teille! Luvassa on maailman pikaisin postaus, sillä mun pitäisi olla tunnin päästä bussissa matkalla kohti Turkua, enkä ole vielä pakannut tavaroitani. Halusin kuitenkin päivittää teille kuulumisia ja toivotella ihanat pyhät, sillä edellisestä postauksesta on vierähtänyt hetkisen verran. Aika tuntuu olevan melko kortilla ihan näin vapaapäivinäkin, sillä olen pitänyt itseni kiireisenä ratsastuksien ja kavereiden kanssa hengailun saralla. Joskus on kiva viettää rentoa elämää, joskin koulukirjat kulkevat mukavasti siinä sivussa esimerkiksi bussimatkoilla.

Mun piti julkaista teille jo eilen yksi kiva arvontapostaus, mutta valitettavasti sen tekeminen viivästyi ja siirtyy täten ensi viikolle. Arvonnan sijaan saatte nähtäväksenne näitä kuvia, jotka on otettu kuluneen viikon aikana Kallen, Vilhon ja Acsun kanssa: meidän tallilla tosiaan alkoi ulkokausi! Mä olen tästä itse ihan suunnattoman onnellinen, sillä neljän seinän sisällä ei olisi enää halunnut ratsastaa hetkeäkään. Tänään tosin jouduin nielemään tappioni ja siirtymään maneesiin aamulla ratsastaessani, sillä kun kapusin hevosen selkään vähän seitsemän jälkeen, oli kenttä vielä jäässä yön kovien pakkasten takia. Mutta eilen lauantaina mä hyppäsin Vilhon kanssa ulkona ja voi että, miten hienoja hyppyjä ruuna teki! Tuosta mä laitan videota instagramin puolelle, joten kiinnostuneet voivat käydä vilkaisemassa sieltä. Muutenkin mun elämää voi seurata ajankohtaisemmin juurikin instagramin ja varsinkin snapchatin puolelta käyttäjänimellä aadalatti, koska päivitän sinne melkolailla jatkuvasti juttujani arjesta.

Mutta tässä kaikki tältä erää! Seuraavaksi suuntana on siis Turku, jossa tapaan pitkästä aikaa muutamaa hyvää ystävääni. Tarkoituksena oli nauttia hyvää ruokaa, käydä Robinin keikalla ja ratsastaa - koska mihin ne hevoset voisi unohtaa ;) Tiistaina palaan taas arkeen ja työviikkoon, joten viimeistään silloin palaan myös tänne blogin puolelle parempien kuulumisten kera. Nyt kuitenkin pakkaamaan! 

Aurinkoista loppulomaa teille 













Lue lisää Read More »

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

#867: Ääni lähti, mutta ei haittaa!

9
Tampereen messut olivat tänä vuonna menestys, kun paikalle saapui kahden päivän aikana lähes 16 tuhatta kävijää. Se on valtava määrä meitä hevosharrastajia ja lämmittää tällaisen harrastelijan mieltä, sillä tämänkaltaisten tapahtumien järjestäminen ei ole näinä aikoina itsestäänselvyys. Mä olin paikalla tuttuun tapaan molempina päivinä, kuten aika monena menneenä vuonnakin on tullut tehtyä. Tampereen messut ovat olleet mulle ja monelle muulle toimihenkilö- tai kilpailijaroolissa toimivalle tuttavalleni sellainen kevään aloitus, josta on vähitellen aika siirtyä kohti ulkokautta ja avarampia maisemia.

Tänä vuonna messut saivat kivan käänteen, kun sain viettää aikaa kahden tärkeän ystäväni kanssa Millan ja Sarinan ollessa paikalla nauttimassa messutunnelmasta. Sarinan visiitti Suomessa jäi lyhyeksi, sillä hän suuntasi jo kulkunsa takaisin groomin hommiin ja tulee kiertämään kesällä niitä kaikista hienoimpia kilpailuja viiden tähden tasolla esimerkiksi Global Champions Tourin merkeissä. Vastahan hän lensi viime viikolla takaisin Suomeen parin kuukauden tourilta Espanjasta, mutta tylsäähän se olisi jäädä paikalleen. Sen verran voin paljastaa jo nyt, että lähitulevaisuudessa Sarinalta on tulossa postausta blogiini, jossa hän kertoo työpäivästään Olivan kansainväliseltä tourilta runsaiden kuvien kera. Pidätte siitä varmasti, itsekään en malta odottaa ;)









Mutta se siitä huippuhevosenhoitajan työn hehkuttamisesta, palataan takaisin Suomeen ja harmaaseen säähän. Ei vaisinkaan, Tampereella meitä helli oikein keväinen auringonpaiste ja iloiset ihmiset. Oli huippua päästä tapaamaan teitä lukijoita ja videoiden katsojia, sillä tällaiset messut mahdollistavat laajamittaisemmin kommunikaation mun ja teidän välillä. Otin viikonlopun aikana satoja yhteiskuvia, jaoin nimikirjoituksia, juttelin niitä näitä seuraajien kanssa ja sainpahan ihan lahjojakin. Uskomatonta, ei tätä sisäistä vieläkään kunnolla! Yksi suuri muutos entiseen oli se, että monet varsinkin nuoremmista ihmisistä tituleerasivat mua lempivloggaajanaan bloggaaja-sanan sijaan. Itse miellän olevani vielä kuitenkin bloggaaja, mutta niin se aika muuttuu.

Tampereella tuntui olevan liikkeellä niin harrastelijoita kuin kokeneempiakin ihmisiä aina niihin asti, jotka eivät välttämättä olleet koskaan hevosen selässä istuneet. Ohjelmaa oli tarjolla kaikille, mutta itse pysyttelin melko tiiviisti juuri pääareenan läheisyydessä seuraten sen esityksiä. Eniten aikaani sai ehdottomasti esteratsastusluokat, sillä osallistuin niiden radanrakennuksiin ja kuvasin palkintojenjaot muutamia suorituksia unohtamatta. Kouluratsastukseen tutustuin tarkemmin messuilla sihteerin roolista, sillä toimin sekä lauantaina, että sunnuntaina kouluratsastusluokkien sihteerinä. Se oli melkoinen kokemus, mikä kyllä avasi silmiä monelta osin! Olenhan mä joskus toiminut sihteerinä aiemminkin, mutta tuolloin luokat ovat olleet sitä helppoa B:tä. Nyt kuuntelin vierestä kolmen kansainvälisen tason tuomarin kommentteja ja numeroita, joita kirjoitin ylös aina siihen vaativimpaan Grand Prix -tasoon asti. Oli mielenkiintoista huomata, millaisiin asioihin eri tuomarit kiinnittivät huomiota, mikä oli pisteitä pudottava asia ja mikä toisaalta katsottiin vähän läpi sormien.











Shoppailtuakin tuli, kun hankin itselleni vihdoin Charles Owenin aurinkolipallisen kypärän. Nyt mulla on noita saman merkin kypäriä jo kolme, mutta kai niitä edellisiä voi pitää hyvällä omallatunnolla varakypärinä. Mukaan tarttui myös erilaisia heppanameja, Kingslandin saapassukkia ja Horse Pilotin kokopaikkaiset ratsastushousut, jotka osoittautuivat ehkä parhaimmiksi housuiksi, joilla olen koskaan ratsastanut. Niiden paikkamateriaali on ulospäin aivan samanlaista kuin housujen muukin kangas, sillä kokopaikkamateriaali on kudottu kankaan sisään. Näin ollen paikka ei voi kulua, se tuntuu yhtä ohuelta kuin muukin osa housusta, mutta on silti yhtä pitävä kuin normaalikin kokopaikka. Esteratsastajalle aika perfect match, grippihousut kun tuntuvat välillä hypätessä vähän liiankin liimautuvilta.

Julkaisen tämän postauksen yhteydessä ensimmäisen videon Tampereelta, mutta luvassa on myöhemmin vielä kooste sunnuntailta. Meillä oli oikein mukavaa hyvien tyyppien seurassa ja toivon, että se välittyy videon läpi myös katsojille. Olin tosin lauantaina kuumeessa, mutta se ei menoa haitannut! Illan suunnitelmista poiketen kömmimme Sarinan kanssa hotellin lakanoiden väliin jo hyvissä ajoin jättäen muut viettämään iltaa, sillä me molemmat olimme kipeitä ja halusimme olla sunnuntaina skarppeina. Hyvä valinta, vaikka tämä flunssa ei vieläkään ole hellittänyt kunnolla. Ehkä se tästä!

Olitko sä messuilla? :)
Lue lisää Read More »

maanantai 10. huhtikuuta 2017

#866: Usealla hevosella ratsastaminen on rikkaus

10
Viikko sitten sunnuntaina hyppäsin kahden hevosen kanssa valmennuksissa, josta olettekin saaneet kuulla moneen otteeseen. Koska lupasin erikseen vielä ääniraidallista valmennusvideota Vilhon treeneistä, on tämä postaus omistettu pääosin tuolle päivälle. Edellisessä postauksessa saittekin kurkistuksen toiseen valmennukseen, jossa hevoskaverina toimi mulle uudempi tuttavuus Hämpsi. On todella kivaa ja kehittävää päästä ratsastamaan ja ennen kaikkea valmentautumaan useammalla eri hevosella, sillä jokainen satulassa vietetty tunti on plussaa oman kehityskaaren kannalta.

Edellisen sunnuntain valmennukset kulkivat pitkälti samaa kaavaa, joskin Vilhon kanssa teimme vähän teknisempiä juttuja, emmekä keskittyneet pelkästään saamaan hevosta rennoksi. Toki se oli lähtökohtana, mutta samalla mulla on tuon hevosen kanssa takana jo sen verran monta valmennusta, ettei rentouden hakeminen ole enää se maali, johon yritämme päästä, vaan pikemminkin se tilanne, josta pyrimme lähtemään liikkeelle. Tätä on hieman vaikeaa selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte pointin.





Kahdella erilaisella hevosella valmentautuminen peräjälkeen saattaa olla haastavaa, sillä ratsastajan pitää kyetä mukautumaan molempiin hevosiin eri tavalla. Vielä puolisen vuotta sitten olisin varmasti ollut todella hukassa tällaisiin paikkoihin joutuessani, mutta nyt koen olevani paljon muuntautumiskykyisempi ratsastaja. Ajatus uuden hevosen selkään kapuamisesta ei hirvitä enää ollenkaan, toisin kuin vielä syksyllä, jolloin lähinnä pyytelin anteeksi eri hevosilla ratsastaessani. Itseluottamukseni on kasvanut valtavasti, mutta niin on myös taitoni ratsastaa erilaisilla hevosilla. Mulla on kasassa paljon enemmän työkaluja, joilla voin toimia hevosten kanssa tilanteissa kuin tilanteissa. En toki väitä tai edes vihjaa, että olisin mielestäni taitava ratsastaja, mutta kehityskaari tässä kuluneen neljän kuukauden aikana sileätyöskentelyssä on ollut nousujohteinen. Voisin siis kuvailla itseäni kehityskelpoiseksi, kuten olen tainnut monesti aiemminkin mainita.

Mikä siinä hevosten vaihtamisessa sitten on niin kovin haastavaa? Ratsastuskouluoppilaalle ei varmasti olekaan, kun hevoset vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Muistan sen ajan, kun saatoin ratsastaa helposti yli kymmenen hevosta päivässä. Ne kaikki olivat erilaisia, niillä kaikilla piti ratsastaa eri tavoin. Olin tuolloin noin seitsemäntoistavuotias, takana monia vuosia parissa eri ratsastuskoulussa. Vaikka meillä oli toisessa ratsastuskoulussa useimmilla ratsastajilla ne vakioratsut, laitettiin mut poikkeuksetta eri hevosten kyytiin. Samalla, kun muut harjoittelivat monta vuotta pari kertaa viikossa sen tietyn hevosen kanssa tähdäten aina kesän tuntiratsastajien suomenmestaruuskilpailuihin, vedin mä puolen vuoden satunnaisen ratsastuksen jälkeen samaiset kisat kouluratsastuksen pronssimitalli kotiintuomisina. Se oli kyllä kaikille yllätys, mutta mieluinen sellainen. 





Mä olin ratsastaja, jonka pystyi laittamaan kenen tahansa selkään sen enempää kyselemättä. Ja mielelläni mä meninkin, niilläkin hevosilla, joista muut eivät niin pitäneet. Kerran starttasin koulukisoissa parilla eri hevosella ihan vaan siksi, että niille ei löytynyt toista kuskia ja ratsastuksenopettajani halusi mulle ratoja alle. En ollut treenannut niiden kanssa, mutta meninpä silti. Eiväthän ne luokat olleet koskaan helppoa A:ta vaikeampia, mutta kokemuksina sitäkin rikkaampia. Toisinaan nuo extempore-suoritukset toivat mukanaan keskivertoprosentteja, toisinaan yllätin niin itseni kuin tuomaritkin, välillä hommasta ei tullut yhtään mitään. Ehkä mieleenpainuvin kommentti oli seuraava: "sait hevosesta irti pitkälti sen, mitä saatavissa on. Hienoa työtä!". Kyllähän tuollainen lämmitti nuoren kouluratsastajatytön mieltä, kun tuota kyseistä hevosta ei kovinkaan suurena liitokaviona pidetty.

Kouluratsastajaurani vaihtui esteille, kun olin viettänyt kesän Belgiassa ja sen jälkeen suunnannut kulkuni Tahkolle. Tahko on ollut mulle mahdollisuus, josta en olisi koskaan voinut unelmoida. Sain ratsastaa niin paljon kuin ikinä jaksoin, valmentautua vaikka kuusi tuntia päivässä ja tehdä sitä, mistä oikeasti tykkäsin. Meillä oli ihan älyttömän hauska porukka, eikä mua haitannut yhtään asua tallin yläkerrassa ja herätä aamuisin ruokkimaan hevosia tai tehdä iltatallia viimeisenä. Mä rakastin sitä aikaa ja vaikka välillä kuuden tunnin matkustaminen yhtä viikonloppua varten Helsingistä sinne oli rankkaa, en olisi voinut olla kiitollisempi saamastani mahdollisuudesta. Paikan omistaja osasi myös pitää meidät nuoret kurissa, joten siellä opin myös kurinalaisuutta kaiken hauskuuden ohella. Hevosten hoitamista, varusteiden putsaamista, yleistä järjestystä. Juuri sitä, mikä nykyään tuntuu monelta teiniltä tallilla unohtuvan.





Ehkä suurin etu Tahkolla puuhastelusta oli estepuolelle, sillä saatoin hypätä yhden päivän aikana 12 hevosta putkeen. Mulle tuotiin hevoset valmiiksi satuloituna ja käveltyinä kentälle ja edellinen vietiin talliin, kun olin valmis. Mun tehtävänä oli vain ratsastaa valmentajan silmien alla. Välissä join jotain limpparia, etten olisi kuollut kesällä nestehukkaan tai pyörtynyt matalan verensokerin takia. Eiväthän ne kaikki päivät olleet sellaisia, toisinaan mä tein tallin, hoidin hevosia paikan omistajalle valmiiksi ja ratsastin itse ehkä muutaman ratsun, klippasin viisi hevosta ja kuvasin muiden ratsastusta. Mutta välillä saatoin startata kisoissa kahden päivän aikana 14 starttia, joista saldona oli lopulta kolme voittoloimea ja yhdeksän ruusuketta. Luokat alkoivat 60cm korkeudesta ja viimeisenä hyppäsin 115cm-luokassa. Olin alaikäinen ratsastuskouluratsastaja, jolle oli uskomattomien yhteensattumien kautta tarjoutunut upea tilaisuus oppia ratsastuksesta ja hevosmaailmasta.

Oman hevosen hankkimisen jälkeen aikaa ei ollut enää samalla tavalla reissaamiselle, eikä lukion viimeinen vuosi muutenkaan sallinut yhtä vapaata liikkumista ympäri Suomen. Oma hevonen sitoo lopulta ihan valtavasti, mikä on sekä rikkaus, että rasite. Sen oman hevosen oppii lopulta tuntemaan kuin omat taskunsa, mutta jos se ei ole sulle kuin käteen tehty, menetät lopulta paljon lyödessäsi päätä seinään. En sano katuvani päivääkään hevosenomistajana, mutta tämä väliaika ennen uuden hevosen hankkimista on saanut mut ajattelemaan hevosenomistajuutta jälleen ihan uudelta kannalta. Ensimmäisen oman hevosen kanssa se oli niin uutta, siistiä ja sitä "hevostytön unelmaa". En halua kuulostaa pessimistiseltä, mutta toisen hevosen kanssa tulen tuskin tuntemaan vastaavaa euforiaa. Uskon suhtautuvani siihen enemmän rationaalisesti, vaikka toki haluan löytää hevoskaverin, jonka kanssa pystyn nauttimaan täysin siemauksin jokaisesta meidän yhteisestä päivästämme. On kuitenkaan vaikea kuvitella, että osaisin muodostaa mihinkään hevoseen vastaavaa sidettä, joka mulla oli Champin kanssa. Sen kanssa mä kasvoin nuoresta tytöstä aikuiseksi, joten se oli vahva osa kaikkea sitä, joka kehitti mua sellaiseksi kuin nyt olen. 




Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Johan meni jaaritteluksi! Mun piti kirjoittaa Vilhon valmennuksesta enemmän kuin pari lausetta, mutta tuttuun tapaan aihe pomppasi kyllä ihan laukalle. No, toivottavasti tällainen pohdinta oli kivaa luettavaa ja jaksatte katsoa tuon ääniraidallisen valmennusvideon, josta selviää paremmin valmennuksen kulku. Nyt mun on aika painua nukkumaan ja yrittää saada tämä väsymys ja flunssa pois, jotta jaksan lukea tentteihin. Kipeänä ei kannattaisi treenata, sillä viikonloppuna olin kuumessa messuilla juostuani flunssassa salilla pidemmän matkan. Nyt olo on tosin jo parempi: kävin ratsastamassa tänään ihan vain nauttiakseni inspiraatiosta, jota GCT:n katsominen on aikaansaanut. Hyvää ratsastusta on mieletöntä seurata! 

Ihanaa alkanutta viikkoa ♥
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä