lauantai 19. toukokuuta 2018

#977: Tää hevonen on mun maailma

Edellisen postauksen kuvapainotteisuudesta huolimatta ajattelin jatkaa vielä yhden postauksen verran samalla kaavalla - nimittäin kesäisellä kuvapläjäyksellä. Musta tuntuu, ettei musta ja Macosta ole otettu pitkiin aikoihin mitään varsinaisia "edustuskuvia", jos niitä voisi sillä sanalla kuvastaa. Vaikka valmennuksista on kiva saada videoita ja ihan mitä tahansa kuvamateriaalia, on oikeasti ammattitaitoisten ja sitä hommaa työkseenkin tekevien ihmisten kanssa mahdollista toteuttaa ihan erilaista lopputulosta kuvien suhteen. Olipa kyseessä sitten poseerauskuvien ottaminen tai valmennuksen kuvaus.

Olin eilen unohtanut puhelimeni kotiin työpäivän ajaksi, joten en luonnollisestikaan ollut saanut viestejä, joita kaverini olivat mulle päivän mittaan laittaneet. Kun saavuin kotiin siinä puoli viiden aikaan, huomasin Vilman kysymyksen mahdollisuudesta toteuttaa kuvauksen illalla. Totesin, että mulla on kuuteen asti aikaa, jonka jälkeen kummipoikani tulee tallille auttamaan heppajutuissa. Niinpä Vilma ajoi tallille harjaamaan Macoa samalla, kun istuin ruuhkassa kohti tallia toivoen, ettei taivas repeäisi kaatosateeseen ennen kuvauksen alkamista. Sanoisin, että meidän toiminta oli hyvin tehokasta, sillä tunnin kuluttua siitä, kun olin lähtenyt ajamaan kotoani tallille, olimme saaneet sopivan määrän kuvia siltä kerralta. Jälkikäteen kyllä nauratti, että olipahan taas extempore tämäkin idea! Onneksi olin meikannut aamulla töihin normaalista poiketen edes vähän, vaikka kyllä vähän tuo edellisen yön nukkumattomuus näkyy kasvoilla. 

Kuvistakin voi huomata sen, että kesä alkaa todella pikkuhiljaa olla käsillä. Meillä hevoset pääset laitumelle ensi viikolla, ja mun pitäisi nyt päättää siitä, miten aion Macon suhteen asian toteuttaa. Toisaalta laidunjakso kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta, mutta paria tuntia enempää en viitsisi ruunaa vihreällä päivässä pitää. Ehkä sitä ehtii miettimään myöhemmin. Maanantaina alan muutenkin ratsastamaan taas pitkästä aikaa kunnolla, enkä voisi olla asiasta enempää innoissani. Tämä kolmen viikon ratsastustauko on kyllä ollut pisin omallakin kohdallani pitkiin aikoihin. Varmaan joskus kymmenen vuotta sitten olen viimeksi ollut ratsastamatta näin pitkään, vaikka nyt toki maastossa käväisin useampaan otteeseen. 

Okei, myönnän yhdeksi syyksi tekstin vähyydelle myös matkapahoinvoinnin, koska olen parhaillaan tätä postausta kirjoittaessani matkalla Kuopioon bussilla, josta matka jatkuu Säyneisiin meidän mökille. Tai no, talven aikana mun perhe rakensi sinne uuden omakotitalon, niin menen nyt katsomaan lopputulosta. Harmittaa, kun välimatkan takia tuolla tulee vierailtua niin kamalan vähän! Viimeksi olen käynyt paikalla viime vuoden alkukesästä, kun purimme vanhaa mummolaa. Jännittävää nähdä, millainen uusi talo lopulta onkaan. Samalla piipahdan mummoni luona Polvijärvellä heti lauantaiaamuna, ja lupasinpas lähteä maastoon lauantai-iltana vanhojen tuttujen kanssa muistelemaan menneitä. Mikään ei voita noita maastoja ja sitä, kun hevosilla saa päästellä menemään huoletta niin kovaa kuin uskaltaa. 

Pidemmittä puheitta toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! Mä jatkan nyt eteenpäin tuijottamista, koska läppärin tuijottaminen ei ole hyvä yhdistelmä matkapahoinvointiin. Tässä sitä muistaa, miksi mä en nauti bussilla matkustamisesta :D Kaiken huipuksi 13 reasons why tuli aamulla Netflixiin uudella tuotantokaudella, mutta juuri tänään sovellus lakkasi toimimasta puhelimessani. Lisäksi ostin kaksi Aloe Vera -vettä, jotka jätin vahingossa bussipysäkille. Ja söin viimeksi kuusi tuntia sitten. Tässä alkaa olla nälkä ja jano! Äh. Tyypillistä. Ja hei tosiaan - kaikki postauksen kuvat on kuvannut Vilma Töyräs, meidän luottokuvaaja. Jos kaipaat kivoja kuvia itsestäsi ja hevosestasi, kannattaa laittaa Vilmalle viestiä, jos hän ehtisi paikalle!

Mikä kuvista on suosikkisi? :)
(Klikkaa kuvat isommaksi, niin laatu paranee)
















Lue lisää

torstai 17. toukokuuta 2018

#976: Vuoden ensimmäiset

Toukokuun alku starttasi tuttuun tapaan myös näin esteratsastajan kannalta kiinnostavan kilpailukauden, kun Ratsastuskeskun Ainossa hypättiin GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kävin sunnuntaina paikan päällä katsomassa pääluokat kameran kera, ja haluankin nyt jakaa teille nähtäville muutamia otoksiani pääluokasta 145-150cm-tasolta. En ollut ulkoiluttanut kameraani pitkiin aikoihin, joten tämä oli todellinen paluu vanhojen juurien äärelle. Niin kivaa, että voisin hyvin siirtyä kameran taakse useamminkin!

Kuvat eivät esittelyjä kaipaa, joten siirryn tekstistä tällä kertaa suoraan kuvien pariin. Mainittakoon kuitenkin vielä ensimmäisen osakilpailun voittaja Emma Tallberg, jota me kannustimme katsomosta käsin suosikkinamme koko luokan voittoon. Toivoisin, että Emma voittaisi tällä kaudella sarjakilpailun kokonaisuudessaan, sillä uusi nimi voittajien listaan olisi paikallaan. Tästä kaudesta voikin tulla mielenkiintoinen, kun mukana on monia varteenotettavia kilpailijoita! Seuraavan kerran GP-sarjan parissa kilpaillaan ensi viikolla Korpikylässä, jossa meidän piti alun perin hypätä Macon kanssa amatöörisarjaa ja avoimia luokkia 120cm-tasolla. No, ehtiihän tuota. Tässä on koko kausi aikaa päästä näkemään iloisia ilmeitä ja kiiltäviä hevosia ympäri Suomen kisakenttiä.

Onko sulla suosikkia kauden GP-sarjaan? :)















Lue lisää

maanantai 14. toukokuuta 2018

#975: Huh hellettä!

Mitä ihmettä on tämä lämpö, joka Suomen on päässyt yllättämään? Meillä on ollut useampana päivänä yli 25 astetta lämmintä, ja toisinaan mittarin lukemat ovat kiivenneet 29 asteeseen. Yritä siinä sitten tehdä jotain järjellistä toimintaa ulkona! En näköjään olisi voinut parempaan kohtaan valita Macon lomajaksoa.

Mutta hei, eihän tästä saa valittaa. Kerrankin ulkona on jo toukokuussa kelit, joissa tarkenee olla. Niin hyvin jopa, että aiemmista vuosista poiketen keräsin kaikki talviloimeni kahteen isoon jätesäkkiin jo tässä vaiheessa vuotta. Tällä kertaa aion todellakin olla valmis syksyn tuloon, enkä vie loimia pesuun juuri sillä viikolla, kun niitä oikeasti tarvittaisiin. Se on jokavuotinen ongelma, josta ei tunnu koskaan pääsevän eroon. Ehkä nyt olisi oikea aika? Ihan vaan varmuuden vuoksi jätin kaappiini kuitenkin yhden 150 grammaisen ulkoloimen, jos Suomen kesä yllättää ja meille tulee ne viiden asteen lämpötilat. Toistaiseksi näyttää kuitenkin hyvältä, ja hevoset ovat joutuneet ihan viilennyksen alle vesiletkun avulla kovan paahteen takia. 



Meillä on nyt takana kaksi viikkoa lomaa. Sunnuntaina hevosta juoksuttaessani mietin, miten uskomattoman positiivisesti lomailu on vaikuttanut ruunan olemukseen, asenteeseen ja tekemiseen. Se on paljon pirteämpi ja lähtee töihin innokkaammalla asenteella. Se liikkuu liinan päässä elastisemmin kuin ehkä koskaan. Se on aidosti paremmin läsnä. Okei, näitä eroja ei varmasti huomaisi ihan kuka tahansa sivustakatsoja, mutta kun on itse viettänyt Macon kanssa aikaa enemmän ja vähemmän, korostuvat pienetkin muutokset sen koko olemuksessa aivan eri tavalla. Tämä tietysti kuulostaa siltä, että Maco olisi ollut ennen lomaa jotenkin todella haluton, voimaton ja tympiintynyt, vaikka niin ei tietysti ollut. Mutta ne, jotka tuntevat jonkun eläimen läpikotaisin, osaavat varmasti jakaa tämän fiiliksen mun kanssa. Pieni muutos, joka tuo ison eron eläimen koko toimintaan.

Ajattelin siirtyväni kentällä tapahtuvien ratsastuksien pariin jo viikonloppuna, mutta lopulta varsinainen ratsastus siirtyi ensi viikkoon. Lomaillaan nyt sitten suoraan kolme viikkoa, kai se hyvää tekee. Paikalleen emme ole jääneet, sillä viikko-ohjelma on koostunut maastoilusta, juoksutuksesta ja kävelytyksestä. Tällä viikolla Maco oli tosiaan näin maanantaina kävelytyskoneessa, huomenna menemme pitkälle maastolenkille ja keskiviikkona se saa taas kävellä. Torstaina maastoillaan, keskiviikkona ruuna kävelee ja viikonlopun se juoksee liinassa. Mä suuntaan perjantaista sunnuntaihin Kuopioon mökille ja sukulaisia tapaamaan, kun edellisestä kerrasta on päässyt kulumaan sen verran reilusti aikaa. 





Macon lomailu on tuonut myös mulle tauon ratsastuksesta, sillä en ole mennyt muidenkaan hevosilla tässä kahteen viikkoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten ole ratsastanut kunnolla Juulian valmennuksen jälkeen. Kolme viikkoa on aika pitkä tauko ratsastuksessa, mutta olen korvannut sitä muulla liikunnalla. Torstaina kävin maastolenkkimme jälkeen salilla juoksemassa ja tekemässä lihaskuntoa, perjantaina meillä oli peppu-vatsa -ryhmäliikuntatunti, sunnuntaina kävelin 20 kilometriä ja näin maanantaina kävin spinningissä. Tekemistä on siis riittänyt. Liikkuminen on älyttömän kivaa, vaikkakin onnistuin torstain maastolenkillä murtamaan kaksi varvastani ja kävelemään epäsopivilla kengillä itselleni rakot jalkoihin. En ottanut tätä huomioon eilisellä pidemmällä kävelylenkillä (kävelin valehtelematta Espoon Luukissa ensin 10km, jonka jälkeen sieltä Klaukkalaan 10km), ja nyt jalkani ovat ihan kuolemaisillaan. Toisen jalan pikkuvarpaassa oleva rakko on varmaan tulehduttanut koko varpaan, koska sen ympäristö on ihan punainen, turvonnut ja kuuma. En kyllä kestä tätä touhuani :D Töissä joku kysyi tänään, että mitä ihmettä olen tehnyt, kun kävelen niin vaivalloisesti. Kai nyt, kun jokainen askel sattuu vihlovana kipuna koko jalan läpi.

Tyhmästä päästä kärsii ja niin edelleen, vai miten se sanonta meneekään. Koska heppajuttuja on vielä valmennuksien ja ratsastuksien osalta vähänlaisesti tällä viikolla, julkaisen tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa kuvatun MyDayn viime viikolta, kun käväisin Turussa moikkaamassa kavereitani opiskelukiireiden hellittämisen kunniaksi. Ihana pikavisiitti Suomen sydämeen! Pian olisi luvassa taas sitä paljon toivottua tallivideopostausta ja muuta hevosiin liittyvää materiaalia, sillä ensi viikolle ollaankin jo sovittu ensimmäiset estevalmennukset. Siitä se homma taas pyörähtää kunnolla käyntiin. En malta enää odottaa, jes!

Nauttikaa tästä lämmöstä nyt, kun sitä on! :)
Lue lisää

torstai 10. toukokuuta 2018

#974: Juulia Jyläksen valmennukset

Huhti-toukokuun vaihteessa pitkä odotus palkittiin, kun Juulia Jyläs tuli jälleen Suomeen valmentamaan Stall Solbackaan. Valmennukset olivat sunnuntaina ja maanantaina, mutta pääsin itse paikalle vain sunnuntaina töiden vuoksi. Jälkikäteen ajateltuna tuo oli hyvä ratkaisu, sillä Maco ei olisi varmasti jaksanut hypätä kahta päivää putkeen kovin skarpisti. Teimmekin siis sunnuntaina kunnon treenin sillä ajatuksella, ettei hevosta tarvinnut valmistella seuraavaa päivää varten.

Tämä oli ensimmäinen Jyläksen pitämä ulkotreeni meille, sillä edellisten kertojen aikana maanpintaa oli vielä peittänyt kunnon lumikerros. Sitä tietysti olisi toivonut oikeinkin hyvää säätä, mutta sen sijaan pääsimme hyppäämään sadesäässä. Onneksi sade oli sellaista sumuista tihkusadetta, eikä taivas suinkaan revennyt ihan holtittomasti. Kuvaaja jaksoi seitsä kentällä tallentamassa menoa kameralle, mistä ei voi kuin kiittää. Oikeasti, vain hevosihmiset jaksavat viettää vapaa-aikaansa vapaaehtoisesti ulkona sateessa vieraiden hevosten ja ihmisten keskuudessa. Sanokaa mun sanoneen!

Tyypilliseen tapaan sunnuntain treeni oli ensimmäisen päivän mukaisesti jumppaa, jonka oli tarkoitus saada hevonen kontrolliin, avuille ja takaosansa päälle seuraavan päivän ratatreeniä ajatellen. Me emme siis osallistuneet ratatreeniin, joten hioimme suorituksiamme jumppatehtävien avulla loppuun asti. Tunnit etenivät porrastetusti siten, että aiemman suunnitelman sijaan hyppäsin yksin. Periaatteessa se oli oikein hyvä tapa saada homma pakettiin tiiviisti, mutta toisaalta kahden hevosen kanssa välikäynnit ovat hieman pidempiä. Puolensa kummassakin, ja ennen kaikkea yksin tunnilla ollessa kaikki huomio kiinnittyy siihen omaan tekemiseen. Juulialta ei muutenkaan kommentteja puutu, mutta nyt varsinkin pääsimme tekemään viimeistelyä eri tavalla.






Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme linjalla, joka oli toisella pitkällä sivulla. Linjalle tultiin ravissa siten, että ravipuomilta oli innariväli pystylle, josta yksi laukka-askel kavaletille ja siitä kuusi tai seitsemän laukka-askelta puomille, josta innarivälillä pystylle. Teimme tätä aluksi siten, että siirsin Macon raviin ennen toista pystyä. Ruuna tuntui todella innokkaalta, eikä se meinannut hidastaa vauhtia ennen pystyä ennen olevaa puomia. Mun piti keskittyä istumaan oikeasti satulassa, irrottaa reidet ja laittaa se keskivartalo töihin. Muutaman toiston jälkeen sain Macon paljon nopeammin raviin, mutta ruuna halusi nostaa laukan heti pari askelta ennen pystyä. Innokkuutta siis riitti, mikä oli tietysti positiivinen asia!

Kun tehtävä sujui hyvin, nostettiin esteitä ja linjalle alettiin tulla laukassa ravin sijaan. Välissä ei enää tarvinnut siirtää hevosta erikseen raviin, vaan rytmi sai säilyä tasaisena pystylle asti. Pystyn jälkeen hevonen piti siirtää tasapainossa raviin ja suorittaa diagonaalilla olevat ravipuomit, josta tehtävä jatkui vielä toisella pitkällä sivulla olevalle linjalle. Tällä linjalla olikin vähän enemmän tekemistä: kavaletilta yksi laukka-askel pystylle, josta yksi laukka-askel okserille. Okserilta kolme laukka-askelta okserille, josta yksi laukka-askel pystylle. Jumppaa siis, ihan kunnolla. Tässä tarkoituksena oli jättää hevonen suorittamaan yksin, eikä sitä saanut auttaa liiaksi. Tarpeen mukaan kullekin hevoselle lisättiin apupuomeja lisäämään esimerkiksi hevosen suoruutta. 

Jumppalinjojen ratsastus on aina ollut mulle todella huoletonta. Se on vähän sellaista, että kun selviät ykkösestä, niin ne loput kyllä tulee sieltä mukana. Harva valmentaja rakentaa hevosille sellaisia tehtäviä, että siellä pulaan joutuisi. Toki tehtävät vaativat skarppiutta sen verran, että laukan pitää olla hyvä sisään tullessa, ratsastajan pitäisi olla tasapainossa esteiden päällä, väleissä pitäisi osata tukea hevosta sopivasti ja ratkaisuja pitää osata tehdä nopeasti esteiden tullessa nopeasti vastaan. Mutta noin yleisesti uskon, että ainakin mulle jumppasarjat ovat paljon helpompia henkisesti kuin esimerkiksi linjojen ratsastus. Harjasta vaan kiinni, loppu menee itsekseen! Haha, sellaiselta se ainakin välillä tuntui, kun Juulia käski olla tekemättä mitään.






Meillä oli näillä kahdella tehtävällä vähän erilaiset ongelmat. Kahden pystyn linjalla suurin korjattava asia oli se, että Maco ponnisti tarpeeksi ylös toisella pystyllä. Se tuli hyvin ykkösen ja mahtui ongelmitta yhden askeleen väliin ennen kavalettia, mutta se jäi vähän flätiksi kohti seuraavaa pystyä. Yritin terävöittää sitä pitkän raipan avulla koskemalla hieman ennen kunkin askeleen ponnistusvaihetta raipalla takapolven suuntaan, mutta en saanut ihan toivottua fiilistä siitä, että hevonen olisi oikeasti istunut sinne takaosalle ennen hyppyä. Kun este oli jo 140cm tienoilla ei sellainen ponneton hyppy riitä, vaan hevosen tulee olla terävänä. Pystyä ennen oleva puomi kun oli asetettu siten, että hevosen oli pakko hypätä vähän lähempää, mikä on Macolle haastavaa. Se on vielä sen verran voimaton, ettei se jaksa nousta edestä kovin nopeasti ylös. 

Saimme kuitenkin pari hyvää hyppyä ja viimeisellä kerralla Maco tsemppasi todella hyvin, vaikkei hyppy itsessään ollut mikään maailmaa mullistava. Ongelma oli käytännössä se, ettei Maco pysynyt itse tarpeeksi hyvin paketissa ponnistukseen asti. Se tuli monta kertaa hyvin perille, mutta veti itsensä viimeisessä askeleessa pitkäksi. Yritin kovasti auttaa sitä, mutta Juulia halusi, että hevonen saisi suorittaa itse rauhassa ja oppia sitä kautta omista virheistään. Niinhän se pitäisikin mennä, mutta toisaalta tuntuu tyhmältä olla selässä hiljaa ja yrittää olla tekemättä mitään.

Toinen jumppatehtävä oksereineen päivineen olikin sitten hieman eri tavalla haastava. Maco tuppasi alkuun juoksemaan oksereiden välissä olevat kolme laukkaa, ja olisin niin mielelläni ottanut väliin useamman pidätteen ja tasapainottanut hevosta enemmän takaosalle. Pystyillä tehtävän työn mukaan Juulia kuitenkin huusi mulle monta kertaa, että hevonen pitää jättää suorittamaan yksin. Ei auttamista, koska silloin Maco oppii itse tekemistään virheistä. Ei ne hevoset yleensä montaa kertaa juokse esteitä päin, jos sieltä tulee seurauksena puomi mukaan - sen sijaan ne oppivat itse ja tulevat takaisin ennen estettä katsoen vähän paremmin sitä, mistä sinne hyppyyn kannattaa ponnistaa. Tässä eron näki kyllä hyvin, sillä Maco ei juossut enää parin kerran jälkeen toista okseria kohden samalla tavalla kuin aluksi. Okei, ei se missään vaiheessa rysännyt esteillä, mutta oli kuitenkin vähän kiireinen. Siten, ettei ponnistukselle jäänyt ihan kauheasti aikaa.







Tämän kiirehtimispuolen lisäksi oksereilla korostui Macon vinous. Se hyppäsi ihan valtavasti enemmän oikealle, joten jouduin ihan johtamaan vasemmalla ohjalla esteiden päällä pitääkseni ruunan edes jotenkin hyppäämällämme linjalla. Koska Juulia toivoi, ettei hevosta saanut auttaa, laittoi hän toiselle okserille puomit ohjaamaan hyppyä keskemmälle. Se auttoi, ja Maco keskittyi jälleen hyppäämään paremmin suoraan. Tuo vinous korostuu sen väsymyksen vuoksi, josta puhuin edellisessä postauksessa: hevonen ei yksinkertaisesti pysty käyttämään lihaksistoaan tasapuolisesti oikein, vaan se helpottaa omaa tekemistään siitä, mikä milloinkin on mahdollista. Nyt ruuna esimerkiksi ponnisti oikealla lavalla huonommin kuin vasemmalla. Tilanne on vähän sama kuin ihmisellä, joka on ihan jumissa kovan treenin vuoksi. Yritä nyt siinä sitten tehdä parhaimpaasi, kun pelkkä sängystä ylös nouseminen tuntuu ikävältä koko kropassa. Pitäisi muistaa, että ne hevosetkin tarvitsevat joskus lepoa.

Vaikkei valmennus mennyt kovinkaan kehuttavasti, sain paljon ajatusta omaan tekemiseeni ja etenkin tapaan, jolla Macoa kannattaa treenata. Sille sopii selvästi sellainen viikon kävely-/juoksutus-/maastoilutauko aina parin kuukauden välein, ja muutenkin viikon ohjelma olisi hyvä pitää melko väljänä. Näin kesän tullen esimerkiksi kaksi maastoilua, joista toinen rankempi ja toinen palauttelevampi. Yksi kävelytyskonepäivä, yksi kouluvalmennus, yksi juoksutus ja siihen päälle sitten joko estevalmennus tai kisat. Ja tarpeen mukaan viikon täytteeksi vielä toinen juoksutus tai kevyt hölkkäily selästä käsin. Ei sitä kannata kauheasti enempää prässätä, koska lopulta hevosella menee motivaatio koko hommaan. Maco kun on luonteeltaan vähän sellainen, että sille sopii monipuolinen tekeminen.

Seuraavan kerran treenaamme Juulian silmän alla tämän kuun lopulla, toivottavasti hyvin levänneen hevosen kanssa. Sitä ennen jatkamme maastoiluharjoituksia. Voi että, miten ihania maastoja meidän tallilla muuten onkaan! Mulle näytettiin viime viikolla vajaan parin kilometrin laukkasuora, jossa voi huoletta päästellä menemään sen, mitä hevosen jaloista pääsee. Mulla valui ihan vedet silmistä, kun kävimme siellä nauttimassa lämpimästä kevätpäivästä. Vielä, kun löytäisi täältä jostakin hevosten uittopaikan, niin kaikki olisi enemmän kuin loistavasti!

Onko teidän hevosilla ollut kevätväsymystä? :)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat