maanantai 14. elokuuta 2017

#896: Kaikki mulle nyt ja heti

Maco on ollut nyt Suomessa reilun kahden kuukauden ajan. Aika on todellakin mennyt siivillä, sillä muistan elävästi sen aamun jännityksen, kun ruunan oli määrä saapua Suomeen. Sen, miten epäröivin askelin tuo pikkupoika asteli hevosrekasta lastaussiltaa pitkin alas, mutta kuinka reippaana ja ympäristöstään kiinnostuneena se loppupäivän lopulta vietti. Mä olen huomannut sekä itsessäni, että hevosessani uusia piirteitä kuluneen kahden kuukauden aikana, joten halusin ehdottomasti kirjoittaa siitä teille postauksen.

Kahteen kuukauteen on mahtunut paljon: me olemme päässeet treenaamaan, kisaamaan ja pitämään hauskaa. On ollut huolia milloin kenkien irtoamisen kanssa, milloin on ollut joku kohlu jossain. On pohdittu ruokintaa, treenejä ja elämää yleensä. Pääosin koko tämä kaksi kuukautta on ollut tutustumista, enkä vieläkään voi sanoa tuntevani Maroccoa kunnolla. Vasta viimeisten viikkojen aikana se on oikeasti alkanut heräämään henkiin ja palautumaan matkan jäljiltä, mikä on tuonut siitä esiin ihan uusia piirteitä. Muutenkin uuteen hevoseen tutustuminen on ollut hauskaa, sillä olen huomannut kiinnittäväni huomiota sellaisiin asioihin, mitä pidin esimerkiksi Champin kanssa itsestäänselvyytenä. Loppujen lopuksi nämä kaksi hevosta ovat kovin samanlaisia, vaikkakin täysin erilaisia.

Kaikki postauksen kuvat meidän ensimmäisistä kisoista Riders Innista :) 


Kun olin ostamassa uutta hevosta, vakuuttelin kaikille, etten varmasti tule hankkimaan uuteen hevoseeni samalla tavalla tunnesidettä kuin Champiin. Pämppis oli kuitenkin ensimmäinen oma hevoseni, eikä sitä paikkaa pysty viemään kukaan, vaikka tulevat hevoset olisivatkin miten tärkeitä tahansa. Maco olikin pitkälti järkiostos, joka hankittiin elämääni puhtaasti siksi, että pääsisin itse kehittymään paremmaksi ratsastajaksi. Jos olisin vain halunnut harrastaa kotona, ei mun olisi tietenkään tarvinnut edes harkita lähettäväni Champia Saksaan Niclaksen luokse. 

Totta puhuakseni en juuri muista sitä aikaa, kun Champ tuli Suomeen. Tai tietysti muistan, mutta se, millainen luonne ruunalla oli ensimmäisten kuukaisen aikana, on piiloutunut niiden neljän vuoden alle, jotka rautiaan läsipään kanssa sain viettää. Se oli persoonaltaan niin uskomaton hevonen, etten tule varmasti toiseen vastaavaan törmäämään. Meille muodostui vuosien mittaan side, jonka myötä osasin tulkita ruunan pienintäkin elettä. Se tunnisti minut kaukaa, oli aina niin innoissaan ääneni kuullessaan ja puuhasteli aina kaikkea ollen todella seurallinen. Joskus saatoimme viettää pitkäänkin aikaa niin, että Pämppis piti sen päätä mun sylissä silmät kiinni nojaten otsallaan vatsaani vasten. Niinä hetkinä mä olin maailman onnellisin ihminen. Me leikittiin yhdessä tarhassa, pidettiin ihan valtavan hauskaa maastoreissuilla ja koettiin niin valtavasti kaikkea. Tein paljon virheitä, enemmän kuin voin ikinä edes laskea, mutta samalla opin enemmän kuin mistään ikinä. 




Kun Marocco tuli Suomeen, olin tietysti ihan valtavan innoissani. Heti ensimmäisen viikon aikana mulle tuli kuitenkin vähän tyhjä tunne vanhoihin aikoihin verraten, sillä huudellessani Macoa sen ollessa tarhassa, ei ruuna tietysti reagoinut ääneenii millään tavalla. Musta oli suoraan sanottuna kamalaa tajuta se, ettei hevonen tunnistanut ääntäni tai kokenut sitä millään tavalla "omana ihmisenään". Harjatessa Maco oli tietysti kiinnostunut ympäristöstään, mutta se oli kuitenkin ihan erilainen Champiin verraten. Ensimmäiset viikot menivätkin pitkälti siten, että vertasin kaikkea Macon tekemistä edelliseen hevoseeni. Ja kun Maco teki jotain toisin kuin Champ, mietin heti, mistä se voi johtua - onko jokin pielessä vai onko näiden kahden hevosen luonne niin erilainen.

Jo kesäkuussa hyvä ystäväni totesi, että hänen nuori hevosensa oli pari kuukautta kotiutumisensa jälkeen vähän vaisu, mutta muuttui sen jälkeen silminnähden virkeämmäksi ja elävämmäksi. Vaikka Maco oli toki alusta asti ihana, ei se silti herättänyt mussa sellaista samanlaista ääretöntä intoa, jota koin esimerkiksi ensimmäisen oman hevosen kohdalla. Eikä tietysti pitänytkään, olenhan mä vanhentunutkin tässä ja saanut elämään paljon muutakin sisältöä kuin sen oman hevosen. Silti musta oli hauskaa, että työkaverini oli käytännössä repeämässä liitoksistaan hankkiessaan uuden pianon siinä, missä mä olin uudesta hevosesta lähinnä vain hyvin innoissani. Samaan aikaan tuo asetelma tuntui kovin loogiselta, mutta silti väärältä. 




Joka tapauksessa otin Macosta varmuuden vuoksi laajan verenkuvan, ihan vain tsekatakseni sen veriarvot tulevaisuuttakin ajatellen. Halusin ruunaan paljon enemmän energiaa ja sitä puhdasta iloisuutta, mitä Champissa oli ollut, mutta ensin halusin tietää, ettei taustalla ollut esimerkiksi raudanpuutetta tai jotain tulehduksia. Verikokeiden tulokset olivat helpottavat, sillä arvoissa ei ollut mitään sanottavaa. Samalla oli kulunut puolisentoista kuukautta hevosen kotiutumisesta ja aloin huomata, miten eri tavalla ruuna alkoi käyttäytymään: siitä tuli paljon energisempi, kiinnostuneempi kaikesta ja ennen kaikkea mulle tärkein - se tunnisti ääneni.

On tyhmää ajatella, etteikö pitkä reissu ja kaiken muuttuminen elämässä näkyisi hevosessa mitenkään. Macolla muuttui paitsi sen kotitalli, myös kotimaa, bakteerikanta, seurana olevat hevoset, treenitavat, liikunnan määrä, ruokinta, veden laatu ja varusteet. Hevoset ovat tottuneet rutiineihin, eikä kaiken muuttaminen yhdeltä istumalta varmasti ole se paras mahdollinen vaihtoehto hevosen kannalta. Siitä syystä palautumiseen kannattaakin varata aikaa, vaikka toki treeniä ja normaalia elämää muutenkaan ei pidä liikaa varoa. Nyt itse jälkikäteen pohtiessani olen kuitenkin tehnyt monia huomioita, miten paljon Maco on muuttunut positiivisempaan suuntaan heinäkuun loppupuolen ja elokuun aikana.




Otetaan esimerkkinä vaikkapa maastoreissut. Champ rakasti maastoilemista, joten se oli ihan superinnoissaan aina päästessään juoksemaan pellolle tai rämpimään metsään. Ensimmäisen kerran Macon kanssa pellolla mennessäni olin jopa vähän pettynyt, kun ruuna lönkötteli menemään vailla pienintäkään ajatusta innostumisesta. Kuukausi sitten maastoillessani aloin huomata eroa, sillä sain jopa pidätellä hevosen menohaluja. Viimeisimmät maastoreissumme olenkin saanut nauraa vedet silmissä, kun Maco haluaisi mennä täysillä kaikki ravi- ja laukkapätkät. Se käveleekin niin lujaa, ettei meinaa pystyssä pysyä. Mikään ei ehkä ole niin mukavaa kuin innostunut hevonen maastossa. Ja kun se on päälle niin hirveän fiksu, ettei sen kanssa tarvitse edes pelätä esimerkiksi liikennettä! 

Toinen itselleni merkittävä asia on ihan hevosen perusolemus. Macosta on kuoriutunut kotonakin pikkuhiljaa varsin seurallinen poika, joka katselee korvat hörössä tekemisiäni, ottaa enemmän kontaktia ihmiseen, eikä ole enää samalla tavalla niin "sulkeutuneen" oloinen kuin aluksi. Tai no, tuo on täysin väärä sana, mutta ymmärtänette sen, mitä haen takaa. Hevonen on muuttunut paljon eloisammaksi ja sen katseeseen on tullut tietynlainen pilke. Kuulostaa niin kliseiseltä, mutta jotenkin tällaiseenkin asiaan on tullut kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Mä tykkään leperrellä hevoselle milloin mitäkin ja kyllähän se on ankeaa, jos hevonen ei korvaansa lotkauta ihmisen äänenpainoille. Ei Maco toki ollut mikään pystyynkuollut, mutta ero Champiin verraten oli todella iso.




Voihan olla, ettei Macosta koskaan tule samanlaista häsläpetteriä, mikä Champ parhaimmillaan tai pahimmillaan oli. Se on myös monella tapaa hyvä asia, sillä Macosta löytyy sitä luonnetta vaikka muille jakaa esimerkiksi kisapaikoille mentäessä: silloin se ei malta seisoa kopissa eikä ulkona paikallaan ja se huutaa toisille hevosille varsinkin kisapaikalle tultaessa. Champin uskalsin antaa täysin hevosista tietämättömälle isäpuolelleni koska vain talutettavaksi kisoissa, mutta Macon suhteen mun pitää pohtia jo tarkemmin. Toisaalta ruuna osaa kyllä myös olla oikein asiallinen, sillä alkuhäsläyksensä jälkeen se seisoo nätisti paikoillaan ja on varsin helppo tapaus.

Kaiken kaikkiaan olen nyt oppinut, että hevoselle pitää osata antaa aikaa muutoksien yhteydessä. Tai en ehkä oppinut, vaan oikeasti sisäistänyt asiaa. Mulla on niin paljon tavoitteita mun ja Macon taipaleelle, etten millään malttaisi odottaa niiden toteutumista. Haluaisin ruunasta paljon nopeamman avuille, enemmän energiaa sen ratsastettavuuteen, ajatusta ylämäkeen, sitä, tätä ja tuota. Mutta eipä sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja mitä Champiin tulee, oli se kolmen ja puolen vuoden jälkeen siinä pisteessä, että saatoi olla sileäpuolella ajoittain tyytyväinen. Nyt vain hattu nöyrästi käteen ja harjoittelemaan ajatuksella, josko sieltä pohjalta ponnistaisi pikkuhiljaa ylemmäs. Ei ole helppoa olla uuden hevosen omistaja, kun kaikki tekesi mieli saada aikaiseksi sormia napsauttamalla! Mutta sen kyllä sanon, että kyllähän Macosta on vaan pakko tykätä. Se on osoittautunut niin kivaksi tapaukseksi, että kiinnyn siihen päivä päivältä enemmän ja enemmän. 

Onko teistä jollain samanlaisia ajatuksia tai havaintoja uusien hevosten kanssa? :)
7 Lue lisää

lauantai 5. elokuuta 2017

#895: Sea Horse Week -video

8
Hangon Sea Horse Week on esteratsastuskilpailu, jossa käymme kavereiden kanssa joka vuosi jo tavaksi muodostuneeseen tapaan. Aina osa porukastamme kisaa, on töissä tapahtumassa tai esimerkiksi valmentaa jotakuta kilpailevaa ratsastajaa - itsekin muutamia vuosia sitten hyppäsin Champin kanssa pari luokkaa lämpimän kesäauringon alla. Hangossa kun on aina hyvä sää, sen olen oppinut. Ja niin hauskaa!

Jokainen varmasti tietää sen, miten kivaa on viettää aikaa kavereiden kanssa isolla porukalla vailla sen kummempaa suunnitelmaa siitä, mitä seuravaaksi päivän aikana tekee. Hanko onkin mulle tämän vuoden kesäloma, koska mitään muuta kesälomaa mulla ei valitettavasti ole. Viime vuonna kuvasin Hangosta videopostauksen, joka on katsottavissa tämän linkin takaa ja sama toistui myös tänä vuonna isosta kysynnästä johtuen. Olipa muuten hauskaa pitkästä aikaa kuvailla jotain tuonkin tyyppistä videota, sillä hetkeen näitä ei ole blogissa tai Youtubessa näkynyt omalta osaltani. Pitäisi ottaa tavaksi kantaa kameraa mukana useammin tallilla, varsinkin sen jälkeen, kun olen saanut hankittua uuden lyhyemmän objektiivin vanhan rikkoutuneen tilalle.

Mutta suuremmitta höpinöittä, nyt olisi vuorossa sitä paljon toivottua Hangon MyWeekend -videota! Kommentoi ihmeessä, jos haluat jatkossa nähdä vastaavia videoita tai ylipäänsä esimerkiksi tallivideopostauksia. Yritän kirjoitella teille huomisen aikana juttua tämän viikon valmennuksistakin, sillä me tehtiin kouluvalmennuksessa todella hyödyllisiä tehtäviä (ainakin omaaa ratsastustani ajatellen) ja esteillekin sain pitkästä aikaa kuvaajan. On tuo Maco kyllä osoittautunut kovin kivaksi ja mulle sopivaksi hevoseksi, sillä se pakottaa mut oikeasti nopeammaksi sileällä. Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt päästän teidät videon pariin!

Mukavaa viikonloppua! :)







Linkki videoon (MyWeekend Hanko)

Lue lisää Read More »

maanantai 31. heinäkuuta 2017

#894: Voita liput Horse Show'hun!

151
Järkytyin katsoessani puhelimen näyttöä aamulla herätyskellon pärähtäessä soimaan. Järkytystä ei suinkaan aiheuttanut aikainen kellonaika, vaan päivämäärä, joka aamu-unisille silmille liian kirkkaassa näytössä möllötti. Vielä viikonloppuna aivoni olivat täysin kesälomamoodissa - ihan kuin mulla mitään kesälomaa edes olisi. Siitäkin huolimatta tänään eletään tosiaan heinäkuun viimeistä päivää, mikä tarkoittaa sitä, että kohta on syksy. Ensi viikolla monella teistä alkaa koulu ja mäkin palaan opiskeluiden pariin reilun kuukauden päästä. Huh.

Vaikka kesä on tuntunut menevän ohi ennen kuin se edes tänä vuonna alkoi, en silti malta odottaa syksyä. Mukana on niin paljon kaikkea siistiä: kohta kilpaillaan paitsi esteratsastuksen GP-sarjan finaalin muodossa Laaksolla, myös Suomen Mestaruuksista Ratsastuskeskus Ainossa. Pienemmässä mittakaavassa olemme suunnitelleet osallistuvamme ihan huikean hyvällä porukalla esteratsastuksen joukkuhalli-SM:eihin, joissa pääsisimme Macon kanssa edustamaan seuraamme. Syksyllä kilpaillaan aluemestaruuksista niin henkilökohtaisella kuin joukkuetasollakin, minkä lisäksi tietysti aloitetaan kirjoittamaan pro gradu -tutkielmaa, vaihdetaan työpaikkaa uuteen toimipisteeseen ja nautitaan viimeisistä auringonsäteistä täysillä. Ja mikä tärkeintä, valmistaudutaan koko syksyn huipennukseen eli Helsinki International Horse Show'hun.

Kaikki upeat kuvat jälleen kerran c. Rosita Dahlberg - katso blogi!


Mä olenkin jo hyvän aikaa sitten maininnut ensimmäisen kerran, että tänäkin vuonna tulette näkemään Horse Show -aiheista materiaalia täällä blogin puolella. Mä olen suunnitellut kaikkea kivaa, mutta suurin osa jutuista tullaan toteuttamaan lähemäpänä itse tapahtumaa. Parin viikon sisällä ajattelin kuitenkin kertoa teille hieman siitä, miten esimerkiksi juuri mun suosikkiratsastajat ovat pärjänneet kuluneella kaudella maailmalla isommissa kisoissa ja mitä mä odotan eniten Horse Show'lta. Tämä vuosi kun tulee olemaan aiempia huomattavasti erilaisempi: mä en ole enää samalla tavalla töissä aamusta iltaan kansliassa, vaan vietän aikaa paikalla pitkälti bloggaajana ja siksi olen vapaampi kuvaamaan tapahtumaa, kertomaan fiiliksiä ja ennen kaikkea seuraamaan itse kisoja katsomosta. Mutta se mikä ei muutu, on kaikki kulissien takaa tuleva materiaali.

Mietin pitkään, josko haastattelisin edellisen vuoden tapaan jotain suomalaista Amateur Tourilla nähtävää ratsukkoa. Viime vuonna haastattelun kohteeksi päätyi kesähelteiden aikaan Ida Palmos (videohaastatteluun nimeä klikkaamalla) ja myöhemmin syksyllä tein paljon kiitosta keränneen henkilöhaastattelun Emma Tallbergista (haastattelu nimeä klikkaamalla). Molempien suorituksia päästiin ihailemaan jäähallin puolella lokakuussa ja tällä kaudella kumpikin heistä on menestynyt kisakentillä sekä uusien, että vanhojen kisakumppaneidensa kanssa. Nyt kysyisinkin teiltä, kenestä suomalaisesta ratsastajasta te haluaisitte haastattelun videon tai tekstin merkeissä. Kyseessä voi olla joku isoihin kansainvälisiin luokkiin tähtäävä Suomessa tai ulkomailla asuva esteratsastaja, Amateur Tourin finaalipaikasta haaveileva tulevaisuuden toivo tai vaikkapa poniratsastaja, joka osallistuu tapahtuman poniluokkiin ensimmäistä kertaa. Vai olisiko kiva kuulla juttuja henkilöltä, jolla on pitkä historia takanaan Horse Show'ssa kisaamiseen liittyen?





Kerro ideasi kommenteissa, jonka myötä osallistut arvontaan Horse Show'n lipuista. Blogissani tulee olemaan syksyn aikana vielä useampia arvontoja Horse Show'n sponsoroimana, mutta polkaistaan näin heinäkuun viimeinen päivä käyntiin lippuarvontojen rumba. Tällä kertaa arvonnan palkintona on torstain Finland Finals & International Training Session -näytöksen lippupaketti eli kaksi lippua kyseiseen näytökseen. Yhteensä palkinnon arvo on 79,00 euroa. Vanhaan tuttuun tapaan illan näytöksessä nähdään suomalaisratsastajille tarkoitettujen luokkien finaaleita, mutta uutuutena mukana on kansainvälisten ratsastajien verryttely pääareenalla haastatteluiden ja kommenttien kera. 

Osallistut arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kerrot oman nimesi/nimimerkkisi, sähköpostiosoitteesi sekä sen, kenestä suomalaisesta ratsastajasta haluaisit haastattelun blogiini. Extrana voit halutessasi ehdottaa myös ulkomaalaisia ratsastajia, mutta niiden haastatteluiden aika on vasta myöhemmin syksyllä ratsastajalistojen varmistuttua. Osallistumisaikaa on runsaastii - aina tämän viikon sunnuntaihin 6. elokuuta saakka. Voittaja julkaistaan täällä blogissa ensi viikon alussa ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitostaan sähköpostitse. Onnea jokaiselle arvontaan tasapuolisesti!
Lue lisää Read More »

lauantai 29. heinäkuuta 2017

#893: Hämpsin vuoro liitää!

8
Koska edellisessä postauksessa kerrottiin varsin kattavasti Macon tarina viikonlopun kisojen osalta ja sivuttiin samalla muutakin tapahtumaa päivään liittyen, en kerro tässä postauksessa sen kummemmin itse aikataulullisia seikkoja. Postauksen aihe onkin kertoa samaisesta kisapäivästä Hämpsin ratojen osalta, mikä taitaa olla monelle lähes yhtä kiinnostavat aihe kuin Macon kuulumiset. 

Mikäli paikalla on joku uusi lukija, voin avata tilannetta hieman. Hämpsi on siis tuttuni hevonen, jota olen ratsastanut säännöllisesti kerran viikossa tai parissa, joskus hieman useammin ja toisinaan harvemmin. Pääasiassa olen tammalla vain hypännyt, sillä varsinaiset sileäntreenit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Yhteistyömme alkoi tämän vuoden alkupuolella, mistä lähtien olemme tehneet hommia yhteisen sävelen löytämiseksi. On ollut etuoikeus saada ratsastaa tällä hevosella, sillä olen itse oppinut ihan valtavasti ja saanut paljon itsevarmuutta esteillä erilaisten hevosten kanssa. Kaikkein suurin onni on kuitenkin ollut Hämpsin omistaja, joka on valtavan ihana ihminen. Iso kiitos siis sinne suuntaan jo tässä vaiheessa 

Kesäkuussa hyppäsin Hämpsillä hieman vähemmän, sillä tammalla irtosi kenkä kesäkuun alun kisojen jälkeen ja sen vuoksi meillä jäi treenaukset hetkeksi jäihin. Heinäkuussa taisi olla ensimmäinen kerta, kun menin pitkästä aika tamman luokse ottamaan muutamia hyppyjä kotikentällä. Meno oli oikeastaan kesäkuistakin paljon tasaisempi, mikä oli todella kiva huomata. Seuraavalla viikolla hyppäsimme vähän enemmän ja sitten koittikin viime viikko, jolloin Hämpsi tuli tiistaiaamuna meidän kotitallillemme hypättäväkseni samalla, kun kouluvalmentajani ratsasti Macon. Fiilis kotitreenissä oli todella hyvä, joten päätin lähteä hyppäämään suosiolla metrin luokan lauantain kisoissa. Edellisissä kisoissa menimme alle 90cm-luokan, mutta se tuntuu tämän hevosen kanssa niin pieneltä, eikä se varsinaisesti tarvitse mitään "ratoja alle", joten en nähnyt sitä järkevänä valintana.




Ääniraidallisella videolla näettekin näitä hyppyjä Hämpsin kotona, omalla kotitallillani sekä kisoissa. Lauantai koitti Hämpsinkin kohdalla tuhkimona, aivan kuten Macollakin, mutta onneksi myös tamma sai kengän etuseensa ennen kisoihin lähtemistä. Laidunelämä on välillä rankkaa kengittäjien kannalta, pakko se on myöntää.. Mä itse en ollut Hämpsin kotitallilla paikalla laittamassa sitä kuntoon, joten mulla ei harmillisesti ole sieltä sen enempää kerrottavaa. Kisapaikalle saavuttuamme avustin Hämpsin hoitajaa laittamaan sille varusteet, jotta hän pääsi kävelemään hevosen kanssa käsihevosalueelle ja odottamaan mun saapumista verryttelyyn. Tai no, ei kyseessä ollut varsinainen hoitaja, vaan ihan rautainen hevosalan ammattilainen, joka oli tullut Hämpsin kanssa paikalle sen omistajan ollessa omissa töissään. Eli siltäkin osin mulla oli palikat hyvin kasassa: mukana oli ihmisiä, jotka oikeasti tiesivät, mitä olivat tekemässä.

Hämpsin kanssa verryttely on muodostunut mulle jo näiden kolmen kisojen myötä rutiiniksi. Verryttelen aluksi kevyessä ravissa, jonka jälkeen nostan laukan ja laukkaan kevyessä istunnassa suoria teitä ja ympyröitä sen verran kauan, että musta tuntuu, että hevonen rentoutuu hieman. Jos istun samantien alas satulaan ja yritän lähteä työstämään tammaa laukassa, tulee laukasta herkästi turhan paineistettu. Mä en käytä Hämpsillä ollenkaan kannuksia, sillä se reagoi niihin esteillä melko voimakkaasti, mutta toisinaan esimerkiksi kaarteista ulos ratsastaessa kannukset voisivat olla sillekin sopiva vaihtoehto. Tämä näkyy etenkin niissä tilanteissa, kun Hämpsi alkaa vähän väsymään. Väsymystä ei kuitenkaan ollut esillä ensimmäisessä luokassa, saati sen verryttelyssä, vaan kaikki sujui siellä kuten pitikin. 




Itse radalle lähdin luottavaisin mielin. En ole koskaan osannut jännittää kisoja Hämpsin kanssa, sillä jotenkin en ole muodostanut sen suhteen mitään paineita pärjäämiselle. Se on aina tuonut kisoista kotiin ruusukkeet meidän yhteisen taipaleen aikana, mikä on tietysti ollut pelkästään positiivinen lisä. Tuon tamman kanssa en koskaan joudu ajattelemaan paikkoja tai ratsastuksen teknillistä puolta niin suuresti, sillä hevosessa on takana niin suuri voima, että se ponnistaa helposti vähän lähempää tai kauempaakin. Toki jokaisessa radassa pitäisi olla taustalla se sujuvuus ja mutkattomuus, mutta ymmärtänette varmasti pointtini. Metrin luokassa uskalsinkin lähteä ratsastamaan aikaa, sillä estekorkeus tuntui ihan passelilta ja tehtävät helpoilta. Radassa ei oikeastaan ollut mitään konkreettista virhettä, ellei mukaan lasketa lähestymistäni sarjalle. Hämpsi väisti ilmeisesti kentän laidalle rakenteilla olevaa kävelykonetta, joten tulimme sarjalle vähän vinosti sisään. Paikka itsessään oli hyvä ja tuokin todisti, että se pystyy kyllä hyppäämään ihan mistä tahansa!

Viimeiselle esteelle oli pitkä suora ja este oli vielä keltainen pystyeste, jossa päällimmäisin puomi oli lankku. Ratamestarilta varsinainen ansa, sillä moni hevonen pääsee pitkäksi tuollaisella viimeisellä suoralla ja pudottaa esteen vielä herkemmin sen ollessa hutera lankku. Hämpsin kanssa uskalsin hanattaa viimeisellä suoralla, sillä tiesin, että se kokoaa itsensä todella nopeasti kasaan tarvittaessa. Macon kanssa sen sijaan pyrin jatkamaan samaa laukan rytmiä, sillä se olisi voinut helposti valua etupainoiseksi ja liian pitkäksi.

Hämpsin aika riitti lopulta kolmanteen sijaan. Kun tulin radalta ulos, kuulutettiin mun menneen luokan johtoon. Yllätys sinänsä, koska olin luokassa ihan alkupäässä. Milla vitsali ja tuuletteli kentän laidalla, että hei, menit johtoon. Hämpsi sai paljon taputuksia ja pääsi hoitajansa huomaan, kun hyppäsin välissä Macolla kaksi luokkaa nollaradoilla omien vuorojeni aikana. Sen jälkeen palasin jälleen Hämpsin luokse, tarkistin varusteet ja kiipesin uudelleen kyytiin ajatuksena hypätä vielä 110cm-luokka. Olin tosiaan käynyt jälki-ilmoittautumassa luokkaan valmentajani kehotuksesta, sillä meno metrin radalla tuntui niin vaivattomalta ja helpolta. Vähän mua kyllä hirvitti kävellä rataa, sillä ne esteet tuntuivat isohkoilta Hämpsiä ajatellen. Olen itse hypännyt tammalla kotona rataa siten, että osa esteistä on yli metrisiä ja toki yksittäisiä tehtäviä on ollut 120cm korkeudella asti. Noin kookasta rataa emme olleet kuitenkaan koskaan hypänneet, mikä tuntui hurjalta ajatukselta.



Näissä sadekuvissa eli 110cm-luokan kuvissa näkee, miten paljon Hämpsi alkoi ylihyppäämään ja miten mulle tuli hankaluuksia pysyä kyydissä.
Verryttelyssä Hämpsi tuntui vähän väsähtäneeltä ja pyysinkin jo kannuksia lainaan, sillä en viitsinyt laittaa omia hieman liian teräviä kannuksia noin herkälle tammalle. Harmillisesti noita kannuksia ei kuitenkaan löytynyt, joten oli mentävä ilman. Emme hypänneet montakaan hyppyä edellisessä postauksessa mainitsemistani syistä (toiseen luokkaan ei tarvitse verrytellä niin paljon kuin ensimmäiseen), mutta Hämpsi rupesi ylihyppäämään aika valtavasti varsinkin viimeisillä oksereilla. Näette tuolta videoltakin sen, miten isosti tamma hyppää okserin yli ja miten mun on hieman hankalaa olla hypyssä mukana. Sanoinkin, etten mä enää kohta pysy menossa mukana!

Radalle päästessämme vettä tuli reilusti, muttei missään nimessä yhtä paljon kuin Macon edellisen radan aikana. Mä olin luokan viimeinen lähtijä, joten pyysin edellistä lähtijää jäämään mun kanssa radalle, jottei Hämpsin tarvinnut olla radalla yksin. Ja eikun homma käyntiin! Alkurata oli oikeastaan ihan pätevää menoa, mitä nyt tamma ylihyppäsi välillä ihan liikaa. Se alkoi väsähtämään, minkä takia jouduin ratsastamaan sitä kaarteesta todella voimakkaasti jalalla ulos, minkä se kompensoi hyppäämällä entistä enemmän ylös sen sijaan, että se olisi sujunut eteen hypyissä ja niiden jälkeen. Kuudennelle esteelle tamma ei noussut tarpeeksi nopeasti etujaloistaan, minkä takia se otti puomin. Seitsemännellä esteellä se kävikin sitten jossain tolppien korkeudella, jonka jälkeen mietin, että olisin keskeyttänyt radan siihen. Koska tammalla ei ole kokemusta noista radoista tuolla korkeudella, ei ole sillekään reilua laittaa sitä väsähtäneenä tehtävien eteen. Koska radassa oli jäljellä enää neljä estettä, päätin kuitenkin jatkaa loppuun. Kahdeksannelle tulimme hyvän hypyn, mutta yhdeksäs este oli iso ja leveä okseri, jolle matkamme päättyi. Hämpsi konkreettisesti kielsi esteelle, vaikka paikka oli ihan hyvä. Se ei halunnut yrittää hypätä, mikä oli täysin ymmärrettävää, koska se olisi hypännyt ihan valtavasti yli ja se olisi ollut sille kovin rankkaa. Laskimme esteen ihan pieneksi pystyksi, jonka tulin kertaalleen, jotta tammalle jäi hyvä fiilis ja sen ei tarvinnut hypätä liioitellen. 

Radan jälkeen mulla oli vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta olin todella pettynyt omaan arviointikykyyni radan jatkamisesta, mutta toisaalta olin tyytyväinen Hämpsin suorittamiseen. Ratamestari kertoi mulle ihan samoja asioita, mitä olin itsekin miettinyt: mun pitää saada ensinnäkin laukkaa paremmaksi kaarteen läpi, jotta en joudu polkemaan vauhtia esteitä kohden niin paljon, koska muuten noinkin varovainen hevonen alkaa ylihyppäämään entistä enemmän. Mutta toisaalta hevoselle pitää saada rutiinia noista isommista radoista, mikä oli tässä kohden ehkä se suurin syy hyytymiselle. Olihan meillä viimeksikin sama havaittavissa kisoissa, kun ensimmäisessä luokassa Hämpsi jaksoi painaa hienon nollan, mutta seuraavassa luokassa se oli selvästi väsyneempi, vaikka suorittikin muuten ihan hyvin. 


Katsokaa, miten isolta Hämpsi näyttää! Se on oikeasti ihan pikkuruinen Macoon verrattuna. 



Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo)

Seuraaviin kisoihin pitää miettiä, menemmekö pelkän yhden luokan, jotta tamma jaksaa varmasti ja se saa itsevarmuutta. Toisaalta hevonen on myynnissä ja siitä on ollut paljon todella kiinnostuneita ostajaehdokkaita, joten on vain ajan kysymys, koska se suuntaa uuteen kotiinsa ja meidän yhteinen treenitaival loppuu. Olen useampaan otteeseen vitsaillut, että voisin ottaa tuon hevosen ylläpitoon itselleni, jos vain rahat riittäisivät kahden hevosen kulujen maksamiseen. Näin ei tietenkään todellisuudessa ole, minkä takia olenkin ollut kiitollinen siitä, että olen saanut olla osana tuon hevosen treenivuotta. Olemme kehittyneet Hämpsin kanssa ratsukkona ihan valtavasti ensimmäisestä yhteisestä ratsastuskerrastamme, sillä olen oppinut ymmärtämään tuota hevosta ihan eri tavalla. Tammat ovat aina olleet mulle oma mysteerinsä, mutta tämä on onnistunut avaamaan sitä valtavasti. 

Mutta se näistä Stall Solbackan kisoista! Hämpsi pääsi myös palkintojenjakoon, kun se sai hakea Macon ruusukkeen 110cm-luokassa. Ne siis hakivat toistensa rusetit, heh! Tuossakin asiassa nämä hevoset olivat kuin yö ja päivä. Macon kanssa laukkasin puolipitkin ohjin ympyrän kunniakierroksena, koska se ei jaksanut innostua hommasta alkuunkaan. Hämpsin kanssa sen sijaan en osallistunut kunniakierrokselle, koska tamma esitti palkintojenjaosta poituessaan aina portille asti piaffia. Vitsailinkin, että millon opetamme tammalle vähän vaativampia koululiikkeitä. On nuo vaan mainioita tapauksia: niin erilaisia, mutta silti molemmat niin ihania!
Lue lisää Read More »

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

#892: Sadetanssia ruusukkeiden kera

13
Viikonloppu hujahti nopeasti ohi, kun pääsin osallistumaan valmentajani uuden kotitallin kisoihin Stall Solbackassa kahden hevosen kanssa. Koska mulla on kisapäivältä liuta kuvia ja videoita molemmista hevosista, päätin jakaa postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä saatte siis tutustua kisapäivään Macon puolelta, myöhemmin tällä viikolla on luvassa juttua Hämpsin osalta. Mulla on kirjoittamatta vielä edellisenkin viikonlopun kisapostaus Riders Innista, mutta koska sain aikaiseksi tehdä näitä postauksia nyt, päätin aloittaa tuoreimmasta aiheesta.

Mun päivä lähti käyntiin lauantaina varsin mielenkiintoisissa merkeissä, sillä en oikeastaan ollut edes varma, pystyisinkö osallistumaan Macolla ollenkaan kilpailuihin. Perjantaina tulin tallille heti töiden jälkeen ja ratsastin Acsun, jonka jälkeen menin normaalisti hakemaan Macoa karsinasta. Siinä samalla huomasin, että ruunalta oli irronnut toinen takakenkä. Talutin hevosen kuntoonlaittopaikalle ja istuin käytävän toiselle puolelle penkille maailman masentuneimmalla ilmeellä varustettuna. Kyllä otti päähän: yhtä paljon kuin oravaa, jonka käpy on jäässä. Laitoin heti viestiä meidän kengittäjälle, joka onneksi vastasikin nopeasti ja lupasi tulla laittamaan Macon kenkään heti seuraavana aamuna. Mä istuin mieli mustana varmaan vartin verran paikoillani ja kirosin laiduntamisen alimpaan maanrakoon, jonka jälkeen luovutin pahan mieleni suhteen ja harjasin ruunan perusteellisesti päästä kavioihin oikein pitkän kaavan mukaan. Ratsastus jäi siis kokonaan välistä, enkä oikeastaan ollut ratsastanut ruunalla itse koko viikkona kertaakaan kunnolla. Maanantaina ohjasajoin, tiistaina valmentajani ratsasti ja kävin vain hetken selässä, keskiviikkona menin pellolla ja torstaina oli kaverini Millan ratsastusvuoro. Olin toki hypännyt ja ratsastanut muilla hevosilla, mutta kyllä se silti ärsytti. 

Alun perin olin iloinnut jo etukäteen sitä, että saisin nukkua lauantaina ainakin kymmeneen. Suunnitelmahan muuttui täysin, kun olin jo ennen kahdeksaa tallilla keittämässä kengittäjällemme kahvia. Kengittäjä saapui paikalle tasan sovittuna aikana kahdeksalta ja aamu kuluikin mukavia jutellen. Autoin samalla toista hevosenomistajaa hänen irtokenkähevosensa kanssa, tein Macon ruoat valmiiksi, pakkasin kisavarusteet ja kun molempien hevosten kengitys oli valmis, ratsastin Acsun kunnolla sileällä. Samalla kuulin, että myös Hämpsillä oli lähtenyt kenkä, mutta se oli onneksi saatu aamulla kiinni. Kyllä kaikki maailman voimat olivat meidän kisalähtemisen kanssa vastakkain! Maco onneksi liikkui liinassa hyvin, joten päätin lähteä kisoihin normaalisti. Acsun ratsastuksen jälkeen ajoin porukoilleni syömään aamupalan ja nukuin 20 minuutin yöunien jatkeet, koska väsymys oli melkoinen.

Aurinkoiset kuvat metrin luokasta, sadekuvat 110cm-luokasta. Ja kaikista kuvista kiitos kuuluu isälleni, joka seisoi kaatosateessa (!!) kuvaamassa t-paidalla, koska kerroin kamerani kestävän vettä. Huh, se on paras <3 Isäni siis, vaikka ei kamerassakaan valittamista!




Kisoihin lähdettiin yhden aikaan iltapäivällä. Ensimmäinen luokkani oli molemmilla hevosilla metri siten, että Hämpsi starttasi ensimmäisenä hevosistani ja Maco toisena. Saavuttuamme kisapaikalle purimme ensin Macon ulos trailerista, sillä se ei osaa seistä siellä yhtään heti saapumisen jälkeen. Kotiinpäin lähtiessä se kyllä seisoo, mutta ruuna nyt on muutenkin kisapaikalle tultaessa ihan mahdoton: se ei malta yhtään seistä ja se huutaa välillä melko isostikin vastaillen muiden hirnumisiin. Kotona se on niin lungi, ettei ihan heti uskoisi. Ei se kuitenkaan ole vaikea käsitellä, mutta syttyy ihan eri tavalla! 

Macon suitsimisen jälkeen jätin sen kävelemään hevosenhoitajan kanssa, jotta pääsin auttamaan Hämpsin varustamisessa. Hämpsi oli tullut paikalle omalla hevosautolla, joten autoin sille vain kamat päälle ja menin takaisin Macon varustamisen kimppuun. Molemmilla ratsuillani oli päällä mitäs muutakaan kuin Equestrian Stockholmin huopaa ja huppua, itse olin laittanut jalkaani uudet Wahlstenilta saadut kisapöksyt ja Macon kaikki muu varustus satulaa lukuunottamatta oli samaisesta liikkeestä saatua. On kiva, kun mulla on siistit varusteet, koska tykkään näyttää huolitellulta niiden osalta. Meikatahan en jaksanut kuin vasta kisojen illanviettoon ja mulle naurettiinkin, että oon selkeästi käynyt suihkussa ja joudun siksi istumaan eri puolelle pöytää :D

Hevosten kuntoonlaiton valmistuttua kiiruhdin verryttelemään Hämpsiä ja siitä kävelemään rataa. Metrin arvostelu oli 367.4 eli selkosuomella "luuseritkin saavat jatkaa maaliin".. Huono vitsi, tuo siis tarkoittaa sitä, että vaikka ensimmäisestä vaiheesta saisi virhepisteitä, saa toisen vaiheen jatkaa maaliin tai kolmanteen kieltoon asti. Tämä oli tosi hyvä, sillä arvostelua on alettu käyttämään kuluneen vuoden aikana laajemminkin seurakisoissa ja se antaa mahdollisuuden ratsastaa rata loppuun vaikkapa jostain turhasta virheestä huolimatta. Itse radassa ei ollut mitään kummallista, vaan kaikki tiet olivat aika simppeleitä, eikä väleissäkään ollut mitään kikkoja. En itse edes kävellyt metrimääriä suhteutettuihin väleihin, vaan kysyin ne suoraan ratamestarilta. Sitten eikun Hämpsin selkään takaisin, radalle ja lopulta ulos nollatuloksen kera.

Tälle esteelle tultiin todella pohjaan. Katsokaa Macon takajalkoja, kun se haluaa kiivetä puhtaasti yli :D



Valmentaja valvoo.
Hämpsin radan jälkeen seurasimme muutamia ratoja valmentajani, Millan, hänen siskonsa ja isäni kanssa kentän laidalla. Kisoissa on aina todella hauskaa, mutta varsinkin tällä kertaa meno oli ihan loistavaa, sillä mulla oli molemmille hevosille omat hoitajansa ja mukana oli paljon tuttuja kasvoja estepiireistä. Valmentajani heittikin radan jälkeen, että saisiko nyt olla sitä skumppaa vai mitä tarvitsisin. Hah! En ole ollut kahden hevosen voimin kisoissa hyppäämässä sitten vuoden 2011, jolloin hyppäsin parhaimmillaan 13 rataa kahden päivän aikana. Vielä, kun mulla oli nyt valmentaja mukana jokaisessa verryttelyssä auttamassa ja apukäsiä enemmän kuin riittävästi, oli fiilis jotenkin ihan utopistinen. Niin siistiä!

Macon kanssa ensimmäinen verryttely sujui suoraan sanottuna ilman mitään sen kummempaa kerrottavaa. Ruuna on niin tasainen, ettei siitä oikein tarinaa saa revittyä.. Olihan se vähän hidas ja saisi olla todella paljon enemmän takaosallaan, reaktiivisempi ja ajatella enemmän ylämäkeen, mutta eipä noita asioita oikein yhden verryttelyn aikana saa toteutettua. Ravasin ja laukkasin itsenäisesti, jonka jälkeen aloitimme verryttelyhypyt kavaletilla ja nostimme sitä sitten metriseksi pystyksi muutamalla nostokerralla. Kävelytauon jälkeen siirryimme okserille, jossa aloitimme ehkä 80cm korkeudelta nostaen esteen reiluun metriin. Hyppyjä ei tehty paljon ja jokaisella hypyllä oli joku funktio. Mä en itse ole niitä ihmisiä, jotka hyppäävät verryttelyssä maailman tappiin asti, koska se ei mun mielestä aja asiaansa. Ensimmäiseen luokkaan otan yleensä verryttelyssä seitsemästä kahdeksaan hyppyä ja toiseen luokkaan neljästä viiteen. 

Metrin rata oli vähän kaksipiippuinen. Alkurata oli häseltämistä ja sanonkin videolla, että sitä katsellessa ihan hengästyy itsekin. Ensimmäiset kaksi estettä olivat ihan sujuvia, mitä nyt toisena olleelle okserille unohdin hieman ulkoavut ja paikka oli suhteellisen kaukana esteestä. Kolmannelta neljännelle olikin sitten neljän askeleen pysty-okseri -linja, jonka Maco juoksi ihan omia apujani vasten ja siksi paikka tuli melko pohjaan okserille. Näppäränä ruuna kuitenkin kiipesi tuosta yli ilman ongelmia. Sen jälkeen meillä rupesi löytymään rytmi paremmin, eikä loppuradassa ole mitään sen kummempaa ihmettelemistä. En ratsastanut aikaa, vaan otin jopa yhteen pitkään väliin yhden askeleen enemmän, joten tuloksena oli hidas nollasuoritus ja 11. sija. Ei siis ruusuketta tästä luokasta, mutta eipä me sitä lähdetty hakemaankaan. Maco sai kyllä osallistua palkintojenjakoon hakiessaan Hämpsin ruusukkeen.

Juu, tässä näette sen sateen määrän heti esteen numero yksi jälkeen.

Ohjakin lähti kädestä..



Seuraava luokka eli 110cm-luokka olikin heti metrin perään. Hyppäsin Macolla kolmantena ja Hämpsillä viimeisenä, joten mun ei tarvinnut välissä vaihtaa kannuksia pois jalasta tai muuten säätämään sitä, miten ratsastaisin. Maco ja Hämpsi ovat muuten kuin yö ja päivä tuon ratsastuksen osalta! Toinen on vähän hidas, isolaukkainen ja hyvin tasainen, toinen taasen helposti painetta keräävä, elastinen ja sellainen sähköjänis, että sillä pystyy kyllä ratsastamaan aikaa näppärästi. Itse 110cm luokan rata oli sekin simppeli ja vähemmän suhteutettuja linjoja sisältävä, mutta arvosteluna olikin A.2.0 eli ratsastus aikaa ja virhepisteitä vastaan yhdessä vaiheessa.

Kuten jo aiemmin sanoin, oli verryttely toiseen luokkaan varsin nopea. Radankävelyn jälkeen mulla oli kymmenisen minuuttia aikaa omaan starttiin, joten hölkkäsin hetken, laukkasin muutamia kierroksia ja herättelin hevosen käyntiin temponvaihteluilla. Muutamien verryttelyhyppyjen jälkeen ulkoa alkoi kuulumaan sadetta, mutta tilanne ei ollut vielä paha. Kun menimme ulos maneesista, totesi valmentajani, että eihän täällä edes sada. Niin mä menin kentälle valmistautumaan omaan vuorooni, kunnes lähtömerkkini saamisen jälkeen taivas repesi. Ratamestari seisoi vieressä ja kysyi, haluanko hypätä radan myöhemmin, mutta totesin jo kastuneeni. Nostin laukan ja zoomailin ensimmäistä estettä kohden, mutta sade vain yltyi. Taivaalta tuli vettä ja rakeita sellaisella voimalla, etten valehtelematta nähnyt estettä numero kaksi kuin ääriviivoiltaan. Onneksi mulla oli kuitenkin tuo aurinkolippa, ettei ihan häikäissyt liikaa, haha! Toisena esteenä toimineelle okserille tulimmekin siis vähän lähelle, koska mulla ei ollut mitään havaintoa vauhdista ja suuntakin hieman hakusessa. Kolmannelle esteelle jouduin polkemaan kaarteesta vauhtia ja samalla mulla irtosi ohja toisesta kädestä (kumiohjat sateella ei ole kovin hyvä idea showshinea täynnä olevan hevosen kanssa), mitä keräilin käteen neljännettä estettä lähestyessä.

Koko 110cm-luokan rata oli oikeastaan kakkosestettä lukuunottamatta tosi sujuva. Olihan se hidas, mutta ihan totta, en mäkään olisi halunnut tuolla kaatosateessa rämpiä ja hypätä. Tuloksena saimme nollan, jonka jälkeen kisat keskeytettiin sateen loppumisen ajaksi. Mun koko kropassa ei ollut yhtään kuivaa kohtaa ja esimerkiksi hanskoista valui putouksen lailla vettä puristaessani kädet nyrkkiin. En ole koskaan ollut ulkona saati hevosen selässä noin kovassa sateessa ja raekuurossa, mikä lähinnä huvitti. Milla kuvasi Snapchattiin videota mun radasta ja totesi kolmoselle lähestyessäni, että mä nauran siellä selässä. No eipä siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauraa, niin paljon sitä vettä tuli.





Maco sai poseerata molempien ruusukkeiden kanssa.

Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo).

Radan jälkeen Maco sai loimen niskaansa ja pääsi kävelemään maneesiin. Mä itse vaihdoin toisen ratsuni kyytiin ja radan hypättyäni osallistuin Hämpsin kanssa palkintojenjakoon hakeakseni Macon rusetin, sillä ruuna sijoittui luokassa neljänneksi. Voi että, miten mä olin tyytyväinen koko kisareissuun, sillä molemmat hevoset suorittivat hyvin sääolosuhteista huolimatta ja mä osasin pitää hermoni kasassa suhteellisen hyvin. Mun viimeisen startin jälkeen taivaskin kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan, mikä nyt ei enää siinä kohden kovinkaan lohduttanut, sillä ainoa kuiva kohta mussa oli käsivarret, jotka aurinko kuivatti varsin nopeasti. Saatiin kyllä hyvät naurut tuosta vesisateesta, sillä mun uudet valkoiset housutkin värjäytyivät käyttökelvottomiksi ja kaikki nahkavarusteet oli pakko rasvata seuraavana päivänä ajan kanssa.

Maco pääsi kotona ensin pesulle, jonka jälkeen se sai hengata heinäkärryn kanssa solariumissa 20 minuuttia ja lämmitellä kaatosadekokemuksen jälkeen. Itse tosiaan tein kaikki hommat tallilla valmiiksi ja suuntasin siitä sitten kodin ja suihkun kautta kisapaikalle, joka sijaitsee 400 metrin päässä mun porukoiden talosta. Istuimme isommalla jengillä iltaa aina yön pikkutunneille asti, jonka jälkeen kömmin nukkumaan ja muistelemaan kivaa kisapäivää. Seuraavat kisat ovatkin sitten Hangon jälkeen eli mahdollisesti jo ensi viikolla, ellen innostu viettämään kuninkuusraveissa aikaa koko viikonlopun ajan. Sen näkee sitten!

Ootko sä koskaan joutunut sääolosuhteiden uhriksi kisoissa? :)
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä