lauantai 23. syyskuuta 2017

#903: Miksi juuri Marocco?

Multa on toivottu vaikka ja kuinka pitkään postausta siitä, miten päädyin ostamaan Macon. En kirjoittanut tästä koskaan varsinaista omaa postaustaan, sillä uuden hevosen saapumisen aikaan tekemistä tosiaan riitti töiden ja opiskelujen osalta, enkä halunnut tuhlata koneella istumiseen yhtään ylimääräistä aikaa. Toisaalta koko hevosen hankintaprosessi oli niin muualta kuin mun käsistä ohjattua, etten edes lopulta juuri vaikuttanut oman hevoseni valintaan. Mutta nyt on aika sukeltaa hetkeksi ajassa taaksepäin ja palata viime toukokuuhun, kun uuden hevosen hankinta tuli ajankohtaiseksi.

Alunperin mun suunnitelmana oli ostaa uusi hevonen jo talven aikana, mahdollisesti jopa helmikuun puolella. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin matkan varrella moneen otteeseen, sillä halusin pitää Champin pidempään treenissä Saksassa. Lopulta sovimme, että tulisin toukokuun alussa katsomaan mahdollisia hevosehdokkaita Saksaan Niken luokse. Mietimme päiviä, joiden joukosta saimme sovittua sopivimmat - sitten otin töistä vapaata, pakkasin kamppeet kasaan ja lensin Lontoon kautta Saksaan pariksi päiväksi. Mukana mulla oli tavallisen vaatekerran lisäksi ratsastuskamppeet, sillä tarkoituksena oli tosiaan ratsastaa hevosia yhden päivän ajan kokeilumielessä.

Koska reissusta on jo aikaa, en valitettavasti muista päiviä, jolloin oli paikan päällä. Sen tarkemmin en enää muista myöskään kokeiltujen hevosten määrää, enkä sitä voi mistään tarkastaa, sillä olen tällä hetkellä Ypäjällä viettämässä Macon kanssa kisaviikonloppua. Mutta ei anneta tämän häiritä! Joka tapauksessa pääsin perille Saksaan pitkän matkan kautta loppuiltapäivästä, jonka jälkeen yksi tallin työntekijöistä haki mut Hampurista ja suuntasimme suoraan Niclaksen tallille. Siellä pääsin tietysti heti ensimmäisenä moikkaamaan Champia, jonka kanssa lähdimme maastoilemaan oikein pitkän kaavan mukaan. Olin maastossa yksin, enkä olisi voinut nauttia enempää elämästä sillä hetkellä. Muistan, miten kello lähenteli jo seitsemää, eikä mistään kuulunut muuta ääntä kuin metsässä kaikuva linnunlaulu. Ja se linnunlaulu on todellakin kuulemisen arvoista, sillä noissa metsissä ääni on uskomaton! Laitoin siitä aikanaan videon Instagramiin, jonka voitte katsoa alempaa.

Maroccon myyntikuvat
Näissä se on siis viisivuotias!
Kuva, kun olin Champin kanssa maastossa toukokuussa :)
Seuraavana aamuna starttasimme hevosauton Niclaksen kanssa kello seitsemältä, sillä veimme samalla matkalla erään tamman tallille, johon olimme menossa kokeilemaan hevosia. Matka kesti kolmisen tuntia ruuhkien vuoksi, joten ehdimme jutella hyvin siitä, millaista hevosta meidän kannattaisi juuri mulle tässä tilanteessa etsiä. Olin valmistautunut hankkimaan hevosen tietystä budjetista, jolloin tiesin, että kyseessä olisi todennäköisesti hyvinkin nuori hevonen. Opiskelijana en kokenut, että mun olisi viisasta laittaa hevoseen liikaa rahaa - sitoohan se lopulta pitkälle ajalle ihan jokaisen. En ollut saanut näistä kokeilemistamme hevosista aiemmin videoita yhtä hevosta lukuunottamatta, mutta odotin kyllä paljon.

Saavuimme Hof Sosathin tallille perille ennen puoltapäivää, jonka jälkeen siirryin melko nopeasti maneesiin seuraamaan ensimmäisen hevosen ratsastusta. En ollut uskoa silmiäni, sillä tuo talli oli todella hieno! Okei, se on yksi Saksan merkittävimmistä hevoskasvatuksen keskuksista, josta tulee monia upeita oreja ja suoritushevosia. Siltikään en ollut osannut varautua vastaavaan näkyyn, saati ymmärtänyt ratsastavani noin hienoissa puitteissa. Hassua! Jo pelkästään maneesin yhteyteen rakennetussa olohuoneessa oli viimeisen päälle tehdyt ruokailutilat, baaritiskit ja esimerkiksi hevosenpää-patsaita. 

Mulle esiteltiin yhteensä muistaakseni noin vajaa kymmenen hevosta. En siis muista määrää tarkalleen, mutta joka tapauksessa määrä oli alle kymmenen, mutta enemmän kuin kuusi. Hevoset olivat iältään viidestä seitsemään vuotta ja niillä kaikilla oli hypätty, mutta niistä kaikki eivät vielä olleet kisanneet ratsastajan kanssa esteluokissa. Jokainen hevonen esitettiin mulle ensin tallin oman ratsastajan toimesta, jonka jälkeen Nikke laittoi mut kyytiin. Kokeilin jokaisen hevosen kanssa käynnin, ravin ja laukan, muutaman laukanvaihdon ja jotain temponvaihteluita. Yhden hevosen kanssa en edes lähtenyt hyppäämään, sillä vaikka se vaikutti kovin hienolta, yritti se temppuilla laukannostossa. Mä olisin todennäköisesti itse jatkanut koeratsastusta, mutta Nikke sanoi samantien, ettei mun pidä ratsastaa sillä hevosella enempää. Olimme etsimässä mulle "easy going" -hevosta (en keksi tälle mitään järkevää suomennosta), joten sen ei todellakaan tarvinnut temppuilla koeratsastuksessa.

Nämä kuvat ovat Hof Sosatheilta, jossa kävin kokeilemassa hevosia. Ne ovat olleet esillä blogissani aiemminkin, mutta koska olen tosiaan täällä Ypäjällä, ei mulla ole uusia kuvia mukana :)



Juuri Macon ratsastusta ennen pidimme pienen tauon. Kävelimme Niken kanssa talleja läpi, jolloin Nikke valitsi mulle uusia hevosia kokeiltavaksi. Tilanne oli absurdi: kävelimme tallin käytävällä ja Nikke luki karsinan ovikylteistä hevosen syntymävuoden, suvun ja sukupuolen. Jos hevonen näytti paperilla hyvältä, kurkkasi hän karsinaan katsoakseen hevosen ulkonäköä. Kun olimme käyneet kierroksen loppuun, luetteli Nikke tallin henkilökunnalle ne hevoset, jotka halusimme vielä kokeilla. Mulla ei ollut edelleenkään pienintä aavistusta, mitä hevoset olisivat tulossa kokeiltavaksi, mutta se ei haitannut yhtään. Olin oikeasti todella kiitollinen siitä, että mulla oli mukana ammattilainen, joka tiesi, millaisen hevosen tarvitsisin ja mitä olimme etsimässä.

Aikanaan kirjoitin blogiini siitä, kun näin Champin sen koeratsastuksessa ensimmäistä kertaa. Ruuna herätti heti mielenkiintoni erikoisella päämerkillään ja komeudellaan, mutta se näytti lisäksi todella kivalta myös ratsastaa. Ja se hyppäsi todella hyvin! Macon suhteen voidaan sanoa vähän samaa, sillä se oli ehdottomasti yksi kauneimmista hevosista, joita kokeilin. Eihän se ollut mitenkään spesiaali esimerkiksi merkkiensä suhteen, mutta jokin siinä hevosessa kiehtoi muita enemmän. Itse näyttöratsastuksessa ruuna näytti olevan vähän villi, sillä se koikkelehti innoissaan hyppäämisen makuun päästyään ja selkeästi nautti siitä, mitä oli tekemässä. Nikke totesikin, että ruunalla ei oltu taidettu hypätä hetkeen.

Näyttöratsastaja ei mennyt Macolla pitkään, sillä Nikke halusi mut hevosen selkään yllättävän nopeasti. Olin hypännyt alle jo monta hevosta, joten mulla oli hieman varmempi olo itsellänikin. Hyvän fiiliksen oli tuonut myös se, että heti ensimmäisen hevosen kohdalla oli esteet nostettu 120cm korkeudelle, enkä silti ollut onnistunut pilaamaan lähestymisiä. Ja tuo ensimmäinenkin hevonen vaikutti todella kivalta ja olisinkin voinut ostaa sen yhtä lailla. Tilanne oli siis se, etten enää panikoinut sitä, etteikö reissulta löytyisi jokin kiva hevonen mahdollisina kotiintuomisina. Kun ei ole paineita saavuttaa mitään, sujuu homma yleensä paljon rennommin!

Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu
Niinpä kiipesinkin Macon kyytiin. Pakko sanoa, että ruuna ei ollut todellakaan mikään maailman ihanin ratsastaa sileällä. Se oli aika tahmea suustaan, eikä meinannut ottaa pidätteitäni kunnolla läpi. Liikkuihan se niska nyökyssä, mutta muoto oli juuri tasan se tietty, eikä se siitä muuttunut suuntaan tai toiseen. Nikke totesi, että mun tulisi antaa sen olla nyt mitä on eli vähän pitkä ja matala, mutta sellaisessa muodossa, mikä siinä tilanteessa oli sille hevoselle helpoin. Koeratsastuksessahan ylipäänsä ei pysty juuri muuttamaan hevosta, ainakaan tällaisen meikäläisen olemattomilla taidoilla muutaman kierroksen aikana. Sen sijaan Nikke muutti mun ratsastusta ja käski mun laukata eteen kunnolla, jotta hevosen saisi paremmin pohkeen eteen. Jos tuntui, että Maco oli vahva ja lähti puremaan kuolaimeen kiinni ennen estettä, olin tehnyt virheen jo kauan ennen lähestymistä jäädessäni ratsastamaan liikaa kädellä taaksepäin. Kun sain hevosen kunnolla eteen, loppui myös vetäminen esteille. 

Macon kanssa pääsimme tekemään hyppyjä pystyllä ja okserilla reilun 120cm korkeudelle asti, jonka jälkeen ravasin sillä loppuravit ja luovutin sen hoitajalleen. Tuon jälkeen taisin kokeilla vielä muutamia hevosia, joista viimeinen oli varsinainen sähikäinen: menin ilman kannuksia ja raippaa, mutta hevonen oli silti tuli hännän alla. Se oli kyllä todella rehellinen ja kiva estetamma, jonka kanssa hyppäsin myös isompia esteitä samalla korkeudella, mitä Macon ja sen ensimmäisen kokeiltavan kanssa. Tuo tamma oli kuitenkin aika pieni ja siro, eikä lopulta yhtään mun tyylinen. Kiva kylläkin, sillä oli kisattu isompiakin luokkia.

Hevosten ratsastuksen jälkeen menimme maneesin olohuoneen ruokailutilaan syömään lounasta, jonka tallin väki meille tarjosi. Nikke ja tallin omistaja juttelivat saksaksi lähes koko ruokailun ajan ja näin kieltä ymmärtämättömänä lähinnä selailin tallin orikuvastoa ja yritin miettiä, puhuvatko he kenties jostain hevosesta, jota olimme kokeilleet. Kun ruokailu oli saatu valmiiksi, tsekkasimme vielä pari muuta asiaa ja lähdimme sitten takaisin kolmen tunnin paluumatkalle. Autossa tehtiinkin sitten ne isoimmat päätökset eli keskusteltiin siitä, mikä näistä hevosista mahdollisesti olisi mulle se paras. Nikke koki, että ensimmäinen kokeilemani hevonen sekä Maco olivat ne, joista valinta kannattaisi tässä tapauksessa tehdä - aivan kuten itsekin ajattelin. Kysyin Nikeltä suoraa mielipidettä siihen, kumman hän valitsisi ja tässä kohden nuoli osoitti Macon suuntaan. Se oli enemmän urheiluhevonen, nimenomaan kilpaurheilua ajatellen. Toisen kanssa olisin ehkä päässyt "heti" isompiin luokkiin, mutta siinä ei ollut samalla tavalla sitä voimaa ja laatua, mitä Macosta löytyy. Toki tuo toinen hevonen oli sekin hieno ja muistaakseni vasta kuusivuotias, mutta se oli hieman raskaampi rakenteeltaan. 

Macon ensimmäinen viikko Suomessa!


Tallille palattuamme soitin äidilleni, isäpuolelleni ja isälleni sekä monille ystävilleni. Juttelimme siitä, mikä olisi tässä tilanteessa paras ratkaisu. Nuo meidän suosikkihevoset olivat paljon omaa budjettiani kalliimpia, mutta toisaalta koin, etten halunnut palata takaisin siihen budjettiin, jonka olin itselleni aluksi asettanut. Ilta oli mulle aika rankka, sillä jouduin punnitsemaan sen välillä, halusinko ostaa uuden hevosen ja asettaa itseni siihen kiinni niin sanotusti koko elämältäni vai kenties tehdä jotain ihan muuta, kuten matkustella, shoppailla ja viettää rentoa elämää ilman sen kummempia velvotteita hevosten suuntaan. Tässä kohden olisin myös todennäköisesti lopettanut tavoitteellisen ratsastuksen, sillä en kokenut, että mulla riittäisi motivaatio harrastaa lajia tavoitteellisesti seitsemänä päivänä viikossa ilman sitä omaa hevosta, josta saisin päättää kaiken itse.

Sain monia hyviä neuvoja. Äitini oli se, joka halusi tuoda esiin myös ne riskit, joita uuden hevosen hankkimiseen sisältyi. Hän halusi, että tajusin myös ne vaihtoehdot, joita olisi tarjolla ilman oman hevosen hankkimista. Lähes kaikki muut totesivat, että jos hevosen hankkiminen on mahdollista nyt, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Hevosen voi myydä pois myöhemmin, jos siltä tuntuu. Samalla oli tiedostettava se, että mikäli mä en pystyisi pitämään hevosta taloudelliselta kannalta syystä tai toisesta, olisi mun oltava valmis luopumaan siitä. Päätin, että ratsastus on se, mitä haluan elämälläni nyt opintojen ja töiden lisäksi tehdä, sillä ehdin varmasti matkustelemaan vanhemmallakin iällä, jolloin ratsastus ei välttämättä enää ole se aktiivisin liikuntamuotoni elämässä. Eihän sitä tästä maailmasta koskaan tiedä!

Seuraavana aamuna herättyäni tiestin, että halusin ostaa juuri Macon. Lähdin lentokentälle ja lensin Prahan kautta Suomeen, jonka jälkeen menimme porukoideni luokse tekemään laskelmia siitä, millaiselta rahatilanteeni näytti. Kirjoitin paperille jokaisen menon ja tulon, jota mulla oli. Sen jälkeen alkoikin rumba itse hevosen hankkimiseen liittyen, sillä äitini halusi jutella asiasta vielä erikseen Niclaksen kanssa. He soittelivat toisilleen, jonka jälkeen sovimme eläinlääkärin tekemästä ostotarkastuksesta. Tarkastus tehtiin muistaakseni toukokuun loppupuolella, jonka jälkeen lähetin saamani kuvat eläinlääkärille Suomessa, joka tsekkasi kuvat vielä kertaalleen verraten niitä samalla vanhoihin kuviin, jotka oli kuvattu Macosta kaksi vuotta aiemmin sen ollessa viisivuotias. Olin piknikillä työpäivän päätteeksi Erikan kanssa, kun sain tulokset eläinlääkäriltä ostotarkastuksesta. Juttelin puhelimessa hänen kanssaan ja kun hänen hyväksyvä päätöksensä tuli, en voinut olla iloisempi. Ja samalla toki myös vähän peloissani, olihan kyseessä ensimmäinen oikeasti oma hevoseni, joka tulisi nimiini. Champ oli toki käytännössä omani, mutta sen omistivat virallisesti äitini sekä isäpuoleni.

Ja tässä Maco tänään Ypäjällä <3
Ja niin siinä sitten kävi, että kesäkuun ensimmäisellä viikolla Suomeen saapui kimo ruuna, joka tunnetaan nykyään nimellä Maco tai Makkara. Siitä on tullut kovin tärkeä hevonen mulle, vaikka yhteistä taivalta on takana vasta kolmisen kuukautta. Toisaalta aika on myös mennyt nopeasti ja musta tuntuukin siltä kuin tuo hevonen olisi ollut mulla niin sanotusti aina. Se on täyttänyt loistavasti Champin jättämää tyhjiötä, vaikkei toki koskaan tule korvaamaan omalla tavallaan ainutlaatuista Pämppistä. Pämppikselle kuuluu muuten nykyään hyvää, sillä se asuu Suomessa eräässä savolaisessa hevoskoulussa toimien ratsastuksenohjaajien opetusmestarina. Saan siitä lähes päivittäin kuvia tai videoita koulun oppilailta, mikä on ollut todella hauskaa. Se on ihan yhtä hassu ja pirteä itsensä kuin täältä yhdeksän kuukautta sitten Saksaan lähtiessään, joten olen todella onnellinen sen puolesta. Kaikista parasta tässä on se, että mikäli Pämppis nyt jää kyseiseen paikkaan lopullisesti, pystyn käymään moikkaamassa sitä vieraillessani mummolassani. Mikäs sen parempaa!

Mutta se tästä höpöttelystä, mä rupean nyt nukkumaan. Huominen on jälleen kisapäivä ja yritän vihdoin saada nukuttua edes sen verran, etten toivoisi koko päivän ajan pääseväni sänkyyn lepuuttamaan silmiäni. On vähän surullista, että päivän paras kohta on oikeasti se lämmin ja pehmeä sänky! Ei toki, pientä liioittelua ilmassa, mutta siltä se välillä tuntuu liian väsymyksen yllättäessä. Mä en ollut tyytyväinen tämän päivän suoritukseeni meidän 110cm luokassa, mutta saimme silti tyyliarvostelun perusteella sijoituksen seitsemän, joka toi meille ruusukkeen kotiintuomisina. Huomenna hyppäänkin pelkästään avoimen luokan, sillä meidän hallimestaruusjoukkueen jäsen sairastui, minkä takia emme saa joukkuetta kasaan. Eipä näille voi mitään, ensi vuonna sitten uudelleen :)

Kysy ihmeessä, jos jokin asia jäi vielä mietityttämään Macon hankintaan liittyen!
1 Lue lisää

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

#902: Hallikausi käyntiin, maneesilla tai ilman

29
Eilen palasin jälleen syvimmän olemukseni äärelle, kun kaivoin kaapin pohjalta pölyttymässä olleet klippausvaatteeni esiin. Monet varmasti muistavat, miten intohimoinen klippaaja olen aikanaan ollut: Champ pääsi klipperin käsiteltäväksi vuoden ympäri, parhaimmillaan kerran kuukaudessa. Aloinkin tätä operaatiota miettiessäni laskemaan, milloin olen viimeksi klipperiini koskenut. Siitä on tainnut kulua pitkälti kymmenen kuukautta, joten oli jo aikakin!

Todellisuudessahan mä vihaan klippaamista. Se on niin kauhean pitkäveteistä puuhaa, johon menee aikaa ja jonka jälkeen koko kroppa on täynnä kutittavia hevosen karvoja. Vaatteina on pakko käyttää ihan erillisiä klippausvermeitä, sillä noita samoja kuteita ei pysty käyttämään sen jälkeen missään muualla ennen huolellista pesua - jos edes sen jälkeenkään. Ei siis ihme, että olin vältellyt klippaamista tähän asti koko kesän yli Macon kohdalla. Mutta joskushan se oli pakko tehdä ja se sauma osui tähän, onhan loppuviikosta edessä kisaviikonloppu Ypäjällä. Vaikka klippaus onkin ikävää puuhaa, en silti voi sitä olla tekemättä, sillä lopputulos miellyttää omaa silmääni ihan valtavan paljon. Mikään ei ole niin kivan näköistä kuin siisti hevonen. 

Maco yllätti jälleen järkevyydellään, sillä sain klipata sen ilman rauhoitusta, huulipuristinta tai yhtäkään apukättä ihan kavioista korviin asti. Toki korvien sisäpuoli jäi klippaamatta ihan kilpailusääntöjenkin vuoksi, mutta otsa, silmien ympärykset ja korvien siistiminen onnistui ongelmitta niin isolla kuin pienemmälläkin klipperillä. Vaikka Maco on todella kiltti käsitellä, olin kuitenkin varautunut mahdollisuuteen pienistä erimielisyyksistä klippaamisen kanssa. Näitä ei siis kuitenkaan vastaan tullut, vaan ruuna seisoi tatin lailla koko sen vajaan kolmen tunnin ajan, kun sitä harjasin, klippasin ja lopuksi vielä siistin harjan sekä hännän. 

Tässä postauksessa on nyt paljon kännykkä- ja kamerakuvia menneiltä viikoilta! Tässä ollaan Ainossa kisoissa elokuussa.
Saatiin rusettikin siltä reissulta!
Eilen klipatun hevosen kanssa kevyt treeni kotona :)
Ja vähän erilaista treeniä.. :D
Nyt mulla onkin asteen verran vaaleampi hevonen! Olin tästä huomiosta hämmentynyt, sillä olisin odottanut Macon tummuvan klippaamisen myötä. Kimoja hevosia kun ei ole aiemmin tullut omistettua, niin en osannut aavistaa pohjavärin lopulta olevan enemmän vaalea kuin tumma. Ja ne tummat kohdat kun muuttuvat enemmän harmaiksi klippauksen jälkeen, se olisi toki pitänyt tajuta jo etukäteen. Niin tai näin, on tuo nyt paljon siistimpi kuin ennen klippausta. Harmikseni klippaaminen tarkoittaa vähän ahkerampaa loimitusta myös tallissa, sillä ainakin täällä päin Suomea yöt ovat jo oikeasti kylmiä, eikä tallissa ole alkuillasta enää ollenkaan lämmin hevosten ollessa vielä ulkona. Meillä monet ovat loimittaneet öisinkin jo hyvän aikaa sitten, mutta Maco sai olla pitkään tallissa nakuna tai pelkkä ohut puuvillaloimi päällään. Nyt pitääkin miettiä, onko esimerkiksi 50 grammainen tallitoppis sopiva vaihtoehto. Kokeilemallahan se selviää, sillä tuon hevosen loimitusta ei ole aiemmin tullut kokeiltua. Champpia sai loimittaa ihan reilulla kädellä varsinkin talvisin, sillä se ei hikoillut paksussakaan loimessa. 

Hevosen hyvästä käytöksestä puheenollen! Olimme sunnuntaina aloittamassa hallikauden ihan vain treenien muodossa Stall Solbackassa, sillä tällä viikolla hypätään hallissa kauden ensimmäiset hallikilpailut. Meidän maneesimme on edelleen remontissa, joten en ole päässyt ratsastamaan hallissa kertaakaan. Macon kanssa olen hypännyt hallissa kerran, sekin Saksassa hevoskokeilujen yhteydessä. Ei siis liene ihme, että halusin suunnata halliin treenaamaan kertaalleen viimeisten ulkokisojen sijaan. Tuleehan noita aluemestaruuksia myöhemminkin!

Maco on osoittautunut kotona todella lungiksi kaveriksi, mutta kisapaikoille mentäessä se herää ihan eri tavalla eloon. Vaikka se on kotonakin löytänyt hieman luonnetta ja niin sanotusti puhjennut eloon, on se silti ihan eri hevonen vieraille maille saapuessaan. Sunnuntaina se taas huomattiin, sillä heti treenipaikalle parkkeerattuamme aloitti rakas nelijalkaiseni varsinaisen show'n. Se ei malta ollenkaan seistä paikallaan, vaan pyörii ja hyörii ihmisen ympärillä minkä ehtii. Mä en siedä tuollaista käytöstä ollenkaan, joten mun mielestä hevosta saa ja pitääkin komentaa kunnolla, mutta reilusti noissa tilanteissa. Jos narun päässä on joku muu kuin minä, ei komennus välttämättä tapahdu yhtä jämäkästi, mikä johtaa siihen, ettei Maco kuuntele narun päässä olevaa ihmistä juuri ollenkaan. Tämän takia en voi antaa ruunaa pideltäväksi esimerkiksi vanhemmilleni, sillä he eivät ole hevosihmisiä, eivätkä siksi osaa toimia noissa tilanteissa oikein. Champin kanssahan homma oli helppoa, se seisoi niin nätisti paikasta riippumatta ja toimi kuin ihmisen mieli.

Nämä neljä kuvaa ovat elokuun lopun kisoista, kun menin 110cm ja 120cm. Jälkimmäisestä luokasta ei harmillisesti kuvia sattunut osumaan kohdalle!



Eikä Macokaan missään nimessä ilkeä ole. Se ei vaan malttaisi seistä aluksi yhtään. Kun se saa kävellä, on kaikki enemmän kuin hyvin - mitä nyt kavereiden perään huutaminen lisänä. Ja kun ensimmäinen kisastartti tai treeni on ohi, rauhoittuu ruuna kokonaan, jonka jälkeen sen voi lykätä kenen tahansa pideltäväksi. Uskon, että tuokin piirre muuttuu ajan myötä siten, ettei Maco olisi alussa niin valtavasti menossa. Tai voihan toki olla, ettei tuo häsläys lopu koskaan, mutta toivossa on hyvä elää ;)

Itse sunnuntain treeni meni ihan kivasti. Meillä oli takana kolmen viikon hyppytauko, sillä edellisen kerran hyppäsin juurikin samalla tallilla ulkokisoissa 110cm ja 120cm -luokat. Tauko näkyi selvästi omassa tekemisessäni ja hevosen valtavassa innostuneisuudessa, mutta toisaalta asiaan vaikutti myös siirtyminen neljän seinän sisälle halliin. En voi korostaa, miten pieneltä kaikki tuntui isojen ulkokenttien jälkeen! Esteet tuntuivat tulevan vastaan todella nopeasti, mikä aiheutti pientä ongelmaa isolaukkaisen hevosen kanssa. Varsinkin, kun se hevonen ei ollut niin hyvin paketissa, mitä tehtävät olisivat täydellisen onnistumisen kannalta vaatineet. 

Aloitimme treenin ihan puhtaasti kisaverryttelymielessä tullen pystyä ja okseria yksittäisinä esteinä. Sen jälkeen teimme radan kertaalleen pienellä korkeudella, jotta saimme mulle jonkun mielikuvan siitä, miten rata pitäisi ratsastaa. Kun olimme kokeilleet onneamme kertaalleen, nostettiin esteet noin 110cm korkeudelle siten, että osa esteitä oli tätä isompia ja muutama taisi olla reilussa metrissä. Radalla oli paljon hyvää, mutta myös paljon korjattavaa.

SM-kisoissa toimin hetkittäin myös Miran hevosenhoitajana. Tässä ihana Nasu!
Macon kanssa iltalenkillä <3

Linkki videoon (Ääniraidallinen video kisoista 110cm ja 120cm -luokista)


Linkki videoon (Ääniraidallinen video hallikauden avaustreeneistä)

Koska korjattavaa jäi, teimme yksittäisiä linjoja hakeaksemme sujuvuutta ja rytmiä varsinkin kaarteiden ratsastamiseen. Jäin pitämään hevosta kaarteiden läpi vähän turhan pienessä laukassa esteitä kohden, sillä jotenkin alintajuntaisesti ajattelin, että emme tulisi muuten mahtumaan väleihin. Samalla yritin välttää tilannetta, jossa Maco jäi esteiden jälkeen todella vahvaksi ja lähti täysin avuilta siten, etten yksinkertaisesti pystynyt ohjaamaan sitä seuraavalle esteelle. Noissa tilanteissa ratkaisuhan olisi ratsastaa oikeasti eteen sitä isoa laukkaa, mutta sen sijaan tulin pariin otteeseen liian pienessä laukassa esteelle, jonka jälkeen hevonen jäi varmasti vahvaksi. Pariin otteeseen jouduin pysäyttämään Macon esteen jälkeen seinää apuna käyttäen, sillä mulla ei oikeasti riittänyt oma istunta hidastamaan vauhtia tarpeeksi nopeasti. Toistojen kautta tämäkin helpottui ja lopulta saimme tehtyä varsin järkeviä ratkaisuja.

Ihanaa, että Maco on innokas, mutta Champiin verrattuna mulla on vielä ihan valtavasti opittavaa sen ratsastuksessa. Katselin juuri eilen vanhoja estevideoita Champista. Se oli niin helppo ratsastaa lyhyeksi ja tarvittaessa eteen. Mun koko ratsastustyyli esteillä oli täysin erilainen sen kanssa, sillä olin paljon enemmän kiinni hevosessa, nopeampi yläkropastani esteillä ja hieman liian "äkkinäinen". Tuota on niin vaikea kuvailla, mutta Macon kanssa olen löytänyt sitä tyyliä, joka olisi pitänyt olla alusta asti myös Champin kanssa, jotta ruuna olisi pystynyt hyppäämään rentona ja positiivisella asenteella. En toki mitenkään väitä, että olisin nyt jotenkin parempi ratsastaja, mutta ainakin sillä tiellä, mitä kohti mun pitäisi omassa ratsastuksessani päästä. Monilla virheillä höystettynä! Mutta ajan kanssa, eihän tässä muuta voi.

Se kuitenkin ylimääräisestä höpöttelystä! Tänään on mun syntymäpäivä ja täytän huimat 23 vuotta. Toinen jalka melkein haudassa jo, näin mun kaverit sanoivat. Oli ihana herätä aamulla siihen, että yksikin kaverini totesi mulle, että "Aada hei, sä olet muuten ihan kamalan vanha". Kulunut vuosi on kyllä ollut varmasti elämäni paras, sillä olen kokenut ihan valtavasti hienoja asioita: muuttanut, ostanut uuden hevosen, kisannut useammalla hevosella, ratsastanut valtavasti erilaisia hevosia, saanut uuden työpaikan, tavannut ihan mahtavia ihmisiä, saanut paljon vastuuta hevosasioiden ja työasioiden parissa, kirjoittanut kandin, matkustellut kuudessa eri maassa, hankkinut mahtavia uusia ystäviä ja ennen kaikkea viettänyt ihan huippua aikaa vanhojen ja tärkeiden ystävien sekä perheen kanssa. Ei se elämä ole aina ollut helppoa, ei todellakaan, mutta päällimmäisenä tunteena kuluneesta ikävuodesta on kiitollisuus kaikesta. Ja samalla pitänee todeta, että tästä vuodesta tehdään entistä mahtavampi. Se on varmaa!

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista keskiviikkoa just sulle!
Lue lisää Read More »

perjantai 15. syyskuuta 2017

#901: Unelmien kisatakki onkin totta

31
Meissä jokaisessa on omat heikkoutemme, mutta itselläni se on ehdottomasti taipumus pukea päälleni edustustilaisuuksiin mahdollisimman siistiä ja tyylikästä vaatetusta. Tämä pätee paitsi ihan tavalliseen arkipukeutumiseen kuin hevosmaailmaan - varsinkin silloin, kun kotitallilta poistutaan muualle tai kun kotona on vuorossa esimerkiksi valmennus. Tykkään varustaa hevoseni ja itseni siten, että huopa ja korvahuppu sointuvat omiin vaatteisiini. En laita päälle likaisia vaatteita ja pidän varsinkin hevosen varusteet mahdollisimman siisteinä käyttökerrasta toiseen. Huoliteltu ulkonäkö antaa arvostusta myös sille, joka ratsukkoa katselee: oli se sitten kisajärjestäjä tai valmentaja.

Okei, kyllähän me kaikki pukeudutaan välillä niin sanottuihin rönttävaatteisiin tallihommissa. Toisinaan ne ihan tavalliset collegehousut kaikilla likatahroilla käy tallivaatetukseksi paremmin kuin hyvin, mutta yleisesti ottaen edustustilaisuuksissa on mukava panostaa. Vaikka olen yrittänyt tehdä tätä vuodesta toiseen parhaani mukaan, on yksi osa-alue ontunut pahasti. Mulla on ollut kivoja kisapaitoja, ratsastushousuja, pitkähihaisia ja ennen kaikkea uskomattoman kivoja huopia ja huppuja hevosille. Samaan aikaan olen käyttänyt vuodesta toiseen kisatakkia, joka on ollut jo pari vuotta sitten mulle auttamattomasti liian pieni.

Postaus tehty yhteistyössä Just Dressagen ja Lotus Romeon kanssa.

Tässä mulla on päällä Suomi 100 -aiheinen frakki. Rakastuin!


Niin, tätä ongelmaa olen varmasti jo aiemmin valittanut blogini puolella. Sain tämän pitkään ja hartaasti mua palvelleen kisatakkini ostaessani sen ratsastustarvikekaupasta vuosikausia sitten, muistaakseni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Takki ei ollut kallis, sillä se kustansi alle 50,00 euroa, mutta se toimi käyttötarkoitukseensa erinomaisesti. Vuodet kuitenkin kuluivat ja mä kasvoin takista ulos ihan kirjaimellisesti. Pelkästään hihojen pituudesta puuttuu harmittavat sentit, eikä hartiaseutu jousta lähes ollenkaan. Voitte kuvitella, miten tukalaa sellaista kisatakkia on ollut käyttää! 

Kyllähän sitä unelmoi uudesta kisatakista. Selasin milloin mitäkin nettisivuja, joissa vastaan tuli toinen toistaan kivempia takkeja, mutta takin hankkiminen kaatui milloin rahan puutteeseen, milloin koon puuttumiseen tai ihan vain aikaansaamattomuuteeni. Entinen valmentajani totesi puoliksi vitsillä, että saisin hankkia uuden kisatakin sitten, kun kisaan 130cm tasolla. Tässä kohden on sanottava, että mä en taida olla tuolla tasolla vielä pitkään, joten uusi takki lienee pakko hankkia sitä ennen.


Tämä frakki oli mallinuken päällä, mutta katsokaa tuota selkäosaa. Aivan ihana yksityiskohta!


Kesän alussa olin taas kerran selaillut takkikauppoja ja lähes tilaamassa ihan kivalta vaikuttavaa takkia, kun istuin autossa matkalla mökillemme. Automatkan aikana Just Dressagen Matilda otti muhun yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut kuulemaan lisää heille myyntiin tulevasta uutuusmerkistä, joka teki kisatakkeja ja -frakkeja niin koulu- kuin esteratsastajille. Jo pelkkä sana "kisatakki" herätti täyden mielenkiintoni edellä mainituista syistä, mutta entistä innokkaammaksi mut teki tieto siitä, että tältä kyseiseltä merkiltä olisi mahdollista saada täysin kustomoitu takki haluamallaan materiaalilla, yksityiskohdilla, väreillä ja mitoilla. Eipä siinä tarvinnut meikäläisen montaa minuuttia miettiä, kun jo googlailin innokkaana uusia takkimahdolisuuksia täysin mulle vieraalta merkiltä.

Nyt Suomeenkin rantautunut kisatakkeja valmistava merkki on nimeltään Lotus Romeo. Merkki on tunnetumpi muualla maailmalla, sillä se on suunnitellut takkeja monille kansainvälisillä kentillä kilpaileville koulu- ja esteratsastajille. Suomessa merkkiä jälleenmyy Espoon Tapiolassa sijaitseva Just Dressage, jonka kanssa olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä esimerkiksi ihan mun ykkössuosikki Alberto Fascianin saappaiden muodossa. Kun sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä uuden kisatakin osalta tutun henkilön ja liikkeen kanssa, ei tätä kuviota tarvinnut kahdesti miettiä.

"Tästä pois vähän.." Keskittyneet ilmeet ;)
Ja tietysti heti someen juttua!
Jokunen viikko sitten toteutimme Just Dressagella sovitushetken, jossa suunnittelimme juuri mulle sopivan ja omaa silmääni miellyttävän takkikokonaisuuden. Pakko sanoa heti alkuun, että tuo suunnittelu oli oikeasti hankalaa, sillä valinnanvaraa oli käytännössä ihan maan ja taivaan väliltä. Omaa luksustaan sovitustilanteeseen toi liiketilassa oleva ylellinen sovitushuone, joka on pyhitetty pitkälti juuri Lotus Romeolle. Tuolla olikin mukava kokeilla takkeja ja samalla ihastua myös frakkeihin. Pohdinpa ääneen, olisiko mun sittenkin vaihdettava kouluratsastukseen ;)

Ihan ensimmäinen asia sovituksessa oli päättää, haluanko takkini materiaalin teknisestä vai tavallisesta kankaasta. Päädyin tekniseen kankaaseen, koska se ei ollut ollenkaan sellaista paksua ja hiostavaa, jollaiseksi tekniset kankaat usein miellän. Seuraava etappi olikin päättää väri, jota haluaisin päälläni kisatilanteissa kantaa. Päädyin valikoitumaan tummansiniseen, mikä ei varmasti yllättänyt ketään teistä lukijoista, saati paikalla olevista henkilöistä. Nykyinenkin kisatakkini kun on sinisävyinen sekin, aivan kuten lähes kaikki hevoseni varusteet nahkakamppeita lukuunottamatta. Samalla valitsin kaikki takissa käytettävät yksityiskohdat aina kauluksen materiaalista, väreistä, muodosta ja tereistä lähtien. Eri värisiä tereitä pystyi lisäämään hihoihin, taskujen reunoihin, olkapäihin.. Lista on loputon! Yhtä lailla nappien värin pystyi valikoimaan mieleisekseen. Aivan, kuten hihojen loppuosan värin ja sen, halusiko selkäosan yhdellä vai kahdella halkiolla. Takkeja on siis 12 mallia, joista jokaisessa voi vaikuttaa eri asioihin. Eli jos haluat takin, jossa on värikäs samettikaulus, valitset tietyn mallin ja muokkaat sitä mieluiseksi. 



Ja hei, nythän puhutaan vasta niistä kisatakeista - frakit kun ovat asia aivan erikseen! Frakeissa valinnanvaraa on ihan valtavasti enemmän, enkä osannut edes painaa mieleeni kaikkea sitä, mitä niihin halutessaan saa. Suurinpana muistikuvana mulla on frakkien helmoissa käytettävät painot, jotta ne eivät heilu hevosen liikkeiden tahdissa. Noita painojakin oli saatavilla joko helmoihin ommeltuina tai vaihtoehtoisesti siten, että koko helmaosuus oli sisäpuolelta nahkaa. Pakko myöntää, että tuollaiset asiat ovat mulle täysin tuntemattomia entuudestaan! Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi siellä kouluradalla se ratsastajan vaatetus pysyy niin nätisti paikoillaan.

Mun takista tuli lopulta hyvin simppeli. Se on tummansininen, jossa on mustat tekotimanttinapit. Takissa on kauluksen reunoissa ja hihojen alaosassa sekä taskujen reunoissa vaaleammansiniset tereet, jotka eivät kuitenkaan ole liian silmiinpistäviä. Valitsimme koon, jossa hartiani mahtuivat takkiin hyvin, jonka jälkeen otimme vyötäröltä pois ylimääräistä kangasta. Takki on todella klassinen ja samalla kaunis, enkä malttaisi odottaa sen saapumista käyttööni. Harmittavasti en taida päästä käyttämään sitä vielä joukkueiden välisissä halli-SM:ssa, mutta eiköhän noita kisoja tule jatkossa eteen ihan yhtä lailla.



Pakollinen somepäivitys, joka sai osaltaan paljon ihastelua. Toi frakki! En malta odottaa omaa takkiani <3
Halusin tehdä takin sovitusprosessista oman postauksensa, sillä näitä Vilman ottamia kuvia tuli todella runsaasti ja niitä on siksi mukava saada esille reilusti ihan tänne teidän silmillekin. Ainakin Instagramin puolella nämä kuvat keräsivät valtaisaa suosiota, joten kuulen mielelläni, millaista kommenttia te annatte tästä uudesta takkimerkistä! Mun omasta takista ei vielä ole kuvamateriaalia, mutta lupaan laittaa siitäkin kuvia esille heti, kun takki tulee kotiin ja pääsee käyttöön. Samalla saatte tietysti paljon lisää infoa itse takeista, niiden hinnoista ja ominaisuuksista. Toki nämä infot löytyvät jo nyt Just Dressagen sivuilta. Mutta kyllähän sitä odottaa, että se oma takki tulisi jo kotiin ja ennen kaikkea käyttöön ;)

Ja hei, kaikille teille lukijoille on heti tässä kohden tarjolla alekoodi! Jos kiinnostuit tutustumaan Lotus Romeon takkeihin tarkemmin, käy tsekkaamassa malleja Just Dressagen sivuilla. Verkkokaupassa koodilla "Lotus" saat -15% alennuksen kaikista Lotus Romeon takeista 16. syyskuuta - 30. syyskuuta välillä

Mitä mieltä sä olet Lotus Romeon takeista?
Lue lisää Read More »

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

#900: Hämmentävä klinikkakäynti

20
Kun ulkona sataa, on vihdoin aika istahtaa koneen äärelle ja palata kaiken sen pariin, mitä olen onnistunut lykkäämään viikko toisensa jälkeen kauemmaksi. Enkä puhu pelkästään blogista, vaan ihan kaikella tavalla myös opiskelusta, kuvien muokkauksesta ja muusta tekemisestä, joka vaatisi elektronisten laitteiden käyttöä. Viimeiset viikot on tullut rutistettua oikein kunnolla ennen tätä niin sanottua syksyn ehkä vähän helpompaa jaksoa!

Tosiaan, taisin jo aiemmin mainita, että tällä ja viime viikolla reissasin töideni puolesta ympäri Suomea siten, että päivät oltiin erilaisissa opiskelijatapahtumissa, illat istuttiin autossa tai lentokoneessa ja yöt nukuttiin hotelleissa. Luonnollisestikaan en päässyt tallille, joten Maco on saanut viettää hieman kevyempää ajanjaksoa kaverini Millan kuitenkin ratsastaessa sillä muutamina päivinä viikossa. Olen mä kertaalleen ehtinyt käydä tällä viikolla maastoilemassa ja itseasiassa maanantaina kävimmekin klinikalla ihan perinteisessä perustarkastuksessa.

Klinikka-aika oli varattu jo hyvän aikaa sitten, mikä sattuikin sopivasti juuri maanantaille, jolloin satuin olemaan aamupäivästä vapaalla ja illan työrupeamakin sijoittui Helsinkiin. Aikatauluhan ei luonnollisesti siltikään pitänyt, sillä omien ajatuksieni mukaan olisimme selvinneet klinikalta kotiin tunnissa tai parissa, mutta lopulta siellä tuli vietettyä aikaa kolmisen tuntia.. Maco on kuvattu kauttaaltaan kolme kuukautta sitten ostotarkastuksen yhteydessä, joten mitään varsinaista syytä esimerkiksi kuvien ottamiselle en nähnyt etukäteisajatuksena. Halusin kuitenkin tsekata tilanteen ammattilaisen toimesta taivutuksilla ja muutenkin yleiskunnon tarkastuksella, sillä tässä kolmen kuukauden aikana hevosella on muuttunut paitsi kotimaa, myös treenitavat, kengitys, pohjat ja no, ihan kaikki.

Suomen Mestaruus 2017 -ruusukkeet.

Tallialuetta Ainon SM-kisoista.
Macoa on hierottu säännöllisesti sen ollessa mulla Suomessa, eikä hieroja ole koskaan löytänyt mitään kovin ihmeellistä. Toki jumeja on ollut varsinkin takaosassa hyppäämisen jäljiltä, mutta ne ovat aina auenneet hyvin ja kuten joskus kerroin täälläkin, on Maco reagoinut hierontaan aina ihan valtavan voimakkaasti rentoutumalla. Lisäksi otin ruunasta jo kesällä laajan verenkuvan, jossa tsekkasimme yleisesti veriarvot ihan vastaisuudenkin varalta: jos hevonen sairastuu, tiedämme vähän, mikä on ollut sen normaalin tilanteen arvot. Noissa ei ollut mitään sanottavaa, joten olen pystynyt senkin osalta olemaan hyvillä mielin liikenteessä!

Klinikkakäynti alkoi yleistutkimuksella, jossa ei ollut mitään huomautettavaa: lihaksistossa tai lonkan limapussien alueella ei ollut aristusta, eikä SI-nivelen alueella provokaatiossa jäykkyyttä tai aristusta. Kun yleistutkimus oli tehty, juoksutimme Macoa ensin suoralla ilman taivutuksia, jonka jälkeen sama toistettiin liinan kanssa ympyrällä molempiin suuntiin pehmeällä sekä kovalla alustalla useaan kertaan suuntaa vaihtaen. Siinä sai kyllä olla kunto kohdillaan, kun juoksi kerta toisensa jälkeen ja yritti saada hevosta juoksemaan innokkaasti eteenpäin! Maco taivutettiin myös joka jalasta suoralla sekä ylä- että alanivelistä. Takajaloissa ei ollut mitään taivutusreaktiota, kuten ei myöskään vasemmassa etujalassa. Oikeassa etujalassa taivutusreaktio merkattiin papereihin 0,5/5 eli käytännössä ei ollenkaan. Tämä oli mulle kovin hämmentävää, sillä aiemmin mun klinikalla käyttämät hevoset ovat reagoineet taivutuksiin poikkeuksetta joka kohdasta jollain tavalla, joskus jopa kolmosen verran. No, toki parempi näin.

Eläinlääkäri halusi puuduttaa oikean etujalan kahteen otteeseen siten, että ensin puudutettiin matala johtopuudutus ja välijuoksun jälkeen keskikorkea johtopuudutus. Tuon jälkeen otettiin vielä röntgenkuvat molempien etujalkojen alanivelistä. Niissä ei ollut mitään kummallista. Olin jo ihan valmistautunut, että meidän pitäisi hoitaa jotain, koska Champilla hoidettiin joka klinikkakäynnillä jotain jalkaa juurikin taivutusreaktioiden takia, mutta tällä kertaa eläinlääkäri ei nähnyt tarvetta hoitaa yhtään mitään. Lähdinkin siis kotiin ilman mitään toimenpiteitä, ohjeistuksena jatkaa normaalia treeniä ja kengitysmuutoksena lyhentää molempien etujalkojen varvasosaa hieman. Myös kannoille tulisi saada ajan kanssa enemmän tukea. 

Klinikalla tomerana poikana!

Kengityksessä. Uutta kenkää alle ;) Maco oli ihan kyllästynyt, se nojasi päällään kengittäjän selkään!
 Hämmentävää, sillä koskaan en ole lähtenyt klinikalta ohjeistuksella "treeniä vaan" ja köyhtynyt samalla satoja euroja. Olin jo etukäteen valmistautunut siihen, että Maco kävelisi mahdollisesti tämän viikon, joten tämä klinikkakäynnin hyvä uutinen sekoitti pakkaani hieman. Nyt lähdemmekin siis ensi viikolla aluemestaruusviikonloppuna hyppäämään sunnuntaina avoimet 110cm ja 120cm -luokat Riders Inniin, jonka jälkeen seuraavana viikonloppuna on Helsinki Horse Show'n karsinnat, joiden yhteydessä hypätään joukkueiden väliset halli-SM:et. Näihin meillä on joukkuekin kasassa, jes! Itse aluemestaruusluokkaan en valitettavasti pääse tänä vuonna osallistumaan, sillä meillä on juuri lauantaina töissä henkilöstöjuhla, joka tällä kertaa vaatii läsnäoloani. Totesin kuitenkin, että mulla on aikaa osallistua noihin senioreiden aluemestaruuksiin ihan niin kauan kuin vaan satulassa pysyn, joten siltä osin en taida mitään menettää.

Tämä viikko kului torstaista eteenpäin esteratsastuksen Suomes Mestaruuksien parissa ratsastuskeskus Ainossa, kun olin siellä tallimestarina. Vaikka sää oli välillä kaikkea muuta kuin suosiva, oli meillä kasassa ihan huikea porukka ja mahtava yhteishenki. Mieltä lämmitti nähdä toisiaan auttavia ihmisiä, iloisia ratsastajia ja hevosenhoitajia, sitä aitoa tyytyväisyyttä omaan tekemiseen ja toki myös onnistumisia radoilla. Moni mun kaveri teki hienoja suorituksia mestaruusluokissa, joten oli ihanaa päästä jakamaan heidän ilonsa heti ratojen jälkeen. Toki erityisen kivalta tuntui saada kiitosta siitä omastakin työstä ja varsinkin siitä, miten hienosti me tyttöjen kanssa jaksettiin painaa kaatosateessa hymyssä suin kellon ympäri. Autettiin kaikkia parhaamme mukaan ja tehtiin asiat mahdollisimman pitkälti ratsastajien toiveiden pohjalta. Tätä asennetta lisää tulevaisuuttakin ajatellen!

Seuraavaksi mennäänkin sitten kansainvälisten Aino Masters CSI 2* -kisojen merkeissä. Vähän jännittää, miten tuosta selviää tällainen vastuuasioissa kokematon tyyppi, mutta onneksi aina voi kysyä apua kokeneemmilta! SM-kisoissa hevosia oli viikonlopun aikana majoittumassa vajaat 80 kappaletta, mutta lokakuussa määrä on paljon isompi. Ja siitä jatketaankin suoraan Horse Show'hun! Mieleen tupsahtaa ajatus siitä, miten mä ehdin tehdä niitä oikeita töitä, saati opiskella. Tai ratsastaa itse :D 

Huomenna palaan takaisin arkeen, sen lupaan. Menen aamulla tavallisesti töihin Pasilaan kahdeksaksi, jonka jälkeen ajan postin kautta tallille. Harjaan Macon pitkän kaavan mukaan, ratsastan kunnolla ja illalla aloitan sen opiskeluvyyhdin, joka olisi pitänyt aloittaa jo pari viikkoa sitten. Tiistaina toistan samaa kaavaa, kun taas keskiviikko ja torstai pyhitetään paitsi valmentautumiselle, myös luennoilla ja maisteriseminaareilla käymiselle. Ja blogijutuille! Mutta ennen kaikkea olla siellä tallilla, sillä kyllähän sitä jo pikkaisen alkaa tulla ikävä kunnon treeniin näiden kevyempien jaksojen jälkeen. Maco on onneksi ollut hyvässä hoidossa ja treenannut Millan kanssa oikein näppärästi, joten odotan innolla paluuta satulaan. 

Aivan ihanaa alkavaa viikkoa just sulle! 
Nautitaan, sitä elämässä pitäisi tehdä enemmän :)
Lue lisää Read More »

tiistai 29. elokuuta 2017

#899: Enemmän fiilistä mukaan

34
Ratsastusta pitäisi tehdä tunteella. Tiedättekö, siis puhtaasti hevosta kuulostellen ja reagoiden siten tarvittavilla muutoksilla siihen, mitä tehdä. Kaikkihan me voimme oppia ratsastamaan niin sanotusti kirjasta lukemalla, mutta se, miten sen osaa siirtää käytäntöön, onkin ihan eri asia. 

Mun mielestä ratsastuksen opettelemisessa kehityksen kaikista inhottavin vaihe on se, kun tiedostaa tekemänsä virheet jo kauan ennen niiden tapahtumista, muttei yksinkertaisesti osaa siinä hetkessä niitä korjata. Mä olen ollut tässä tilanteessa jo monta vuotta, enkä usko pääseväni siitä eteenpäin ihan lähiaikoinakaan. Tiedättehän: kun lähestyn estettä, näen neljä askelta ennen, että homma menee pieleen ja ponnistuspaikka tulee turhan lähelle. Tiedän, että mun pitäisi odottaa ylävartalo pystyssä, antaa hevoselle tilaa ponnistukseen ja vain malttaa ottaa se askel, joka mulle tulee. Maasta käsin näen ihan saman ja osaan kertoa sen ääneen. Mutta siinä tilanteessa, kun ratkaisu pitäisi sekunnin aikana tai jopa nopeammin tehdä, olen armottoman hidas. Ja kadotan mahdollisuuden.

Viime viikon torstaina kävimme pitkästä aikaa Niclas Aromaan estevalmennuksessa, tälläkin kertaa Huittisissa. Odotin valmennusta kuin kuuta nousevaa, sillä Nikkehän aikoinaan Macon mulle valitsi ja antoi jo koeratsastuksessa mulle kullanarvoisia vinkkejä hevosen ratsastusta ajatellen. Kun ruuna tuli Suomeen, kävin kertaalleen kesäkuussa Niken valmennuksessa, jonka jälkeen seuraava venyikin näin pitkälle. Se on kummallista, miten yhden valmennuksen aikana onnistuu saamaan niin valtavasti vinkkejä ja oppia itselleen. Ehkä asennoidun itsekin toisin, kun kyseessä on joku muu kuin kotivalmentajani. Tiedä sitten, mutta Niken treeneistä en lähde kotiin koskaan tyhjin käsin.

Muutamia kuvia kännykällä napsittuna Vilman ottamana, alhaalla sitten itse video!
Maco odotteli vuoroon valmennukseen pääsyn kanssa :)
 Niin ei käynyt tuona torstainakaan, kun työpäivän päätteeksi hurauttelimme Vilman kanssa pelipaikoille. Meidän valmennusryhmä oli viimeinen, joten välissä jäi hyvin aikaa käydä moikkaamassa täältä blogistakin aikoinaan tutuksi tullutta Hämpsiä, joka asuu samalla tallilla, missä valmennukset järjestetään. Itse valmennus pidettiin kentällä, mutta valitettavasti uskon, että nämä alkavat olemaan niitä kuuluisia viimeisiä kenttäkauden treenejä ennen hallikauteen siirtymistä. Johan sitä ensi kuun loppupuolella pitäisi kilpailla hallijoukkuemestaruuksien parissa Ypäjällä, joten vaikka lämpötila kuinka osaisikin vielä palata takaisin kesäisemmälle tasolle, ei kilparatsastus seuraa mukana.

Tuttuun tapaan verryttelimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen aloimme tulemaan puomilta kolmella laukalla pystylle, jonka jälkeen maassa oli vielä innarivälillä yksi puomi. Tuo kolme askelta ei todellakaan ollut pitkät kolme laukkaa, mikä tuotti mulle varsinaista päänvaivaa. Champin kanssa vastaavat tehtävät olivat niin helppoja, sillä se kokosi laukkaansa vaivattomasti vaikka ja miten pieneksi. Maco sen sijaan on vielä kovin hidas, pitkä ja matala, joten tuollaiset kokoamista ja ryhdikkyyttä vaativat tehtävät ovat sille haastavia. Kehittymistä ei kuitenkan tapahdu ilman treeniä, joten turha yrittää välttää tällaisia erittäin hyödyllisiä harjoituksia, vaikka ne eivät aina ihan putkeen menisikään!

Suurin ongelma tässä tehtävässä oli yksinkertaisesti se, että ratsastin liian "kouluratsastajamaisesti". Se on oikeasti väärä sana tähän kohtaa, mutta toisaalta se kuvaa mun olemista hevosen selässä varsin osuvasti. Ongelma on siis se, että mä teen kaiken vähän turhan kontrolloiden. Istun liian syvällä satulassa, mun käsi on vähän turhan jäykkä ja matala, pidän hevosen liian kontrollissa ja mitähän kaikkea muuta. Silloin saadaan aikaan hevonen, joka ei hae esteitä itse niin aktiivisesti, eikä hypytkään ole samalla tavalla pyöreitä ja ilmavia. Mä ratsastan siis liian vähän fiiliksen kanssa. Kukaan ei toki väitä, että kontrollia vaativaan tehtävään pitäisi lasketella kuin soitellen sotaan, mutta ensitöikseen mun piti nostaa kädet ylemmäs ja lähemmäs toisiaan ja antaa sen hevosen tehdä viimeinen askel rauhassa. Silloin se ei jää esteen jälkeen samalla tavalla vahvaksi, vaan toivottavasti jatkaa sitä pehmeää, pyöreää laukkaa.

Meidän uudet tiimitakit. Ihanat!
Maco halusi välttämättä katsoa ikkunoista ulos, vaikka ne olivat maneesissa tosi korkealla.

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Sama toistui okserin kanssa verryttelyssä, mutta tässä kohden sain jo oikeasti kivojakin hyppyjä aikaan. Ero oli ihan valtava, kun annoin Macon laukata avonaisemmalla kaulalla ja ajatella positiivisesti esteitä kohden. Tulimme muutamia linjoja, jonka jälkeen siirryimme kahden askeleen sarjalle. Toinen sarjan esteistä oli okseri, toinen pysty. Kahden askeleen sarjat ovat aina hieman lyhyitä, joten Macon kanssa tiesin olevani enemmän tai vähemmän ongelmissa sen suhteen. Saimmekin tulla sarjaa uudelleen ja uudelleen paitsi radan aikana, myös sen jälkeen yksittäisenä treeninä. Kompastuskiveni sarjalla oli se, että en päässyt tarpeeksi nopeasti pidättämään hevosta esteiden välissä. Oppikirjan mukaan sarjalta alas laskeuduttaessa hevosen pitäisi antaa laukata vapaasti yksi askel, jonka jälkeen toisen askeleen alkaessa pitäisi tehdä pidäte, jonka jälkeen hevonen lähtee ideaalista paikasta hyppyyn. Kuulostaa helpolta, mutta kun tuo tapahtuu kahden sekunnin aikana, on tällainen kaltaiseni maailman hitain ihminen ongelmissa. 

Lopulta Nikke huusi mulle sen hetken, kun mun piti tehdä pidäte. Ja senkin hieman ennen pidätteen tekokohtaa, sillä mun aivoilla kesti sen asian prosessointi sen sekunnin, joten ehdin reagoimaan siihen vasta hetken myöhemmin. Sunnuntain kisojen jälkeen laitoin Nikelle videon meidän 120cm-luokan radasta ja sainkin palautetta, että muuten hyvä, mutta tuo meidän harjoittelema pidäte jäi tekemättä kahdessa välissä. No niin jäi ja että, kun harmittaa. Sanoin hankkivani jonkun nopeutta lisäävän oheisliikuntalajin, joten jos joku tietää sellaisen, niin otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tai sitten alan pelaamaan jotain videopelejä, joissa pitää osua oikeisiin näppäimiin tarpeeksi nopeasti.

Enemmän valmennuksen antia pääsette kuulemaan ääniraidalliselta videolta, joten en avaa itse tehtäviä sen kummemmin tähän. Kyllä sitä oli taas iloinen, kun huomasi yhdenkin valmennuksen aikana niin monta ahaa-elämystä omaa ratsastusta ajatellen. Välillä sitä miettii, miten paljon pystyisikään oppimaan, jos pakkaisi hevosen autoon ja ajaisi Saksaan Niken luo treeniin pariksi kuukaudeksi. Sehän mun pitikin toteuttaa keväällä, tosin ihan kolmen tai neljän viikon ajanjaksolla. Meninpä sitten hankkimaan uuden työn ja tuokin suunnitelma meni uusiksi. Ehkä joskus, toivottavasti. Siihen asti mä käyn niin ahkerasti Niken tunneilla täällä kotimaassa kuin vain aika ja kukkaron nyörit myöten antavat! 

Ratsastatko sä enemmän fiiliksellä vai juurikin liian "kontrolloiden"?
Lue lisää Read More »

sunnuntai 27. elokuuta 2017

#898: Syksy tulee, oletko valmis?

11
Tänä vuonna jos jokus voi todeta, että kesä todellakin loppui ennen alkamistaan. Tai siltä musta ainakin tuntuu, sillä niitä oikeasti lämpimiä kesäpäiviä oli vain muutamia, eikä hellerajaa taidettu rikkoa kotipaikkakunnallani kertaakaan. Sen sijaan tällä viikolla olen saanut katsella kaverieni kymmeniä sosiaalisen median julkaisuja siitä, miten syksy on tullut perille kertaheitolla: lämpötila on tippunut kymmeneen asteeseen ja yöllä ollaan koputeltu jo nollaakin astetta.

Että se siitä kesästä sitten. Iltalehdet uutisoivat, että tämän viikonlopun lämpötilat ovat keskimääräisesti lokakuun lämpötiloja. Itse kun muistelin, että vielä jokunen vuosi sitten elokuussa sai nauttia hellelukemista kylmää juomaa rannalla siemaillen. Nyt näkökentässäni on lokakuun Horse Show'n kisat ja se, kun ensilumi sataa jäähallin parkkialueen asfaltille. Sekin on nimittäin koettu - ensilumi HIHSin aikaan. On se kummallista, miten ihmisen mieleen voi iskostua niin selkeästi jotkin tietyt tapahtumat ja sääolosuhteet. Esimerkiksi Ruisrockissa paistaa aina aurinko, eikä juhannuksena koskaan vältytä sateilta.

Lähipäivinä heräsinkin siihen todellisuuteen, että mun on pakko viedä lähiviikkoina kaikki talviloimeni pesulaan, jotta ne ovat valmiina käytettäväksi ennen oikeasti kylmien kelien saapumista. Samalla, kun olen itse kääriytynyt toppatakkiin tallille lähtiessäni, on hevonenkin saanut tarhassa niskaansa loimen. Vaikka päivällä lämpötila on saattanutkin kavuta yli kymmenen lämpöasteen, ei aamun kolea keli tee hyvää lyhytkarvaisen hevosen selälle, jos se on herkkä vetämään itseään jumiin kylmistä keleistä. Näin vähän aikaa Macon kanssa viettäneenä en osaa vielä sanoa, miten kylmänherkkä ruuna mahtaa olla, mutta mieluumin loimitan sitä viileämmällä säällä kuin jätän sen palelemaan ulos ja kipeyttämään itseään. 

Postauksen loimet on saatu yhteistyössä Veljekset Wahlstenilta
Maco kiittää tyytyväisenä käyttäjänä ;)

Horse Comfortin vohvelikankainen puuvillaloimi


Loimittamisesta ollaan niin kovin montaa mieltä. Jo vuonna 2012 otin asian esiin blogissani "Varoitus: loimia näkyvissä" -postauksessa, joka herättikin ihan kivasti keskustelua. Tässä postauksessa en valitettavasti aio yrittää puoltaa loimia tai loimettomuutta, koska kuten tuolloin, olen edelleenkin sitä mieltä, että hevosia pitäisi loimittaa niiden ehdoilla. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja toisaalta toisten omistajat ovat herkempiä kuin toisten. Heh, vitsailen samalla itsestäni hieman. Olen ollut talleilla, joissa osa hevosista seisoo kesät talvet ilman ainoatakaan loimea ulkona, kun taas toiset on loimitettu kesällä melkein 20 asteen lämpötilassakin villapinteleitä myöten ulkoiluun. Työskennellessäni Hollannissa ja Belgiassa me loimitettiin kaikki hevoset yöksi, jos lämpötila meni alle 20 asteen. 

Pieni pohjustus siis siihen, miten paljon erilaista loimittamista olen päässyt lyhyen elämäni aikana näkemään. Edelleenkään en tiedä, mikä on se kaikista optimaalisin tapa loimittaa hevosta - tuskin todellisuudessa tietää kukaan muukaan, vaikka omasta mielestään täysin oikeassa olevia on varmasti yhtä paljon kuin lajimme harrastajia ylipäänsä. Syksy ja kevät onkin aikaa, joka herättää hevosihmisissä tunteita loimituksen suhteen, sillä sitä absoluuttista lämpötilarajaa loimitukselle on niin vaikea määritellä. Ja päänvaivaa aiheuttaa oikeasti myös se, että päivällä saattaa ollakin lämmintä aamun viileyden jälkeen. Ja yöllä tallissa on kuuma, kun taas illalla hevosten tullessa sisään vielä kovin viileää. Yritä siinä sitten miettiä, mitä hevoselle pitäisi päälle laittaa vai pitäisikö kuitenkaan mitään. 



Rain Busterin 100 grammainen ulkoloimi
Champin lähtiessä Saksaan karsin hieman loimivarastoani, joka oli ehtinyt kasvaa yli 30 loimen kunnioitettavaan määrään. Osa loimista meni surutta roskiin, koska rakas rautias läsipääni oli näppäränä poikana onnistunut hajottamaan ne sellaiseen kuntoon, ettei edes opiskelija viitsinyt nähdä vaivaa niiden elvytykseen. Ehjiä loimiä lähti myös Champin mukaan Saksaan, joten Macon oston jälkeen huomasin, että mulla oli jäljellä enää kasapäin ratsastus-, kuivatus-, fleece- ja villaloimia, jotka eivät oletettavasti sovellu ulkoilutarpeisiin kesää tai syksyä ajatellen. Siispä sovimme Veljekset Wahlstenin kanssa loimikuljetuksesta, jonka myötä Maco sai käyttöönsä neljä kappaletta ihan uusia loimia kesä- ja syyskeleihin. Ne ovatkin olleet yhtä lukuunottamatta käytössä kesällä ja varsinkin nyt kylmempien ilmojen sattuessa, joten on aika esitellä, mistä onkaan ollut kyse.

Veljekset Wahlsten toimitti Macolle varsinaisen starttipaketin, sillä mukana oli puuvillainen talliloimi, kaulakappaleeton ja vuoreton sadeloimi, kaulakappaleellinen ja vuoreton sadeloimi sekä 100 grammainen sadeloimi. Jälkimmäinen on säilyy kaapissani vielä vähän kylmempiä säitä varten, vaikka osa tallilaistemme hevosista on jo ulkoilleet vuorellisen loimen kanssa ulkona. Ajattelin klipata hevoseni syyskuussa ensimmäistä kertaa, joten sen jälkeen pitääkin varmaan miettiä, tarvitseeko loimitusasiaa katsoa uudelleen. Kuten yksi tallikaverini leikkisästi sanoikin, on kahden viikon kuluttua varmaan jo talvi, joten toppaloimet olisi syytä kaivaa kaapin pohjilta esiin melko nopeasti.

Maco on saanut käyttää puuvillaloimea trailerimatkoilla, tallissa hengaillessaan ja silloin tällöin syötellessäni sitä ulkona. Yöksi se ei ole vielä päälle jäänyt, sillä tallin sisälämpötila on ollut aamuisin melkoisen korkea. Loimi on Horse Comfortin tummansininen vohvelikangasloimi, joka on meillä hitusen liian pieni edestä, mutta menee säätövaran ansiosta ihan hyvin hevoselle muuten. Olikin hieman haastavaa hankkia loimia etukäteen näkemättä hevosta ensin, sillä tilasin sille talliloimen koon pienempänä kuin tarve olisi ollut. Tietääpähän jatkossa ;) Tämä vohveliloimi maksaa Wahlstenilla 49,00 euroa.



Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi kaulakappaleella
Ehdottomasti eniten käytössä ollut loimemme tänä kesänä ja alkavana syksynä on ollut Rain Busterin harmaa ulkoloimi, jossa on mahdollisuus kaulakappaleen kiinnitykseen. Me mennään kuitenkin tämän loimen kanssa ilman kaulakappaletta, sillä yritän parhaani mukaan välttää kaulakappaleen käyttöä - se kun joskus hankaa harjaa ikävästi siten, että keväällä jäljellä on enää muisto vanhasta ja paksusta tukasta. Harmaa ulkoloimi on siis nailonvuorellinen eli käytännössä vuoreton ja sen kangas on 600 denierin Ripstop-kangasta. Kestää siis kavereidenkin leikit, kun Maco ja Acsu yhdessä tarhassa puuhastelevat. Kumma kyllä, Macon loimet ovat pysyneet täysin ehjinä, kun Champ onnistui hajottamaan ne ihan yksin tarhatessaankin! Tämä loimi on saatavilla Wahlsteneilta hintaan 79,00 euroa.

Täysin samaan kategoriaan menee toinen jo käytössä ollut ulkoloimemme, joka sekin on Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi samalla  600 denierin Ripstop-kankaalla. Edellisestä loimesta poiketen tämä on kuitenkin kiinteällä kaulakappaleella. Mä olen aina henkilökohtaisesti tykännyt enemmän kiinteistä kaulakappaleista, sillä se poistaa sen pienenkin riskin siitä, että kaulakappaleen kiinnityskohta vuotaisi vettä hevosen päälle. Joskus vanhaan hyvään aikaan nuo liitokset eivät nimittäin olleet ehkä kaikista teknisimpiä, joten hevonen kastui lavoistaan ikävästi. Nykyään kehitys on tainnut siltä osin mennä eteenpäin, eikä samaa pelkoa taida joutua kokemaan. Tämä sininen kaulakappaleellinen ja vuoreton ulkoloimi maksaa Wahlsteneilla 95,00 euroa.



Rain Busterin nailonvuorellinen ulkoloimi ilman kaulakappaletta
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä esittelyssä on vielä kaapissa oleva, mutta kertaalleen hevosen päällä kuvausta varten käynyt Rain Busterin 100 grammainen ulkoloimi kiinteällä kaulakappaleella. Sekin edellisten tapaan on 600 denierin Ripstop-kankaalla varustettu ihanuus, jonka käyttöä odotan siltä osin paljon, mitä nyt kukaan kylmempiä säitä haluaa odotella. Kivana yksityiskohtana loimessa on sen erivärinen alaosa, muut loimet kun ovat olleet meillä aina melko yksivärisiä. Kyllä mulle ehdotettiin vähän villimpiäkin kuvioita aina monivärisistä loimista laukkaavien hevosten kuvioihin, mutta jotenkin klassisemman tyylin ystävänä valitsin näitä yksinkertaisempia värityksiä, jotka eivät ole ollenkaan niin hauskoja, mutta miellyttävät silmää vuoden jokaisena päivänä. Tämä hieman paksumpi ulkoloimi on saatavilla Wahlsteneilta hintaan 99,00 euroa.

Fakta siis lienee se, että talvi tulee ja joulu lähestyy. Joku fiksu osasi kertoa, että jouluun on enää alle sata päivää jäljellä. Vitsailtiin kavereiden kanssa viime viikolla, että pitäisi varmaan hankkia jo ne joulukalenterit, ettei tänä vuonna jää viime vuosien tapaan ilman. Ennen lahjojen odottamista kannattaa kuitenkin katsoa sinne loimikaappiin ja varmistaa, että tuleville kylmille säille on olemassa asianmukaiset varustukset niin hevoselle kuin itsellekin. Ettei käy kuten mulle, sillä poden tällä hetkellä syysflunssaa liian vähäisen pukeutumisen vuoksi. Muistetaan pitää itsemme ja hevosemme lämpiminä!

Onko sulla kokemusta kyseisistä loimista tai saman valmistajan muista loimista? :)
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä